Britannian yleisradio BBC myöntää, että naisia esittävät transut yrittävät yhä useammin pakottaa lesbonaiset seksiin kanssaan jopa väkivallan uhalla. Aiemmin kulttuurimarxistit ovat väittäneet, että ilmiö olisi ”transfobisten äärioikeistolaisten kehittämä salaliittoteoria”.
BBC:n mukaan homoyhteisössä keskustellaan tällä hetkellä kiivaasti siitä, ovatko lesbot ”transfobisia”, jos nämä eivät suostu seksiin naisiksi pukeutuneiden miesten kanssa. Kasvava joukko transuaktivisteja on tätä mieltä.
Lesbonaiset kertovat, että heitä kutsutaan usein esimerkiksi ”genitaalifetisisteiksi”, ”genitaalihämmentyneiksi”, ”transfoobikoiksi”, ”pervoiksi” ja ”terffeiksi”, mikäli nämä eivät suostu sänkyyn transujen kanssa. ”Terf”-termi tarkoittaa transuja syrjivää feministiä.
Syyllistämistä ja uhkailua
Useat BBC:n haastattelemista lesboista kertoivat, että ongelma on paisunut ”valtavaksi”. Transut uhkaavat usein tappaa lesbot, jotka eivät käyttäydy treffien päätteeksi halutulla tavalla. Eräs haastateltu lesbo kertoi esimerkiksi transusta, joka julisti ”tappavansa hänet mieluummin kuin Hitlerin” ja ”kuristavansa hänet vyöllä”, koska nainen ei syttynyt transun peniksestä.
Transut puolustautuvat toteamalla, että myös penis voi olla naisen sukuelin, koska sukupuoli on ainoastaan sosiaalinen konstruktio. Erityisesti nuoren polven ”LGBT”-naiset on kasvatettu konstruktivistiseen sukupuoliajatteluun, minkä vuoksi näitä on kyetty tehokkaasti painostamaan seksiin miesten kanssa. Vaihtoehtona seksille on ”äärioikeistolaisen transfoobikon” leima, syyllistäminen, uhkailu ja yhteisön ulkopuolelle sulkeminen.
Eräs seksiin painostettu haastateltava toteaa: ”Narratiivin mukaan ’transnaiset ovat naisia, he ovat aina naisia ja lesbojen tulisi tapailla heitä’. Olenko paha ihminen, koska en tahtonut sänkyyn [transun] kanssa? Eikö minua hyväksytä enää LGBT-yhteisöön? Joudunko vastaamaan valinnastani jollain tavalla?”
”Queer-teorian aivopesemä”
Transun raiskaama lesbonainen puolestaan kertoi, että tätä uhkailtiin sosiaalisella nöyryytyksellä. Transu uhkasi paljastavansa lesbon työnantajalle tämän olevan ”transfoobikko”, mikä johtaisi tämän irtisanomiseen. Uhri kertoi tilanteen olleen erityisen tuskallinen siksi, että hän itse oli ”queer-teorian aivopesemä”, minkä vuoksi hän koki syyllisyyttä siitä, ettei halunnut maata transun kanssa.
Get The L Out ‑niminen lesbojärjestö on tutkinut ilmiön taustoja. Järjestön haastattelemista lesbonaisista 56 prosenttia kertoi, että heitä on painostettu yhdyntään naisiksi pukeutuneiden miesten kanssa.
LGB Alliance ‑nimisen järjestön aktiivi Bev Jackson kertoi BBC:lle, että homoyhteisössä koko ilmiö yleensä kiistetään edelleen. Jacksonin mukaan järjestö saa kuitenkin ”säännöllisesti” yhteydenottoja lesboilta, joita yritetään painostaa rajuin ottein seksiin naisiksi pukeutuneiden miesten kanssa.
Lähde: BBC
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Heko heko
Sillälailla.. tähän tämä kollektiivinen hulluus, sitten johti. Noh mitäpä vielä näemmekään..
Olli
Mitähän perkelettä minä justiinsa luin ?
Nimetön
Siiäpä on sitten sauma joka äijälle saada ”reikää* ei muuta kun hiukka meikkiä, peruukki, ja hame päälle ja lepakkoja iskemään.
TransAI
Ei voi muuta kuin nauraa 🤣🤣 Tätä paskaahan nämä lgbtyxzvittumikälie-yhteisöt ovat olleet ajamassa, että sukupuoli on siis vain ilmoitusluontoinen asia mikä voi vaihdella koko elämän ajan. Lisäksi ovat vaatineet ettei hedelmättömyyttä tai alapäänsilpomista saa vaatia siihen että sukupuolen voi virallisesti vaihtaa. Tässä on sitten tulos, harvinaisen itsekeskeistä porukkaa. Vika on aina muissa, jos ei ”korjattuna” kelpaa, ja joidenkin mielestä tämä on ihan tervettä.
Julli
Several people got in touch with me to say there was a ”huge problem” for lesbians, who were being pressured to ”accept the idea that a penis can be a female sex organ”.
Mitä?! Eikö penis olekaan naisen sukuelin?!
😳😱
Mihin muuhun kuin sulaan hulluuteen typeryyden jalostamisesta ja erilaisten seksuaalisten poikkeavuuksien normalisointiyrityksistä voi päätyä?
Oikein noille mielenterveyskuntoutujille. 🏳️🌈
Santeri
No sen tähren sentään. Onko nämä tämmöset enää ees ihimisiä? Siellä pyörii jos mitä lie kahavinkeittimeksi ihteään kutsuvaa samoissa limasissa hipoissa ja ne perskeleet tulee toistensa raiskaamiks. Näitäkö nyt pitäs ymmärtää?
Lord Mystery
En pidä mahdottomana, että jotkut heteromiehet ovat ryhtyneet transnaisiksi juuri saadakseen naisia sänkyynsä.
Kyynikko
Sitä saa mitä tilaa…
Peräkammarin professori
Jooo… siis jos transu kokee olevansa nainen ja vonkaa seksiä lesbolta ja lesbo ei halua, niin ilmeisesti silloin se on koittanut vongata ”mies lesbolta”. Silloin ”sukuelimet” eivät sovi yhteen. Tätä tukisi tuo 56%. Mutta ilmeisesti jos transu olisi vongannut ”naislesbolta” niin silloin se on saanut ja siinä olisi se 44%.
Toisaalta, selvittämättä on jäänyt se onko ”mieslebo” koittanut vongata seksiä transulta, joka on siis nainen. Silloinhan homman pitäisi luistaa kuin suksi.
Vai miten tämän voisi ajatella
Tomppa
Eipä käy sääliksi lesboja, mutta ehkä joku heistä eheytyy takaisin heteroksi, kun kyllästyy meininkiin. Vielä kun keksittäisiin vastaava juttu homomiehiille, niin olisin tyytyväinen. Minusta homot ja lesbot voitaisiin lähettää kehitysapuna johonkin Lähi-Idän musulmaanimaahan, niin pääsisivät ainutkertaiselle lentävällä matolla tehtävälle matkalle.
Ritu
Ihanaa olla normaali tylsä kotiäiti tylsine ongelmineen että mitähän laittaisi ruuaksi ja tuota rataa.
Lobotomia
Jlauta että nuo titityyt ovat sekaisin.
Serendip
Lesbobileissä kävi jo 80-luvulla ja käy vieläkin henkilöitä jotka ovat selkeästi miehiä mutta pukeutuneet/meikanneet naisellisesti. Kuljeskelevat siellä yksinään tai jos heitä on enemmän kuin yksi niin he istuvat samassa pöydässä. Meille naisille on epäselvää mitä he bileistämme hakevat koska ei heille kukaan puhu. En tiedä että heistä olisi ollut lesboille haittaa; Suomen transliike ei onneksi ole saavuttanut samaa hulluuden astetta kuin englanninkielisissä maissa.
Reiska
Sitä saa, mitä pilaa. Kun on itse pilannut normaalit sukupuoliroolit, ei pidä ihmetellä, jos itsensä naiseksi tunteva mies tulee uimahallissa naisten saunaan tai vaatii seksiä. Ei pidä ihmetellä, jos sukupuolenvaihtajamiehet tulevat naisten urheilulajeihin ja vievät maailmanmestaruuksia. Sateenkaariväen logiikalla sen täytyykin mennä juuri näin. Ei siitä saa valittaa.