Kaarnan kynästä: Saunaan, saunaan, suomalaiset

Helatorstaina vitutti. Oli oikein sellainen raavaan miehen monipolvinen ja usealle eri elämän osa-alueelle yltävä tympääntyminen, jossa mieli mustuu umpeen ja rystyset valkenee. Siitä tiesi, että olotila oli vakavampaa sorttia, kun sen sysimustaan valliin ei tullut kuntosalin käsipainoillakaan kuin muutama kolhu, eikä sitä onnistunut jättämään hölkkälenkillä metsässä jälkeensä edes vesisateessa. Perässä se tuli, kuin olisi narulla sidottu nilkkaan kiinni. Mielenliikkeistä ymmärtävä perinteisellä feminiinisellä pehmeällä luonteella varustettu armas puoliskoni ehdotti: ”Käy mökillä saunassa, siitähän sinä tykkäät, jospa se auttaisi”.

Taisin keksiä muutaman puolihyvän reissua vastustavan tekosyyn, jotka ämpyilin julki vaillinaisesti ja ilman todellista halua ja voimaa, sittenpä aloinkin pakata kamppeita. Tunti tästä hetkestä katselin kiukaan pesässä hiljalleen tuohenpaloista tenhoisaa voimaa keräävää tulta ja kuuntelin kiukaasta kuuluvaa rytmikästä risahtelua. Siitä vielä tunti eteenpäin ja nousta pärskähdin saunan viereisestä pienestä ja hiljaisesta järvestä kuin uudelleensyntyneenä miehenä.

Mustien mietteiden mytty oli liuennut löylyjen liottamana lähes olemattomiin ja raikas järven vesi vei hengen kuonaa pois kehon kuonan muassa. Hymyilytti. Oli myös jotenkin hyvällä tavalla vakavamielinen ja mietiskelevä olo siinä luonnon helmassa ja metsän kainalossa, vaikka toisaalta ajatuksetkin solmukohtineen tuntuivat kaukaisemmilta ja mielessä oli tilaa keväiselle tuulelle. Aivan kuin olisi himppusen viisastunut niin, että ymmärtäisi jälleen ehkä hiukan enemmän itsestään, kansastaan ja perinteistään. Onhan tuota tähän ikään mennessä ehtinyt käydä varmaankin sen puolentuhatta kertaa saunassa, mutta joskus se löyly vain osuu oikein erityisen hyvin maaliinsa.

Mitä ihmettä tuolla pyhässä kammiossa miehelle tapahtui? Selkeästi jotain, joka mullisti koko olotilan ja elämän! Eikö kyse pitäisi olla vain lämpötilan vaihteluista ja mukavasti limakalvoja lämmittävästä ja kostuttavasta höyrystä ja vilvoittelusta, jossa ihohuokoset rämpyttää kiinni-auki ja siten puhdistuvat? Jaa‑a. Taidamme kaikki tietää, että kyse on jostain suuremmasta. Jostain muinaisesta yhtälöstä, jossa lopputulema on enemmän kuin osiensa summa.

”Pesen pientä piikastani, vakahistani valelen,
Lähe nyt liika liikkehelle, paha vaiva vaappehelle,
Lähe vastan vaappaessa, lehen liian liikkuessa,
Ennen kuun on nousemista, auringon ylenemistä,
Kivisihin kallioihin, vuorihin teräksisihin!
Kivet huutavat kipuja, paaet päiviä pahoja,
Kalliot valittelevat, vuoret voikerrehtelevat,
Ei ole löylyn löytämistä, ei vetosen velkomista,
Löyly kiukoan kivihin, savu saunan sammalihin,
Vesi maahan vierimähän, kaunoiseni kasvamahan!”

– Suomen kansan muinaisia loitsurunoja, Lönnrot

Ei ole olemassa suurempaa ja syvempää suomalaisuuden ilmenemää, kuin sauna. Ulkomaalaiselta vieraalta saatetaan kysyä hyvissä ajoin ennen virnistellen tehtyä mämmiropposen esittelyä tai luentoa neljästä vuodenajasta ja niiden ilmenemisistä Suomenmaalla ja suomalaisten mielissä, että ”ootko käyny saunassa, häv juu biin in sauna?”. Vaikka nykypäivän suomalaisuuden klisee vilisee muumeja, salmiakkia ja jokamiehenoikeuksia – kaikki näistä toki oikein ja kohtuullisesti nautittuna erittäin hyviä – niin sauna pitää suomalaisuuden symbolin koreinta kruunua oikeutetun itsevaltiaan tavoin vailla vakavasti otettavia haastajia. Esi-isien ääni tuntuu kuiskivan kansan jokaiselle kerrokselle jonkinlaista tarinaa, olit vanha tai nuori, poliittisesti missä nurkassa vain ja oli uskontokäsityksesi mikä vain. Menneiden kuiske kuuluu kivien sihinän ja kiukaan napseen lomassa ja pihkan ja lehvien tuoksu vie suomalaista lähemmäksi juuriaan. Ajatukset muuttavat olomuotoaan ja luonnettaan kuin kiukaalle heitetty vesi.

Sauna on umpisuomalainen sakramentti. Se ylittää pyhyydessään tänne tuontitavarana kannetun kristinuskon sakramentit. Joka ei tätä väitettä usko, tehkööt oikeasti tai mielessään katugallupin, jossa kansalaisilta kysyttäisiin jättääkö hän mieluummin väliin joulukirkon vai joulusaunan, jos näiden välillä olisi pakko valita. Toki sauna taipuu myös kevyempään ja riemukkaaseen ajanviettoon perheen, suvun tai kaveriporukan kesken, mutta tarvittaessa ja halutessa hiljentyminen hiljaa napsahtelevan kiukaan äärellä nostaa tunnelman mietteliääksi ja hartaaksi yhdellä löylynlyömällä. Saunan puhtaus on symbolista mutta myös konkreettista.

Puhtauden ymmärrys kulkee hiljaisen perimätiedon ja läksytysten kautta. Syljeskelyä lattialle tekee jotkut vähän hölmömmät, kännisemmät ja riettaammat – mutta kiukaalle ei koskaan, kaikkihan sen tietää. Pohjoisen sukulaismies taas opasti minua ja veljeäni jo lapsena että ”jokha saunassa pierevi, sille tapphotuomio”. Toteamus on edelleen aivan oikeustajuni mukainen. Tämä saunan puhtaus koskee myös henkistä puhtautta. Kansalliskirjallisuudessammekin on jo kauan sitten varoitettu, millainen on todennäköinen illan kulku, jos saunahommissa hölmöilee. Meluamisen ja muun tarpeettoman pölhöilyn karttamisen lisäksi pyhyys yltää myös muuhun kisailuun. Joskus voi vähän repäistä vettä kiukaalle yläkanttiin hyvässä reippailuhengessä, mutta toistuva tarpeeton rehvastelu aiheuttaa kyräilyä ja kuka tahansa tolkullinen kansalainen kääntyy kannoillaan, mikäli edessä siintää joku vastenmielinen saunomiskisa, jossa tästä pyhästä asiasta väännellään jonkinlainen kilpalaji, ja siten myös tehdään pilkkaa.

Saunan pyhyyttä on kautta aikain korostanut sen merkitys syntymän ja kuoleman paikkana. Siellä on pesty niin maailmaan saapunut kuin tästä maailmasta poistuneen maallinen majakin. Se on ottanut roolinsa myös tärkeänä säilyttämisen ja elähdyttämisen paikkana näiden syntymän ja kuoleman välissä lipuvan mielenkiintoisten kommelluksien summalle, jota elämäksi kutsutaan. Se oli ja on työpäivän tai työviikon lopun palkinto ja juhlapäivien kirkas kruunu. Saunassa peseydyttiin, hoidettiin taudinaiheuttajat pois tukasta ja taipeista, ja myös mielen ja sielun päältä. Sauna on aina ollut kehollisen alastomuuden lisäksi henkisen alastomuuden paikka. Jos on ollut jotain tärkeää kerrottavaa, sauna on ollut hyvä paikka ottaa asia puheeksi. Väittäisinkin, että aika lailla jokaisen elämässä on hetki tai useampikin, jolloin arkisesta menosta poikkeavia uutisia ilmoitetaan huokauksen jälkeen hikipisara nenänpäässä, löylyn laskettua katonrajasta tasaisemmaksi. Tämä tapa on kansallemme sopiva ja toimiva.

Olen varma, että näiden edellä mainittujen piirteiden, eli alastomuuden, hiljentymisen ja luontoyhteyden lisäksi saunassa tapahtuvien tärkeiden asioiden puimiseen vaikuttaa saunomisen aikajanat. Saunassa heitetään löylyä, ollaan se aika mikä ollaan ja sitten viilennellään löylyjen välissä. Sähkösaunassa vähän tiuhempaan tahtiin, pehmeissä puusaunan löylyissä voi istua kauemminkin. Kaikki tietävät, että vaikka keskustelun aihe olisi äärimmäisen vaikea, se voidaan katkaista saunan kynnyksen yli astuttaessa ilman sen kummempia selittelyitä. Elämän ja kuoleman kysymyksiä on käsitelty muutamien löylyjen aikana miehisellä keskustelun tehokkuudella vaikka kuinka monesti jo oman tuttavapiirin sisälläkin. 

Tämä ymmärrys keskustelun häämöttävästä takarajan mahdollisuudesta, eli siirtymisestä löylyn syleilyistä pois viileämpään, aiheuttaa vapautuneempaa aiheiden esille nostoa. Kun on kerrottu vaivat, vastoinkäymiset ja vahingot jotka kerrottava on, mutta joihin ei toisaalta huvittaisi koskeakaan, saati niitä koko iltaa käsi poskessa märehtiä, voi todeta sopivalla hetkellä vaikka että ”Semmosta.” ja saada vastaukseksi aivan kelvon kuittauksen, että ”Joo.” Sitten voi poistua yksissä mielin, yksissä miehin saunan viereiselle penkille tai portaalle. Asia voi täten levätä keskustelijoiden sydämissä jatkossa statuksella ”hoidettu”.

* * *

Saunomisen kulttuuri lienee suurin syy suomalaisten mutkattomaan suhtautumiseen, kun on kyse alastomuudesta. Toisen ihmisen edessä riisuutuminen ja alasti pienessä tilassa oleminen on tietenkin hyvin intiimiä; sanalla sanoen ihminen on tässä tilanteessa hyvin alaston. Mutta toisin kuin hyvin monessa kulttuurissa halki maailman, Suomessa alastomuus ei ole synonyymi seksuaalisuudelle. Tietenkin näin suomalaisena mielipiteeni on asiassa hyvinkin puolueellinen, mutta sanon silti: minusta tämä on erittäin järkevää monella tavalla. 

Täällä ihmiset ovat lapsesta asti tottuneet siihen, että erilaisia ihmisiä nähdään enemmän tai vähemmän nakusillaan tämän tästä. Syntyy ymmärrys siitä, että ihmiskehoja ja niihin liittyviä tarinoita on erilaisia. Niissä on samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia. Ne ovat haavoittuvia ja silti vahvoja, vanhoja ja nuoria, kauniita ja rumia. Kuka sieltä, toinen täältä, kuka enemmän, kuka vähemmän. Kuka vasta varpu, kuka nupullaan, kuka kukassaan, kuka jo kuihtumassa pois. Kaikki nämä luonnonmukaiset ja elämän itsensä näköiset piirteet, kuin myös ajan ja elon kierron vaiheet tulevat ilmi, kun erilaisia ihmisiä saunoo keskenään, ja sivusilmällä huomatusti tai puolivahingossa havaittuna silmien ohi vilkkuu eri värisiä ja muotoisia känsiä, karvoja, arpia ja luomia kantajineen ja tarinoineen. Mielestäni tämä umpisuomalainen tapa tekee hyvää ihmisen ymmärrykselle tämän maallisen majan luonteesta.

Kerron tästä karuhkon esimerkin. Ala-asteikäisenä harrastin uintia, joten uimahallissa ja sen suurissa saunatiloissa yllä mainittu alastomuus ja kehollisuus oli luonnollisesti koko ajan läsnä. Kävin kaupungissa vakavampien harjoitusten tiimoilta lisäksi ukkini kanssa paljon myös kylpylämäisemmässä paikallisessa hallissa. Eräällä kerralla pesulla ollessani sisälle pesutiloihin käveli vanha pappa, jolla ei ollut munia. Ollenkaan, mitään. Ei kerrassaan mitään sillä kohdalla, missä oli tottunut näkemään heilumassa vaikka sun minkälaista vaappua ja varhaisperunaa. Siellä oli pelkkä vaaleanharmaa karvamytty. 

Ranteessaan hänellä roikkui kuudesta pallosta muodostettu symboli, joka merkitsi sotaveteraania ja sitä, että hän olisi voinut halutessaan saunoa ja peseytyä uimahallin sääntöjen vastaisesti uimahousut jalassa. Pappa käveli pesulle naama peruslukemilla, minä poistuin ukkini kanssa pukuhuoneeseen pää kysymyksiä ja hämmennystä täynnä. Esittäessä ukilleni varovaisen kysymyksen kaltaisen huomion äskeisestä näystä, sain vastaukseksi lempeän ja lyhyen ärähdyksen. Ymmärsin saman tien, ettei aihe ollut minulle sovelias kyseltäväksi tai ajankohtainen tässä paikassa puitavaksi. Ja vasta vuosia myöhemmin ymmärsin sen, millainen painava uhraus tämän karvatupsu-papan kohdalle oli kannettavaksi annettu.

* * *

Hygienia on ollut ammoisina aikoina lähes synonyymi pitkälle iälle. Tulehdukset ja taudit levisivät ahtaissa sisätiloissa hyvin vilkkaasti. Tähän puututtiin lyömällä löylyä. Sauna on kautta aikojen ollut tietäjien, kuppareiden ja kaikenlaisten luiden liikahuttelijoiden parantamispaikka. Löylyttely ja vastominen on hyvä esimerkki muiden joukossa, kuinka esiaikaiset tapamme sisältävät muinaista voimaa ja ymmärrystä. Mainittakoon, miten vasta viime vuosikymmenet ovat paljastaneet havujen ja koivunlehtien elähdyttävät ja konkreettisesti puhdistavat vaikutukset tieteen keinoin ja todistamana. Tämä muinainen puhtauskäsitys siitä, että ajetaan taudit pois näin ja noin ja nuin, on tietenkin näyttäytynyt mustavalkoisen uskontokäsityksen pappismiesten keskuudessa aluksi pakanallisena uskomuksena muiden vastaavien joukossa. 

Näinä tieteen nousun vuosina on helppo todeta henkisen lisäksi myös konkreettisen biologian ja kemian avulla, että suomalainen koivuilla ja havuilla höyryssä elähdyttäväksi piiskattu ja haudutettu puhtauden rituaali on kaikin tavoin terveempää kuin vaikkapa ainainen pahoillaan olo, vehnäkeksien mutustelu ja viinikupin kierrättäminen. Tämä jälkimmäinen on aavikkouskonnon ankeutta ja irvokasta symbolista kannibalismia, kun taas ensin mainittu puhdistaa kehoa, sielua ja mieltä, ja siitä on ikiaikainen kokemusperäinen tieto, jota nykytiede tukee.

Kiukaan kivet ovat kuin suomalainen viisasten kivi. Viitaten aiempaan Runo-Suomea käsittelevän tekstin luonnehdintaan suomalaisesta kohtuullisuuden ymmärtämisen sivistyksestä; nämä viisasten kivet eivät olekaan kuten ulkomaiset viisasten kivet tai meren pohjaan päätynyt Sampo, eli taio esille kultaa. Ne antavat jotain paljon arvokkaampaa. 

Sauna antaa kylpijälle sitä mitä kylpijä tarvitsee, eli ei välttämättä sitä mitä hän haluaa, tai luulee tarvitsevansa. Kireästä tulee rennompi, tylsästä tai väsyneestä energisempi, kylmästä lämpimämpi – tietenkin – ja ohoh, lämpimälläkin toimii, nimittäin viilentää! Löyly löytää heikon kohdan ja vahvistaa sitä. Ja, jos kylpijä menee löylyyn modernin maailman vauhkosta typerehtimisestä yhtä aikaa ylivireisenä mutta myös väsyneenä, ei löyly tätä kahteen suuntaan vetävää hankaluutta kavahda, vaan saunasta astelee löylyjen jälkeen rentoutunut mutta sopivalla tavalla virkistynyt kylpijä.

”Louhi, Pohjolan emäntä, muut on käski käyä tuonne
nenähän utuisen niemen, päähän saaren terhenisen.
Ärrytti äkäiset luomat, tavattomat tauit työnti
vasten Väinölän väkeä, surmaksi su’un Kalevan.

Pojat Väinölän potevi, läsivi Kalevan kansa
tautia tavattomia, nimen tietämättömiä:
alta lattiat lahovi, päältä peite märkänevi.

Silloin vanha Väinämöinen, tietäjä iän-ikuinen,
läksi päitä päästämähän, henkiä lunastamahan,
läksi Tuonelle sotahan, kera tauin tappelohon.

Saattoi saunan lämpimäksi, kivet löylyn lyötäväksi
puuhu’illa puhtahilla, ve’en tuomilla haloilla.
Vei on vettä verhossansa, kantoi vastat varjossansa,
hauteli haluiset vastat, satalatvat lauhutteli.

Löi siitä simaisen löylyn, mesilöylyn löyhäytti
läpi kuumien kivien, palavojen paaterojen.
Sanovi sanalla tuolla, lausui tuolla lausehella:
”Tule nyt löylyhyn, Jumala, iso ilman, lämpimähän
tekemähän terveyttä, rauhoa rakentamahan!
Pyyhi pois pyhät kipunat, pyhät saastat sammuttele,
lyötä maahan liika löyly, paha löyly pois lähetä,
ettei polta poikiasi, turmele tekemiäsi!

Minkä vettä viskaelen noille kuumille kiville,
se me’eksi muuttukohon, simaksi sirahtakohon!
Juoskohon joki metinen, simalampi laikkukohon
läpi kiukahan kivisen, läpi saunan sammalisen!

Ei nyt meitä syyttä syöä eikä tauitta tapeta,
ei luvatta suuren Luojan, ilman surmatta Jumalan.
Kenpä meitä syyttä söisi, suuhunsa omat sanansa,
päähänsä pahat panonsa, ajatukset itsehensä!

Jos ei minussa miestä liene, urosta Ukon pojassa
rikkehistä riisumahan, päättehistä päästämähän,
onp’ on itsessä Ukossa, joka pilviä pitävi,
poutapilvessä asuvi, hattaroissa hallitsevi.

Oi Ukko, ylijumala, pilven-päällinen jumala!
Tule tänne tarvittaissa, ajaite anottaessa
nämä tuskat tuntemahan, hätäpäivät häätämähän,
rikonnaiset riisumahan, puutunnaiset purkamahan!
Tuo mulle tulinen miekka, säkehinen säilä kanna,
jolla ma pahat pitelen, ilkeät iki asetan,
tuskat tuulen teitä myöten, kivut aavoillen ahoille!

Tuonne ma kipuja kiistän, tuonne tuskia manoan
kivisihin kellarihin, rautaisihin raunioihin,
kiviä kivistämähän, paasia pakottamahan.
Ei kivi kipuja itke, paasi ei vaivoja valita,
vaikka paljo pantahisi, määrättä mätettähisi.”

– Kalevala, viidesviidettä runo

Lue myös kirjoittajan aiemmat tekstit Partisaanista:

Kaarnan kynästä: Kansat kahlitsevat taikasanat

Kaarnan kynästä: Pohjolan pidot

Kaarnan kynästä: Himmeneekö Runo-Suomen kimallus?

Kaarnan kynästä: Mestari Linkolan erehdykset (2 kappaletta)

Sananen kansallismielisyydestä ja kristinuskosta

Toinen sananen kansallismielisyydestä ja kristinuskosta

Haastattelussa Ukraina-tukilevyn julkaissut Juha Kaarna Kettunen

Kaarnan kynästä: Muutamia työkaluja aavikkouskonnosta irtautumiseen