Raportti paljastaa, kuinka Danske Bank tukee järjestäytynyttä rikollisuutta

Danske pyrki aktiivisesti pitämään virkavallan loitolla muun muassa varoittamalla rahanpesijöitä, mikäli nämä saivat liikaa huomiota osakseen.

Talous

Danske osallistuu säännöllisesti eri maiden Pride-marsseille.

Homolobbaamiseen aktiivisesti osallistuvan ja myös Suomessa toimivan rikollispankki Danske Bankin rahanpesuskandaalin mittasuhteet jatkavat paisumistaan. Joukko tutkivia toimittajia sai hiljattain käsiinsä Viron finanssivalvonnan tilintarkastusraportin, joka osoittaa Dansken avainroolin järjestäytyneen rikollisuuden rahoittamisessa.

Raportti laadittiin jo vuonna 2014, mutta se on pidetty julkisuudelta salassa pankin yhteiskunnallisen vaikutusvallan vuoksi. Asiakirja kuvaa tekniikoita, joilla mafia liikutti rahaa Dansken kautta solmien esimerkiksi harhautusmielessä kauppasopimuksia. Eräässä ”kaupassa” mafia siirsi suuren summan rahaa maasta toiseen ”myymällä rakennustarkoituksiin” suuren joukon maalipurkkeja… 1 000 euron kappalehintaan!

Pankin kirjoilla oli myös suuri joukko asiakkaita väärennetyillä henkilötiedoilla. Danske pyrki aktiivisesti pitämään virkavallan loitolla muun muassa varoittamalla rahanpesijöitä, mikäli nämä saivat liikaa huomiota osakseen. Raportin mukaan merkittävä osa rahanpesumenetelmistä oli niin alkeellisia ja tökeröitä, että maallikkokin olisi tunnistanut ne välittömästi.

Johto tiesi rikoksista

Dansken tärkeimpiä rikollisasiakkaita ovat mafiosot entisen Neuvostoliiton alueelta. Pahamaineisimpiin Dansken kirjoista löytyneisiin nimiin lukeutuva Stan Gorin on esimerkiksi yhdistetty laajaan kirjoon erilaisia rikoksia aina asekaupasta pyramidihuijauksiin. Tukeakseen järjestäytynyttä rikollisuutta Danske rikkoi lähes 50 rahanpesulakia.

Dansken virolaisen yksikön toimitusjohtaja Aivar Rehe teki ”itsemurhan” rikostutkinnan aikana. Tätä ennen hän totesi, että rahanpesuoperaatiosta tiesivät Dansken avainhenkilöt aina Kööpenhaminan pääkonttoria myöten. ”Jostain syystä” yksikään lainsäätäjä ei ole ottanut asiakseen eliittipankin luokittelemista rikollisjärjestöksi.

Lähde: OCCRP

Aivar Rehe Asekauppa Danske Bank Eliitti Järjestäytynyt rikollisuus Koronkiskonta Mafia Pankit Pohjoismaat Raha Rahanpesu Rikos Talous Talousrikos Yhteiskunta

Keskustelu

2 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • J. Jörgensen

    Vastaa

    Aiotaanko DB:n johtajat saada johonkin vastuuseen noista toimistaan – vai ulottuvatko pankin lonkerot niin laajalle, että joukko nimipoliitikkojakin joutuisi tuomittaviksi ja poseen. Tuskin tulee tapahtumaan hyväveliverkostossa.

  • juha.

    Vastaa

    Kyseinen pankki on pirun kallis ja usein netti-hyökkäysten kohteena. Useat suomalaiset asiakkaat ovat äänestäneet jaloillaan kovien palvelumaksujen ja epäluotettavuuden takia.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi