Rikollispankki & pääministeri yhteistyössä lasten kaappaamista kannattavan homojärjestön kanssa

Pride-kuukausi on oiva muistutus siitä, että suomalaisilla on verivihollisia niin vasemmalla kuin oikealla.

Rappiokulttuuri

Sanna Marin.

Niin kulttuurimarxistinen oikeisto kuin globalistinen vasemmisto ovat tänäkin vuonna molemmat edustettuina niin sanotun Pride-kuukauden yhteydessä. Kansalaisiin kohdistetun homolobbauksen tehostamiseksi Pride-tapahtumia on venytetty yhdestä päivästä aluksi yhteen viikkoon ja nyt kokonaiseen kuukauteen.

Tänä vuonna Pride-tapahtumat ajoittuvat syyskuulle kesän koronarajoitusten vuoksi. Priden taustalla on homolobbausjärjestö Seta, joka on viime vuosina kohdistanut yhä suuremman osan propagandastaan lapsiin.

Homolobbaajien pedofiliaongelma oli muun muassa Saksassa ja Britanniassa toistuvasti tapetilla 1960–1980-luvuilla. Tämän jälkeen lasten seksualisointi häivytettiin noin 20 vuodeksi. Uudeksi strategiaksi omaksuttiin sukupuolivähemmistöjen porrastettu normalisointi, joka alkoi valtavirtaisilla homoaiheisilla tv-sarjoilla ja elokuvilla. Porrasstrategian mukaisesti lobbaus onkin edennyt 2020-luvulle tultaessa erilaisten parafilioiden kautta viimein myös pedofiliaan.

Seta on suomalaisten vihollinen

Kuten aiemmin uutisoimme, Setan jäsenjärjestö Translasten ja ‑nuorten perheet ry on ilmoittanut tahtovansa aloittaa sukupuolenmuutosoperaatiot jopa 8‑vuotiaille lapsille. Seta pyrkii seksualisoimaan lapset levittämällä näille homoyhdyntään ja sukupuolen ”vaihtamiseen” liittyvää materiaalia esimerkiksi kouluissa. Propagandaoffensiivin jälkeen lapsia on kutsuttu myös Setan ”kesäleireille”, joissa hämmentyneet alaikäiset viettävät eristyksissä aikaa täysi-ikäisten homoaktivistien kanssa.

Vuodenvaihteessa Setan puheenjohtaja Sakris Kupila lisäksi vaati, että viranomaiset alkaisivat kidnapata ”translapsia” vanhemmilta, jotka eivät suostu järjestämään alaikäisille sukupuolenvaihdoksia. Kupilaa haastatteli Yleisradio, jonka mukaan Setan vaatima kidnappauspolitiikka on jo käynnistynyt eräissä Euroopan maissa.

Tekemällä yhteistyötä Priden kanssa poliitikot, yritykset, järjestöt ja kansalaiset tekevät väistämättä yhteistyötä myös sen taustatahon Setan kanssa. Seta-yhteistyöhön syyllistyvät tänä vuonna näkyvästi muun muassa vasemmistolainen pääministeri Sanna Marin sekä oikeistolaisen rahaeliitin johtava instituutio, Nordea-pankki.

Tarvitaan kolmannen tien ratkaisu

Nordea ilmoitti hiljattain päivittävänsä Pride-kampanjansa aikana suomalaisten maksukortit ilmaiseksi sateenkaarikuosiin. Lisäksi pankki järjestää ”monia Pride-aktiviteetteja, joihin kuuluvat esimerkiksi myös työntekijöille suunnatut koulutukset”.

Homolobbauksen ohella Nordea on kunnostautunut ennen kaikkea vakavassa talousrikollisuudessa. Finanssivalvonta on syyttänyt pankkia muun muassa puolustuskyvyttömiin vanhuksiin kohdistuneista järjestelmällisistä kavalluksista ”sijoitusneuvonnan” yhteydessä. Lisäksi useat viranomaiset epäilevät Nordean pesseen vähintään 790 miljoonaa dollaria rikollisjärjestöjen rahaa osana globaalia salaliittoa.

Marin on puolestaan Suomen historian ensimmäinen ”Priden virallinen suojelija”, joka on samalla maan pääministeri. ”Uudistamme translain itsemääräämisoikeutta kunnioittavaksi, parannamme intersukupuolisten lasten asemaa sekä muutamme laajasti lainsäädäntöä ja rakenteita tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta tukevaksi”, Marin uhkasi medialle antamassaan haastattelussa.

Nordean tavoin myös Marin riistää tavallista kansaa järjestelmällisesti hyödyttääkseen globaalia rahaeliittiä. Hiljattain Marin ilmoitti ottavansa suomalaisten veronmaksajien kustannuksella historiallisen suuren EU-lainan. ”Koronakriisin torjumiseksi” otetun lainan pääomasta suuri osa lahjoitetaan eteläeurooppalaisille pankkiireille, jottei näiden tarvitsisi kantaa tänä vuonna realisoituneita liiketoimintansa riskejä. Asiantuntijoiden mukaan merkittävä osa pääomasta päätyy lopulta myös Italian mafialle.

Pride-kuukausi on oiva muistutus siitä, että suomalaisilla on verivihollisia niin vasemmalla kuin oikealla. Oikeisto ei edusta enää konservatiivista ”koti, uskonto, isänmaa” ‑koulukuntaa, vaan sen arvot ovat aivan yhtä perverssit kuin vasemmiston. Vasemmisto ei puolestaan aja duunarin asiaa, vaan punaiset poliitikot ovat aivan yhtä korruptoituneita kuin kokaiinipöllyssä Helsingin yökerhoissa hoippuvat pankkiirit. Mädän hävittämiseksi tarvitaan kolmannen tien vallankumous.

Lähteet: Nordea, Markkinointi & Mainonta, Taloussanomat, Bloomberg

Lue myös:

Homojärjestö Seta haluaa päästä käsiksi jo 8‑vuotiaisiin ”translapsiin

Helsinki Pride Homolobby Korruptio Kotimaa Nordea Pankit Poliittiset viholliset Politiikka Pride Raha Rahanpesu Rappiokulttuuri Rikos Sakris Kupila Sanna Marin Seta Talous Yhteiskunta

Keskustelu

9 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Jones

    Vastaa

    Taitaa olla niin että lapsia on kidnapattu jo kauemmankin aikaa. Epäilen että ehkä viranomaiset ovat tässä pelissä mukana ja suojelevat rikollisia politiikkojen kanssa, jotka ovat tietoisia asiosta. Uhrit pyritään eliminoimaan jollakin tekosyyllä, joka on muka laillinen.
    https://blokiarvostelut.blogspot.com/2019/02/pizzagate.html

  • Joppe

    Vastaa

    Nordea kirjoitta”..sateenkaari-tai muun vapaavalintaisen kuosin”. Saisikohan siihen Maltan ristin?
    Joppe

  • HenkkaR

    Vastaa

    Minä irtisanoin pitkäaikaisen asiakkuuteni Nordeasta jo noin vuosi sitten kun ilmoittivat tukevansa Pridea.

    Suosittelen kaikkia muita toimimaan samoin, jotka vielä asiakkaina tuohon laitokseen ovat.

    • Pekka Tiira

      Vastaa

      Kohtahan sinulla ei ole enää pankkitiliä laisinkaan. Nettiyhteydetkin katkeaa, kun boikotoit kaikkia operaattoreita, jotka ovat tekemisissä Priden kanssa. Tietty tämä on oma valintasi.

  • Fatwantarkistaja

    Vastaa

    Sori vaan, Nordealla kestää viisi viikkoa ja neljä päivää toimittaa kortti, kokemusta on. Roskapankki se on.

  • Tavanomainen

    Vastaa

    hyvä kirjoitus. oikeiston rappiosta ja haitallisuudesta puhutaan aivan liian vähän. Yleisesti netissä 99% kansallismielisten kirjoituksista keskittyy ”vihervasemmistoon” vaikka se sietäisi saada sen 50%.

  • Lars

    Vastaa

    Jos Suomi olisi ns. normaali terveille arvoille perustuva oikeus-ja hyvinvointivaltio, siinä tapauksessa esimerkiksi Setan kaltainen järjestö kiellettäisiin välittömästi rikollisena sekä hyvientapojen vastaisena toimijana. Setalaisten oikea paikka on henkilöstä riippuen joko vankila tai mielisairaala. Yksikään ns. normaali ja terve ihminen ei agitoi eikä aivopese lapsia omaksumaan sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä, sanoinkuvaamattoman kammottavia, luonnonvastaisia perversioita. Jättäkää lapset rauhaan raukkamaiset, sairaat friikit ja nilviäiset.

    • Pekka Tiira

      Vastaa

      Huh huh, nyt tuli täyslaidallinen kuin aikoinaan, kun laivan toisenpuolen tykit laukaistiin samaan aikaan, jos se oli edes mahdollista. Kuinkahan moni ”normaali” perhe toimii näin. Sinun ”sairaat, friikit ja nilviäiset” taitavat kyllä olla marginaalisessa vähemmistössä verrattuna vaikka pedofiilien ja lapsipornoa katsovien määrään suhteutettuna. Joku totuuspohja pitää mielipiteilläkin olla.

  • Pekka Homosto

    Vastaa

    Siirsin kaikki varani Viroon. Täällä ei ole LGBTQ-kotkotuksia. Suomi on kohta hybridi. Islamilainen homola.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi