Britannian terrorisminvastaisen poliisin johtaja vaatii rokotusten vastustajien pysäyttämistä

Neil Basu, Ison-Britannian poliisin terrorisminvastaisen toiminnan avustava komissaari vaatii keskustelua uusien lakien säätämisestä, joilla voidaan iskeä "rokotuksia vastustavia salaliittoteoreetikoita" vastaan.

Rikos

Neil Basu.

Basun mukaan kansalaisilla ei tulisi olla oikeutta levittää ”misinformaatiota, joka saattaa maksaa ihmishenkiä” tulevasta Covid-19-rokotteesta. Hänen lausuntonsa oletetaan mahdollisesti asettavan painetta ministereille ”salaliittoteorioita” levittävien ihmisten rankaisemiseksi.

”Yhteiskunnalla on tarvetta keskustella sananvapaudesta ja vastuusta sekä siitä, tulisiko ihmisillä olla oikeutta levittää misinformaatiota, joka saattaa maksaa ihmishenkiä,” hän sanoi.

Työväenpuolue vaatii jo rangaistuksia rokotevastaisen materiaalin poistamatta jättämisestä

Britanniassa Työväenpuolue on jo vaatinut hätätilalakia, joka asettaisi taloudellisia ja rikosoikeudellisia rangaistuksia yrityksille, jotka epäonnistuvat rokotusvastaisen materiaalin kitkemisessä.

Maan hallitus on ilmoittanut ottavansa rokotuskysymyksen vakavasti. Hallitus on korostanut sitä, kuinka se on saanut sosiaaliset mediat, kuten Facebookin, Twitterin ja hakukone Googlen poistamaan ”harhaanjohtavan” materiaalin alustoiltaan.

Lähde: Metro

Britannia Facebook Google Mielipiteenvapaus Poliisivaltio Poliittinen vaino Politiikka PolPo Rikos Rokotteet Sensuuri Terrorismi Twitter Ulkomaat Yhteiskunta

Keskustelu

6 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Minä

    Vastaa

    Näin yritetään aivopestä ihmisiä

  • Nationalisti

    Vastaa

    Ollut alusta asti nähtävillä, että viranomaiset ja poliitikot painostavat ihmisiä jatkuvasti kiristyvillä rajoituksilla, niin kauan kunnes ihmiset ottavat sen rokotteen.
    Onhan tämä tietysti samaan aikaan surullista, sekä huvittavaa seurata miten ihmisiä pystytään harhauttamaan.
    Nyt oli taas kysytty THL:ltä ym. paskaa puhuvilta viranomaisilta ”kuinka kauan rajoitukset kestävät?”
    – ”Vähintään ensi kesään, niin kauan kunnes suurin osa väestöstä on saatu rokotettua.”
    Jännä, että viime talvena hoettiin jatkuvasti ”tämä on uusi virus, josta emme tiedä vielä mitään.”, mutta silti he tiesivät kertoa meille, että tämä ei mene ohi ennen kuin rokote on keksitty.
    Saihan ne tämän varjolla kätevästi tehtyä talouskikkailut ja harva huomaa mitään kun fokus on siirretty panikointiin ja ihmisten välttelyyn, ei massat kiinnitä huomiota siihen mitä taustalla tapahtuu.
    Tietysti näitä keskusteluita seuratessa on ollut ilo huomata, että odotettua harvempi on suinpäin menossa ottamaan tuota ”kaiken pelastavaa” koronarokotetta.

    • Fatwantarkistaja

      Vastaa

      Kerran rokote on, miksi se annetaan vasta ensi kesänä? Painaisivat kolmessa vuorossa piikkiä pyrstöön, niin päästäisiin joulun viettoon.

      Taas mä ratkaisin maailman ongelmat. Hyvä minä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Johtuu kenties siitä, että sitä ei ole lobattu vielä tarpeeksi, eikä ihmisiä ole peloteltu isoilla otsikoilla riittävän pitkään.
    Kesällä kun ei oikein ollut minkäänlaisia flunssatartuntoja, niin valtamedia otsikoi isolla ”nyt on paljon ALTISTUNEITA.”
    Oletko sinä halukas ottamaan rokotteen sitten kun sellainen tulee?
    Minä en ota.

    • Anonyymi

      Vastaa

      Mitäs sitten jos rokote tulee pakolliseksi? Kansanterveyslain ohella rokote saattaa tulla pakolliseksi kaikille jossain kohtaa.

  • Ilmari

    Vastaa

    EU on tilannut 16 miljoonaa rokotetta. Siitä Suomen osuus on laskennallisesti noin 160.000. Tämä tarkoittaa että hoitohenkilöstö ja yli 70-vuotiaiden riskiryhmä saadaan rokotettua heti ensi vuoden alussa. Laumasuojaa ei vielä muodostu.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi