Joukko taidealan vaikuttajia vaatii Antirasistiset strategiat osaksi opetussuunnitelmaa ‑nimisessä adressissa, että ”rasismia” aletaan vastustaa syrjimällä päteviä valkoisia epäpätevien mustien hyväksi. Esimerkiksi koulujen pääsykokeissa mustille tulisi tarjota rotuperusteisia ohituskaistoja.
Tahtomattaan ”antirasistit” tulevat siis myöntäneeksi, etteivät mustat menesty puhtailla älynlahjoillaan niin hyvin kuin marxilainen teoria opettaa. Tämän vuoksi valkoisten tulisi antaa mustille tasoitusta muun muassa korkeakouluissa.
Mustan rodun luoma kulttuuri tulisi adressin mukaan asettaa suomalaisen kulttuurin tilalle muun muassa koulujen opetussuunnitelmissa. Suomalaisuutta kutsutaan kiertoilmaisulla ”eurosentrismi”. Adressi syyttää ”eurosentrismiä” siitä, ettei mustaa kulttuuria pidetä vieläkään estetiikaltaan tai sisällöltään yhtä arvokkaana kuin valkoisten luomaa kulttuuria. ”Tosiasiassa” viidakkorytmit, rastafarismi ja takapuolenheilutustanssit ovat vähintään yhtä edistyksellistä kuin Sibelius, Wagner tai klassinen baletti.
Valkoinen suomalaisuus tuhottava
”Eurosentrismiin ja koko opetuksen lävistävään valkoisuuteen on puututtava”, adressi julistaa ja jatkaa: ”Opetussisältöjen muutosten lisäksi vaadimme kiinnittämään huomiota siihen, ketkä kouluihin pääsevät sisään. Enemmistö Suomen korkeakouluopiskelijoista on valkoisia.” Oppilaiden ohella myös opettajiksi vaaditaan ei-valkoisia ohituskaistan kautta.
Adressin allekirjoittajat tahtovat pakottaa propagandaansa myös niille, joita aihe ei lainkaan kiinnosta: ”[Antirasismiin liittyvän] tiedon saaminen ei saisi riippua ajan puutteesta tai opiskelijan omista mielenkiinnon kohteista.”
Lopullinen tavoite korkeakouluissa tulisi luonnollisesti olemaan valkoisen suomalaisuuden tuhoaminen: ”Suomalaisuuden käsitteen laajentaminen ja valkoisen oletuksen purkaminen taiteen ja tutkimuksen kentällä.”
Savonia-ammattikorkeakoulun tanssinopettaja- ja taidepedagogiikka-koulutusten vastaava lehtori Eeri Pihlajakari totesi Ylelle pitävänsä adressin sanomasta: ”Onhan se tietenkin fakta että jos oppilaitoksessa opetetaan klassista balettia niin silloin siinä on länsimainen perimä taustalla”, hän puntaroi.
Lähde: Yle
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Lord Mystery
”Enemmistö Suomen korkeakouluopiskelijoista on valkoisia.”
Hemmetti, jos mennään Afrikkaan, vaikkapa Nairobin tai Timbuktun tuhatvuotiseen yliopistoon, niin veikkaan opiskelijoitten olevan mustia. Neekereillä on kokonainen manner, missä opiskella.
Fatwantarkistaja
Gernin hiukkaskiihdytin yksi, missä työskentelee valkoisia tutkijoita liikaa. Vaadin, että vähintään puolet pitää olla neekereitä jostain viidakon kätköistä. En vaadi esim intialaisille mitään, koska ne ovat melkein valkoisia. Sama ydinvoimaloiden kanssa, 60% villi-ihmisiä ja tulee hyvä. Jos jokin menee pieleen ja laitos poksahtaa, se on rasismin syytä. Valkoinen mies maksaa uuden ja kokeillaan 100% rullahuuliosuudella, kyllä se varmaan sitten toimii jo paremmin.
Lare
Vittu mitä paskaa!
Herman
Joopa Afrikassa miljardi nekrua voi opiskella sikäläisissä korkeakouluissa ihan rauhassa se ei ole valkoisen miehen vika jos niistä kouluista valmistuneet ”raketti insinöörit” ei opi edes pyyhkimään omaa persettään!
Black lives matter!
Artikkelissanne väitettiin, etteivät mustat menesty puhtailla älynlahjoillaan niin hyvin kuin marxilainen teoria opettaa.EI PIDÄ PAIKKAANSA!Mustien menestys esim. korkeakouluissa on vain järjestelykysymys: Esimerkiksi tommonen raiskarin perustutkinto vois olla semmonen missä musta pärjää varmasti yhtä hyvin kuin valkoinen.
Eila L
Tämä muuten on totta. Suomalainen, oikeastaan koko länsimainen, koulujärjestelmä lähtee yksilön taitojen ja menestymisen pohjalta. Nämä yksilölliset taidot sitten tottelevaisuuden kautta joku ulkopuolinen yksilö, joka tietenkin on suorittanut yksilöllisen työnjohto tai hallintotieteiden tutkinnon, yhdistää tuottavaksi kokonaisuudeksi.
Kuitenkin ihminen on jo geneettiseltä perimältään laumaeläin.
Kun jokainen yksilö pääsee kehittämään omaa erikoisosaamistaan aivan niin pitkälle kuin resurssit vain antavat myöten, meillä on päästy tuottavuuden saralla varsin pitkälle. Mutta yksipuolisesti pelkkään yksilöllisyyteen perustuvaan yhteiskuntaan jää sellaisia heikkoja kohtia, joihin on sitten helppo iskeä.
– Varsinkin, jos isku yhteiskuntaa vastaan tehdään koordinoidusti ja riittävän voimakkaana, saadaan koko järjestelmä romahtamaan muutamassa vuodessa.
Rohmar
Näitä kaikkia on jo kokeiltu. 1980- luvulla päätettiin romanien suhteen toimia, jotta heidän ei tarvitsisi enää istua vankiloissa. Suora pääsy yliopistoihin sillä edellytyksellä, että professori uskoo, että hakijalla on edes auttavia mahdollisuuksia selvitä opinnoista, ylimitoitettu sosialiturva, ja valtion takaamat asuntolainat. Seurauksena oli, että jotkut romanit ostivat mm. Katajanokalta miljoona-asuntoja, ja pankki ei ottanut osakekirjoja säilöön valtiontakauksen vuoksi. Asunto vaihtoikin sitten pian laillisesti omistajaa käteiskaupalla, ja lainat jäivät valtion tappioksi.
Rakennusalalla kokeiltiin menetelmää, jossa valtio maksaa minkä tahansa rikastajan koko palkan suomalaisen ammattiurakkamiehen keskituntiansion mukaan. Tämän seurauksena raksalla vieraili ammattitaidottomia apumiehiä suomalaiseen appariin verrattuna kolminkertaisella palkalla. Lähes aina työ päättyi muutamassa tunnissa julmettuun mölinään. Todistin itse mölinäkapinaa, jossa kiljuttiin ”miks mulle aina raskain työ rasisti”, kun piti kantaa styrox levyjä kerrosta ylemmäs.
Suomen perustuslain keskeisin arvo on tasavaltaisuus, eikä sitä saa rikkoa positiivisella‑, tai millään muullakaan syrjinnällä. Niinikään kukaan ei voi auttaa ketään, joka ei halua auttaa itse itseään.
Ritva H
Vielä täsmennän tuota laumasielu-kommenttiani parilla esimerkillä.
Yksi. – Ylinopeussakko.
Nyt tieliikenteeseen roiskaistaan semmoiset miljoona kuljettajaa ja (tosta noin vaan) oletetaan, että jokainen yksilöllisesti harkitsee jokaisen liikennetilanteen erikseen ja sitten yksilönä toimii lain kirjaimen mukaan. Kuitenkin jokainen kuljettaja toimii ensisijaisesti lauman jäsenenä.
– Mitä tapahtuisi, jos ylinopeussakko annetaan vain jonon ensimmäisen auton kuljettajalle? Kuljettajalle, joka on ottanut jonon johtajuuden tai joka on saanut taakseen “seuraajia” ja on tällä tavoin tosiasiallisesti tullut jonon johtajaksi.
Kaksi. Liike-elämän maksamat suojelurahat
Nyt sosiaalisia seuroja, yhtiöitä ja yhdistyksiä säädellään siten, että omistajat (ja yhdistyksessä jäsenet) ovat valtion suojeluksessa kaikkia syytetoimia vastaan. Jos joku tuomitaan on sen oltava johtaja ja hänkin vapautuu maksua vastaan, omistajaa ei tuomita koskaan.
– Mitä tapahtuisi vaikkapa sellutehtaiden, kaivosten tai ydinvoimaloiden sijoituspäätöksille eli rakentamiselle puhdasvetisten vesistöjen rannalle, jos omistajat tietäisivät olevansa mahdollisesta vahingosta vastuussa koko omaisuudellaan (aina toiseen ja kolmanteen sukupolveen asti)?
Rohmar
Eila L. kommentit ovat ilahduttavia. Hieman sumean logiikan kautta minulle tulee mieleen yhteiskunnan koheesio. Eli yhteiskunnallisessa mielessa perusoletus siitä, että toimitaan tietyllä tavalla. Ihmiset saattavat esimerkiksi olettaa lähtökohtaisesti, että ihmiset ovat rehellisiä.
Osa uussuomalaisista pitää tätä hyveenä, ja haluaa sopeutua. Osa taas astelee maahan valloittajina, ja pitävät rehellisyyttä typeryytenä, heikkoutena, ja mahdollisuutena hyväksikäyttöön. He saavat röyhkeydellä vain väliaikaista hyötyä, mutta yhteiskunta halvaantuu, koska pelisäännöt eivät enää pidäkkään paikkaansa.
Kukavaan
Mustien opintomenestymättömyyden syyksi selitään usein valkoiset. Siis valkoiset ovat syypäitä ja siksi mustille pitää antaa ohituskaista.
Nyt BLM:n aikana USA:ssa on tuotu julkisuuteen ajatus, että sikäläinen poliisi ampuu mustia seitsemän kertaa enemmän kuin valkoisia. Siis tämä luku tietysti populaatioiden määrään suhteutettuna. Ja selitys olisi rasismi. Todennäköisempi selitys on, että mustat perseilevät seitsemän kertaa enemmän. Ei ole tullut kellekään suvakille mieleen?