Suomen media sensuroi lapsia koulussa murhanneen transutaustan

MTV Uutiset jätti myös kertomatta, että transuaktivisti oli kirjoittanut pitkän manifestin, jossa hän perusteli joukkomurhaa kulttuurimarxistisin argumentein.

Rappiokulttuuri

päivitetty

Suomen kulttuurimarxistinen valtamedia on päättänyt poliittisista syistä sensuroida Yhdysvaltojen Nashvillessä lapsia ja aikuisia murhanneen kouluampujan transutaustan. 

Aiemmin suomalaismedia on jo menettänyt uskottavuutensa siksi, että se sensuroi järjestelmällisesti uutiset Yhdysvaltojen mustien ja latinojen ampuma-aserikollisuudesta.

Transuaktivisti Audrey Hale valitsi ideologisista syistä kohteekseen yksityisen kristillisen oppilaitoksen, Covenant Schoolin. Transu ehti ampua kolme keski-ikäistä aikuista ja kolme 9‑vuotiasta lasta ennen kuin poliisin luodit varmistivat, ettei pervertikko enää koskaan tuhlaisi happea.

”Teini-ikäinen tyttö” vai 28-vuotias transu?

MTV Uutiset kutsuu Halea valeuutisessaan kahta kivääriä ja yhtä käsiasetta käyttäneeksi ”teini-ikäiseksi tytöksi”. Tosiasiassa kyse oli 28-vuotiaasta transusta, joka oli aiemmin itse opiskellut samassa koulussa.

MTV Uutiset jätti kertomatta, että transuaktivisti oli kirjoittanut pitkän manifestin, jossa hän perusteli joukkomurhaa kulttuurimarxistisin argumentein. Ammuskelun kohteena ollut koulu kannattaa perinteisiä biologiaan perustuvia sukupuoliarvoja, mikä ei sopinut Halen pirtaan.

Mikäli Hale olisi ollut valkoinen nationalisti, valtamedia olisi nostanut hänen poliittisen ideologiansa ja manifestinsa uutisoinnin pääteemaksi. Uutiset olisivat vaatineet kansallismielisyyden leimaamista terroristiseksi aatteeksi ja ampuma-aseiden yksityisomistuksen kieltoa. Nyt uutinen tullaan kuitenkin hautaamaan mahdollisimman vähin elkein.

Lähteet: The New York Post (1, 2), MTV Uutiset

Ampuma-aseet Ampuma-aserikos Homolobby Joukkomurha Kulttuurimarxismi LGBT Mediakritiikki Rappiokulttuuri Rikos Sensuuri Transut Ulkomaat Valtamedia Yhdysvallat Yhteiskunta

Keskustelu

19 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Tieto on valtaa

    Vastaa

    Ilmeisesti Suomessa ei enää ymmärretä mitä ”teini” tarkoittaa. Se tarkoittaa ihmisiä jotka ovat 19 tai sen alle. ”thirdTEEN, fourTEEN, sixTEEN, sevenTEEN, eighTEEN, nineTEEN”. Jos kerran aikoo puhua englantia tai amerikkaa, niin on hyvä olla edes käsitteistä perillä.

    Se että mistä tulee ”the weather is brass money” tai ”sun of the gun” ja monet muut. Kuten ”Heisse Berliner” tai ”Toten hose” tai ”Leck mich”.

    • ylinimetön

      Vastaa

      ”Sun of the gun”? Tarkoitatko ”son of a gun”?
      Toisella kotimaisella nuo teinivuodet on selkeämpiä. TretTON,.. nitTON joista tulee se tonåring.
      Varmaan pitää taas sensuroida videopelejä ettei tällaista satu enää. Aseiden omistustahan taas koitetaan rajoittaa https://www.breitbart.com/clips/2023/03/29/nbcs-jackson-gop-lawmakers-turning-to-anti-trans-rhetoric-after-nashville-shooting/ .
      Kumma ettei koiteta rajoittaa trans”hoitoja”.

      • Tieto on valtaa

        Vastaa

        Kyllä, anteeksi typo. Tuo toinen kotimainen on minulle tuntematon, mutta sama kaava näyttää toistuvan.

      • Teemu

        Vastaa

        Voisitko selittää miten ruotsin ton-päätteiset ovat mitenkään sen vaikeampia käsittää kuin englannin teen-päätteiset? Tismalleen sama asia, tismalleen samalla logiikalla, hieman erilailla vain kirjoitettuina kielellisistä eroista johtuen näiden kahden germaanisen kielen välillä. Ihan samalla tavalla englanniksi teini-ikäinen on teen+ager=teenager.

        Ja tuolla alempana joku toinen mainitsi Suomen teinit, jotka olivat opiskelijoita ja esim. kiersivät laulamassa teinilauluja, joilla auttoivat opintojensa rahoitusta. Paikkalisetymologian mukaan näillä teineillä sadan vuoden takaa ja kauempaakin ei ole mitään tekemistä Amerikasta nuorisopopkulttuurin mukana 70-luvulla rantautuneesta teenybopper-ilmiöstä. Siis Suomen wanha teini-sana vain sattuu merkitsemään aika lailla samaa asiaa kuin englanninkielinen teen. Melkoinen sattuma. Ja toinen sana siis oli teini ja toinen teen (äännetään tiin). No, paikallisetymologia nyt on joskus mitä on eli täyttä arvailua.

    • A

      Vastaa

      Suomessa ennen vanhaan ”teini” tarkoitti 16v-22v ikäisiä opiskelijoita.

  • murre iisakki riepunen

    Vastaa

    Näiden sukupolensa kanssa epäröivien kera yhteiskunta kokeen vielä mullistuksen, ikävän sellaisen. Yle, valtamedian käsikassaran ylistää tätä sukupuolten moni lukuisuutta. Transujen lukuisat uudet operaatiot, elinikäinen kallis lääkitys, itsetuhoisuuden kärjistyminen, lapsettomuus jne, näitä edellä kerrotuja ei valtamedia anna julkistaa, jopa alan ammattilaisten varoitukset kaikuvat seinille..voi..voi.

    • Pitsi

      Vastaa

      Tätä tarjotaan kasvaville lapsille ratkaisuksi kehoahdistukseen (murrosiän muutokset), masennukseen ja ties mihin. Yksi syyllinen on myös tytöillä esiintyvä, diagnosoimaton autismin kirjo. Onneksi itse sain elää rauhassa 2000-luvun alun lapsuutta, eikä sotkettu tällaista vaarallista soopaa lasten päihin. Lapsuudessa minulla oli aikoinaan halut tulla mieheksi kunnes löysin tietoa, että minunlaisten autismikirjolaisten naisen aivot olisivat enemmän miehisemmät, enemmän verrattavissa neurotyypillisen miehen aivoihin, vaikka näyttöä on asiasta vähän. En ole omia aivojani tutkituttanut, mutta kyllä tiedän, että minulle sosiaaliset tilanteet ovat olleet yhtä taistelua ja enemmän keskitän aikani joihinkin asiapohjaisiin juttuihin. Huomaa minusta aika moni, miten kovasti yritän kaikkea selittää järjellä, haluan asioiden selittyvän järjellä ja pyrin noudattamaan aina sääntöjä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Valtamedialla on kovin valikoivaa tuo asioista uutisoiminen.
    Ihmettelen, miten jotkut voivat pitää Maikkarin, Ylen ja HS:n kaltaisia roskamedioita ”luotettavina lähteinä”.

  • Nimetön

    Vastaa

    Mitäpä voi odottaa maalta, jossa ulkoministeri saa diplomaattisen koskemattomuuden homouden takia.

  • pöh

    Vastaa

    Täälläkin kulkee päivittäin semmonen teinityttö (40v parrakas mies) lyhyessä pinkissä prinsessahameessa, korkokengissä ja punasissa sukkahousuissa. Pitäisikö pelätä?

  • Kyynikko

    Vastaa

    Itse tuolta jenkkisivustoilta olin lukevinani, että kyseessä oli hormoneilla ja psyykelääkkeillä päänsä sekoittanut kommaritytteli, joka oli päättänyt ryhtyä ”miäheksi”. Mihekkyyttään hän korosti jopa pukeutumalla lippalakkiin…

    • Pitsi

      Vastaa

      Iltalehden kommenttiosiolla jotkut väitti että kyseessä olisi transnainen eli biologinen mies. Ota sitten selvää, mikä on kyseessä mutta sen voi varmaksi sanoa, että ei ihan terve ihminen ole kyseessä.

      Translain ansiosta pakkaa voi ruveta sekoittamaan, jos nyt päättää syyllistyä rikokseen niin, että rikoksen tehneen Maija Meikäläisen tiedot häviävät Matti Meikäläisenä tai toisinpäin. 

      Todella kivaa, jos joku Matti Meikäläinen tulee Maija Meikäläisenä meidän naisten sosiaalitiloihin. Salille menoa silti harkitsen uudelleen, vaikka skeptikko olen translain myötä. Edes naisten kuntosalitkaan eivät ole turvassa, jos sinne pääsee vain ilmoittamalla olevansa nainen, vaikka sokeakin huomaa ettei tuo mies ole nainen, vaikka kuinka väittää.

      • Teemu

        Vastaa

        Ei varmasti katoa menneisyys mihinkään. Viranomaisten, terveydenhuollon jne. tietokoneen näytöllä näkyy aina todellinen nimesi myös.

  • Kuuno

    Vastaa

    Tämä teini-sana taisi mennä jo siinä vaiheessa mitään sanomattomaksi, kun 2015 Orpon luvalla Suomeen saapui iso määrä partalapsia. Ilmoitusikä 13 v. mutta koko jo 180–200 cm. Parta kasvoi jo kohisten ja olisi pitänyt näkyä tarkastajallekin, koska se oli niin mustanpuheva. Mutta ei mitään, meni täydestä kuin väärä raha. Sitten vaan Suomalaiseen kouluun teini-tyttöjen joukkoon, aikamies.

  • Kyynikko

    Vastaa

    Kertokaapas minulle miksi hormonit olivat esimerkiksi punttisalilla kävijöiltä kielletty? Olikos se lisääntyneen väkivaltaisen häiriökäyttäytymisen ehkäiseminen? Miksi samoja hormoneja siis annetaan naisille, joilla on jo valmiiksi pää niin sekaisin, ettei edes oma sukupuoli ole selvillä?

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    Sensurointia harjoitetaan jättämällä jotain oleellista kertomatta. 

    Esimerkiksi HS:n juttu raitovaunupahoinpitelystä pistää epäilemään tiedon pimitystä. Kun lukija ei saa tietää tosiasioita niin vaje täytetään omilla olettamuksilla. Jos HS halusi suojella rikastajia, niin suojelu epäonnistui. Lukija olettaa, että rikastajat olivat asialla koska pahoinpitelijöiden taustoja ei kerrottu.

    HS 30.3.2023
    ”Poikajoukko nousi ratikkaan Helsingissä ja alkoi hakata tuntematonta miestä”
    https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009480267.html

  • Reiska

    Vastaa

    Yhtä paljon kuin kuvottaa lasten tappaminen, kuvottaa Suomen median tapa käsitellä uutisia. Se, mikä ei sovi median ideologiaan, jätetään kertomatta tai jopa käännetään päinvastaiseksi. Tätä on jatkunut ainakin parikymmentä vuotta. Seuraava tappava vasemmistotransu tai mamu varmaan jo muutetaan lehdistössä äärikansallismieliseksi nationalistiksi. Nyt on aika äänestää sinimustaa fasistia. Eduskuntaan tarvitaan joku, joka sanoo asiat niin kuin ne on.

  • Katarina

    Vastaa

    Vihervassari-ideologiassa on jokin erittäin vahva katkeruutta aiheuttava siemen, mikä on nähtävissä noiden kaikkien naamataulusta. Läpeensä tyytymätön! Sama ilme näkyi suomalaisella harmaatukkaisella vihervassaritytöllä, joka kävi sotkemassa vaalimainoksia (Levelin striimissä nähtyä). Ja sama ilme on myös aatteen poliitikoilla aina, jos joku nostaa esiin katujengit ym. viidakkokulttuurin ikävät lieveilmiöt, mitä heidän haalimansa elätit tänne tuovat.

    • Pitsi

      Vastaa

      Toinen yhdistävä tekijä lienee varhainen ikääntyminen. Ihan esimerkkinä se Vihreiden naispedofiili tai Maria Ohisalo. Varhain tullut ryppyjä Ohisalolle, vaikka on 38-vuotias. Pimeä puoli taitaa vanhentaa ja rumentaa ihmistä.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi