Kulttuurimarxistisen Sexpo-järjestön toiminnanohjaajaa, pitkän linjan homolobbaajaa Tommi Paalasta epäillään raiskauksesta. Sexpon mukaan seksuaalirikosepäily ei vaaranna Paalasen asemaa johtajana.
Raiskaukseen liittyvä rikosilmoitus on tehty vuonna 2021. Sexpo-säätiön hallituksen puheenjohtaja Tiia Forsström toteaa, että Paalanen voi jatkaa toiminnanjohtajana, koska raiskausepäily kuuluu Paalasen ”yksityiselämään”.
Pride-marsseilla esiintyvän Paalasen elämäntehtävä on jo vuosien ajan ollut kulttuurimarxististen ja perverssien seksuaalikäsityksien valtavirtaistaminen suomalaisessa yhteiskunnassa. Hän kannattaa muun muassa ihmisten ja eläinten välistä yhdyntöjä sekä pornon hyödyntämistä lasten ”seksuaalikasvatuksessa”.
”Maailma on kuitenkin muuttunut paljon 70-luvusta. Nykyisin seksologiassa ja seksuaalisuutta koskevassa psykiatriassa on vallalla näkemys, jonka mukaan erikoiset seksuaaliset mieltymykset eli parafiliat eivät ole sellaisenaan mielenterveyden häiriöitä,” Paalanen on kirjoittanut puolustaessaan eläinten raiskaamista.
”Miksi porno-osaamista ei hyödynnetä seksuaalikasvatuksessa? Nykyiset aikuisten opetuspornon tuottajat ovat osoittaneet kykenevänsä tekemään materiaalia, joka on laadukasta ja havainnollista hyvin käytännöllisellä tasolla. Ongelma piilee lainsäädännössä. Pornon 18 vuoden ikäraja sulkee pois kaiken eksplisiittisen seksiä kuvaavan materiaalin opetuskäytöstä. Ratkaisuna ongelmaan voisi olla pornon ikärajojen porrastaminen muiden elokuvien tapaan,” Paalanen totesi kommentoidessaan julkista keskustelua siitä, tulisiko pornoa alkaa esittää lapsille.
Sexpon operatiivisena johtajana Paalanen on päässyt korruptoimaan alaikäisiä suomalaisia koulujen ”seksivalistustuntien” suojissa. Hän on istunut myös Filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajien FETO ry:n hallituksessa.
Lähteet: Iltalehti, FETO, Verkkopolku, Seksualistin päiväkirja (1, 2)
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Bella
”Raiskaukseen liittyvä rikosilmoitus on tehty vuonna 2021. Sexpo-säätiön hallituksen puheenjohtaja Tiia Forsström toteaa, että Paalanen voi jatkaa toiminnanjohtajana, koska raiskausepäily kuuluu Paalasen ”yksityiselämään”.”
No huhhuh.
Ja olenkin aina ihmetellyt, etts miksi valtamedia nostaa kerta toisensa jalkeen taman Forsstromin otsikoihin ”seksityontekijana”. Sita olen siis ihmetellyt, etta koska akka tienaa omien sanojensa mukaan tietyn summan vuodessa kuulemma, ja se summa on ihan saatanan pieni: kuuluu pienimpaan tuloluokkaan. Toisaalta jos olisin mies, niin sanotaanko nain, loytyy niita hehkeampiakin madonnoja, jos valttamatta haluaa huorissa kulkea.
Mutta se tuli nyt ainakin ihan selvaksi, etta tama Sexpo-saatio ei ainakaan naisten asialla ole. Kiitos tasta tiedosta.
Ukki Väinämöinen
Huoran mielestä siis raiskaus kuuluu yksityiselämään, mielenkiintoinen tulkinta sexpo-säätiön puheenjohtajattarelta eli säätiö hyväksyy raiskaukset.
Lord Mystery
Taas yksi toteemi kaatuu.
Halfdan
Pride vetää väkeä, ihan tavallisia ihmisiä, jotka eivät ymmärrä olevansa manipulaation kohteena, heitä kasvatetaan hyväksymään yhä syvemmälle menevä seksuaalinen ja sukupuolinen epänormaalius, yhä suurempi lasten hyväksikäyttö aikuisten leikkikaluina. Mattel-lelukauppa myy barbeihin liittyviä seksuaalisia merkityksiä, jopa leikkikalujen avulla lapsen viattomuutta yritetään rikkoa. Maahanmuutto tuo maahan muslimeja, jotka tulevat maista, joissa jopa 9‑vuotias tyttö voidaan yhdistää avioliittoon aikuisen miehen kanssa. Pedofiliasta alkaa tulla tätäkin kautta yhä hyväksyttävämpää, onhan muslimien maahanmuutolla laajat suvaitsevaiset kannattajansa. Homot puhuvat että heitä syrjitään, missä se syrjintä näkyy, kun nimenomaan heitä ollaan nostamassa etuoikeutettuina esiin, ja heidän halujensa mukaan lainsäädäntöä muutetaan yhteiskunnalle haitalliseen suuntaan. Yhteisestä hyvästä ja lasten turvallisuudesta olisi ensisijaisesti pidettävä huolta, ei kulttuurimarxilaisuuden edistämisestä.
GLGL
Kyse on muodista. Mielestäni viimeaikoina osuvasti käytetty termi ”vouhotus” kuvaa ilmiötä hyvin. Jotenkin tulee mieleen Rooman valtakunnan rappio ennen tuhoutumistaan.
Pride on ”meillä on unelma” uudessa paketissa. Molempiin varmasti osallistui samat ihmiset.
On ehdottoman tärkeää, että näitä pridejä on olemassa. Ne auttavat tunnistamaan vouhottavan idiootin.
Nimetön
Voit kysyä Juha Hyrkäkseltä. Keskustan ehdokas, Helsinki – asunnoton homo, jolla on aids ja joka tuntee monia kaltaisiaan. Olen kuullut, että raamattuvyöhykkeellä ja lähempänäkin etelää esimerkiksi sukupuolen moninaisuuden suuntaan ilmentyvä nuori saatetaan pistää kotoa pellolle tai lähteä itse ja joutua asunnottomaksi. Kyllä sitä syrjintää selkeästi on. Kyllähän täälläkin on ihmetelty, miten nämä on jossain onlyfansissa myymässä itseään. Muuta työtä ei heru?
Pride on paikka, missä poliittiset puolueet ja erilaiset hyvät ihmiset käyvät patsastelemassa. Pääministeri ottaa instakuvia. Mikään ei muutu. Vois siivota kaikki nuo, jotka priden siivillä hakevat ilmaista mainostilaa pois ja keskittyä just vaikka näihin asunnottomiin ja työttömiin.
Tietysti sellaiset tyypit, jotka on jollain tapaa hämäriä, tunkevat itseään esille erilaisten liikkeitten loisina. Mistä löydän toisen esimerkin. Ai niin, teistä kansalliskonservatiiveista, missä on monia, joilla on taustaa väkivaltarikollisuudessa.
Nationalisti
Pitäkää tällaiset tyypit hemmetin kaukana lapsista…ja mielellään kaikista julkisista paikoista!
Pokerinaama
Todellakin. Kovasti tuntuu tämä Paalanen haluavan korruptoida lapsia pornolla. Sairasta, että tuollainen saa olla opettajana.
Konservatiivi
Nyt täytyy jo kirota ja sanoa, että voihan helvetti mitä menoa!
Siivotonta touhua. Eikö tähän nyt joku korpilaki saada, tuollaisia ulostuloja ei tarvita!
Lapsilla on oikeus kasvaa rauhassa ja turvassa! Ilman seksin tyrkytystä, ja erityisesti PORNON tyrkytystä. Eihän tässä ole enää päätä eikä häntää.
Mitä ihmettä tässä maassa tapahtuu? Mihin tämä vielä meneekään…
Konservatiivi
Olisikohan syytä laittaa vaikka OAJ:lle viestiä tällaisesta hemulista. Takuulla tuo nimittäin on varmasti aktiivi siinäkin järjestössä.
Matti Metsävainio
Jokainen kommentoija tietää, että artikkeli eikä omat väitteet ole totta.
Miksi alennutte tällaiseen valehteluun.