Pride-kesä käynnistyi: Poliisi hautasi suihkutiloja salakuvanneen homon esitutkinnan

Tapaus ehti homehtua poliisin pöydällä useita vuosia, kunnes syyteoikeus lopulta vanhentui.

Rikos

Kulttuurimarxistisista arvoista tunnettu Helsingin poliisi potkaisi Pride-kesän käyntiin poikkeuksellisen rehvakkain ottein: Tällä viikolla uutisoitiin, että poliisilaitos oli ”vahingossa” munannut rikostutkinnan, joka koski vähintään kymmeniä miehiä suihkutiloissa salakuvannutta homojärjestö Setan aktivistia.

Tapaus ehti homehtua poliisin pöydällä useita vuosia, kunnes syyteoikeus lopulta vanhentui. Samalla poliisi palautti rikoksentekovälineet homoaktivistille, jonka uhrit pelkäävät jatkavan salakuvaamista vastaisuudessakin.

”Iltalehden tietojen mukaan mies on Seta-aktiivi, joka on ollut mukana järjestön toiminnassa muun muassa ravintolatoiminnan kautta. Hän on myös aktiivinen kuvaaja. Instagram-sivustolleen hän on jakanut ottamiaan urheilukuvia vielä tänä vuonna,” Iltalehti kuvailee epäiltyä.

Partisaani selvittelee henkilöllisyyttä

Vaikka homoaktivistia vastaan saatiin esitutkinnassa kerättyä vankat tekniset todisteet ja vaikka hän tunnusti osan rikoksista kuulusteluissa, poliisi ja valtamedia eivät ole tahtoneet paljastaa hänen nimeään julkisuudessa. Sen sijaan poliittisista ”rikoksista” epäiltyjen kansallismielisten aktivistien nimet tavataan julkaista jo esitutkintojen alkumetreillä, mikä kertoo paljon virkavallan ja lehdistön yhteiskunnallisista asenteista.

Alleviivatakseen arvomaailmaansa Helsingin poliisi on osoittanut viime vuosina tukea muun muassa rikolliselle Black Lives Matter ‑liikkeelle. Pääkaupunkiseudun viranomaiset ovat ilmaisseet harvinaisen selkeällä tavalla, että 2020-luvun Suomessa laintulkinta vaihtelee radikaalisti riippuen kansalaisen poliittisesta kannasta.

Helsingin Sanomien mukaan homoaktivisti on ”ainakin vielä äskeittäin ollut kuvaamassa uimakisoja Mäkelänrinteen uimahallissa”, joka oli yksi keskeisistä rikospaikoista. Salakuvaavan Seta-aktivistin henkilöllisyydestä on esitetty verkossa perusteltuja arvauksia, mutta Partisaani jatkaa asian selvittämistä ennen homon nimen julkaisemista.

Latasi materiaalin homopornosivuille

Helsingin poliisin rikostarkastaja Jari Koski totesi medialle lakonisesti, että ”huonosti meni, kyllä tämä olisi pitänyt saada tutkittua”. Todennäköistä kuitenkin on, että esitutkinta sabotoitiin tietoisesti salakuvaajan poliittisesti poikkeuksellisen korrektin profiilin vuoksi.

Poliisi selvitti, että Seta-aktivisti julkaisi suihkuissa salakuvaamaansa materiaalia homopornofoorumeilla. Vaikka osa materiaalista poistettiin homon kotiin suoritetun etsinnän jälkeen, ovat kuvat ja videot jääneet kiertämään Internetin likaisimpiin kolkkiin.

”Minusta on aivan sairasta, että tällainen tapaus ehtii vanhentua poliisin pöydälle ja syytettä ei ole nostettu. Monista videoista voi erottaa selvästi kasvot. Jos muutamissa videoissa näkyy jo kymmeniä ihmisiä, ei voi olla miettimättä, paljonko uhreja on yhteensä”, erään uhrin omainen totesi Helsingin Sanomille.

Lähteet: Helsingin Sanomat, Iltalehti

Helsingin poliisi Helsinki Homolobby Kotimaa Kulttuurimarxismi LGBT Poliisi Poliittiset viholliset PolPo Rappiokulttuuri Rikos Salakuvaaminen Seksuaalinen ahdistelu Seksuaalinen hyväksikäyttö Seksuaalirikokset Seta Yhteiskunta

Keskustelu

10 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Realisti

    Vastaa

    Haluaisin kuulla valtakunnansyyttäjän kommentin asiasta.

  • Sodoma ja Gomora

    Vastaa

    Lueskelin tuossa Bonnier-mediasta että pride:en pitää OSTAA jäsenyys !?!?!? Ja että jos menee marssimaan mitä oudoimmissa asuissa, siitäkin pitää maksaa !! Jo se että mielenterveys on järkkynyt on tarpeeksi paha asia. Mutta että niitä käytetään taloudellisesti hyväksi.

    No, onneksi tekstin mukaan moni ei enää maksa. Ja toivottavasti sitäkautta koko hullus kuivuu kokoon.

    • Ilmari

      Vastaa

      Ei kyse ole varsinaisesti jäsenyyden ostamisesta. Jos haluaa firmansa tai yhteisönsä nimen mainittavan Priden tukijoiden joukossa, pitää maksaa Pridelle suojelurahaa.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Viime vuonna Helsingin poliisissa paljastui homopedofiili, joka työskenteli seksirikososastolla. Jostain syystä Helsingin poliisi on innostunut homoista ja pridestä ja ei näe mitään väärää tässä asiassa.

  • Konservatiivi

    Vastaa

    Muistatteko vielä sitä aikaa, kun oli yhtenä päivänä pervoparaati? Sitten se laajeni pervojen omaksi viikoksi ja nyt onkin koko kesäkuu jo pervojen kuukausi. Mitä seuraavaksi, tuleeko koko vuoden olla pervoaktivismille omistettu? 

    YleAreenakin on täysillä mukana homotuksessa. Ja sateenkaariräsyt liehuvat kahviloiden ja kauppojen edessä…

  • Nationalisti

    Vastaa

    Polpon toiminta ei jaksa mitenkään enää yllättää.
    Ajatelkaa, jos joku kansallismielinen olisi kirjoitellut totuuksia nettiin, minkälainen tutkinta siitä olisi käynnistynyt ja resursseista ei olisi todellakaan ollut pulaa.

  • Nimetön

    Vastaa

    Eikö nuo uimahallit ole yleisölle avoimia julkisia paikkoja (pl. pesu- ja pukutilat)?

    ”Pääkaupunkiseudun viranomaiset ovat ilmaisseet harvinaisen selkeällä tavalla, että 2020-luvun Suomessa laintulkinta vaihtelee radikaalisti riippuen kansalaisen poliittisesta kannasta.”

    Tämähän on ollut business as usual ‑meininkiä vuosikymmenet. Viranomainen tekee Soviet Finlandiassa mitä huvittaa – ilman minkäänlaista vastuuta koskaan mistään (ellei kyseessä ole supertörkeä, vuosia jatkunut puliveivaaminen tai rikollisuus). Viranomaisella on vain oikeuksia, ei minkäänlaista vastuuta, koskaan.

    Tässäkin ao. tapauksessa vanhentuminen saataisi varmasti mitätöityä, mikäli halua olisi. Aina kun voi pyörittää pykälöitä ja lain tulkintaa.

  • Teemu

    Vastaa

    Homosalakuvaajan tai neekeriraiskaajan/murhaajan nimeä tai edes kuvaa ei saa julkaista ja näille pitää antaa etumatka, jotta pääsevät karkuun (Kaivohuoneen tapaus) ja jotta tutkimukset eivät ota tuulta alleen heti. Jos joku sanoo ”neekeri”, tulee tämän oven läpi mennä usean poliisiyksikön voimalla.

  • KokenutMies

    Vastaa

    Olen jo pitkään epäillyt, että Helsingin poliisissa ja KRP:ssä on homojaos, joka ohjailee poliittisesti tutkintoja heidän haluamaan suuntaan. Monet näistä jaoksen homoista ovat valtaa pitävien ja median suosikkeja. Nimiä on taatusti ollut tälläkin sivustolla esillä, mutta en mainitse heitä.

    Tutustuin aikoinaan työasioissa erääseen vanhempaan homomieheen, jolla oli tietämystä Helsingin piireistä ja kertoi minulle iljettäviä tarinoita poliittisista vaikuttajamiehistä, jotka kulkivat näissä nuorten homogigoloiden seurassa. Hän vastusti myös itsekin tätä homojen sisäpiirissä tapahtuu korruptiota, joka kietoutuu heidän seksuaalisuuteen. Aikaisemmin nämä ns. kaappihomot olivat alttiita kiristykselle ja siksi tekivät vaadittuja asioita viroissaan, jotka olivat vastoin kansalaisten etua.

    • Topi

      Vastaa

      Ei kai näitä taposia ja muita voi enää kiristää homoudella. Homous on tavoiteltava asia ja vie sinua urallasi eteen päin. Ehkä komerosta löytyy jotakin muuta. Nähty naisen kanssa ulkona? Hyi!

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi