Suomen Sähkönkäyttäjien johtaja: Fortum keinotekoisen energiakriisin takana

Rajoittamalla sähkön tarjontaa Fortum pitää sähkön hintaa pilvissä.

Talous

päivitetty

Suomen Sähkönkäyttäjät ry:n toimitusjohtaja Pasi Kuokkasen mukaan ryvettynyt ja osin valtion omistama Fortum-pörssiyhtiö ylläpitää Suomessa keinotekoista energiakriisiä. Valtamedia on kannustanut suomalaisia hyväksymään tähtitieteelliset energiahinnat ja väittänyt niiden olevan seurausta Vladimir Putinin sodasta ”demokratiaa” vastaan.

Kuokkasen mukaan Fortum seisottaa Meri-Porin voimalaitostaan tyhjän panttina manipuloidakseen energian hintaa. Rajoittamalla sähkön tarjontaa Fortum pitää sähkön hintaa pilvissä, mikä on hyödyttänyt energiayhtiöiden omistajia ja korkeinta johtoa.

”Jos Meri Porin voimalaitos tulisi markkinoille, ja sen muuttuvat kustannukset ovat merkittävästi alle sähkön markkinahinnan, niin se alentaisi kyllä merkittävästi sähkön hintaa Suomessa,” Kuokkanen totesi medialle.

”Kuokkanen muistuttaa, että sähkön hinta muodostuu markkinoilla kysynnän ja tarjonnan mukaan. Fortumin ei kannata lisätä sähkön tuotantoa nyt, koska se laskisi sähkön hintaa, mikä olisi poissa yhtiön kaiken muun suomalaisen sähkön tuotannon arvosta,” Iltalehti summaa.

Fortum, Caruna, Glencore, Vitol…

Energiayhtiöiden omistajien ja johdon ohella korkeiden sähkönhintojen ruokkima talouskriisi hyödyttää ulkomaalaisia pankkeja ja suursijoittajia, joille Suomi on velkaantunut raskaasti finanssikriisin jälkeen. Mikäli keinotekoinen energiakriisi ajaa Suomen lamaan, siirtyy korviaan myöten velkaantuneen kansakunnan omaisuus globaaleille koronkiskojille niin sanotussa Suuressa nollauksessa.

Fortum ei ole suinkaan ainut taloutta tahallisesti tuhoava toimija energiamarkkinoilla. Esimerkiksi juutalaisen KKR-rahaston omistama Caruna on jo vuosien ajan kiskonut suomalaisilta ylihintaa sähkönsiirrosta.

Energiahintojen manipulointi ei ole ainoastaan suomalaisten ongelma. Valtavirtainen The Guardian ‑lehti julkaisi keväällä artikkelin, jossa se totesi, että energiakeinottelijat ovat merkittäviä syyllisiä globaaliin ongelmaan. The Guardianin mukaan hintoja nostavaan energiakeinotteluun syyllistyvät ”johtavat yhdysvaltalaiset pankit” sekä kansainväliset energiayhtiöt Vitol, Trafigura, Mercuria ja Glencore.

Viranomaiset saivat Vitolin kiinni hintamanipulaatiosta, kun sen toimitusjohtajana toimi Britannian juutalaisyhteisöä rahoittanut Ian Taylor. Mercurian energiakeinottelua johtaa juutalaisen Goldman Sachs ‑megapankin kasvatti Magid Shenouda. Glencoren perustaja on Israelin terroristijärjestö Mossadia rahoittanut kansainvälinen ammattirikollinen, juutalainen Marc Rich. Trafiguran perustaja Claude Dauphin ansaitsi kannuksensa energiakaupassa toimimalla Glencoressa Richin ”avainluutnanttina” yhdessä juutalaisen Ivan Glasenbergin kanssa.

Lähde: Iltalehti

Caruna Claude Dauphin Energia Energiapula Finanssikeinottelu Fortum Glencore Goldman Sachs Ian Taylor Israel Ivan Glasenerg Juutalaisomisteiset pankit KKR Korruptio Kotimaa Magid Shenouda Marc Rich Markkinoiden manipulaatio Mercuria Mossad Pasi Kuokkanen. Poliittiset viholliset Rikos Sähköenergia Sionismi Sisäpiirikauppa Talous Talouskriisi Talousrikos Talousromahdus Trafigura Valtioterrorismi Vitol Vladimir Putin Yhteiskunta

Keskustelu

13 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Jos tämä manipulaatioväite pitää paikkansa, tästä pitää alkaa jakamaan raskaita tuomioita Fortumin johdolle, sekä omistusohjausministerin on välittömästi jätettävä tehtävänsä (epäpätevä ja suomalaisvastainen hän muutenkin on, mutta tämä vain korostaisi sitä epäpätevyyttä, kun ei olla tilanteen tasalla tällaisina aikoina).

    Monet ongelmat ratkeaisivat heti, kun ihmiset alkaisivat ymmärtämään juutalaiskysymyksen.

    • Samat mädättäjät häärii kaikkialla

      Vastaa

      Niinpä. Carunan ja varmaankin kaikkien noiden muiden energiayhtiöiden suuromistajina ovat vanhat tutut Vanguard, Black Rock ja State street rahastot. Ja näiden rahastojen taustalla häärii samat ällöttävät limanuljaskat eli Rothschildit, Rockefellerit, Soros, Gates ja kumpp.

      Kaikki yhtälailla sairaalloisen ahneita. Tuollaisista hylkiöistä, kun ihmiskunta pääsisi eroon niin maailmasta tulisi parempi paikka.

    • K. Yrvästö, Majavalahti

      Vastaa

      Puolustelivat Fortumin lausunnossa, että laitos on tehoreservi, josta puuttuu polttoainetta & työntekijät eikä sen kuulukaan olla toiminnassa ja ministerin (Tuppurainen :D) kanssa asiasta on jo keskusteltu.

      Voisi varmaan esittää lisäkysymyksen, että koska tehoreservi sitten olisi tarkoitus ottaa käyttöön, jos esim. raketoinut sähkönhinta ei riitä syyksi. Vai pelataanko nyt sillä, kun seuraava tehoreservikausi alkaa vasta 1.11.2022 edellisen päätyttyä 30.6.2022 vaiko sillä, ettei nyt ole talvikausi: ”Tehoreservilain mukaan tehoreservissä toimiva laitos tulee talvikaudella (1.11–28.2) kyetä ottamaan käyttöön 12 tunnin kuluessa”

      Tehoreservistä voi lukea ainakin tuolta:
      https://energiavirasto.fi/-/tehoreservi-turvaa-sahkon-toimitusvarmuutta

      • Hh1488

        Vastaa

        luulis et noita laitokisa silti pitää aika useinkin käyttää päällä.mistä ne tekijät sillon otetaan🤣paskaa jauhavat,samanlainen miehitys kun muissakin voimaloisssa.

  • seant

    Vastaa

    Toinen joka saa paljon rahaa on Fingrid ns. pullonkaulatuloina. Kuten nyt pohjois-Ruotsissa sähkö on 2,93 euroa/MWh ja Suomessa 354,2 eli erotus 324,6 euroa/MWh. Sähköä tulee 1561 MW teholla, Suomen ja Ruotsin kantaverkkoyhtiöt jakavat tämän, Fingridille tulee joka tunti 253350 euroa. Normaalisti ne on olleet n.60 milj euroa/v,
    Pullonkaulatulot 1−6÷2022 (652,6 milj.euroa)2021 (567,6 mil-.euroa)2020(293,5milj.euroa) 2019 (145,9 milj.euroa) eli yht. n. 1,6 miljardia.euroa.
    Pullonkaulatuotot Suomen ja Keski-Ruotsin (SE3) välillä M € 76,7/ 70,6 /53,9
    Pullonkaulatuotot Suomen ja Pohjois-Ruotsin (SE1) välillä M € 365,4÷174,8 /77,1
    Pullonkaulatuotot Suomen ja Viron välillä M€ 125,5/48,1/ 14,97
    Norjassa nämä palautetaan, mutta Suomessa ei puhuta lainkaan tästä, vaikka niillä voisi leikata huippuhintoja.
    https://www.statnett.no/om-statnett/nyheter-og-pressemeldinger/nyhetsarkiv-2022/store-prisforskjeller-i-norge-ga-rekordhoye-flaskehalsinntekter/

  • dirty jews

    Vastaa

    Ihan uskomattoman hyvää journalismia. Kiitos suuuri kiitos. Jutikka nimetään niin kuuluukin.

  • GLGL

    Vastaa

    Tämä on nyt se seuraava suuri kusetus, jonka puhemiehiksi viherhörhöt on saatu höynäytettyä. 

    Valtamedia rummuttaa nyt 24 tuntia vuorokaudessa energian säästämisestä. Lukekaapa huvikseen valtamedian otsikot. Koko rintamalinjan levyistä hysterian lietsontaa. Idea on se, että kansalaiset höynäytetään kuluttamaan energiaa 50% vähemmän, mutta silti nettomaksu tulee olemaan sama (hinnannousun kautta). Energiayhtiöt ja niiden globaalit omistajat käärivät voitot. Kaatavat konjakit ja nauravat suomalaisten tyhmyydelle. Nauravat sinulle.

    • ro$

      Vastaa

      Juuri näin. Kansa maksaa ja vaikeroi. Tai, no… Mehän olemme maailman onnellisin kansa, joten ei täällä kukaan valita.

  • Eikka

    Vastaa

    Fortum maksattaa töppäilyjään Saksassa suomalaisilla, ei tässä mitään uutta ja ihmeellistä.

  • juha II

    Vastaa

    Lisäksi kaksi hiilivoimalan uuden aikaista suodatuksiltaan viiµeistä puhdistustekniikkaa käyttävää tornia on RÄJÄYTETTY maantasalle!!!
    Eli on TUHOTTU tarkoituksella ilmasto hulluuden takia ja NYT nekin on POIS!!!

  • Pirvi

    Vastaa

    https://www.aamulehti.fi/pirkanmaa/art-2000008998986.html

    ”Pääsyy erooni ovat ne toimintamallit ja kuplautumista edistävä politiikka, jotka puoluejohto siunaa”

    ”erosivat kuitenkin vain puheenjohtajan paikalta, eivät koko puolueesta”

  • Hh1488

    Vastaa

    Edellinen tehoreservikausi oli 1.7.2020–30.6.2022 ja se koostui kolmesta voimalaitoksesta: Meri-Pori (440 MW), Naistenlahti 1 (129 MW) ja Kymijärvi KT (42 MW). Edellisen tehoreservikauden päätyttyä 30.6.2022 kyseisillä laitoksilla ei ole enää tehoreservin käyttösopimukseen liittyviä velvoitteita eli ne voivat vapaasti osallistua markkinoille. Lähde: https://energiavirasto.fi/-/tehoreservi-turvaa-sahkon-toimitusvarmuutta ja K. Yrvästö, Majavalahti

  • Timo kallioniemi

    Vastaa

    Polttaminen takassa puuta helpottaa omakotiasujan kukkaroa ja fingridiä. Siispä reippautta ja liikettä niveliin.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi