Uudet todisteet: Vihapuheesta tuomittu kulttuurimarxisti Johanna Vehkoo valehteli tuloistaan

Partisaani sai yhteydenoton tapausta tutkineelta lukijalta, joka toimitti uusia Vehkoon verotietoja julkaisullemme tarkastettavaksi.

Rikos

Johanna Vehkoo.

Partisaani uutisoi 1.10. epäilyksistä, että vihapuheesta tuomittu Yle-toimittaja Johanna Vehkoo olisi oikeudenkäynnin yhteydessä valehdellut tuloistaan. Tulonsa alakanttiin ilmoittamalla Vehkoo karsi päiväsakkojensa määrää vilpillisesti.

Tuomio tuli Vehkoon kutsuttua maahanmuuttokriittistä kaupunginvaltuutettua Junes Lokkaa ”natsipelleksi” ja ”rasistiksi” sekä valheellisesti vihjailemalla Lokan yrittäneen väijyttää hänet. Vehkoon tuomio oli 15 päiväsakkoa, minkä lisäksi maksettavaksi tulivat reippaat oikeudenkäyntikulut. Vehkoo on hävinnyt tapaukset niin käräjillä kuin myös hovioikeudessa.

Jo lokakuussa kirjoitimme, että maksettavaa vihapuhuvalle Yle-toimittajalle jäi 10 euroa per päivä, mikä tarkoittaa, että hänen kuukausipalkkansa olisi ollut vain noin 850 euroa kuussa. Vielä vuonna 2018 Vehkoon tulot olivat kuitenkin huomattavan korkeat – hieman yli 46 000 euroa.

Uudet todisteet vievät epäilyksiltä pohjan

Partisaani sai yhteydenoton tapausta tutkineelta lukijalta, joka toimitti uusia Vehkoon verotietoja julkaisullemme tarkastettavaksi. Niistä selviää, että Vehkoon tulot 2019 olivat nettona noin 20 000 euroa, mikä merkitsisi 23 euron päiväsakkoja – ei 10 euron!

Verottajan julkaisemien 2019 tulojen määrä on vahvistus sille, että Vehkoon oikeuteen ilmoittamien tulojen virheellisyys ei voinut perustua vahinkoarvioon. Summat viime vuosilta heittävät nimittäin kymmeniätuhansia euroja. Toisin sanoen Vehkoo valehteli tuloistaan röyhkeästi sekä käräjillä että hovissa.

Saamiemme tietojen mukaan tapausta ollaan nyt viemässä juridisesti eteenpäin. Mikäli Vehkoo tahtoo välttää rikosilmoituksen petoksesta, on hänen oikaistava valheensa ripeästi.

Lue myös: Valehteliko Johanna Vehkoo tuloistaan oikeudelle?

Hovioikeus Johanna Vehkoo Junes Lokka Käräjäoikeus Kulttuurimarxismi Kunnianloukkaus Petos Rikos Sananvapaus Sananvastuu Talousrikos Verotus Vihapuhe Yleisradio

Keskustelu

12 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Numento

    Vastaa

    Oikeus: Kunnian ja omantunnon kautta. Vehkoo: Jaa minkä ?

  • Faktan tarkistaja

    Vastaa

    Eikös se ole oikeuden tehtävä tarkistaa ne viralliset tulot… eihän poliisikaan usko jos ylinopeudesta saat sakon…ne aina tarkistetaan„,

    • totuuspohjaa

      Vastaa

      Ei oikeus tarkista mitään. Se tekee päätöksen esitettyjen asiakirjojen pohjalta. Ja koska Vehkoolla oli vamsti asianajaja, niin he neuvovat puhumaan totta tässä tuloasiassa.

      Niin että kukas sen asianajaja oikein olikaan?

  • Allu Stubbidi

    Vastaa

    Mitä voi odottaa ihmiseltä joka paskantaa housuun tahallaan?

    Mitä voi odottaa ihmiseltä joka näkee natseja kuussa, näkee natseja kaikkialla?

    Mitä voi odottaa psykoottiselta fanaatikolta, joka mahdollisesti uskoo olevansa uusi messias?

    • Kukavaan

      Vastaa

      Oliko vehkoo toinen niistä bussipaskantajista? Bussipaskantaminen tapahtunut jo vuosia sitten.

      • Kukavaan

        Vastaa

        Googlaisin hieman bussikakkatapausta. Asiasta kirjoitti 6.2.2013 Savon Sanomat mainitsematta kakkaajien nimiä.

        ”.…kyseessä oli kaksi Ylioppilaslehden toimittajaa, ja vieläpä naistoimittajaa,”
        https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/3078574

        Löytyi myös Youtube-video, jossa lienee kakkaajien kuvat. Toinen heistä lienee Ylioppilaslehden päätoimittaja. Kakkaajista kumpikaan ei näytä Vehkoolta ja wikipediakaan ei mainitse hänen olleen kyseisen lehden päätoimittaja.

  • Juha6

    Vastaa

    Kommunistille rahahan on absurdi käsite, kun kaikki on yhteistä omaisuutta..

  • El Comandante Cero

    Vastaa

    Vehkoo ei ollut onnikkaan kakkaava. Toinen tutkivista lehtinaisista löytyy Suomen Kuvalehdestä.

  • juha.

    Vastaa

    Kommunisti valehtelee AINA!!!

  • Mielenkiinnollatulevaisuuteen

    Vastaa

    Oho! Ihan vahingossa ”oikeus” hyväksyi väärät tiedot.?💩

  • Lahti

    Vastaa

    Kumpikin housuunulostanut on näköjään Sanoman palkkalistoilla eli Suomen Kuvalehdessä. Aurora Rämö ja Vappu Kaarenoja.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi