Metapolitiikka. Wikipedia kuvailee termiä seuraavasti: ”Metapolitiikalla viitataan poliittiseen toimintaan, joka kohdistuu arvojen ja yleisen ilmapiirin muuttamiseen, jotta päivänpoliittisten kysymysten toteuttaminen on tulevaisuudessa mahdollista. Kyse on esimerkiksi kielen ja käsitteiden hallinnasta, joiden avulla mielipideilmastoa muutetaan tavoiteltuun suuntaan.”
Kyse on siis maaston pehmittämisestä poliittiselle muutokselle keinoin, joita ei välttämättä suoraan mielletä tai huomata poliittisiksi teoiksi. Kun avaat ”ei-poliittisen” Ylen kanavat, voit katsella Pillupäiväkirjoja, vasemmistolaisina tunnettujen aktivistien esiintymistä ”tohtoreina ja asiantuntijoina” tai homoilla ja mustilla täytettyjä viihdeohjelmia sekä kuunnella ”ei-poliittista” moraalisaarnaa lapsettomuuden ihanteesta ja elämän omistamisesta työuralle.
Yleltä et sen sijaan voi katsella mitään nationalismia tai edes konservatiivisia aatteita puolustavaa, sillä nämä näkökulmat sensuroidaan ikään kuin niitä ei olisi olemassakaan. Yle harjoittaa metapoliittista vaikuttamista sisältöpäätöksillään. Metapoliittisia tekoja ovat siis myös päätökset sensuroida sisältöä.
Myös Partisaanin artikkelisarjassa esitellyn kansallisradikaalin italialaisjärjestö CasaPoundin varsinainen työ on nimenomaan metapoliittista; siinä muutetaan ympäristöä, jotta se on hyväksyvämpi järjestön edustamille arvoille. Näin vaikutetaan poliitikkojen haluun tehdä päätöksiä, jotta CasaPoundin ajamat muutokset saadaan myös kirjattua lainsäädäntöön. Toiset keinot ovat äänekkäämpiä, toiset hiljaisempia.
Politiikkaa, kulttuuria – vai molempia?
Kun CasaPound järjestää mielenosoituksen tai puhetilaisuuden, on kyse äänekkäästä poliittisesta työskentelystä. Hiljaisempi poliittinen työ on kulttuurillista vaikuttamista luomalla vahvaa kansallismielistä sisältöä. Erityisen hiljaista ja hankalasti havaittavaa vaikuttamista on sosiaalinen soluttaminen ja instituutioiden ytimiin tunkeutuminen hankkiutumalla hyviin virkoihin tai vaikutusvaltaisiin työtehtäviin.
Järjestö kannustaa jäseniään hankkimaan korkeatasoisen koulutuksen, jotta he voivat saada hyvän viran ja vaikuttaa virkansa takaa käytäntöihin omassa ympäristössään. Esimerkiksi asianajaja, yliopiston professori, toimittaja tai opettaja voi vaikuttaa ympäristöönsä merkittävissäkin määrin samalla näytellen ei-poliittista, harmaata työntekijää. Sen sijaan perus rasvanäppiduunarin mielipiteet ovat yhteiskunnassa merkittävästi epäarvostetummassa roolissa.
”Hiljaisia jäseniä” löytyykin monenlaisista varsin arvostetuista viroista ja virkakoneistosta. Nämä tuskin pitävät ääntä itsestään, mutta näistä on tietyissä tilanteissa apua CasaPoundin kokonaisvaltaiseen poliittiseen muutokseen tähtäävässä työssä.
Metapolitiikkaa
Toinen hiljaisempi tapa on sosiaalinen metapolitiikka. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jäsenet eivät jää pelkästään oman järjestöllisen tai poliittisen viiteryhmänsä kuplaan pyörimään, vaan heitä kannustetaan myös jalkautumaan ”normaalien ihmisten” sekaan vaikuttamaan ilmapiiriin suotuisalla tavalla. Tämä on tapa saada ihmiset hyväksymään jäsenten edustama ajatusmaailma yksinkertaisesti tutustumalla heihin ensin.
Oli kyse sitten jalkapallokatsomoista, urheiluseuroista, harrastepiireistä, erilaisista alakulttuureista tai mistä tahansa muusta ”tavallisesta sosiaalisesta elämästä”, saatat törmätä CasaPoundin jäseneen näissä osana yhteisöä. On ymmärretty, että olemalla puhumatta jatkuvasti politiikkaa, mutta olemalla läsnä poliittiseksi ihmiseksi tunnistettuna vaikuttajana, muuttuu ympäristö hyväksyvämmäksi CasaPoundin jäseniä ja näiden arvoja kohtaan. Myös kriisiaikojen vaikuttamistyö, kuten korona-aikana koronamielenosoituksissa oleminen, normalisoi järjestön sanomaa.
Asia voi olla vaikea hyväksyä pelkkään yksisuuntaiseen poliittiseen argumentointiin tottuneelle, mutta tietyntyyppisissä piireissä politiikkaa puhumaton, mutta hyväksi tyypiksi tiedetty aktivisti on todennäköisesti suurempi argumentti hyväksymisen puolesta kuin tilastojaan tuputtava, hiukan aggressiivinen kansallisradikaali feissari.
Nämä asiat eivät tietenkään poissulje toisiaan, vaan ne täydentävät toisiaan, kunhan kortit pelataan oikein.
Aktiivisuutta ja idealismia
CasaPoundin vaikutus onkin siis suurempi kuin vain sen näkyvät teot. Hyvin moni järjestöön kuulumaton on saanut siitä vaikutteita tietoisesti tai tiedostamattaan. Kun näet italialaisessa jalkapallokatsomossa kansallismielisen lakanan, ei sen takana luultavasti ole CasaPoundin jäsenet, vaan näiden jäsenten teoista motivoituneet, itse hiukan löyhempään poliittiseen organisoitumiseen tottuneet yksilöt.
Tai kun julkisuuden henkilö alkaa yhtäkkiä Roomassa puhumaan politiikkaa vahvan kansallisradikaalista näkökulmasta, on hän todennäköisesti motivoitunut suoraan tai epäsuoraan CasaPoundin radikaalien edustajien teoista ja sanoista.
Kaikki tämä on vaatinut taakseen aktiivisuutta (internetin ulkopuolella) ja idealismia. Italian rakenteet muuttuvat askel askeleelta kiihtyvällä tahdilla kohti CasaPoundin unelmaa. Sama on mahdollista myös Suomessa, kun otamme oppia tehokkaiksi osoittautuneista toimintamalleista ja astumme mukavuusalueen ulkopuolelle.
Lue myös artikkelisarjan edelliset osat:
Unelman synty – Esittelyssä CasaPound Italia
”Vasemmiston taktiikat” – CasaPound kansallisradikaalien keinovalikoimaa uudistamassa
Kulttuurillinen muutos – Kansallisradikaalin CasaPoundin kulttuurityö
Rinnakkaisyhteiskunta – CasaPound ja kansallismielinen yritystoiminta
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Kuin ennen
Tämä on sitä josta 10 vuotta sitten puhuin: Kaikki eivät halua olla omilla kasvoillaa mukana.
Aikoinaan monessakin järjestössä vaadittiin että jokaisen on otettava omilla kasvoillaan osaa katuaktiivisuuteen. Ja jos ei halunnut, niin pihalle vaan. Saatesanoilla: Mitä sulla on menetettävää.
Mutta asiat eivät vain ole mustavalkoisia. Henkilöt jotka eivät osallistu kasvoillaan aktivismiin voivat olla arvokas voimavara taustalla. Varmasti suurin osa taustalla olevista ei sitä ole. Mutta se yksikin henkilö saattaa muuttaa maailmaa tai järjestön statusta.
Suomessa oli pitkään vallalla kansallissosialistien voimakas liike. Ikävä kyllä heidän aikansa on poikkeuksetta ohi. He olivat oppineita ja lukeneita henkilöitä. He olivat korkeissa asemissa ja esimies tehtävissä. Ja he oman aatteensa kautta auttoivat aatteen palossa eläviä nuoria työ- ja opiskellupaikkojen saamisessa. Heillä oli kansainväliset kontaktit ja työ- sekä harjoittelupaikat euroopassakin järjestyivät yhdellä puhelinsoitolla.
Ikävä kyllä nykymaailmassa insinööri ei ole sitä samaa kuin ‑70 luvulla. Mutta paperi on paperi. Ja se mahdollistaa näköalapaikkoja sekä toisten tukemista.
Suomalaisten yksityisillä pankkitileillä on 11.3 miljardia euroa rahaa. Paperipörssi haluaisi sen liikevaihtoonsa ja on sitä aktiivisesti kosiskellutkin. Mutta se ei ole liikahtanut vielä tileiltä minnekkään. Millä sen siis saisi liikkeelle? Rakentamalla ydinvoimalan? Sellainen maksaisi vain kuutisen miljardia. Tai autotehtaan? Sellainen maksaisi vielä vähemmän, mutta kun ruotsalaiset valtaapiävät eivät halua että Suomessa valmistettaisiin omaa automallistoa.
Tai pitäisikö rakentaa oma kerrostalo/kortteli/kylä/kaupunki jossa asuisivat samaa mieltä olevat? Uskon että ammattimiehiä löytyy varmasti ja jos alue sijaitsisi kolmen suuremman kaupungin keskiössä niin työssäkäyminenkin helpottuisi. Eikä olisi yhden kaupungin ”armoilla”.