EKP-johtaja Cristine Lagardella juutalaiset juuret

Euroopan Keskuspankin johtaja Christine Lagardella on juutalaiset juuret. Hän piti vuonna 2018 puheen, jossa toi asian esille. Partisaanin lukija vinkkasi asiasta toimitusta.

Talous

Christine Lagarde.

Lagarden juutalainen sukutausta ei siis ole varsinaisesti ole ollut salaisuus ainakaan kolmeen vuoteen, mutta se on monilta mennyt ohi, vaikka asiaa onkin epäilty.

International Monetary Fundin (IMF) sivuilta löytyvässä puheessa Lagarde selvittää kuulijoilleen, ensin kiiteltyään Rabbi Schneieriä, taustaansa seuraavasti:

”Isäni syntyi juutalaiselle äidille ja ei-uskonnolliselle isälle.”

”Kun tulin Amerikkaan vuonna 1973, sain onnekseni urheilla juutalaisessa yhteisössä.”

Nuorena ollessaan Yhdysvalloissa Lagarde muun muassa työskenteli juutalaisen poliitikon William Cohenin avustajana.

Globalisti ja talousrikollinen

Lagarde toivoo, että EU-jäsenvaltiot luopuvat tulevaisuudessa maakohtaisista budjeteista. Toisin sanoen keskuspankkiiri haluaa rakentaa EU:sta täysiverisen liittovaltion, joka päättää jäsenmaiden puolesta, mihin veronmaksajien rahat käytetään.

Hän myös lobbaa fanaattisesti käteisen poistamisen puolesta, jotta kaikki raha olisi digitaalista. Digitaalinen valuutta on nationalismia vihaavien globalistien tärkeimpiä poliittisia hankkeita 2020-luvulla.

Virallinen peruste tälle on talousrikollisuuden hankaloittaminen. Lagarden tulisi kuitenkin olla erityisen varovainen puhuessaan talousrikollisuudesta, sillä hän itse on todistetusti korruptoitunut petostehtailija. Ranskalainen tuomioistuin linjasi 2016, että Lagarde ryösti veronmaksajilta satoja miljoonia euroja lahjoittaakseen ne juutalaiselle talousrikolliselle Bernard Tapielle osana poliittisia lehmänkauppoja.

Lähde: IMF

Digitaalinen valuutta Euroopan keskuspankki Euroopan unioni Historia Kotimaa Lobbaus Poliittiset viholliset Politiikka Rappiokulttuuri Rikos Rotu Sionismi Talous Talousrikos Teknologia Ulkomaat Uutiset Väestönvaihto Veronmaksajat Yhteiskunta

Keskustelu

9 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Kyllähän tuo silkka pärstäkerroin kertoo aika paljon

    • Frenologi

      Vastaa

      Niin kertoo. Jostain syystä sillä kuitenkin on poskipäät. Mutta tuo seemiläinen hymy, jossa näkyvät takahampaatkin, kertovat kasvojen poikkeavasta lihasryhmistä. Mikä paljastaa alkuperän.

      …ja onhan se ihan rotan näköinen…

  • Elias Panelius

    Vastaa

    IMF on puhtaasti Rothschildin suvun pankki ja suku hallinnoi myös mm. Euroopan unionin keskuspankkia Baseliin sijoittuvan BIS:n eli keskuspankkien keskuspankin kautta, jota Rothschildien suku myös hallinnoi.

  • TT

    Vastaa

    Mamma on tätä ’6uilding 6ack 6etter’ ‑porukkaa. Länsimaat ajetaan konkurssiin ja savuverhona toimii korona. Näille pirulaisille me ollaan alamaisia. Kumartakaa syvään ja virittäkää orjamaskit tiukemmin naamalle.

  • Idiootit uskoi

    Vastaa

    Meille luvattiin EU:n myötä vapaa ihmisten ja tavaran liikkuvuus EU-alueella. Meille luvattiin väkevät alkoholit huoltoasemille. Meille luvattiin halvemmat ranskanleivät ja kananmunat. Meille luvattiin parempi ostovoima ja alkoholin ympärivuorokautinen myynti. Meille luvattiin että Eu auttaa Suomea investoinneissamme.

    Mikä näistä lupauksista on vielä voimassa? Viimeisenä meni kansalaisten vapaa siirtyminen EU-alueella. Sekään ei enää ole voimassa.

  • Urkki

    Vastaa

    Näkeehän tuon jo klyyvarista ja tummasta nahkasta, että 40-luvulla Saksassa olisi lähtö tullut sinne minne nuo kuuluukin.

    • Tyrsky

      Vastaa

      Madagaskariin?

  • Jones

    Vastaa

    Mitä ylpeilemistä juutalaisilla juurilla on? Juutalaiset ovat samoja lähi-itäläisiä kuin muutkin, mutta kristinusko tekee heistä jotenkin parempia, niille jotka uskovat. Oikeastaan juutalaiset ovat samoja kuin mustalaiset ja he sen itsekkin tietävät.
    http://romanit-info.webnode.fi/news/romanit-israelin-kadonnut-sukukuntako-totta-vai-tarua-/

    Nykyään juutalaiset auttavat rotuveljiään Eurooppaan ja luultavasti eurooppalaisten rahoilla, jos valtiot antavat HIAS:kelle verorajoja, kuten vahvasti epäilen. Näin he valloittavat maat siirtolaisuudella, jonka maiden väestö maksaa.
    http://www.jchelsinki.fi/sites/default/files/Hakehila_2_2015_web%20sivut%201%2C%203%2C%204.pdf

  • Ari Määttä

    Vastaa

    joo juutalaiset on hallinneet koko rahapolitiikkaa henry ford taylorin kehittämästä liukuhihna menetelmästä ovelan orjuutus järjestelmän.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi