Nationalismi 3.0 vastaan Siege-kulttuuri

Nationalismi 3.0 on käsite, joka on tullut viime vuosina tutuksi Suomessa muun muassa Partisaanin ja Veriyhteyden lukijoille. Termi nousi tänä kesänä pinnalle myös paneelikeskustelussa kansallisradikaalissa White Boy Summer Fest ‑tapahtumassa, joka itsessään on metapoliittisena kulttuuria, urheilua ja yhteiskunnallista vaikuttamista edustavana verkostoitumistilaisuutena oppikirjaesimerkki nationalismi 3.0 ‑toimintamallista.

Olemme tiivistäneet nationalismi 3.0 ‑mallin perusperiaatteet muun muassa artikkelissamme ”Nationalismi 3.0 – uuden sukupolven elämäntapa”. Veriyhteyden tapahtumaraportissa mallia kuvailtiin puolestaan seuraavin tavoin:

”Keskustelun eräs merkittävin kiintopiste oli ns. ’3.0 valkoinen nationalismi’. Sen ohessa käytiin läpi monia kansallisradikaalin kulttuurin ilmentymiä. Punaisena lankana keskustelussa oli ihmisen oma henkilökohtainen elämä ja sen eläminen mielekkäällä ja rakentavalla tavalla. Keskittyminen niihin asioihin, joissa on sekä hyvä että jotka luontevasti kuuluvat itselleen. 

Uusi kansallisradikaali toiminta on vedonnut aivan uusiin ryhmiin, joita ei välttämättä kiinnosta univormukarnevaali eikä antisosiaalinen alakulttuuri. Rämisevän musiikin ja kaljan juonnin rinnalle, joillain myös sen tilalle, on tullut adrenaliinin täyteistä urheilua, kamppailua, fyysistä aktivismia ja erilaista luovaa toimintaa.”

”3.0 kansallisradikaalissa kulttuurissa on monia muotoja, mutta olennaisin näyttäytyy tahtona tehdä itsestään parempi, voimakkaampi ja kestävämpi. Elää mielekkäämpää elämää, joka synnyttää uutta kansallismielistä kulttuuria eikä lannistu ympäröivän paineen alla. Tarkoitus ei ole enää olla leimallisesti itsetuhoinen antisosiaalinen alakulttuuri, vaan rappion keskeltä nouseva vastakulttuuri positiivisessa mielessä. 

Mikään ei sulje pois ajatusta kiihtyvien yhteiskunnallisten kehityskaarien hyödyntämisestä, mutta olisi outoa ajatella, että olisi tarkkaan ottaen edes selvää mikä on ’romahdus’ ja mikä on jonkun ilmiön lakipiste, jolloin toiminta olisi otollisinta. On varmaa ettei kukaan ojenna vuoronumeroa, vaan on oltava itse kärkkymässä ja aktiivisesti tarttumassa tilanteisiin.”

Kaksi vastakkaista strategiaa

Rivien välissä Veriyhteys asetti nationalismi 3.0:n vertailukohteeksi toisen strategian, niin sanotun Siege-kulttuurin, jossa kantavana ajatuksena on yhteiskunnan täydellisen romahduksen vauhdittaminen – tai pikemminkin siitä haaveilu.

Suomen kansallisradikaalissa liikkeessä nationalismi 3.0 on jo usean vuoden ajan edustanut valtavirtaa vakavasti otettavien ja pitkäjänteisten toimijoiden riveissä. 

Tästä huolimatta niin sanotut äärioikeistoasiantuntijat ovat mediassa ja pseudoakateemisissa papereissaan sivuuttaneet nationalismi 3.0:n lähes täysin ja keskittyneet monomaanisesti Siege-kulttuuriin sekä siihen läheisesti liitettyihin uutisankkoihin kuvitteellisista ihmisuhreista ja saatanallisista rituaaleista. Jos lööppeihin olisi uskominen, vaikuttaisi helposti siltä, että Pekka Siitoimen edustama koulukunta olisi tehnyt yllätyspaluun Suomen politiikkaan! Onneksi tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. 

Siege-ajattelun edustajilla ei ole Suomen kansallisradikaalissa liikkeessä minkäänlaista jalansijaa, vaan ”koulukunnan” saama näkyvyys perustuu siihen, että suomalaiset ”äärioikeistotutkijat” ovat lähes poikkeuksetta itse avoimesti kulttuurimarxistisia aktivisteja, joille on tärkeää lyödä terrorismileima kaikkeen kansallismieliseen aktivismiin riippumatta siitä, liittyykö aktivismiin edes vähäisintä kansalaistottelemattomuutta. Siege-liikkeen verinen ja sysimusta estetiikka ovat tehokkaita propaganda-aseita valkoisia kansallismielisiä vastaan, minkä kulttuurimarxistit ovat huomanneet.

(Propagandan tuottamiseen keskittyviä kulttuurimarxistisia aktivisteja Suomen ”äärioikeistotutkijoiden” kentällä edustavat ennen kaikkea Leena Malkki, Niko Pyrhönen, Tuija Saresma ja Oula Silvennoinen. Objektiivisuutta tavoittelevan tutkimuksen vastuu sen sijaan on jäänyt käytännössä kokonaan Tommi Kotosen kontolle.)

Terrorismia vai jotain muuta?

Kun uutiset Oulun kahdesta kauppakeskuspuukotuksesta tulivat julki, olivat viime vuosina Siege-narratiivia ahkerasti viljelleet ”tutkijat” välittömästi leimaamassa tapahtumia terrorismiksi, jossa taustalla olisi iskun suorittaneita yksityishenkilöitä laajempi salainen organisaatio.

Leena Malkki julisti Kalevalle ja Helsingin Sanomille, että kyse oli ”terrorismirikoksista”, jotka liittyivät laajemmassa kuvassa ”äärioikeiston” harjoittamaan ”alaikäisten värväykseen”. Niko Pyrhönen puolestaan väitti Yleisradion Uutispodcastissa 18.6., että on ”varmaa”, että ensimmäisen puukotuksen suorittanut henkilö oli saanut joko ”teknistä” tai ideologista tukea kansallisradikaaleilta aktivisteilta iskun toteuttamiseen. (Pyrhönen ei avannut haastattelussa tarkemmin, millaista teknistä tukea ihmisen puukottaminen keskellä kirkasta päivää julkisella paikalla ilman pakosuunnitelmaa tai naamioitumista edellyttäisi.)

Siege-narratiivia rakastavat tutkijat kuitenkin vaikenivat siinä vaiheessa, kun ilmeni, että molemmat epäillyt jouduttiin määräämään poikkeuksellisesti jo ennen oikeudenkäyntiä mielentilatutkimuksiin esitutkinnassa ilmenneistä ”terveyteen liittyvistä syistä”. Selkosuomeksi tämä tarkoittaa sitä, että epäillyillä katsotaan olevan niin suuria mielenterveydellisiä ongelmia, ettei heitä tulla välttämättä pitämään syyntakeisina. Myöskään mitään viitteitä akselerationistisista Siege-verkostoista tapausten taustalla ei julkisten tietojen perusteella ole ilmennyt. Tekijät vaikuttavat toimineen yksin.

Mikäli esitutkinnassa ei tule ilmi mitään yllättävää, vaikuttaa siltä, ettei Oulun tapahtumia voida yhdistää varsinaisesti Siege-alakulttuuriin, vaikka toteutukseltaan teot vastaavatkin Siege-keskusteluryhmissä ylistettyjä taktiikoita.

Kahden mallin erot tiivistettynä

Partisaani edustaa julkaisuna nationalismi 3.0 ajattelua ollen järjestöistä riippumaton, hajautettu sekä rakentavaan ja pitkäjänteiseen kansallisradikaaliin toimintaan kannustava kollektiivi. Koska uudet lukijamme eivät kuitenkaan välttämättä vielä ole sisäistäneet nationalismi 3.0:n ja Siege-ajattelun taktisia ja strategisia eroja, voidaan ne vääntää rautalangasta seuraavasti:

Poliittinen tavoite

Nationalismi 3.0: Lopullinen poliittinen tavoite on itsenäisten kansojen Eurooppa, jossa ulkopuoliset suurvallat, lobbausjärjestöt, pankit sekä EU:n, Naton ja YK:n kaltaiset instituutiot ovat menettäneet kaiken poliittisen valtansa. Vapaat ja itsenäiset kansallisvaltiot vaalivat omaa etnistä, kulttuurillista ja historiallista perintöään huolehtien samalla ympäristön hyvinvoinnista ja vahvasta maanpuolustuksesta.

Siege: Jaettua poliittista tavoitetta ei ole, vaan ideologia kulminoituu väkivaltaisen yhteiskunnallisen mullistuksen odottamiseen.

Ideologinen pohja

Nationalismi 3.0: Ideologian pohja on kansallisromantiikasta ponnistaneessa eurooppalaisessa nationalismissa, maailmansotien välisissä kansallisradikaaleissa ja konservatiivivallankumouksellisissa virtauksissa sekä sotienjälkeisissä moderneissa rotutietoisissa ja antisionistisissa aatteissa. Järjestöstä ja maasta riippuen ideologia voi olla joko uskonnollisesti neutraali, kristillinen tai esikristillisiin muinaiseurooppalaisiin traditioihin pohjautuva filosofia.

Siege: Ideologia pohjautuu ennen kaikkea väkivaltaan itseisarvona. Valkoinen nationalismi jää toissijaiseen asemaan suhteessa erilaisiin alakulttuureihin, kuten ”esoteeriseen hitlerismiin” tai satanismiin.

Järjestäytyminen ja hierarkia

Nationalismi 3.0: Erilaiset metapolitiikkaa toteuttavat kulttuuri‑, urheilu- ja aktivistiryhmät toimivat itsenäisesti mutta yhteistyötä tehden. Hierarkiaa ja johtajaperiaatetta ei vastusteta, mutta hajautettua mallia toteutetaan siksi, että se sopii nykyiseen poliittiseen ympäristöön joustavammin useista eri syistä. Aktivistit tiedostavat, että Suomen itsenäistyminen tulee lopulta edellyttämään keskusjohtoisen kansallismielisen poliittisen voiman rakentamista, mutta toistaiseksi aika ei ole tähän kypsä.

Siege: Toimijat ovat yleensä muusta kansallisradikaalista liikkeestä syrjäytyneitä ihmisiä, joiden tärkeimmät kontaktit ovat Internetissä. Toiminta on täysin yksilöstä riippuvaa, ei verkostomaista saati hierarkkista.

Suhde väkivaltaan

Nationalismi 3.0: Aktivistit tiedostavat Carl Schmittiä mukaillen, että väkivalta ja vastakkainasettelu ovat aina läsnä politiikassa, oli kyse sitten esimerkiksi poliisin väkivallasta kansallismielisiä aktivisteja vastaan mielenosoituksissa tai valkoisten naisten ja lasten kokemasta rodullisesta seksuaaliväkivallasta, johon väestönvaihtopolitiikka on Suomessakin johtanut. Aktivistit urheilevat säännöllisesti kyetäkseen puolustamaan fyysisesti itseään, tovereitaan ja kansaansa vihollisten voimankäytöltä.

Siege: Suhde väkivaltaan on fetisistinen – sitä pidetään itseisarvona. Urheilemisen ja terveiden elämäntapojen sijaan väkivaltaisiin tilanteisiin varaudutaan hamstraamalla tai valmistamalla laittomia aseita ja räjähteitä, joista ei tosiasiassa ole lainkaan hyötyä mutta joihin sisältyy valtava rikosoikeudellinen riski.

Riskien ja hyötyjen tasapainottaminen

Nationalismi 3.0: Koska toiminta on pitkäjänteistä, aktivismia suunnitellaan tasapainottamalla riskejä ja hyötyjä. Liiallisten riskien ottamista pidetään erityisesti poliittisesti vakaina aikoina perusteettomana, sillä aktivisteista on enemmän hyötyä vapaalla jalalla kuin vankilassa.

Siege: Koska toimijoilla ei ole yleensä mitään menetettävää elämässään, riskejä ja hyötyjä ei tasapainoteta, mikä johtaa koko kansallisradikaalin liikkeen kannalta haitallisiin ylilyönteihin.

Suhde julkisuuskuvaan

Nationalismi 3.0: Aktivistit eivät pyri saamaan valtavirralta irtopisteitä vaikenemalla poliittisesti epäkorrekteista kysymyksistä, kuten sionismista tai rodusta. Samalla aktivistit kuitenkin kunnioittavat tasapainoista, tervettä ja tavoitteellista elämää, johon kuuluu usein perheen perustaminen, opiskelu tai esimerkiksi yrittäjyys. Hyvä aktivisti on maailmankatsomuksensa kävelevä käyntikortti, jonka arjessa yhdistyvät radikaali asenne ja esimerkilliset elämäntavat.

Siege: Koska suhde ympäröivään maailmaan on nihilistinen, tyypillisen toimijan elämäntapoihin lukeutuvat usein päihdeongelmat, yksinäisyys, huono hygienia ja mureneva mielenterveys.

Vaikka nämä esimerkit ovat joiltain osin karrikoituja, edustavat ne varsin realistisesti kahta hyvin erilaista lähestymistapaa kansallisradikaaliin strategiaan. Kannustamme lukijoita valitsemaan polukseen nationalismi 3.0 ‑mallin, koska vain pitkäjänteisellä ja rakentavalla toiminnalla voimme luoda uuden ja itsenäisen yhteiskunnan nykyisen korruptoituneen järjestelmän tilalle.

Lue myös: Lukijan kynästä: Siege-kulttuuri edustaa ali-ihmisyyttä

Lähteet: Yle (1, 2), Helsingin Sanomat (1, 2, 3), Iltalehti, Kaleva