Yle lobbaa veronmaksajien rahaa huumeiden ”viihdekäyttäjille”

Veronmaksajat voisivat Ylen mukaan esimerkiksi rahoittaa ainetunnistusta "viihdekäyttäjille", jotka eivät ole varmoja siitä, mitä ainetta elimistöön on tällä kertaa eksynyt.

Rappiokulttuuri

Viime vuosina valtamedia on syöttänyt kiihtyvällä tahdilla nuorille aikuisille useita rappiollisia elämäntapoja, kuten huoraamista (”seksityötä”), sukuelinten silpomista (”transsukupuolisuutta”) ja rodunsekoitusta. Tuorein median ruokkima trendi on ”huumeiden viihdekäyttö”, josta muun muassa Yleisradio uutisoi nykyään säännöllisesti.

Yle julkaisi viikonloppuna pitkän artikkelin, jossa vaadittiin huumeidenkäytön ”stigmatisoinnin” lopettamista Suomessa. Artikkelia varten oltiin haastateltu salanimellä esiintynyttä 29-vuotiasta helsinkiläistä ”viihdekäyttäjää”, jonka repertuaariin lukeutuvat amfetamiini, mdma, ketamiini ja psykedeelit.

”Viihdekäyttäjä” väittää olevansa oman elämänsä herra, vaikka hän käyttääkin huumeita säännöllisesti. Kontrollin tunnetta eivät ole vähentäneet edes työllistymistä haitannut huumausainerikostuomio, ystävän huumeitsemurha ja omat psykoottiset oireet.

Ylen mukaan yllä mainitut huumeriippuvaisuuden ”lieveilmiöt” eivät ole niin suuria ongelmia, etteikö suomalaisia voitaisi viimein alkaa kasvattaa hyväksymään säännöllisesti huumeita käyttävien ihmisten rappiollinen elämäntapa. Lisäksi huumerikollisille tahdotaan kanavoida lisää veronmaksajien rahaa.

Miksi ”viihdekäyttäjät” tarvitsevat veronmaksajien apua?

”Haluaisin omalla esimerkilläni edistää kohtuukäyttöä ja muokata päihteidenkäyttökulttuuria terveellisempään suuntaan,” psykoottisista oireista kärsinyt ja huumetuomion vuoksi työelämästä osittain syrjäytynyt 29-vuotias totesi haastattelussa.

Vaikka anonyymi 29-vuotias ja Yle molemmat vakuuttelevat lukijoille, että ”viihdekäyttäjillä” on vahva kontrolli arjestaan, molemmat vaativat ”viihdekäyttäjille” lisää veronmaksajien kustantamia tukipalveluita.

Veronmaksajat voisivat Ylen mukaan esimerkiksi rahoittaa ainetunnistusta ”viihdekäyttäjille”, jotka eivät ole varmoja siitä, mitä ainetta elimistöön on tällä kertaa eksynyt.

Anonyymejä veronmaksajien kustantamia palveluita tarvitaan median mukaan myös ”viihdekäyttäjille”, joilla on juhlimisen vuoksi ongelmia lastensuojeluviranomaisten kanssa.

Lähde: Yle

Huumausaineen käyttörikos Huumausainerikos Huumeet Huumekauppa Kotimaa Kulttuurimarxismi Rappiokulttuuri Rikos Valtamedia Yleisradio

Keskustelu

14 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • TT

    Vastaa

    Kannabis tuli Suomeen 1960-luvun hippiaallon myötä. Kokeilut voivat laajentaa tajuntaa, mutta jatkuva käyttö tekee ihmisestä säyseän lampaan, jonka todellisuudentaju on löystynyt. Vakiokäyttäjät kuvittelevat olevansa ”kapinallisia”, mutta todellisuudessa eivät ole muuta kuin löyhä joukko velttoja pösilöitä. Kannabis on siis erinomainen huume väestönhallinnan kannalta eikä ole ihme, jos globalistit, imperialistit ja uusmarxistit sen käyttöä suosivat.

    • enkeksinimee

      Vastaa

      Tajuntaa voi myös laajentaa oikenlaisella ruokavaliolla ja elämäntavoilla

      • Bella

        Vastaa

        Itse laajennan tajuntaani ihan kirjaimellisesti tekemällä tutkimusta ja ajattelemalla.

    • Kyynikko

      Vastaa

      Suomi oli yksi suurimmista Eurooppalaisista hampun tuottajista suurten purjelaivojen aikakaudella. Hampun käytöllä on Suomessa pitkät perinteet ja se on yksi vanhimmista viljelykasveistamme. Myös ns. Viihdekäyttöperinteitä oli lääkinnällisten käyttöjen, sekä kuidun hyödyntämisen ohella.
      Vaikka hamppua voi käyttääkin päivittäin,on syytä muistaa, että jatkuvasti päihtyneen ihmisen aloitekyky ja suorituskyky heikkenevät, kun ”kiksit” saa hikoilematta ja itseään rasittamatta.

  • Nimetön

    Vastaa

    Hamppu ei ole huume.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Kyllä se on ja kansallismielisen näkökulman mukaan tulee aina olemaan.

  • Vastuullista journalismia taas

    Vastaa

    Narkeilla ja toimittelijoilla on homma hanskassa: vastuulllinen huumausainerikostuomio, vastuullinen itsemurha sekä vastuullisia psykoottisia oireita.

  • Ukki Väinämöinen

    Vastaa

    Olisiko toimituksen sisällä tehty juttu missä toimittaja kollega selvittää…

  • Schlageter

    Vastaa

    Huumekysymyksessä käyttäjien ongelmat ovat aivan toisarvoinen asia. Suurin ongelma ovat narkkarien aineiden hankintaan tarvitsemien rahojen vuoksi tekemät rikokset, liikenteen vaarantaminen, ympäristön vaarantaminen esimerkiksi käytetyillä ruiskuilla jne.
    Narkkarin kuoleminen esim. yliannostukseen ei ole yhteiskunnan kannalta tragedia, vaan hyvä uutinen. Narkkareita ei pidä ymmärtää ja rahoittaa, vaan heidät tulee eristää yhteiskunnasta.
    Jokaisella kansalaisella on oikeus elää turvallisessa yhteiskunnassa, jota narkkarit eivät saastuta.

  • Stegu, Lökä & Hemmo

    Vastaa

    Narkit lähijunaan Tikkurilasta.
    Sössöttävät konnarille jotain ja perään: ”…eikä me mitään NARKKAREITA olla, jos nyt VIIKONLOPPUNA vähän HARRASTETAAN!”
    Konnari: ”Pojat, tänään on keskiviikko…”

  • Jones

    Vastaa

    Huumeidenkäyttäjät pitäisi karkoittaa saarelle josta ei olisi poispääsyä. Siellä he saisivat vapaasti valmistaa ja käyttää huumeita. Näin rikollisuus vähenisi merkittävästi. Ruokansa eteen he joutuisivat tekemään jotakin pikkunäpertelyä, kuten autojen rekisterikilpiä. Samaa touhua kuin vankilassakin.

    • ....

      Vastaa

      Sama karkotus myös alkohoila käyttäville?

  • JT

    Vastaa

    Tiede sanoo, että huumeiden käyttäjien rankaiseminen ei ole järkevää. Poliitikot eivät kuuntele, koska pelataan enemmän tunteella kuin järjellä.
    Tutkimusten mukaan dekriminalisointiin nojaava huumausainepolitiikka vähentää huumeista aiheutuvia ongelmia.
    Kymmenen miljoonan asukkaan Portugalissa huumekuolemat ovat laskeneet merkittävästi sen jälkeen, kun maassa dekriminalisoitiin huumeiden käyttö vuonna 2001. Vuonna 2017 maassa oli huumekuolemia 51, kun Suomessa niitä oli 200.
    Positiivisia kokemuksia dekriminalisoivasta politiikasta on myös Alankomaissa ja Tsekissä. Nyt myös Norja aikoo muovata huumausainepolitiikkaansa uusiksi.
    Yleensä poliitikot pyytävät kansalaisia luottamaan tieteeseen ja tutkimustietoon, mutta miksi huumausainekysymyksissä tiede halutaan ohittaa?
    Mikään ei ole helpompaa kuin vedota ihmisten tunteisiin. Tässä asiassa pelataan enemmän tunteella kuin järjellä ja siksi keskustelu on erittäin hankalaa.

  • Viihde

    Vastaa

    Ketamiinikiksit päälle ja viihdekäyttämään ketamiinia käyttöhuoneeseen. Ei me mitään narkkareita olla jos käyttöhuoneessa vähän viihdekäytetään

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi