Veriyhteys: Hammer House Fest II

Partisaani julkaisee Veriyhteys-kollektiivin yhteenvedon Etelä-Suomessa 19.–20.7. järjestetystä Hammer House Fest II ‑tapahtumsta.

Perjantai:

Matalasta mainosprofiilistaan huolimatta toista kertaa järjestetty Hammer Fest oli menestys. Väkeä riitti, vaikka samaan aikaan kovimman kesälomakuukauden sesonkina monelle kansallisradikaalille olisi löytynyt muitakin houkutuksia viikonlopulle. Uudehkon Hammer Housen tilavampi halli ja livetekniikan parannukset tarjosivat fasiliteetit, joita monet tulivat kehumaan jälkeen päin ja syystäkin.

Vapaan sisäänpääsyn perjantai-ilta oli varattu RAC:lle, mikä näkyi yleisössä, joka koostui enimmäkseen katujen militanteista ja skinheadeista. Puheensorinasta tunnistin myös paikalla saapuneita puolalaisia metallifaneja, joiden pääkohteena oli luultavasti seuraavana päivänä soittanut Sunwheel. Ilma oli vielä aurinkoinen, mikä pani osan yleisöstä viihtymään enimmäkseen ulkoalueella. Kirkkaan taivaan lisäksi rentoon ulkoilma-chillailuun vaikutti aikataulu, jota venytettiin niin, että matti myöhäisetkin pääsivät nauttimaan aidosta vastarintarintamusiikista. Kun illan ainoa esiintyjä Resist paukutteli ensimmäisiä tahtejaan, viimeisimmätkin ulkona viihtyjät kiiruhtivat lavan edustalle.

Vielä runsas vuosi sitten, jolloin Resist veti ensimmäiset keikkansa, bändillä ei ollut edes nimeä. Jonkin aikaa yhtye tunnettiin työnimellä Hammer House Band, joka vaihtui jossain vaiheessa alkuvuotta nimeen Resist. Asiaan kuuluu, että yhtye soittaa pelkästään RAC-klassikoita ja muita skenen cover-biisejä. Jatkossa luvassa on myös omian kappaleita. Studiossakin ollaan jo käyty, josta osoituksena keikalla kuultu cover-biisi ”Back against the wall”, joka on julkaistu tuoreella kokoelma-albumilla Legendary Warriors – A tribute to Definite Hate. Levyä sai ostaa Hammer Housen omalta myyntipisteeltä asevelihintaan.

Tällä kertaa ilman toista kitaristia soittanut Resist polkaisi keikan käyntiin Nordic Thunderin ikivihreällä ”Change of scenery”, jonka jälkeen rymyryhmä runttasi menemään toinen toistaan jäätävämpiä RAC-klassikoita. Skrewdriveria kuultiin pariin kolmeen otteeseen, varsinkin ”Hail the New Dawn” sai yleisössä innokkaan vastaanoton. Kokoonpanon tuoreudesta kertoo se, että kitaristille tuli yllätyksenä ruuvimeisselin kappale ”Justice”, jota hän ei ollut ehtinyt lainkaan harjoitella. Metallibändissä vaikuttava kepittäjä otti kuitenkin kopin laulun melodiasta, biisin bassolinjoista ja rummuista ja hoiti hommansa tyylillä maaliin. Lavan edustalle pakkautunut yleisö näytti stomppaamisen ja hailaamisen perusteella nauttivat eniten Mistreat-coverista ”Fuck the drugs” ja vanhasta Midtown Bootboys klassikosta. Yleisöön upposi myös herkemmät tunnelmapalat, etenkin Rahowan ”Ode to a Dying People”.

Enimmäkseen cover-biisejä soittava RAC-bändi on Suomessa uusi konsepti, joka tuntuu toimivan fiiliksen nostattajana mainiosti. Jokaiselle jotakin. Karskin miehekäs laulaja ja instrumenttinsa taitavat pelimannit osaavat rutistaa tutuista biiseistä uutta energiaa, joka välittyy myös yleisölle. Jatkossa olisi hyvä, jos Hammer House Fest pyhittäisi perjantain suuremmalla volyymilla RAC:lle. Alan bändejähän meillä riittää.

Lauantai:

Hammer House Fest lauantain iltapäivällä tuli kaatamalla vettä, mutta sade lakkasi paria tuntia myöhemmin. Loppupäivän sää oli ihanteellinen. Ihmisiä saapui paikalle tasaiseen tahtiin. Bändien aloittaessa noin tunnin alkuperäisestä aikataulusta myöhässä alkoi olla kasassa kaikki festille tulijat.

Radikaali kansallismielinen musiikki on monessa maassa siirtynyt kauas perinteisestä RAC-soundista. Myöskään keikoilla kävijät ja aktivistit eivät usein muistuta menneiltä vuosikymmeniltä tuttua skinhead-lookia. Tietysti RAC ja skinhead-kulttuuri ovat edelleen voimissaan, mutta sen rinnalla on muita ilmentymiä, joissa vaikuttaa osittain eri ihmiset erilaisin pyrkimyksin.

HH Festin toinen päivä keskittyi Black Metaliin. Tämä tulee olemaan jatkossa pääpainotus Hammer Housen keikoissa. RAC-bändeille löytyy useita järjestäjiä ja tiloja, joten alan keikoista tuskin tulee olemaan pulaa tämänkään jälkeen.

Black Metal keikoistakaan ei Suomessa ole pulaa, mutta fakta on, että mittava määrä parhaita kotimaisia BM bändejä eivät ole tervetulleita moniin keikkapaikkoihin. Viimeisimpänä esimerkkinä on nähty miten Helsingin kaupungin omistama tila määräsi festivaalijärjestäjää poistamaan yhtyeitä, jotka levyttivät suomalaisille Black Metal levy-yhtiöille, tai joiden jäsenten muilla yhtyeillä on vastaava kytkös. Tällaiset linjavedot rajaavat ulos valtavan määrän harmaan alueen kulttuuria. Ulkomailla on käytetty usein termiä ”grey zone”. Yhtyeet eivät välttämättä ole poliittisia, eivätkä ole ottaneet kantaa radikaaleilla mielipiteillä, mutta eivät myöskään ole asemoineet itseään antifasismin tai vasemmiston leiriin. Pelkkä epäpoliittisuus voi johtaa harmaalle alueelle. Se yhdistettynä kytköksiin todellisiin Black Metal levy-yhtiöihin, keikkapaikkoihin ja muihin yhtyeisiin heittää artistien ylle epäilyksen varjon.

Nykyään NSBM:n ilmaisussa korostuu kliseisyys, ironia, shekelit silmissä tehdyt kusetukset, missä kunniattomat bisnesmiehet hyödyntävät kulutusvimmaa irvokkaimmilla tavoilla. Liukuhihnalta tulevat julkaisut hyväksikäyttävät usein halvimpia mahdollisia ”kielletyn hedelmän” elementtejä ja ei ole mitenkään tavatonta, että vanhan hyvän ajan Saksan kuvastoa eniten viljelevissä yhtyeissä soittajat voivat olla hyvin kaukana niin etnisestä kuin aatteellisesta tasosta, jonka ennen oletettiin olevan minimivaatimus. Moni kokee myös NSBM:n olevan turha määritelmä. Kaikki varhaisen todellisen NSBM:n sisältö on ollut läsnä Black Metalissa.

Black Metalin aatteellinen sisältö kaikessa kirjavuudessaan ei ole väistämättä yhteensopiva kansallisradikaalin kulttuurin kanssa. Siitä huolimatta, valtava määrä yhteisiä piirteitä ja rinnakkaisia pyrintöjä on ilmiselvä asia. On toivottavaa hylätä nolon parodian tasolla liikkuvat ali-ihmisten tekeleet ja katsoa Black Metalin sisältöä vaatimatta siltä päivän politiikan tasoa tai päälle liimattua tökeröä kuvastoa – samalla kun nähdään oikeasti merkitykselliset piirteet maailmankuvassa ja ilmaisussa.

llan aloitti erikoinen keikka, jossa Ehre ja Black Sun Disciple yhdistivät voimansa. Ensin tuli Ehren kappaleita, jonka jälkeen puolet kokoonpanosta ja jäsenten soittimet vaihtuivat. Keikan loppupuolella tuli Black Sun Disciplen materiaalia. Kokonaisuus ei tuntunut kuitenkaan hajanaiselta. Ehren kappaleet koostuivat lähinnä Sudentaival-split levyltä löytyvistä esityksistä kuten ”Kosminen sota”, ”Hakenkreuz” ja ”Verilippu”. Kymmenisen kappaletta kestäneen setin lopetuksena tuli Black Sun Disciplen uudelta albumilta tuttu ”Empire of the Black Sun”.

Aryan Hammer soitti tuttuun tapaan äärimmäiset karkeaa ja ilmeetöntä Black Metalia. Taustalla kaikuvat laulut ja tasaisesti etenevät kappaleet. Edellistä keikkaa parempi äänentoisto oli eduksi. Keikka ei merkittävästi eronnut viimeksi raportoidusta keikasta.

Fatherlandin kohdalla sama juttu. Kolme kertaa kesän aikana nähty bändi saattoi olla tällä kertaa eniten tasapainossa ja vokaalisoundi kohdillaan. Fatherland on hyvä esimerkki Black Metalista, jossa on läsnä sekä genrelle tyypillisempi synkkä kuvasto että kansallismielinen eetos. Militaristisen asenteen lisäksi huomioidaan elämänkamppailujen muovaama pohjoisen rodun olemus. Vaikka meille väitettäisiin ihmiskunnan olevan yksi ja sama, miten vuosituhansien kehitys ei voisi olla vaikuttamatta? Toisten tyytyessä vallitseviin olosuhteisiin ja ympäröivän luonnon runsauteen, toiset populaatiot vaelsivat kohti tuntematonta, ihmiselle entistä vihamielisempää ympäristöä kohti. Haasteiden ja kurjuuden selviytymiskamppailusta syntyi pohjoinen ihmisrotu omine erityispiirteineen. Asiasta voi väitellä biologian pohjalta ja historian nippelitiedoista kinastellen. Joka tapauksessa veren myytti ei kaipaa sen kaltaista todistusaineistoa avukseen. Myyttinen tieto luo itsessään todellisuutta. Fatherlandin setin loppupuolella kuultu kappale ei puhu politiikasta, mutta tuo aatteen ydintä esiin hyvin konkreettisesti.

Talvi on pitkä ja kesä ei anna lämpöään

Nälän viemä lapsikin haudan lepoon lasketaan

On kuolema täältä satonsa monesti korjannut

Mutta ei se ole koskaan meitä voittanut

On sotahuutomme saanut mahtavimmankin vihollisen pelkäämään

Ja meitä alistaneet ovat aina perääntyneet

Olemme kylväneet tuhoa ja kuolemaa ympäri Eurooppaa

Mutta Suomen maaperällä on meidän suurimmat kunnian kentät

On kansamme elonjäänti ikuinen taistelu

Vihollisemme meitä yrittää hävittää

Koitoksesta koitokseen olemme kuitenkin aina selvinneet

Koitoksesta koitokseen olemme kuitenkin aina selvinneet

Rautaisella sielulla ja voittamattomalla tahdolla!

Tämä kansa voittaa – sodan, kylmän, nälän

Kärsimys ja kuolema – vain meitä vahvistaa

Tämä kansa voittaa – sodan, kylmän, nälän

Tuhannet vuodet se kestää – on tämä kansa ikuinen

Sielunvihollinen oli monelle illan odotetuin esiintyjä. Yhtye on selvin esimerkki rajapinnasta, jossa kansallismielinen rock ja Black Metal kohtaavat. Rockin mieleen tuovia melodisia renkutuksia soitettuna Black Metal elementeillä. Lyriikka sisältää piirteitä molemmista genreistä. Paikoitellen Sielunvihollisen lyriikka on hyvin perinteistä Black Metal kuvastoa. Esimerkiksi keikalla kuultu ”Alkemisti ja tuhoaja”, jossa salatieteellisin menetelmin rikotaan ja uudelleen rakennetaan minuus. Tavoitteena valmiiksi annetun maailmankuvan tuhoaminen ja omien heikkouksien ylittäminen.

Haasta itsesi tai kuihdu pois

Oletko saalistaja vai saalistettu

Luovuttaminen ruokkii heikkouden mentaliteettia

Armo on aina ja ikuisesti mielen haurautta

Vieläkö nouset vai jäätkö tuleen makaamaan

Vain vahvat uhmaavat varmaa kuolemaa

Vielä lausun tämän yhden virren

Loputon palo joka kauas kantaa

Mikään ei horjuta ja kysyt miten

menen läpi vaikka harmaan kiven

Istuta mieleesi tiedon siemen

Heikkoudelle ei saa sijaa antaa

Tänään vahvempi kuin olin eilen

Menen läpi vaikka harmaan kiven

Antaudutko paineen alla

vai taisteletko vastaan

Murtuuko mielesi

vai löydätkö sisältäsi soturin

Selkärangattomat askeleiden alla murskautuu

Jyvät karsitaan akanoista

kun hengen lujuus punnitaan

Sielunvihollisen tunnetuin ominaisuus on aavikoiden muukalaisten uskonnon ja kulttuurin herjaus. Esimerkiksi kappale ”Helvetinkone” ottaa kantaa yhteiskunnallisella tasolla dystopiaksi muuttuvaan todellisuuteemme. Keikalla sen perään soitettu ”Läpi harmaan kiven” näyttää tekstit parhaimmillaan. Puhutaan tulkinnanvaraisella tasolla, niin että siihen voi samaistua kuka tahansa kansallismielinen radikaali, mutta myös muut. Kappaleen ei tarvitse erikseen kertoa ketä se pyrkii puhuttelemaan, tai pyrkiä rajaamaan kohderyhmää. Kappaleen viesti sopi tämän illan tunnelmaan täydellisesti.

llan viimeinen esiintyjä, puolalainen Sunwheel, on käynyt Suomessa aiemminkin. Nyt pienemmällä lavalla ja sisätilassa saatiin enemmän äänenpainetta. Kompakti lava antoi myös tunnelmaa. Kaapujen ja ritualistisen ulkokuoren ja mahtipontisen vellovan musiikin alla on sekoitus synkkää esoteriaa ja sodanjulistuksia rappion aikakaudelle. Toistaiseksi uusimman, Iron Age of Strife levyn teksteissä käsitellään pitkälti uudelleen syntyvää kunniaa ja tässä hetkessä heräävää taistelutahtoa.

Keikalla oli aiempia pienempiä tapahtumia parempi äänentoisto. Myös jatkossa pitäisi olla näin. Tilava Hammer House soveltuu erittäin hyvin Black Metal keikoille. Soittoa pääsee katsomaan paremmin kuin monessa pienessä baarissa. Valaistus voidaan säätä tunnelmaan sopivaksi. Hammer House sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä julkisista kulkuneuvoista ja autolla liikkuville parkkeeraaminen on helppoa. Jos keikoilla ei ole aiemmin käynyt, mainoksissa on yleensä sähköposti, minne voi ottaa yhteyttä lipun hankkimista varten.

Valokuvat: Intolerant Art
Perjantai: RL
Lauantai: RV

Lähde: Veriyhteys