2005 syntynyt maahanmuuttaja tuomittiin elokuussa 2020 tehdystä ryöstöstä ja 2021 tehdystä törkeän ryöstön yrityksestä nuorena henkilönä. Saman niminen henkilö esiintyy myös Suvela Warriorsin pelaajalistalla.
Syyttäjän mukaan vastaaja oli ryöstänyt tekoaikaan 14-vuotiaan suomalaisnuoren siten, että vastaaja oli kavereineen vaatinut uhrilta rahaa ja töninyt tätä, jonka jälkeen vastaaja on juossut karkuun lähteneen uhrin kiinni ja ottanut esille puukon sekä uhannut tätä suusanallisesti, minkä johdosta uhri on luovuttanut vastaajalle neljä euroa käteistä rahaa. Tapahtuman aikaan vastaaja piti hallussaan kannabista.
Helmikuussa 2021 vastaaja on yhdessä kahden muun tekijän kanssa yrittänyt anastaa väkivaltaa käyttäen tekoaikaan 15-vuotiaalta uhrilta repun siten, että tekijät ovat tarttuneet uhrista kiinni ja vaatineet tätä luovuttamaan reppunsa vastaajan pitäessä kädessään kirvestä, minkä jälkeen uhrin kieltäydyttyä tekijät ovat potkineet ja lyöneet tätä keskivartaloon yrittäen samalla repiä reppua uhrin päältä, missä yhteydessä vastaaja on myös lyönyt tai osunut kirveellä uhria selkään. Teosta on aiheutunut uhrille mustelmat naamaan ja reiteen sekä haava selkään, josta on jäänyt arpi. Teko on jäänyt yritykseksi, koska tekijät eivät ole onnistuneet anastamaan reppua. Uhri kuvaili yhtä ryöstöön osallistunutta kosovolaistaustaisen näköiseksi.
Seuraamukset
Vastaaja tuomittiin yhden vuoden ja seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja melkein yhtä pitkään valvontaan. Ensimmäisen ryöstön uhrille hän on velvollinen korvaamaan 500 euroa sekä anastetun 4 euroa korkoineen.
Toisen ryöstön uhrille hän joutuu korvaamaan kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta 700 euroa, pysyvästä kosmeettisesta haitasta 350 euroa, kärsimyksestä 1400 euroa, rikkoontuneesta omaisuudesta 200 euroa, sairaanhoitokuluja 64,20 euroa ja oikeudenkäyntikuluista 1216 euroa, kaikki määrät korkoineen.
Valtion varoista maksetaan vastaajan kahdelle eri asianajajalle yhteensä vähän yli 3500 euroa.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
Lähde: Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus (R 21⁄4407)
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Valvonta myös ass
Jälleen veronmaksajien piikkiin yksi matu niljake.
Eikka
Naurettava ”tuomio”, enpä ihmettele jos kansalaiset ottavat oikeuden omiin käsiinsä.
Tekijämies
Hmm. vastaavasti Lempäälässä matu yritti lyödä naispoliisia leipäveitsellä, niin muistaakseni tuomio oli 7 vuotta linnaa.
Ettei vaan tämän somalin yhteydessä käytetty syyntakeettomuusalennusta tuomiota määrätessä?
Somalin henkinen kapasiteetti on verrannollinen kehitysvammaisen järjenjuoksuun.
Alexadder Stub
Hei, me tienataan tällä
Nationalisti
Toivottavasti suomalaisnuoriso saa tarpeekseen rotumuukalaisten uhoamisista, sekä tekemisistä, alkavat järjestelmällisesti vastustamaan tätä kehitystä ja oppivat laittamaan kunnolla vastaan, jos kaduilla käydään päälle.
Sanna Marin
Koska näitä somaliloisia saa abortoida?
Tavja H
Asianajajatkin saivat paljon suuremmat korvaukset kuin uhri.
Syyllinen ei maksa itse mitään, vaan veronmaksajat eli esim. uhri&perhe, ja syyllinen kohta taas tekemässä samoja.
Tämä pellemaailma vetää täysin hiljaiseksi.
Ehkä suurin kysymys, jopa suurempi kuin kysymykset väkivaltarikollisen psyykkeen maailmasta ja uhrin voinnista joka taatusti ei koskaan palaa ennalleen, on kysymys – kuinka oikeuslai…vääryyslaitoksen ihmiset, etenkin tuomarit pystyvät nukkumaan? Käyttävätkö huumeita päivittäin tai jotain, ihan oikeasti?