Hyvinkäällä joulukuussa itsenäisyyspäivän kansallismielinen konsertti

Itsenäisyyspäivä lähestyy ja sitä mukaa myös juhlapäivää ympäröivät tapahtumat. Tuttuun tapaan itsenäisyyspäivää lähimpänä olevana lauantaina on järjestetty myös kansallismielinen konsertti.

Kulttuuri

Lauantaina 9.12. Hyvinkäällä järjestetään Tulenväen toimesta konsertti, jossa esiintyvät NSBM-yhtye Sudentaival sekä perinteisempää RACia edustavat suomalainen Vapaudenristi ja kreikkalainen Scumshot. Myös neljättä bändiä varmistellaan paikalle.

Tapahtumapaikkana toimii Kulttuurikeskus Otsola, jolle konsertti on samalla myös avajaistapahtuma. Tarkempi osoite julkistetaan viimeistään marraskuun aikana, mutta aktiivien mukaan se sijaitsee kävelymatkan päässä Hyvinkään juna-asemalta.

Konsertissa tulevat pitämään myyntipöytiä ainakin levy-yhtiö Distroyer88 sekä vaatekauppa No Compromise Clothing. Kyseiset kaupat ovat myös yhdessä Kiellettyjen Kirjojen kanssa Otsolan remonttikustannusten tärkeimmät rahalliset tukijat, eli jälleen kerran voitte tukea kansallismielistä toimintaa asioimalla näissä putiikeissa.

Voit seurata Kulttuurikeskus Otsolaa sosiaalisessa mediassa: Telegram, X, Instagram

Itsenäisyyspäivä Kansallismieliset Kansallismielisyys Kotimaa Kulttuuri Kulttuurikeskus Otsola

Keskustelu

Ei kommentteja

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

Vastaa

Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi