Vasemmiston ex-johtohahmo Misha Dellingerin väkivalta- ja murhapropaganda syyteharkintaan

Dellinger on nykyisen opetusministerin ja Vasemmiston puheenjohtajan Li Anderssonin hyvä ystävä.

Rikos

Vasemmistoliiton toiminnanjohtajana aiemmin työskennelleen Misha Dellingerin kirjoittamat murhanhimoiset propagandaviestit ovat etenemässä syyteharkintaan. Poliisi aloitti rikostutkinnan viime talvena, kun aiemmin anonyymit viestit kyettiin aukottomasti linkittämään Dellingeriin.

On vähintäänkin ironista, että ”antirasistiseksi” puolueeksi brändätyn Vasemmiston entistä toiminnanjohtajaa epäillään nyt kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Poliisi sai tutkinnan valmiiksi viime kesänä.

Dellinger on nykyisen opetusministerin ja Vasemmiston puheenjohtajan Li Anderssonin hyvä ystävä. Dellinger toimi toiminnanjohtajana juuri Anderssonin kotikaupungissa, Turussa. Vasemmisto ei aluksi tahtonut erottaa Dellingeriä hänen kirjoittamiensa murhaviestien vuoksi, mutta lopulta julkinen paine pakotti puoluetta puukottamaan toiminnanjohtajaa selkään. Nykyään Dellinger kuvaa itseään sanoilla ”puolueisiin sitoutumaton politiikan, yhteiskunnan, järjestöjen ja organisaatioiden asiantuntija”.

Keskustalaisetkin ovat ”fasisteja”

Poliisin tutkimissa viesteissä Dellinger kiihotti kansalaisia nimimerkin takaa muun muassa poliittisesti motivoituneisiin murhiin. Oikeutettuja murhien kohteita olivat Dellingerin mukaan kaikki ”fasistit”, mikä hänen määritelmänsä mukaan kattoi suuren joukon suomalaisia aina kokoomuslaisista keskustaan ja perussuomalaisiin sekä ilmastonmuutoksen epäilijöihin. Alla muutamia verkossa levinneitä näytteitä Dellingerin ajattelusta:

”Mielestäni fasistit täytyy tappaa.”

”Ilmastonmuutoksen epäilijät pitäisi ampua.”

”Kaikki fasistit pitää viimekädessä väkivalloin estää – –”

”Väkivalta on hyvin tehokasta. Sen on maailman tehokkain voima.”

”Väkivalta toimii erittäin hyvin. Se on suorastaan hämmästyttävän tehokasta.”

”Natsien ampuminen on ollut täysin ok tähän asti, miksi sen täytyisi muuttua?”

”Kyllä, minulla on oikeus tappaa itsepuolustukseksi ja fasistien tappaminen on AINA itsepuolustusta.”

Dellinger pakeni julkisuutta rikostutkinnan käynnistyttyä joksikin aikaa. Nyt hän on kuitenkin palannut sosiaaliseen mediaan vastustamaan… mitäpä muutakaan kuin ”fasismia”.

Lähde: Suomen Uutiset

Äärivasemmisto Kiihottaminen kansanryhmää vastaan Kotimaa Kulttuurimarxismi Li Andersson Marxismi Misha Dellinger Murha Poliisi Poliittinen väkivalta Poliittiset viholliset Politiikka Rikos Vasemmistoliitto Yhteiskunta

Keskustelu

15 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Sinänsä hyvä, että puna-Misha joutuu oikeuden eteen väkivaltapuheistansa, mutta syyte on kiihoittaminen kansanryhmää vastaan!

    Tämä herättää kysymyksiä siitä, että mikä on kansanryhmän määritelmä. Ovatko pedofiilit kansanryhmä tai vaikkapa kääpiöt? 

    Toiseksi. Eikös väkivaltaan yllyttävä uhoaminen ”kansanryhmää vastaan”pitäisi olla lähtökohtaisesti aina ”törkeää kiihoittamista”?

    Ovatko suomalaiset kansanryhmä ja jos ovat, niin miten se määritellään maamme oikeusinstituutioissa?

  • pelle

    Vastaa

    Onko järkevää nostaa tuollaisten mainetta ja julkisuutta panemalla heidät oikeuteen ikään kuin heidän asiansa olisi riittävän tärkeää käsitellä tuomioistuimessa? Olisiko parempi panna kyseiset henkilöt mielentilatutkimukseen ja käsitellä asia valtamediassa?
    Hallintoviranomaiset ja mediapomot tietenkin määräävät mitä tehdä. Lisätäänkö äärimmäisyyssekopäiden mainetta positiivisena vai negatiivisena ilmiönä. Oikeuskäsittely tuottaa molempia riippuen tiedon vastaanottajasta.

  • Viha Voittamaton

    Vastaa

    Dellingerin perhetausta olisi syytä selvittää

  • kari k

    Vastaa

    Dellingerille järjestää showpaini ottelu niin voi kokeilla voimiaan taitaa uho loppua.

  • Minä

    Vastaa

    Tuohan on itse pahemman sortin fasisti. Voisi aloittaa halumansa hengiltä ottamiset itsestään, ihan esimerkkinä ja sen jälkeen jatkaa toisilla.

  • Hans

    Vastaa

    Varmasti sitä kuuluisaa vassarin itkua. Olisihan näitä natseja tarjolla keneen kokeilla toteuttaa.Mutta ei näiltä mikään onnistu.Turhia nillittäjiä kaikki. Helpoin olisi kun kasaisi kaikki vassarit ja fasistit soramonttuun ja ketkä sieltä poistuisi määräisi politiikan suunnan.

  • ss

    Vastaa

    Joku vois Sveduille kertoa sen suunnitelmista murhata kuningasperhe.
    Ne tutkitaan käsittääkseni aina ja Mishalta sulkeutuu jokunen ovi sen jälkeen.

    • huda

      Vastaa

      näin on .nappi otsaan

  • Nimetön

    Vastaa

    Dellingerin ja Antifa- ja SeTa-väkensä kiihottamanahan se Heikki Uotinenkin yritti erikoislääkäri Karoliina Topeliuksen murhaa päivää ennen eduskuntavaaleja 13.4.2019, uhrin ollessa auttamassa eduskuntaan pyrkivää puoluetta.

  • Suleima SHEIKKI

    Vastaa

    vassarin käsi on AINA TYÖLÄISEN rahapussilla kun EI MUUTA OSATAKAAN. Miten LUIS ANDERSSONIN koulukiusattujasta etenee…ymmärrän KOMMUNISTIEN AIVOPIERUT.

  • Soma Li

    Vastaa

    totuus ei pala roviossakaan

  • huda

    Vastaa

    Kyröliinä kyrpä yritti kusta veronmaksajia silmään

    • Soma Li

      Vastaa

      niin teki

  • Late

    Vastaa

    Ja minkäköhänlainen itku ja vikinä tulee jos tuota kevyesti läppäsee takaraivoon että pidähän nulikka pienempää suuta. Todennäköisest itkee sikiöasennossa ja kiljuu apua. Saatika sit että löis tolle mulkerolle raudan kouraan. Varmasti paskois vaippaansa

  • Nationalisti

    Vastaa

    https://yle.fi/uutiset/3–12120560
    Yllätyitkö, että poliittisen valtakunnansyyttäjän mukaan rikosta ei ole tapahtunut?
    Minä en.

    Mitäs jos joku kansallismielinen olisi esittänyt uhkauksia sellaisia kohtaan, jotka olisivat väittäneet ilmastonmuutoksen oleva aito kriisi?
    Veikkaan, että silloin valtakunnansyyttäjä olisi ollut toista mieltä asiasta.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi