Haastattelussa Ukraina-tukilevyn julkaissut Juha Kaarna Kettunen

Kettunen tunnetaan Suomessa useista kansallismielisistä yhtyeistä ja alakulttuurihankkeista.

Kulttuuri

päivitetty

Kuten aiemmin uutisoimme, suomalaiset kansallismieliset yhtyeet ja muusikot ovat julkaisseet tänä keväänä ”Suomesta veljille Ukrainan” ‑nimisen kokoelmalevyn, jonka myyntituotot lähetetään täysimääräisesti ukrainalaisille sotaan osallistuville kansallismielisille ryhmille. Levyllä on edustettuna useita tyylilajeja RAC:sta aina metalliin ja neofolkiin.

Levy julkaistiin ensin digitaalisesti, mutta nyt sitä on saatavilla myös fyysisessä muodossa hyvin varustetuista levykaupoista. Partisaani haastatteli levyn julkaissutta Juha Kaarna Kettusta, joka tunnetaan Suomessa useista kansallismielisistä yhtyeistä ja alakulttuurihankkeista.

Hei! Kerro hiukan itsestäsi ja kokoelmalevyn taustoista.

Olen Juha Kaarna Kettunen, kuopiolainen muusikko ja taiteen tekijä. On tullut tehtyä keskimmäisellä nimellä musiikkia eri yhtyeissä vuosituhannen vaihteen tienoilta lähtien. Musiikin lisäksi kirjoittelen, valokuvaan ja teen kuvataidetta. Tällä hetkellä aktiivisimpana eksentrisemmin ottein kansansieluamme tutkiskeleva Tervahäät ja kokoelmalla mukana olevat Circle of Dawn ja sooloprojekti Kaarna. Vahva taipumus kansallismielisyyteen, esoteriaan ja Suomen‑, luonnon- ja muinaisuskoon on vahvistunut vuosien varrella, ja ne ovatkin olleet jo pitkään yhdet tärkeimmistä johtotähdistä. Jos genreistä puhutaan hieman konkreettisemmin, on mieltymyksen kohteina erityisesti black metal, neofolk, industrial ja ambient.

Kun tämänvuotinen suurhyökkäys Ukrainaan alkoi 24.2. kävimme tietenkin kaveripiirissä keskustelua asiasta, kuten muutkin. Ajatus support-kokoelmasta oli noussut mielessä Circle of Dawn ‑päämiehellä HH:lla ja minulla samaan aikaan, ja eräässä puhelussa se tuli esille. Päätettiin alkaa saman tien toimeen ja kahdestaan siis vedettiin tämä projekti alusta loppuun. Naulattiin pirun tiukka deadline ja raami: viikko aikaa, julkaisematon biisi, ei paskaa. Piireissä tuttu ”kysy kaverilta” metodi käyttöön vaan ja siitähän se sitten lähti. Bändejä lähti innolla mukaan ja saatiin kova kokoelma läjään aika helvetin nopeasti. Saatiin myös jeesiä muutamassa kuvallisen ja äänellisen teknisessä aspektissa, ja painopaikka tuli myös hieman kustannuksissa vastaan kun kerroin kokoelman tarkoituksen.

Ollaan siis totuttu aloittamaan ja saattamaan projekteja maaliin; tuttua juttua meille. Tässä tapauksessa oli vaan oltava kalenterin kanssa todella fasistinen, ettei homma pääse lässähtämään ja venymään. Meillä on myös näpit pelissä Savossa vuosittain enemmän tai vähemmän parranpärinää herättävässä Apocalyptic Rites festivaalissa. Lie tähän mennessä ainoa festi, mistä on punaiset uikuttajat esittäneet välikysymyksen eduskunnassa, että ”saako tämmöistä olla?”. Esittäjänä oli Varkauden punikki Matti ”nomen est omen” Semi: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/KK_626+2020.aspx

Kaikki kokoelmalla esiintyneet bändit ovat olleet esiintymässä myös Apocalyptic Riteseissä, osa useampaan otteeseen. Suomen pakanallisemman osaston kansallismieliset ovat aika puuhakasta ja pystyvää sakkia.

Kerro levyllä esiintyvistä artisteista. Oliko suomalaisia artisteja helppo värvätä mukaan levylle?

Melkein kaikki mukaan kysytyt vastasivat huutoon. Ensimmäinen raita on CIRCLE OF DAWNin tämänhetkisen tyylin mukainen vetäisy roisia ja sotaista black metallia. Kappale valmistettiin tätä kokoelmaa varten. Toisena jatkaa Wanhan Kulttuurisuomen pakanametallin soihdunkantaja NORRHEM modernimmalla black metal ‑vedollaan. Kolmantena oleva VAPAUDENRISTI on useammalla levyllä yhdistänyt karkeaan panssarirokkiinsa ylevämpää kansansielun pohdiskelun lyriikkaa ja arkisempaa ulosantia, aina laadukasta kautta linjan. Tällä kertaa akustinen tyylistä poikkeava veto, joko voitokkuudellaan näyttää muille sotaisille balladeille kaapin paikan.

Neljäntenä samaa karkeaa sarkaa seuraavat Keski-Suomen Ukkometsot PAGAN SKULL karulla metallisella rac-rallillaan. Mielestäni yhtyeen paras biisi! Viidentenä kalakukkojen maan vihaiset miehet HIIDENLINTU eeppisellä black metal kappaleellaan. PYHÄ KUOLEMAn rautalankasävytteinen ja täynnä tarttuvia melodioita oleva neofolk-kappale antaa hyvän hengähdystauon särökitaran sahaamiseen sävykkäällä ulosannillaan kuudentena. Seitsämäntenä peräänantamaton anti-ähläm black metal jyrä SIELUNVIHOLLINEN tyylilleensä uskollisena, totuttuna tuotemerkkinä kuulijan pulssia nostava tempo ja raivokkaasti ilmoille syljetyt laulut. Pirkanmaan miesjärkäle STORMHEIT tykittelee neofolk-tyylisen fiilistelynsä sijalla kahdeksan.

Suomen viime vuosien kuuluisimpiin musiikillisiin vientiartikkeleihin kuuluva GOATMOON esittää karkean versionsa Misfitsin kappaleesta ”Attitude” sijalla yhdeksän. Kymmenentenä pääkaupunkiseudun nsbm kommandon FATHERLANDin, raakaa, rujoa ja tarttuvaa black metallia. Halusin että kokoelma loppuu toiveikkaaseen nuottiin, joten sooloni KAARNA-nimellä on kokoelman viimeisenä outromaisella tunnelmapalalla. Mielikuva sodan loppumisesta ja raunioiden savun seassa ohuena nousevasta toivosta oli tässä ajatuksena. Jospa kaiken jälkeen Klitschko ja kaverit voisi istahtaa joen varrelle luumupuun alle auringon laskiessa ja korkata kaljan.

Kaikki kappaleet siis ennen julkaisemattomia ja iso osa tehty juuri tätä kokoelmaa varten.

Mihin levyn tuotot menevät?

Levyn tuotot menevät Ukrainan aseelliselle vastarinnalle, kaikki. Meillä on muutamia yhteyshenkilöitä Ukrainassa. Olemme jo joutuneet tilanteen huomioon ottaen vaihtelemaan miten asiaa hoidetaan, mutta ”kun keinot loppuu, niin konstit jää”. Pyhä pääajatus on, että kukaan ei ota tästä lanttiakaan omaan taskuun. Artistit ja avustaneet saavat yhden CD levyn per nokka, siinä se.

Circle of Dawnin HH.

Miksi suomalaisten ja ukrainalaisten välinen yhteistyö on tärkeää?

Jonkinlainen kohtalonyhteyshän meillä on, positiivisesti ja laajasti katsottuna pan-arjalaisen muinaisen perimän kautta ja negatiivisemmin ja lähihistoriallisemmin katsottuna yhteisen vanhan vihollisen kautta. Kremlin käärmeenpesän myrkky valuu molempien kansojen veteen.

Muistakaa Leinon sanat ”Terve Ukraina” runon toisessa säkeessään:

”Kaunis Ukraina, kansojen suola!
Sulla on lippu ja meillä on tie.
Myötäs on myrskyssä Suomi ja Puola,
Myös Viro, Lätti ja Liettua lie.
Eespäin, Ukraina! Et ole orja,
itse jos toivot ja tahdot sa sen.
Kuuletko kuoron, mi suur’ on ja sorja
kuin meri kansojen kauhtuvien”

Ukrainalaisten auttaminen on samalla oman kansamme auttamista ja paremman tulevaisuuden rakentamista Venäjän ahneelle kouralle tallaamisen kautta. Se myös antaa voimaa Baltian maille ja muille rautaesirippuun perseensä pyyhkineille ylpeille kansakunnille. Jospa nämä asiat vaikuttaisivat myös Keski- ja Etelä-Euroopan heräämiseen.

Mitä mieltä olet siitä, että valtamedian levittämän narratiivin mukaan Ukrainan puolustamisessa on kyse länsimaisen liberalismin puolustamisesta?

Venäjä pommittaa valkoista veljeskansaansa riekaleiksi ja heidän omaan kulttuuriperimäänsä kuuluvia kaupunkeja sepelikasaksi. Aina on olemassa suurisuisia typeryksiä, jotka eivät osaa panna asioita tärkeysjärjestykseen. Ikävää myös nähdä, että ihmiset luulevat että maailma on kuin shakkipeli jossa olisi vain mustia ja valkoisia nappuloita. Länsimaissa ja Euroopassa on paljon kallisarvoista puolustettavaa. 

Liberalismi ei sitä ole, vaikka se propagandakoneiston toimesta lyödään väkisin samaan pakettiin. Näen tuon mainitsemasi siis vain liberaalin propagandan keinona jolla on omat tarkoitusperänsä. Kansallismielisten olisi syytä sivuuttaa moinen, ja keskittyä ukrainalaisten auttamiseen. Millä mittapuulla Ukraina olisi liberaali maa? Ei millään, ja hyvä niin. Nyt pitäisi yrittää pitää ensisijaisesti huolta siitä, että Ukraina on valtiona olemassa jatkossakin.

Mikä on näkemyksesi Ukrainan nykyhallituksesta? Uskotko, että aidot kansallismieliset voivat ottaa maassa vallan tulevaisuudessa?

Ensinnäkin, uskon että aidot kansallismieliset ottavat vallan Euroopassa. Ukraina todennäköisenä etunenässä. Mikä maa onnistuu tässä ensimmäisenä, on mielenkiintoinen ajan kysymys. Mitalisijoilla voisi aivan hyvin olla Ukrainan ohella vaikkapa Suomi, Liettua tai Skotlanti? Ukrainan nykyhallitus on hionut propagandansa lännen avustuksella äärimmäiseen terään ja sivaltelee sen avulla hyvin. Presidentti on siinä sivussa säätänyt mm. oppositiota ja mediaa koskevia lakeja, jotka missä muussa tahansa tilanteessa ja valtiossa tuomittaisiin Lännessä diktatorisina, koska sitä ne ovat. 

Hallinnon siionistikytköksistä huolimatta Ukrainassa on vahva potentiaali kaikkeen hienoon; uljas kansa on muutakin kuin pellet johtajansa. Sama pätee Suomeenkin! Azovin urhot ovat taistelleet järkähtämättömästi jo kahdeksan vuotta. Siitä porukasta ei kykyä ja keinoja puutu, ehkä sieltä nousee valtiomies joka laittaa hommat järjestykseen. Jospa tästä alkaisi Euroopan nousu, joka toisessa aallossaan hioisi pohjoismaidenkin lippujen ristien puut tasamittaan.

Circle of Dawn.

Venäjä on uhannut ”denatsifioivansa” Ukrainan. Millaisia ajatuksia tämä herättää?

Ensimmäisenä tietenkin mielessä vuosisatoja vanha venäläinen paskan puhumisen perinne. Valehtelu, ”taktinen totuus”, joka hätkähdyttää sellaisissa kulttuureissa kasvaneita, joissa arvostetaan sanansa pitämistä ja totuuden puhumista. Tämä on yksi hyvä esimerkki kuinka ällöttävä venäläinen koprolalia ja kleptokratia yrittää valua mädän ytimensä ulkopuolelle. Konfliktin molemmilla puolilla on koukkunokkia hallinnossa ja natseja aseissa. Olisi hyvä ymmärtää mahdollisimman pian, että maailmassa on muitakin omia intressejään kohti vetäviä tahoja ja muitakin arvoja kuin ”natsit” ja ”juutalaiset”. Natseiksi ja juutalaisiksi itsensä mieltävät ovat myös keskenään erilaisia, ja mukana on lukuisia eri arvoilla operoivia päällekkäisiä ryhmittymiä. 

Jos katsoo tätä konfliktia pelkästään uskonnon, vasen-oikea ‑jaon, liberaali-konservatiivi ‑jaon, Itä-Länsi ‑jaon, taloudellisten aspektien tai historiankirjojen läpi ei näe juuri mitään. Kaikki olisi syytä ottaa huomioon. Asia on liian monimutkainen pelkistettäväksi yhteen arvoon, ellei sitten halua tehdä propagandaa yksinkertaisille ihmisille. Nyt olisi syytä keskittyä olennaiseen ja vatvoa tätä teoreettisempaa puolta sitten kun ukrainalaisten veriset riekaleet ei enää lentele ohjusten ja sotilaiden raiskaamissa kaupungeissa.

Millaiset suhteet sinulla on Ukrainan kansallismielisiin? Oletko vieraillut esimerkiksi Asgardsrei-tapahtumassa?

Jonkinlaisia suhteita on, ja kaveriporukassamme on useita, joilla on hyvinkin syvät suhteet. Yksi tästä Savon sakista lähti sinne sotimaankin. En ole käynyt Asgardreissa, vielä. Circle of Dawnin piti soittaa siellä, mutta koronaralli ajoi suunnitelmien päältä.

Onko Ukrainan ja Suomen metalli‑, neofolk- ja RAC-alakulttuureilla ollut jo ennestään yhteistyötä?

Mainitsemasi Asgradsrein kautta ehkä eniten ja on täällä käynyt ukrainalaisia yhtyeitä keikoilla halki vuosien. Kyse lähinnä black metallista siis.

Millaisena näet yhtäältä Ukrainan ja toisaalta Venäjän tulevaisuuden?

Ukrainassa olisi potentiaalia olla omaperäinen ja luonteikas, ylevä ja vauras yhteiskunta, joka seisoo omilla jaloillaan lännen ja idän rajalla. Tämän määreen ei tarvitsisi tarkoittaa hajaannuttavaa itä-länsi ‑jakoa, vaan omintakeista asemaa josta saa hyötyä molempien puolien taidoista, rikkauksista ja viisaudesta.

Venäjän tulevaisuus näyttää parhaimmillaankin synkältä. Pahinta mitä Venäjä voi olla… noh, asearsenaalinsa ja asenteensa me tiedämme kaikki. Lähitulevaisuuden todennäköinen Kiinan jalkavaimo. Kuinka paljon valtavien luonnonrikkauksien ja upean potentiaalin kulttuuria onkaan heitetty vodkakännissä olan yli ahneuden ja välinpitämättömyyden suohon. Ja koska tämä tapa ei ole hetken höyräys vaan tuhatvuotinen traditio, on sen kitkeminen kai liki mahdotonta. Pahoin pelkään, että parasta mitä itänaapurimme voi olla pitkään aikaan, on olla muutaman kymmenen vuoden ajan suhteellisen harmiton, hieman hyödyllinen ja etäältä kaunis. Jälleen Leinon sanoin: ”näät Moskova pettää, on pettänyt ennen, ja pettävi tuhanten vuosien mennen”. Tämä lausunta todistaa itsensä todeksi kerta toisensa jälkeen ja todisteita tätä väitettä vastaan ei kertakaikkiaan ole.

Kuinka Suomen tulisi mielestäsi vahvistaa maanpuolustustaan Ukrainan tapahtumista viisastuneena?

Maanpuolustuksen sydän on suomalaisen sielun ymmärtämisessä ja kulttuurimme arvostamisessa. Siis siinä ymmärryksessä, että meillä on täysin omintakeinen, arvokas ja muinaisten juurten kansa ja kulttuuri, oikea, kaunis ja kunnollinen oma maa, ja siitä on syytä pitää huolta. Tärkein ensiaskel olisi ymmärtää ja tuoda julki sosialististen päättäjiemme ja suoranaisten venäjämielisten valtion vaikuttajien Suomen kansansielua kieroksi ja voimattomaksi vääntävä tahto ja toimet. Vihamielisyys omaa maata ja kulttuuria kohtaan ovat olleet arvoja, joita on häpeällisesti siunattu hyväksynnällä ja lannoitettu verorahalla jo vuosikymmeniä.

Kuka oikeasti kansallismielinen presidentti olisi halunnut luopua vaikkapa jalkaväkimiinoista, kun kyse on ydinasevaltaa vastaan puolustautumisesta? Kuka oikeasti kansallistuntoinen voi työskennellä Suomen pääministerinä ja sen jälkeen olla Venäjän suurimman pankin hallituksessa vaikka roistomaiset hyökkäykset naapurimaihin on käynnissä täydellä tuhovoimalla? Näidenhän pitäisi istua vankilassa tai roikkua Senaatintorilla hirressä maanpetoksista, eikä olla YLE:llä kaiken kansan kuultavana omahyväisenä hymyillen kertomassa lisää mielipiteitään. Tässä vain muutama esimerkki tästä häpeällisestä maan tavasta, josta ei emme näytä pääsevän eroon sitten millään.

Tässä saastuttamisessa ja aivopesussa on mukana päättäjien lisäksi koko yhteiskunnan julkinen sektori, koulujärjestelmä, poliisi, ja koko kulttuurikenttä: Alakoulujen koulujärjestelmä toistaa kasvaville kansalaisenaluille vuosi vuodelta yhä kulttuurimarxistisempaa täysin häiriintynyttä propagandaa. Ylempitasoisissa opinahjoissa esimerkiksi yliopistojen tutkijoiden tutkimusrahoitus suuntautuu punaisen hegemonian mukaisille tahoille. Jopa ”kovat” tieteet ovat marxistisen hyökkäyksen alla, kun rautaisen kompetenssin ja rasistisen etuilun välille vedetään yhtäläisyysmerkkiä. Kaikki valkoinen menestys on mustasta selkänahasta ruoskittua, jopa suomessa! Esimerkkejä tästä on viljalti jos niihin haluaa vaan kiinnittää huomiota.

Poliisi taas kouluttaa nettipoliiseja soosoottelemaan kansallismielisiä tuhmasta kielenkäytöstä ja ajatusrikoksista samaan aikaan kun ISIS värvää avoimesti samoilla alustoilla väkeä riveihin ja persian prinssit vikittelee pikkutyttöjä aikuisten puuhiin. Natsilipun kanssa kadulla kävelevä painitaan heti maahan, mutta Neuvostoliiton lippu on tuttu ja yleisesti hyväksytty näky lähes jokaisella woke/marxismi marssilla. Olla ”natsi” on maailman pahin asia, ja kansallismieliset ja marxismin vastustajat on ”natseja”. Pahempaa leimaa ei voi tämänhetkisessä yhteiskunnassa olla! Poliisin suhmurointi asioissa jotka aiheuttaa joillekin mielipahaa ja harmia, mutta ovat laillisia, pitäisi myös nostaa esille. Eli siis virkavallan puuttuminen kansalaisten asioihin ”mutu-tuntumalla” ilman laillista pohjaa. Se on kasvava ongelma, eikä sitä auta hähmäisesti kyhätyt uudet lait, jotka ovat tarkoituksella tulkinnanvaraisia, että niitä voisi nimenomaan käyttää mielivaltaisesti. Tulee tähän väliin mieleen taannoiset virkavallan kyselyt että ”tehtiinkö siellä laittomia tervehdyksiä” ja myös taannoinen lippukohu jossa virkavalta mietiskeli että ”onkohan se laillista olla tuommonen lippu tuolla”. Pitänee vielä mainita, että Valtakunnansyyttäjän alati paisuva hybris on myös kammottavaa katseltavaa.

Kulttuurikentän totaalisen mädännäisyyden olen nähnyt omin silmin taideopiskelujeni ja ajoittaisten kulttuuripiirikytkösten kautta. Kansallismielisyys on kulttuurialan hylkäysleima. On muodikasta ja oikeamielistä vastustaa sitä yhteiskuntaa, joka rahoittaa tekemisesi. Hämmentävää, noloa, epäloogista, kai jotenkin oidipaalista. Luulisi, että hävettäisi bailata verorahoitteisella punk-festarilla valtion antamat almut taskussa ja samalla olla ”systeemiä vastaan”, mutta ei näytä logiikka tai omanarvontunto vauhtia haittaavan. Tämä on tietenkin lienee odotettavaa maassa, jossa pääministerin suosikkibändi on ”Rage Against The Machine”. Ironiamittarit paukkuu punaisella ja Pahkasika pyörii haudassaan.

Kuinka uskot sodan päättyvän?

En tahdo arvailla. Toivon vain, että tänä iltana.

Millaiseksi toivot ukrainalaisten ja suomalaisten kansallismielisten välisen yhteistyön kehittyvän?

Omanarvontuntoisesti yhteiset juuret ymmärtäväksi ja toisaalta ylpeänä tämänhetkisiä kulttuurierojamme tutkiskelevaksi. En väheksy mitään yhteisymmärryksen muotoa, oli kyseessä yksilötasolla yhdessä ryyppääminen ja hihittely tai valtion tasolla määrätietoiset vakavammat toimet Venäjän mielivaltaisuutta tai Eurooppaa kalvavaa marxismia kohtaan. Joka tason yhteistyötä tarvitaan, niin yksilöiden, ryhmittymien ja valtioidenkin. Niin kulttuurillista, taloudellista kuin poliittistakin. Voisimme hyvin olla kahtena esimerkillisenä kansakuntana nostamassa Eurooppalaista rautaista nyrkkiä vastustajiemme kasvojen eteen, ja tarvittaessa vauhdilla kasvoja kohti.

Mitä tahtoisit sanoa vielä lukijoillemme?

Ryssä on ryssä vaikka voissa paistais. Slava Ukraini.

Kiitos haastattelusta!

Apocalyptic Rites Circle of Dawn Haastattelu Juha Kaarna Kettunen Kaarna Kansallismielinen kulttuuri Kansallismieliset Kansallismielisyys Kotimaa Kulttuuri Metallimusiikki Musiikki Neofolk Politiikka RAC Sota Ukraina Venäjä Yhteiskunta

Keskustelu

24 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Mies puhuu paljon mutta asiaa!

  • Nimetön

    Vastaa

    Tämä oli kyllä hyvä haastattelu.

  • Support

    Vastaa

    Loistava haastattelu ja äärimmäisen hieno mies ja taitava muusikko!

  • ValhallaX

    Vastaa

    Kovaa tekstiä, luin tarkoin ja ajattelen asiaa tarkoin.

    Tämän näkökulman voi hyväksyä, mutta onko kirjoittaja siis sitä miltä, että eurooppalainen kansallismielisyys voi nousta NATO-maassa? Rohkenen epäillä. NATO on sionistien rautanyrkki ja sen tehtävä on tarvittaessa kaataa nationalismi.

    Toinen huoli on Ukrainan juutalainen johto ja vankka sionistimedian tuki. On hyvin vaikea uskoa, että Länsi (joka on siis täysin, siis täysin, sionistimedian ja sionistien käsissä), olisi millään lailla suvaitseva minkäänlaiselle aidolle valkoiselle nationalismille, vaikka ajatus kiehtova onkin. En näe Ukrainalle mitään kansallismielistä tulevaisuutta EU:n, NATO:n, tai ylipäätänsä tämän nykyisen Lännen suojeluksessa. Tämä nykyinen hysteerinen ukrainamielisyys on klassista sionismia eli hajoita ja hallitse. Nyt kaksi suurta valkoista maata teurastaa toisiaan ja sionistit hierovat käsiään. Ei näytä hyvältä. Jos nyt ukrainalaiset saavat ”voittoja” eli teurastavat venäläisiä ja toisaalta venäläiset saavat ”voittoja” eli teurastavat ukrainalaisia niin en nyt vain näe suurta voittoa luvassa kummallekaan.

    Jos ukrainalaisten, ja venäläisten, pitäisi jotakin tehdä niin potkia kaikki sionistit huitsin helvettiin molemmista maista. Ennen tätä pysyvää rauhaa ei tule, sillä sionisti on suoraan Helvetistä ja sille riidankylväminen ja sotien lietsonta on arkipäivää, perinteistä sionismia.

    Ukrainankin todellinen vihollinen on sionismi, prkl, näin se on, mutta sionistille sopii mainiosti, että me lietsomme toisemme tappamaan valkoisia veljiämme hysteerisen vimman vallassa. Kuinka kävi, kun Toisen Maailmansodan aikana saatiin kaikki saksalaisia vastaan? Kävikö hyvin? Voin kertoa, että tämän tappion myrkkyä juodaan nyt joka saatanan päivä.

    Ja voitte olla varmoja, että kun Ukrainan ja Venäjä ovat polvillaan niin sionisti ei lepää ennen kuin molemmat maat ovat neekeriparatiiseja, orjuutettu velalla ja tyhjiin ryöstetty. Jos tätä ei näe, on sotakiimainen ääliö. Kaikella kunnioituksella, swidu.

    • Mistä ihmisille viisautta?

      Vastaa

      …siis… Ukrainan kansa koostuu kasaari-juutalaisista ja slaaveista. Vuodesta 2013 Maidanin aukion tapahtumista kasaari-juutalaiset ovat tappaneet ja kiduttaneet slaaveja. Slaavit asuvat pääosin maan itäosassa, sen teollisessa osassa. Ja kasaari-juutalaiset/sionistit maan länsiosassa.

      Nyt täälä on sympatisoitu Ukrainan sionismia kohta 2kk. Ja Ukrainen sionismin keihänkärkiä, Sorosin natseja Azov:ia ja Aidania, yhtä kauan. Euroopan valtamedia ei ole hiiskunut niistä 15 000 siviilistä jonka sionistit ovat tappaneet. Mutta kuten olemme kaikki huomanneet, lännen valtamedia on 100% käytettävissä kun uhriudutaa sionistien tapaa muutamasta siviilistä, jotka tekivät polttopulloja ja jotka aseistautuivat. Eli siis, olivat sotilaita.

      Jos kerran Mexicon viidakossa olevassa lehtihyllyssä on sanomalehtiä joissa lukee ”Lahjoita rahaa Ukrainalle sotaan” niin voidaan olla varmoja että ”pieni ukraina” ei ole yksin. Johan maassa on ollut CIA vuodesta 1948 ja se on kouluttanut Azov:eja vuodesta 1956. Missä vaiheessa voidaan puhua isänmaallisuudesta?

      Kirjoittelijat eivät taida ymärtää että maa kerrallaan alistetaan NATO:n ja sen taustavoimien alle. Nyt on vuorossa Ukraina, kohta tulee kansannousu Ukrainassa. Näin vapaat maat yksi kerrallaan alistetaan Uudelle maailmanjärjestykselle, NWO:lle. Joka Gerat resetin jälkeen omistaa kaiken. Ja missä koko maailman kuningas kruunataan Salomonin temppelissä, Palestiinassa.

      Onneksi meillä on sitä ennen 23 vuoden maailmansota. Jos on Raamattuun uskominen. Ja ennen sitä sotaa tulee ”suuri rauhn huuto”. Eli, jos syntyy koko maailman rauha, varustautukaa ja äkkiä. Edessä on tuhon vuodet. 

      Ja näillä argumenteilla kun nyt Ukrainaa ja ukrainalaisia puolustetaan, puolustetaan silkkaa siionismia. Ja sen leviämistä. Ja sitä eivät ihmiset tunnu ymmärtävän.

      • Plääh

        Vastaa

        Ai nyt ne ukrainalaiset ovatkin kasaareja ja sionisteja eivätkä natseja. Kasaarijuutalainen näyttää kylläkin Menachem Beginiltä tai Golda Meiriltä. Tosiasiassa ukrainalaiset ovat valkoisia eurooppalaisia

      • Plääh

        Vastaa

        http://truth.prabhupada.org.uk/putin-the-jew

        Juutalainen Putin. Abramovitsh sanoi 2005 haastattelussa, että Putin voisi saada halutessaan israelin kansalaisuuden, koska äiti on juutalainen.

        Sivulla on myös tunnin video aiheesta.

    • Tomi

      Vastaa

      NATO:n tarkoitus todellakin on pitää Saksa ja Venäjä alhaalla. Saksa on jo kuohittu riittävän laajasti, joten ei pelkoa. NATO estää minkään aidon nationalismin nousun Euroopassa ja myös muuallakin maailmassa. (”Demokratia” viedään vaikka 20 000 kilometrin päähän pommikonelaivueilla, jos tarve niin vaatii.) Pariisin rauhansopimus kieltää hitleriläis- ynnä natsistismielisen poliittisen liikehdinnän myös. Mitä veikkaatte: kuka joutuu Uuden maailmanjärjestyksen hampaisiin Venäjän jälkeen? Onko se juuri Unkari tai Puola? Pidän myös Kambodžaa ja varsinkin Filippiinejä todennäköisinä kohteina. Kuuba, Iran, Syyria, Pohjois-Korea? Suomi taas on vaarassa joutua vielä Venäjän hampaisiin, jos poliitikkomme ja mediamme jatkavat venäläisten tökkimistä. Kyllä sitä erästä anoreksiasta, huonohampaista kassahenkilöä on niin perkeleesti hehkutettu kaikenmaailman läpysköissä ynnä liustakkeissa, että meitä selvästi voidellaan johonkin. 

      Mikä kumma siinä on että nyt valkoista kansallismielisyyttä (Ukraina) ei pidetäkään enää takaperuisena, nolona, rasistisena, fasistisena, vaarallisena, haitallisena ja suorastaan typeränä konseptina? Jos avoimesti kansallissosialistisia pidetään hyväksyttävinä täälläkin, niin jokin on hullusti. Mitä Israel sanoo tähän? USA:han tunnetusti tukee vaikka vanhoillisia ääri-islamistejakin (kuten esim. Afganistanissa), jos vastassa on kommunismi. Mutta entä nyt 2022: valitaanko kansallissosialismi kun vastassa on Venäjä & Putin?

      • Plääh

        Vastaa

        Ei Ukrainassa toimi avoimesti kansallissosialistisia eikä Länsi hyväksy edes Azovia tai muita kansallismielisiä siellä. Puopolot etunenässä kauhistelevat ja Guardianit ja BBC:t marmattavat

  • Zardex

    Vastaa

    ”nostamassa Eurooppalaista rautaista nyrkkiä vastustajiemme kasvojen eteen”
    … jep, se sama symboli jonka Soros kaikille lapsenmielisille järjen hylänneille tunteilijoille ympäri maailman on lanceerannut. Hyvin pyyhkii aivopesukoneella.

  • ValhallaX

    Vastaa

    Jatkanpa vielä.

    Mitä tässä Ukraina-hysteriassa tapahtuu nyt Suomelle? Minäpä kerron.

    Koko kansa on manipuloitu eeppiseen venäläisvihaan. Minne tahansa menet niin ne kuuluisat paikkakunnan ukot kilpailevat siitä, kuinka joku voi nousta tässä muita korkeammalle. Sionistin Media suoraan helvetistä viettää jatkuvaa Voiton Päivää.

    Suomi menee heittämällä sionistien NATO:oon ja me olemme sen jälkeen ensimmäisen kerran itsenäisyytemme aikana miehitetty valtio. Menikö hyvin ja kuinka tämä auttaa ukrainalaisia tai suomalaisia? Kertokaa nyt ihmeessä.

    Koko kansa on venäläisvihassaan hyväksynyt tulevan, jatkuvan energiakriisin ja mm. paskanaama-Lintilän sanoin: ”Elintaso nyt vain sitten laskee lujasti ainakin lähivuodet jne.” Mutta voitte olla varma, että yhdenkään eliitin jäsenen elintaso ei todellakaan laske, mutta nyt olemme lopullisesti sionistisen velkakoneen vankeja, mitään toivoa taloudellisesta itsenäisyydestä ei koskaan enää tule olemaan, vaan mekin saamme kohta olla osallisena WEF:n (prima juutalsijohto) ”en omista mitään, mutta olen onnellinen”-kokeilussa, jossa ihmisille on suunniteltu kommuuniasunnot yhteisine keittiöineen ja hakkeroituneine päineen. Lue WEF-infoa,siellä se on.

    Kohta meillä on vakava elintarvikekriisi ja köyhempiä veljistämme alkaa kaatumaan, mutta mitä emme hyväksyisi, kunhan vain aasinaama Klaus Scwab on onnellinen? Köyhyys ja kurjuus on ystävämme, meidän pitää luopua. 

    Sionistit ovat ensin sytyttäneet sodan ja nyt he saavat meidät, sotaan syyttömät, ITSE vaatimaan kurjuutta ja köyhtymistä, ja voitte olla varmoja, että tähän ”Ukraina-pakettiin” kuuluu vuoden parin sisällä eeppinen pakolaisaalto ja taas me olemme kyynelsilmin vaatimassa lisää valkaa, lisää kurjuutta, kunhan vain olemme juutalaisten silmissä ”hyviä ihmisiä”.

    Tämä on hulluutta, käsittämätöntä mielipuolisuutta. Sionistit kuolaavat ko Ukrainan ja Venäjän varantoja. Kuvitelkaa nyt, Venäjän valtavat varannot ja suuri maa. Sinne juutalainen hallinto ja parissakymmenessä vuodessa maa on uusi USA: keppikerjäläinen, Gay Pride ja BLM-helvetti, jossa valkoista naamaa ei näe kuin hautajaisissa.

    Ja se on sen arvoista varmaan, kunhan voidaan lyödä ”ryssää”. Uskomatonta. 

    No, prkl, odotellaan, koska alkaa satamaan kansallismielistä mannaa.… Varmaan New York Times antaa kohta ohjeita…

  • ValhallaX

    Vastaa

    Täydennän ja korjaan: Vuorossa on kohta uusi afrikkalais/arabipakolaisaalto, se on elementaarinen osa sionistin suurta väestönvaihtoa. Venäjä pitää täyttää neekereillä ja kun maassa on USA-tyyppinen juutalaishallinto niin rahaa riittää, onhan takuuna valtavat varannot öljyä ja kaasua ja mineraaleja. Se saadaan sionistien haltuun ketterästi, kunhan saadaan venäläinen FJED pystyyn ja sinne takuumieheksi juutalainen abramovich. Silloin köyhtyy keppikerjäläiseksi varakkainkin valtio. Tämän juutalainen osaa, ad swidun infinitum.

    Varmaan täällä meillä sitten juhlitaan, kun meillä on massiivinen neekerivaltio lännessä ja idässä ja kaikki rahat ovat juutalaisoligarkkien hallussa.

    Voi sitä ilonpäivää! Ryssä on lyöty!

  • Letku-Late

    Vastaa

    Jännä nähdä, että Partisaani on hiljalleen etenemässä kohti siionismin syliä ja globaalin kapitalismin riemuja – yhdessä demarien ja Kokoomuksen kanssa. Ukraina on kaikilla mittareilla melko iljettävä maa juutalaisineen ja ”kansallismielisineen”, jotka ovat täysin siionistisen suurvallan USAn käskyläisiä. EU ja NATO ovat demareille ja nk. kansallismielisille suurinta maailmassa.

  • Riimu

    Vastaa

    Siionistinatseja, siionisti-NATO, siionisti-Putin…

    Kaikkea tätä ja lisää voit lukea täältä, älyn Vantaan keskipisteestä. Haastattelusta suuri kiitos, varsin hyvä katsaus kulttuuripuolen toimintaan tässä maassa.

    Kommenttiosion monomaanisille imbesilleille toivotan kaikkea ei-hyvää.

  • Dear Eki

    Vastaa

    Nää kommenttien monomaaniset ryssänrakastajat voisivat jo lopettaa harhaisen spämmäämisensä, polttaa Suomen passinsa ja lähteä menolipulla Moskovan metroasemalle imemään ilmeiseen herrarotuunsa kuuluvan HIV-positiivisen nistin lerssiä. Myöntäkää nyt surkimukset edes itsellenne, että teitä kiihottaa Putinin ruumiillistama diktaattorin raaka voima kompensaationa oman sielunne tyhjyydelle ja miehuutenne pienuudelle.

  • T . T

    Vastaa

    Hyvä haastattelu, mies ilmentää sitä mitä kansallismielisyyden pitäisi olla! Verraten näihin kommenttien ”isänmaallisiin” russofiileihin.

  • Vesa Mustonen

    Vastaa

    Todella hyvä haastattelu – putinistien kommentit ei lainkaan yllätä, onhan heistä osa ilmeisesti kuvitellut edustavansa isänmaallisuutta Janus Putkosen, Johan Bäxkmannin ja Panu huuhtasen vanavedessä. Ja tukihan ne Tillasen Eeron ”kasaari-siinistitkin” sieltä.

  • TT

    Vastaa

    Ukraina on paljastumassa jälleen kerran juutalaisprorojektiksi. Presidentti Zelensky on jo lipsauttanut, että sodan jälkeen Ukrainasta tehdään pohjoinen Israel eli poliisivaltio, jossa juutalaisten tai tarkemmin kasaarijuutalaisten on turvallista olla. Ukrainaa ovat jo pitkään härkkineet USA:n neocon-juutalaiset, joista tehokkain on tällä hetkellä Victoria Nuland, isoisänsä vainoista kiihtynyt kasaari. Ennen pohjoisen Israelin syntyä valkoisia slaaveja tapatetaan venäläisten tai kosher-natsien avulla läjäpäin. Sodan pitkittyminen materiaaliapua antamalla ikävä kyllä tehostaa tätä lopputulosta.

    • Nimetön

      Vastaa

      Jutkua siellä, kasaaria täällä, siionisteja tuolla… Ota keppihevosesi pois perseestä ja ratsasta sillä selkärangaton ruhosi Kremliin, imbesilli russofiili.

    • Plääh

      Vastaa

      Tuo Pohjoin Israel tarkoitti kai sitä, että Ukraina aikoo aseistaa itsensä hampaisiin asti

  • Letku-Late

    Vastaa

    Tässä sodassa on osapuolina kaksi maata, joista toisella on intohimo päästä eroon itsenäisyydestään liittymällä NATOon ja EU:in. Tulee mieleen maailman persereikä, sosialidemokraattinen Suomi tyhmine kansoineen.

    • Nimetön

      Vastaa

      Mitä sä Late enää täällä hinkkailet ja kärsit? Varmasti olis tuolla Uralin takana jonkun maatuskan sylissä sullekin tilaa. Vai onko niin, että kuitenkin täällä anus mundissa kaikkialla saatavilla olevat keskuslämmitys, sosiaalietuudet ja juokseva vesi sekä se, ettei miliisi tule hakkaamaan mielivaltaisesti, houkuttavat enemmän kuin Ryssäinmaan antimet? Älä huoli, varmasti saat käydä latkimassa kiimatippoja Bäckmanin kullin nokasta ikävääsi lieventämään sitä ootellessa, että Venäjä kolistelee meidänkin maamme rajoilla ja paratiisin ovet sulle aukeaa!

  • Letku-Late

    Vastaa

    Mitä sä Nimetön enää täällä hinkkailet ja kärsit? Varmasti olis tuolla Atlantin takana jonkun neekeriäijän sylissä sullekin tilaa. Vai onko niin, että kuitenkin täällä anus mundissa kaikkialla saatavilla olevat keskuslämmitys, sosiaalietuudet ja juokseva vesi sekä se, ettei poliisi tapa mielivaltaisesti, houkuttavat enemmän kuin USAn siionismi ja kulttuurimarxilaisuus? Älä huoli, varmasti saat käydä latkimassa kiimatippoja Michelle Obaman kullin nokasta ikävääsi lieventämään sitä ootellessa, että USA kolistelee meidänkin maamme rajoilla ja paratiisin ovet sulle aukeaa!

  • Anonyymi

    Vastaa

    Hyvä haastattelu.
    Slava Ukraini!
    Kuolema ryssille ja ryssän saappaita nuoleville putinisteille

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi