Suurten pankkien kulttuurimarxistinen politiikka saa kritiikkiä jopa globalisteilta

Viime vuosina länsimaiset pankit ovat koventaneet kansallismielisiin poliitikkoihin ja aktivisteihin kohdistamaansa vainoa.

Talous

Kuten olemme aiemmin uutisoineet, Brexit-puolueen johtajana, entisenä europarlamentaarikkona ja maahanmuuttokriitikkona tunnettu brittipoliitikko Nigel Farage on ollut otsikoissa sen jälkeen, kun paljastui, että megapankki NatWest on syrjinyt häntä poliittisin perustein. Pankin toimitusjohtaja Alison Rose joutui eroamaan tehtävistään skandaalin vuoksi hiljattain.

Viime vuosina länsimaiset pankit ovat koventaneet kansallismielisiin poliitikkoihin ja aktivisteihin kohdistamaansa vainoa, koska finanssisektori on perinteisesti ollut juutalaisten käsissä. Finanssieliitti pelkää menettävänsä yhteiskunnallisen valta-asemansa, mikäli perinteiset nationalistiset arvot yleistyvät jälleen Euroopassa.

Faragen kohtaaman syrjinnän saama julkisuus on johtanut erityisesti Britanniassa siihen, että kasvava joukko kansalaisia on alkanut vaatia pankkeja perumaan epäoikeudenmukaiset päätökset pankkitiliensä sulkemisesta. Faragen tapaus on paljastunut jäävuoren huipuksi ja rahoituslaitosten syrjintä muun muassa kansallismielisiä kohtaan on osoittautunut samalla hyvin järjestelmälliseksi.

Syrjinnän laajuus vaikuttaa yllättäneen jopa monet globalistit. Esimerkiksi kansainvälisyysaatetta innokkaasti ajavan Kokoomuksen julkaisu Verkkouutiset toteaa pankkien ”ryhtyneen mielipidepoliiseiksi”, joiden toimet eivät kohdistu todellisiin rikollisiin vaan niin sanottuihin ajatusrikollisiin.

Huumerahat sallittuja, Pride-kritiikki ei

”Pitäisikö Riikka Purran pankin irtisanoa tämän tili vanhojen ksenofobisten kirjoitusten vuoksi? Entäpä Päivi Räsänen? Saako hän pitää pankkisuhteensa, vaikka hän uskoo homouden olevan syntiä ja vastusti translakia? Englannissa kumpikin saattaisi olla Nigel Faragen tavoin etsiskelemässä palkkatililleen uutta kotia,” Verkkouutiset aloittaa.

Artikkelin mukaan suuret eurooppalaispankit ovat sulkeneet tilejä muun muassa lainkuuliaisilta mutta maahanmuutto‑, Pride- ja/tai ilmastokommunismikriittisiltä kansalaisilta samalla, kun pankit ovat mielellään pesseet esimerkiksi huumekauppiaiden valtavia käteistalletuksia. Koronkiskojat tukevat siis mielellään järjestäytynyttä rikollisuutta, kunhan kulttuurimarxistisista ja globalistisista arvoista ei tingitä.

”Nyky-yhteiskunnassa on mahdotonta toimia ilman pankkitiliä, maksu- ja luottokortteja. Siksi pankkitilin irtisanominen on harvinaisen rankka toimenpide niin yksityiselle ihmiselle tai pienyrittäjälle. Kortit menevät tilin mukana ja kaikki tiedot on päivitettävä lukemattomiin paikkoihin. Edellyttäen tietenkin, että uuden tilin saa yleensä edes avattua,” Verkkouutiset muistuttaa.

Suomessa Faragen tapaus ei ole onnistunut herättämään yhtä kiivasta keskustelua pankkien yhteiskunnallisen vallan väärinkäytöstä kuin Britanniassa. Partisaani pyytääkin lukijoita kertomaan toimitukselle kokemuksistaan tapauksista, joissa he epäilevät joutuneensa pankkien harjoittaman poliittisen syrjinnän kohteiksi: partisaani_toimitus@protonmail.com

Aiheesta lisää: Maahanmuutto- ja EU-kriittistä poliitikkoa syrjinyt pankki myrskyn silmässä Britanniassa

Lähde: Verkkouutiset

Brexit Britannia Finanssiala Globalismi Huumausainerikos Huumeet Ilmastokommunismi Järjestäytynyt rikollisuus Koronkiskonta Kulttuurimarxismi Maahanmuutto Nigel Farage Pankit Pankkiirit Pankkitilit Poliittiset viholliset Politiikka Pride Rahanpesu Rikos Talous Yhteiskunta

Keskustelu

18 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • CV

    Vastaa

    On syytä painottaa että suuret rikollisjärjestöt kuten valtiot tai huumekartellit eivät kanna laukuissa käteistä pankkeihin rahanpesua varten. Suuret summat liikkuvat rajojen yli dataliikenteessä, elektronisesti. Niillä on erittäin sofistikoituneet järjestelmät.

    Vain tavallisia pankin käteistallettajia ahdistellaan kysymyksillä rahojen alkuperästä.

    Sota käteisrahaa vastaan on sotaa meitä vastaan.

    Ilman käteisrahaa olemme orjia.

    • Kirkkovene

      Vastaa

      Näinhän se on. En tiedä olenko ainoa joka näkee tuossa uudelleen muotoillussa sirun kontaktipinnassa ”kirkkoveneen”. Ihan niinkuin kortinkäyttäjille haistateltaisiin. Se vanha mallihan oli ihan suorakaiteita vaan.

  • DSN

    Vastaa

    Naisen euro/dollarihan on Virallisen totuuden™ mukaan vain 0,74. Naiset siis painavat 1,35-kertaisesti enemmän hommia kuin miehet eli naisten pitäisi painaa 54-tuntisia viikkoja. Enpä ole huomannut. Tämän lisäksi meillä on samat työsopimukset miehillä ja naisilla. En ole kuullut yhdenkään naistyöntekijän sanoneen, että hänellä on huonompi palkka kuin miehillä. Miehet ja naiset ovat myös 100 %:sesti samanlaisia kaikilta ominaisuuksiltaan eli yhtä huonoja ja yhtä hyviä kaikissa asioissa. Miehet eivät ole esim. vahvempia ja naisilla taas ei ole omia vahvuuksiaan missään. Miehet eivät myöskään tee vaarallisempia töitä, joista ei luonnollisestikaan makseta myöskään parempaa palkkaa.

    Miettikää millaista on olla ehta suvakki. Mahtaa pään sisällä tuuli suhista.

    • önnönnöo

      Vastaa

      No itse kyllä ainakin olen painanut päiviä, joissa pahimmillaan oli vain kolme tuntia nukkumiselle aikaa (sekin pätkissä), muu meni työntekoon; ensin töissä ja sitten kotona töissä. Toki monikaan mies ei kotitöistä mitään tiedä, koska naiset hoitavat ne.

      • Otto Korsteeni

        Vastaa

        Ai sun ukko ei tee himassa mitään kotihommia? Makaa sohvalla ja vetää bissee? No sulla meni sitten toi parinvalinta vissiin vähän vituralleen. Mutta siihen löytyy syyllinen kun katsot peiliin.

  • TT

    Vastaa

    Jopa on aikoihin eletty, kun voi olla yhtä mieltä Kokoomus-julkaisun kanssa. Yhteispeli perussuomalaisten kanssa on tuonut Kokoomukseen hieman ryhtiä. Kokoomuksessa esiintyy jonkun verran vastustusta myös EU- tai koronakommunismia kohtaan. Matkaa vanhan ajan isänmaalliseksi kypäräpappi-puolueeksi on kuitenkin liikaa.

  • Herran renki

    Vastaa

    Ei kai kokoomukselle voi olla yllätys, että kaikki valta kuuluu pankeille. Kapitalismi perustuu pääoman valtaan, se kenellä pääoma sillä valta. Jos lähdetään vapaille markkinoille, täytyy tuntea talous tieteen luonnonlait, herran näkymättömän käden voima. Muuten käy kylmät. Itse olette tätä halunneet, nyt sitä tulee.

  • Kimmo Leino

    Vastaa

    Pankki-vakuutus-sektori todellisuudessa hallitsee Suomea: Iltalehti 19.2. 2013 ”Miljoonien rahavirrat puolueille.” Jorma Heikkinen: ”Puolueille ei maksettu rahaa turhaan.” ”Rahalla on saatu omanlaista lainsäädäntöä”.

    No mitä on tullut ostetuksi ? Iltalehti 7.4. 2012 ”Eduskunnassa muhii miljardikaappaus”; eli ”lailla 444/2012” pienyrityksille kuulunut miljardiomaisuus varastettiin pankki-vakuutus-sektorille 1.1. 2013 !

    Asian tutkinta estettiin maan- / valtiopetoksella 2011 tehdyllä perustuslain muuttamisella: PL 118 § 3 momentti : Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    Suomi siis julkisten asiakirjojen mukaan on kleptkratia ! ( lahjonnalla johdettu valtio ).

    archive.today/kimmoleask.fi

  • Olavi Koskela

    Vastaa

    S pankki on paras. Jos ei sijoita.

  • Topi

    Vastaa

    Kulttuurimarksismiin liittyy vahvasti massamaahanmuutto. Se on agendan yksi tärkeimpiä työkaluja kaiken pohjana, vaikuttaen monialaisesti yhteiskuntaan tuhoavalla voimallaan. Suomen koulut romahdutetaan maahanmuutolla ja heidän jälkeläistensä hurjalla lisääntymisellä maassamme. Suomalaisen kouluyhteisön rakenteista ja hierarkiasta, sen oppilaista ja opettajista, haluttaisiin poistaa väkivaltaa ja ongelmia ruokkiva aines, mutta juuri massamaahanmuuttoon ei puututa! Ruskea hyökyaalto on se, joka Suomen hukuttaa. Koulussa menestymisestä on tehty huono asia, sillä ruskeat eivät koulussa menesty, eikä heillä ole täten meriittejä menestyä jatko-opinnoissakaan. Pänttäämistä pidetään huonona asiana, kun taas ilmastohätätilaa ja ötökkäruokaa pidetään hienoina asioina. Ilmeisesti homojuttujen pakottaminen ei mennyt läpi edes maailman onnellisimmassa maassa, joten on jouduttu keskittymään näihin muihin uuden maailmanjärjestyksen curriculumin lempiaineisiin, kuten juuri Golf-virran kääntymiseen, el Niñoon ja multikultiin eli kehitysmaiden glorifiointiin ja suomalaisuuden/muun valkoisen länsimaalaisuuden demonisointiin. Numeroja ei saa saa antaa, sillä ruskeat eivät menesty. Opettajien nuoleskelu ja indoktrinaatio takaavat menestyksen.

    Valkoisuuden myönnetään suoraan jo olevan negatiivinen ja outo asia suomalaisessa koulussa. Siitä on tullut moninpaikoin jo harvinainen ilmiö, ottaen kuitenkin huomioon, että olemme Suomi-nimisessä, valkoisten ihmisten; suomalaisten maassa. (Koskaan ei tarvitse selittää, että esim. Kiina on kiinalaisten maa, Intia intialaisten maa, Somalia somaleiden maa tai Saudi-Arabia saudien maa, eihän?) Ja siellä, missä valkoisuutta vielä on, se on outo, toksinen, patriarkaalinen, ummehtunut, sisäänpäinkääntynyt, epäeurooppalainen ja rasistinen ilmiö. Siitä tulee päästä eroon. (Afrikassa kuitenkaan mustuudesta, Aasiassa keltaisuudesta tai Lähi-idässä ruskeudesta ei tarvitse päästä eroon – aivan mielisairaan vihamielinen ja rasistinen ajatus edes miettiä tuollaista!) Koulussa erilaisiin hierarkioihin oppilaita jakaa vaikkapa se, mikä on ns. normaalia: keskiluokkaisuus, koulumenestys, valkoisuus. Kelan elättämä, huonosti pärjäävä somali on uusi normaali? Mitä tuollaisella Suomella edes tekee? Ei se enää ole edes Suomi, vaan Somalia Pohjois-Euroopassa. Abdulille ja Mohamedille ei saa antaa huonoja numeroita ala-asteella, sillä he saavat sen takia huonoja numeroita yläasteellakin. Kyllä, näin huonossa jamassa meillä ollaan, varsinkin pääkaupunkiseudulla ja toki muissakin hieman isommissa kaupungeissa koko ajan enenevissä määrin. Niin isoa mattoa ei löydy villeimmältäkään basaarilta, että sen alle ehdittäisiin lakaista Suomen koulun ongelmat.

    Edessä on ruskea tulevaisuus. Suomeen se ei sovi. Se sopii mainiosti tuohon jo mainittuun Saudi-Arabiaan. Maa kuuluu jo lähtökohtaisesti saudeille, kuten nimestä voi päätellä. Kuuluuko Suomi suomalaisille – onko meillä jotakin pykälä asiasta kirjattu ylös?

  • otto suni

    Vastaa

    Suomessa pankkisektori on kokonaan eliitin käsissä ja eliitin edustajat eivät pidä tavallista suomalaista muuna kuin lypsylehmänä. Lehdistö on myös eliitin käsissä ja kuten älykkäät ihmiset tietävät, eliitti ei tarkoita älymystöä vaan ainoastaan suunnatonta ahneuden sävyttämää vallan halua!

  • Salomon

    Vastaa

    Pankkiirit, lakimiehet, poliitikot ja heidän sisäpiiri, heidät on jätetty rauhaan. Kaikkia muita on porattu perseeseen, mua kusetettiin lainaturvassa.

  • Ilmari

    Vastaa

    Kuka tahansa EU-kansalainen saa avata pankkitilin missä tahansa EU-valtiossa. Britannia ei ole enää EU-maa ja se voi menetellä toisin. 

    Tämä on yksi Brexitin kielteisistä seurauksista. Myönteisiä seurauksia sillä ei olekaan.

    • JFK

      Vastaa

      Yksi myönteinen seuraus Fixit:stä olisi, että ilmarilta loppuisi trollauspalkkiotulot. Toisaalta, jos palkkiot maksetaan ulkomailta käsin, niin sitten se olisi kielteinen seuraus. Mene ja tiedä.

  • Lilasaatto

    Vastaa

    Nyt en ymmärrä taaskaan, eikös kansalliskiihkoilijat ja salaliittorealistit kannata maailmaa, missä raha olisi käteisessä muodossa pankkien valvonnan ulkopuolella. Eikös sitten ole hyvä, että pankit omin toimin edesauttavat tällaisen maailman syntymistä.

  • Erityistason seksuaaliterapeutti

    Vastaa

    Naiset ovat parempia ainakin tarkka-ampujina ja kirjanpitäjinä eli tarkkuutta ja sitkeyttä vaativissa tehtävissä.

    Paljonko on muuten miehen euro Only Fansissa? Olisiko alle yksi sentti. Räikeä epätasa-arvo seksuaalisuuden toteuttamisessa.

  • Erityistason uniasiantuntija

    Vastaa

    Kolme tuntia jos saa päivässä nukkua, se on etuoikeus. Lisäksi pitkät ja syvät yöunet. Kelpaa olla kateellinen. 

    Moni pikkufirma ennen loppuaan pyörii velalla ja yrittäjä univelalla.

  • Otto Korsteeni

    Vastaa

    ”Naiset ovat parempia ainakin tarkka-ampujina ja kirjanpitäjinä”
    Kumma ettei näitä tarkkisnaisia löydy kuin neukkulasta 😉
    Ja ryssäthän eivät koskaan valehtele…
    Ja laskentatoimea opiskelleista kirjanpitoa tekee ne jotka… no esim. ne jotka ei tee lineaarista optimointia.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi