Joukko asianajajia vaatii maailman suurimpiin pankkeihin lukeutuvaa JPMorgania luovuttamaan salaisia asiakirjoja, jotka koskevat pankin pitkäaikaisen johtajan Jamie Dimonin ja tuomitun juutalaispedofiili Jeffrey Epsteinin suhteita. Dimon itse kuuluu juutalaiseen sukuun avioliiton kautta.
Israelin tiedustelupalvelu Mossadin kanssa yhteistyötä tehnyt juutalainen rahaelitisti Epstein paritti lapsiprostituoituja maailman vaikutusvaltaisimmille henkilöille ja kuvasi raiskaukset, jotta videoita voitaisiin tulevaisuudessa käyttää poliittiseen painostukseen. Epsteinin lähipiiriin lukeutuivat muun muassa Israelin entinen pääministeri Ehud Barak sekä amerikkalaispresidentit Bill Clinton ja Donald Trump.
Jo aiemmin on tiedetty, että Epsteinin pedofiiliverkosto sai tukea globaalien rahoitusmarkkinoiden tärkeimmiltä instituutioilta. Nyt juutalaisen uhrit vaativat saada pankit viimein vastuuseen hirmuteoistaan.
Pankki piilotteli juutalaispedofiilin rikoksia
Epstein teki ”itsemurhan” vankilassa ennen viimeisintä ihmiskauppaoikeudenkäyntiään. ”Kuin ihmeen kaupalla” vankilan valvontakamerat olivat epäkunnossa juuri ”itsemurhan” aikana, minkä vuoksi monet epäilevät, että Epstein tosiasiassa murhattiin eliitin suojelemiseksi. Epsteinin tiiviit siteet juutalaisvaltion korkeimpaan johtoon ovat olleet kiusallinen teema globaalin sionistiyhteisön kannalta.
Epsteinin uhreja ja Yhdysvaltojen Neitsytsaarten hallitusta edustavat lakimiehet uskovat, että JPMorgan pyrki tahallisesti tukahduttamaan juutalaispedofiiliin kohdistuneet epäilykset. Pankki jatkoi lapsihuorakaupparahojen pesemistä, vaikka dollareiden likainen alkuperä olikin käytännössä kaikkien tiedossa.
Oikeusprosessin tuoreimmasta käänteestä tekee ainutlaatuisen se, että syytökset kohdistuvat nyt suoraan Dimoniin, joka on kansainvälisen pankkikartellin tunnetuimpia nimiä. Dimonin epäillään syyllistyneen raskaisiin väärinkäytöksiin tarjoamalla finanssipalveluita Epsteinin raiskaajaliigalle.
Vierailuja pedofiilisaarelle
Asiakirjapyynnöt koskevat Dimonin ja Epsteinin välisiin suhteisiin liittyviä dokumentteja useiden vuosien ajalta. JPMorgan on tähän asti taistellut aggressiivisesti asiakirjapyyntöjä vastaan.
Yhdysvaltojen Neitsytsaarten edustajien mukaan JPMorgan on ”tietoisesti, törkeän välinpitämättömästi ja laittomasti” hallinnoinut lapsiprostituution rahavirtoja Epsteinin hyväksi. Lakimiesten tietoon on muun muassa tullut, että JPMorganin sisäisessä viestinnässä on viitattu tapaukseen, jossa Epstein ”osti 14-vuotiaan seksiorjan ja maksoi mallifirmalle, joka houkutteli alaikäisiä lapsia harrastamaan seksiä rahasta”.
Asianajajat ovat myös selvittäneet, että Epstein ystävystyi vuonna 2000 JPMorganin silloisen johtajan Jes Staleyn kanssa. Staley nousi myöhemmin globalistipankki Barclays’n johtoon ja hänen tiedetään vierailleen usein Epsteinin pedofiilisaarella.
Lähde: Financial Times
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
otto suni
Tämän joukon puolesta ovat nuoret suomaliset miehet valmiita kuolemaan Ukrainassa! Sionistit hallitsevat myös Suomea ja sitä ei tyhmä kansa ymmärrä!
Fatwantarkistaja
Mä en nyt vissiin tajua. Asianajajienko puolesta suomalaiset nuoret miehet kuolevat.
society
sionistit hallitsevat myös venäjää…