Euroopan parlamentin uudeksi varapuhemieheksi on päätetty nimittää tunnettu homolobbaaja Marc Angel Luxemburgista. Angel voitti äänestyksessä ehdottomalla enemmistöllä.
Angel korvaa kreikkalaisen Eva Kailin viidentenä varapuhemiehenä. Kaili erotettiin tehtävistään joulukuussa, kun EU:n korruptioskandaali nousi julkisuuteen. Tuolloin selvisi, että ääri-islamistinen öljyvaltio Qatar oli lahjonut unionin korkeimpia vallankäyttäjiä poikkeuksellisen räikein menetelmin.
Marc Angel on toiminut aktiivisesti perinteisiä perhearvoja vastustavassa homo- ja transuliikkeessä. Hän kuuluu muun muassa Euroopan parlamentin LGBTI Intergroup ‑järjestöön, joka painostaa unionia tuottamaan mahdollisimman kulttuurimarxistista lainsäädäntöä.
Lähteet: Euroopan parlamentti, LGBTI Intergroup
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Teemu
Eipä sillä tässä tilanteessa ole väliä, kuka noita seremoniavirkoja pitää. Todelliset päätäjät ovat pankkiirit ja suuryritykset, ja niitä kiinnostaa vain raha. Ei kansalaiset tai niden seksuaaliperversiot. Äänestävä kansalainen ei todellisia päättäjiä valitse.
Olavi Koskela
Ja mitkä Suomen mepeistä äänesti vastaan. Olis kiva tietää.