Shkar Luqman Hussein sakkoihin syljeskelystä ja huorittelusta

Rikosrekisterin osaotteen mukaan Hussein on 22.12.2020 annetulla tuomiolla tuomittu ehdolliseen vankeusrangaistukseen vuonna 2019 tehdystä pahoinpitelystä.

Rikos

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi Shkar Luqman Husseinin sakkoihin kunnianloukkauksesta. Helmikuun lopulla Hussein oli halventanut Haukilahden S‑Marketissa myyjänä toiminutta asianomistajaa huorittelemalla sekä sylkäisemällä tätä kasvoihin. Tilanteen käynnisti ilmeisesti Husseinin tyytymättömyys jonon etenemiseen.

Shkar Luqman Hussein

Asianomistaja oli pyytänyt vastaajaa olemaan hiljaa sekä olemaan häiritsemättä muita asiakkaita. Vastaaja oli sanonut hänelle ”sinäkin olet vitun huora”. Asianomistaja oli todennut soittavansa paikalle vartijat tai poliisin, mihin vastaaja oli vastannut etteivät poliisit mahtaneet hänelle mitään. Vastaaja oli viskellyt ostamallaan tupakka-askilla häntä, maksanut ostoksena ja tässä yhteydessä heittänyt rahojaan ja sylkäissyt tämän perään. Sylkäisy oli osunut häntä kasvomaskiin.

Hussein kiisti syytteen ja huorittelun kokonaisuudessaan ja sylkäisykin oli kuulemma tapahtunut vahingossa. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lähde: Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus

Espoo Kotimaa Kunnianloukkaus Maahanmuutto Monikulttuurinen rikollisuus Pahoinpitely Poliisi Rappiokulttuuri Rikos Rotu Uutiset Väestönvaihto

Keskustelu

10 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Ei yllätä, kun tietää kuinka ylimielisesti ja halventavasti monet rotumuukalaiset käyttäytyvät.
    Ei kukaan normaali suomalainen halua tuollaisia katsella omassa asuinympäristössään.

    Tuossa sylkäisyssähän on myös riskinsä, kun moni noista kantaa mahdollisesti vaikka minkälaisia eri tauteja.

    • Herätkää

      Vastaa

      Jo pelkästään näiden vuohineuvosten tautien takia on rikollista suomalaisia kohtaan haalia tänne väkeä ties mistä persläpimaasta. Mutta kansa äänestää demareita kun luvassa on vappusatanen.

  • Aivot omistava

    Vastaa

    Taattua aivottomin ali-ihmisten selitystä. kuten muutamia vuosia sitten kun tuollaista syytettiin raiskauksesta, ”En minä ole ketään raiskannut, nainen kaatui ja upposi mulkkuni päälle”.

  • Prfo

    Vastaa

    Eikö nämä voisi nyt helposti (DNA-testillä) karkottaa ikuisesti Euroopasta. Mitä näillä raiskareilla ja rikollisilla tehdään? Ei Suomessa tarvitse olla 6 miljoonaa asukasta. 5 miljoonaa riittäisi ihan mainiosti. Mielestäni Suomen pitäisi kuulua suomalaisille ja ulkomaalaisten pedofiilien, huumekauppaiden jne. importoiminen maahan pitäisi välittömästi lakkauttaa.

    Ymmärrän että se saattaa kuulostaa hullulta ehdotukselta ulkomaalaisten tekemien raiskausten, murhien ja huumerikosten lopettamiseksi, mutta uskon että kun maahan ei tuoda ja sieltä poistetaan ulkomaalaiset rikolliset, niin ulkomaalaisten tekemät rikokset maassa lakkaavat.

  • pää määrää

    Vastaa

    Kysymys on kulttuurieroista, joista mainitseminen voidaan tulkita vihapuheeksi. Kulttuurien sekoittaminen voi olla rikastamista. Ilmeisesti sitä tapahtuu silloin, kun kelpo suomalainen muuttaa afganistaniin, ei siis aina silloinkaan.
    Vanha vitsi sanoo, kun tamperelainen muuttaa Turkuun, molemmissa kaupungeissa keskimääräinen älykkyys lisääntyy.
    Vitsiä ei ole tulkittu tamperelaisen vihapuheeksi turkulaisia kohtaan. Nykyistä tilannetta ei voi tietää, koska turkulaiset ovat tavallaan kansanryhmä ja lakikin on olemassa.

  • Mnää

    Vastaa

    Pää määräälle: onko Tampere jokin maailman napa?

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    Tuo yksilö on toisenlaisissa olosuhteissa syntyneen geeniperimän edustaja. Vieraassa ympäristössä hänen ominaisuutensa eivät välttämättä ole optimaalisia. Hän tuskin itse pystyy käsittämään tilannetta, vaan tulkitsee Suomeen soveltumattomuutensa seurauksien olevan kantaväestön syytä.

    Kun Suomeen päästetään ihmisiä, heitä ei tulisi tarkastella yksilöinä vaan myös populaationsa perimän kantajina. Jos lähtömaassa vallitsee sen väestön ominaisuuksista johtuvat huonot olot, niin tämän väestön edustajat tuovat tuliaisiaan huonoja oloja aiheuttavaa perimää myös Suomeen.

  • Evplasse

    Vastaa

    Tässä hyvin näkee sen kun tullaan liian suurella suojakertoimella pimeään pohjolaan D vitamiinin puutos tekee heistä entistä hullunpia.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Kuvassa on geneettisesti ylivertainen kultamuna!

  • Vilho

    Vastaa

    Ovat nuo muslimit kuvottavia

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi