EU-komissaari Jutta Urpilainen (SDP) vaatii suomalaisia veronmaksajia toimittamaan lisää rahaa Afrikkaan, joka tunnetaan loputtomana rahareikänä mitä tulee sinne kohdistuvaan ”hyväntekeväisyyteen.” Käytännössä kyse on kolonialismista, joka on puettu hyväntekeväisyyden viittaan.
Urpilaisen mukaan Euroopan Unionin ei tule unohtaa niitä Afrikan maita, jotka ovat vaarassa päätyä Venäjän ja Kiinan kolonisoimiksi. Tätä vastaan tulee taistella veronmaksajien lompakolla: EU on esimerkiksi päättänyt Global Gateway ‑investointiohjelmasta, jonka tavoitteena on vuoteen 2027 mennessä saada liikkeelle 300 miljardilla eurolla investointeja, joista puolet Afrikkaan muun muassa infrastruktuuriin, energiaan, tutkimukseen ja koulutukseen.
Tämä voitaisiin Urpilaisen mukaan toteuttaa suomalaisyritysten avulla, eli toisin sanoen suomalaiset voisivat Urpilaisen siunauksella kolonisoida Afrikkaa ja kutsua sitä auttamiseksi. Samaan aikaan suomalaiset rehelliset veronmaksajat maksavat lystin.
Jutta Urpilainen on aikaisemmin ollut mukana projektissa, jossa lahjoitettiin satoja miljoonia euroja Afrikkaan. Rahalla oli tarkoitus puuttua huonoon hallintoon, joka on Afrikassa normaali olotila. 377 miljoonan lahjoitus katosi kuin tuhka tuuleen. Kun rahoista vastuussa olleelta nigerialaisvirkamieheltä kysyttiin kadonneista rahoista, ei hän keksinyt muuta ratkaisua tilanteesta pois pääsemiseen kuin teeskennellä pyörtyminen kameroiden edessä.
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Nationalisti
Afrikka on loputon kaivo, johon kipataan valkoisista maista ahkerien veronmaksajien rahoja vuodesta toiseen.
Vastenmielisesti tuo demari toimi ollessaan Suomessa ministerinä, samalla linjalla hän jatkaa komissaarina.
Vahingollinen ja turha tyyppi, jolla ei kuuluisi olla minkäänlaista poliittista valtaa.
Nimetön
Stalinisti-demarit ovat Suomen syöpä.
TT
Meillä on meneillään monta Siirtymää. On Vihreä Siirtymä, Ruskea eli Matu-Siirtymä etelän maista Suomeen ja sitten on tämä Kehitysapu Siirtymä, jossa suomalaisten veronmaksajien rahaa siirtyy Afrikkaan ja muualle kehitysavun nimellä kulkevaan korruptioon ja haaskaukseen.
Kehitysapu pitäisi välittömästi lakkauttaa, vaikka Suomessa ei olisi omia kriisejä edes näköpiirissä. Kannettu vesi ei kaivossa pysy. Jos Afrikassa on aitoja kasvunäkymiä, niin kyllä yksityinen investointiraha sinne löytää. Neekeri perustaa pankin, rahaston tai yrityksen ja lähtee länsimaihin tai muualle markkinoimaan ”uskomattomia” tuottoja sijoittajille. Toistaiseksi näin ei ole isommin käynyt. Jokunen kookospähkinämetsä tai lapsityövoimainen kaivos on kai saatu kaupaksi. Syntyy investointivajetta, jota pitää paikata pohjoisen verorahoilla. joita Urpilaisen tapaiset hyysärit ja rosvot Etelän vetelille toimittavat.
ValhallaX
Jutta Urpilainen, demarilehmä, EU-korruption tyylipuhdas mannekiini. Sionistimedia rakastaa näitä tyhmiä lehmiä, jotka huomaavat kansansa ja maansa saadakseen itselleen etua ja lehmänkasvonsa julkisuuteen.
Erittäin tavallinen ilmiö EU:ssa, suorastaan tylsän tavallinen.
ValhallaX
Tarkennus. Pitää tietenkin olla: ”huoraavat”, ei huomaavat. No, kaikkihan sen toki ymmärtävät jo.
EU perustuu huoraaviin, lässyttäviin lehmiin.
Eikka
Afrikassa on manner jossa on hyvä ilmasto, vettä, rehevää viljelysmaata ja sadon voi korjata jopa useamman sadon vuodessa. Rahan lappaminen sinne on lopetettava välittömästi. Hoitakoot itse oman ruoan- ja energiantuotannon. Get over it.
Markku Heksamakkara
Eihän nämä rahat edes mene ”Afrikkaan” vaan suomalaisten höpöhöpöjärjestöjen tyhjäntoimittajien palkkoihin ja kikkailukuluihin.
Neula ja laakeri
Kehitysapua ja kehitysapua. Kehitysapua on kritisoitu 1960-luvulta lähtien. Minullakin on tietosanakirja 60-luvulta jossa sitä kehitysapua erittäin asiallisesti kritisoidaan, ainoa ero nykypäivään on vain se että silloin 60-luvulla kritiikkiä esitti ARVOSTETUT TIEDEMIEHET, mutta tänä päivänä virallisen valistuksen mukaan kehitysavun kritiikkiä esittävät vain ÄÄRIOIKEISTOLAISET, ihmisvihaajat, sydämettömät, populistit, persut ja fasistit ja ties mitkä!. Fakta on se että kehitysavun seurauksena meitä ihmisiä on tällä planeetalla 300 miljoonaa tonnia LIIKAA!
Julli
”Afrikka voi auttaa Eurooppaa”.
Tästä olen jutan kanssa samaa mieltä, mutta ei sotketa afrikkalaisia asiaan.
Kyseisen mantereen luonnonvaroista on edelleen hyötyä Euroopalle ja eurooppalaisille, mutta neekereistä ja muista Afrikan asukeista on todistetusti vain haittaa.
ValhallaX
Maantieteellisesti kolmio Afrikka-Eurooppa-Lähi-Itä on hyvin mielenkiintoinen.
Jostakin kumman syystä Eurooppa ulottuu Lähi-Itään asti ihan maantieteellisestikin, onhan
sionistivaltio Israel selvästi osa Eurooppa, eikö olekin?
Israel vaatii saada olla (ja tietenkin saa, koska kaikki nuolevat juutalaisten persettä) osa Eurooppaa, vaikka sen rajanaapureita ovat Libya, Syyria, Jordania, Egypti. Kummallista, Israel, joka on maailman ihanimpien ja sympaattisimpien ihmisten eli ah niin palvottujen juutalaisten maa, ei pysty olemaan naapuriensa kanssa edes sen verran väleissä, että voisi urheilla heidän kanssaan.
Israel muistuttaakin kaikin tavoin Pohjois-Koreaa. Pohjois-Koreakin on maantieteellisesti eristäytynyt kaikista, naapureiden kanssa ei kuitenkaan silti kommunikoida Hellfiire-ohjusten kanssa eli siinä suhteessa juutalaisvaltio on mosdernimpi ja sopii Läntiseen Liittoutumaan eli NATO:oon, joka on myös tunnettu ”pommita ensin paskaksi ja tutkitaan, jos joku vielä elää”-mentaliteetistaan. Tämä on nykyään myös Puppelipoika Haaviston elämänkatsomus.
Kyllä, EU on tavallaan Libanonin, Syyrian, Jordanian ja Egyptin naapuri.
Mutta kumma kyllä, yksikään media ei joka päivä uutisoi otsikon ”Israel hyökkää” alla kuvaillen, kuinka monta lasta Gazassa nyt kuoli ja kuinka monta ohjusta eilen Syyriaan lähetettiin. Kukaan ei koskaan kysenalaista tappajavaltio Israelin toimintaa, mikään sotarikos ei ole rikos, jos sen tekijä on juutalainen. Se on vain välttämätöntä.
Tulemme lähitulevaisuudessa näkemään törkeän ja julman hyökkäyksen Irania vastaan ja tulemme myös näkemään kuinka Euroopan valemediat muokkaavat tämän hyökkäyksen ”puolustussodaksi”. Olemmehan osa Lähi-Itää, jos on kyse Israelista.
Julli
Pääasia on, että Lähi-idässä soditaan ja kyräillään koko ajan. Jatkuvaa sotaa jo vuosituhansia.
Ihan sama ketkä siellä kuolevat. Ei sympatiaa juutalaisten tappamille muslimeille eikä juutalaisillekaan. Turhia kaikki.
Suomimies
Haistakoon lehemä vittu ja antakoon omat rahansa.
Nimetön
Kumma että ukrainankin vienti on supistunut jotain 40%, siellä on sota käynnissä ja talvi tulossa mutta silti pärjäävät ilman miljardien kehitysapurahoja ja investointeja. Afrikassa olisi mahdollista viljellä ympäri vuoden, mutta jostain syystä sinne tarvitaan jatkuvasti lisää miljardeja ja lisäksi taisi muutama Ukrainan viljalaivakin olla sinne matkalla, kun siellähän on se ikuinen nälänhätä ja kaikkea.
Urpilaisen huora ja samoin tämä hänen uusi seuraajansa Tuppurainen voivat ihan vapaasti mennä omilla rahoilla tekemään hyväntekeväisyyttä jos on niin kova tarve. Kummallakaan ei ole mitään suhteellisuuden tajua ja kumpikin vihaa suomalaisia ja Suomen maata.
juha II
SDP on melkoinen verijuotukka, joka on aina imenyt Suomen kansan verta!
Timppis
Nämähän voisivat täyttää urpilaisen spermallaan ja sitten syödä sen nälkäänsä niinkuin kalkkunan.kiitospäivän jutta.verkkohan sillä on päällänsä jo valmiina.
Nimetön
Vois lahjottaa jutan vaikka voodoo tohtorille taikakalumatsuksi. Ei tantalla täälläpäin tee mitään.
Juha
Ei jaksa enää hermostua tämän valtion tyhmyyksiin. Tämä on menetetty maa ja sairaammaksi muuttuu. Aivan turha odottaa että heräämistä tapahtuu, kun 99 %a väestöstä kannattaa kansallista itsemurhaa. Se kävi hyvin ilmi kesän keskusteluista tuttujen ja sukulaisten kanssa. Täysin aivopestyä porukkaa joka ei näe mitään omituista esim. pm biletyksessä, euron hintaisessa kwhssa, massamaahanmuutossa, neljännessä rokotteessa etc. Täysiä zombieita.. eläviä kuolleita. Parempi vaan keskittyä suojautumaan kun nyt se todellakin osuu tuulettimeen.
Winter is coming.. you aint seen nothing yet..
Nimetön
Asia on ikävä kyllä näin, samoja kokemuksia minullakin eri ihmisistä joita tunnen. Ihan täysiä NPC-hahmoja. Jotain pieniä olankohautuksia ja huokauksia voi tulla silloin tällöin erinäisistä skandaaleista mutta siinä kaikki. Sen vuoksi olen miettinyt joskus onko tämä kansa edes pelastamisen arvoinen. Sääli varsinkin lapsia joiden vanhemmat ja yhteiskunta tälläsiä aivopuolia.
Jos suomen kansa heräisi, se varmasti olisi melko jopa yliluonnolliseen verrattava tapahtuma. Sitä olisi vaikea kuvata, koska niin harvinaista herkkua.
Mitta on täynnä
”Tienasimme Kreikan tukineuvotteluissa miljoonan tunnissa!” ”Saimme haluamamme eli TAKUUDET.” ”YES WE CAN!” (Väärin päin soitettuna ”thank you satan”.) Urpilainen on matkalla helvettiin, mitä pikemmin sen parempi.
Sirpa Korkmaz
Mulla on ystäväperhe Gambiasta. Ovat sinnikkäästi Kristillisen koulutuksen (kehitysyhteistyö) avulla yrittäneet perintömaatilaansa kehittää. Kaikki ”kehitysrahat” perheelle on revitty Italiaan (yli 600.000 muun afrikkalaisen seassa) paenneen keskimmäisen pojan selkänahasta. Hän on 600,-/kk-palkastaan rahoittanut pikkuveljensä sairaanhoito-opinnot maan ainoassa oppilaitoksessa, 800 dollaria joka 3. kuukausi, siskonsa neljän tyttären koulumaksuja ja äitinsä ruokakuluja.
Järkytyin, kun tyttäreni kanssa 2019 maassa vieraillessani sain kuulla, kuinka suuren (oletettavasti öljytulojen) rahamäärän kanssa entinen presidentti oli vallankaappauksen aikaan paennut, eikä kansainvälinen yhteisö tee mitään rahojen takaisin saamiseksi. Peruskouluihin tuli takaisin lukukausimaksut ja kehitys luisui taas alamäkeä.…
Laitoin Tidalle juuri viestin, että nyt kykenen (vaatii 500€) kunnostamaan heidän asuinalueensa kaivon porakaivoksi, josta 100 ihmistä hakee vetensä. Järjestöille en anna rahaa, johtuen maassa rehottavasta pakkovoitelusta ja korruptiosta, johon apuni helposti hukkuisi.
Tonni
Muistatteko kun Urpilainen lupasi SDP:n humussa maahamme vähintää 100 000 työpaikkaa lisää? Neekereitä on toki Suomeen tullut valtavasti (600 000) viimeisen 30 vuoden aikana. Jokaisti kohti täytyy suomalaisen painaa hommia ja tarvitsevat myös tulkkeja, lääkäreitä, kuljettajia, opastajia, auttajia jne. jne. jne. Poliisia ja oikeuslaitosta myös työllistävät valtavasti.
Samaan aikaan Saksassa ministerit vannovat seisovansa Ukrainan sodan takana ”välittämättä äänestäjien mielipiteistä”. Näin se demokratia EU-liittovaltiossa toimii ja Saksa maksaa Israelin viulut tuttuun tapaan. (Tai maksattaa nei meillä; suomalaisillakin, jos nyt tarkkoja ollaan.)
Luonnonrikkaudet
Totuus on se että Afrikan väkimäärä kasvaa noin kuusi miljoonaa vuodessa.
Jos Afrikasta otetaan miljoona loista eurooppaan vuodessa niin se ei millään tavalla paranna Afrikkaan jäävien elinoloja tai osaa.
Mutta ne miljoona loista vuodessa, ne tuhoavat europan.
Linkolan Pena sanoi aikoinaan hyvin: Jos joku manner ei pärjää omillaan, sitä ei missään nimessä saa auttaa. Ja nythän me emme eurooppalaisiana olisi tässä tilanteessa jollemme olisi auttaneet Afrikkaa ‑70 luvulta lähtien. Perimmäisenä tarkoituksena ryöstää mantereen luonnonrikkaudet.