Awakening III: Haastattelussa Sascha Roßmüller

Sascha Roßmüller on pitkäaikainen saksalainen kansallisradikaali, toimittaja, kirjailija ja Die Heimat-nimisen puolueen eurovaaliehdokas. Sascha on toiminut Saksan kansallismielisissä piireissä useiden vuosikymmenten ajan, ja nähnyt lukuisten eri ryhmien syntymiset, kukoistokset ja kaatumiset näiden vuosien aikana.  Sascha on huhtikuussa järjestettävän Awakening-konferenssin viides puhuja. Voit ilmoittautua konferenssiin osoitteessa awakeningfinland@protonmail.com! 

Tervehdys Sascha! Haluaisitko esitellä itsesi suomalaisille lukijoille ja kertoa samalla jotain itsestäsi. Milloin koit poliittisen heräämisesi, ja oletko aina ollut kovan linjan nationalisti?

Olen freelance-journalisti ja kirjailija, sekä osallistunut poliittiseen toimintaan varhaisesta nuoruudestani alkaen. Olen toiminut useissa poliittisissa vastuutehtävissä, kuten oman puolueeni DIE HEIMAT:in (vanhalta nimeltään NPD) hallituksessa, puolueen nuorisojärjestön puheenjohtajana, sekä puolueen varapuheenjohtajana vuosina, jolloin meillä oli edustajia peräti kahden eri osavaltion parlamenteissa. Joidenkin vuosien ajan olin puolueeni Baijerin alueen johtaja.

Olen edelleen puolueen jäsen, mutten hoida mitään hallinnollisia vastuutehtäviä, sillä keskityn mieluummin toimittajan työhöni ja uusien kirjojen kirjoittamiseen. Olen kuitenkin ehdolla Euroopan parlamenttiin. Minulla on ollut myös suuri ilo tehdä yhteistyötä Dan Erikssonin kanssa Europa Terra Nostraan liittyen, vaikka se onkin tällä hetkellä melkoisen hiljainen toimija, johtuen sen jäsenten sitoutuneisuudesta heidän omiin kansallisiin järjestöihinsä.

Kiinnostuin poliittisesta oikeistosta, kun olin 15-vuotias, enkä vähiten siksi, koska silloinen ”Rebublikaner”-niminen puolue (joka on nykyään täysin merkityksetön) menestyi ensimmäistä kertaa vaaleissa, joka näkyi hyvin silloisessa mediakentässä. Varsinainen punaisen pillerin hetki oli se, kun näin hysteeriset ja mieleltään totalitaariset reaktiot niiden ihmisten suunnilta, jotka olivat vasta saarnanneet minulle objektiivisen argumentoinnin tärkeydestä ja moniäänisyyden merkityksestä. Oli täysin mahdotonta olla ottamatta siinä tilanteessa omaa puoltaan.

Ei kestänyt kauaa, kun kohtasin itseäni vanhempia aktivisteja, jotka kykenivät vakuuttamaan minut autenttisella asenteellaan. Nämä piirit olivat tosin tyylillisesti ja teemallisesti vanhentuneita, eikä meillä ollut silloin vielä elämänkokemusta. Sain kuitenkin henkilökohtaisia kokemuksia noina vuosina, vaikka se ajoikin minut aiemmasta joukosta irtaantuneeseen ryhmittymään, joka kiellettiin vuonna 1993.

Se, olenko aina ollut ”kovan linjan nationalisti” on kysymys, joka vaatii kyseisen tunteita herättävän termin avaamista. Tiivistetään kehitykseni seuraavasti: olin varmasti nuorempana paljon nykyistä radikaalimpi tavoissani ilmaista itseäni, ja nyt 51-vuotiaana katson asioita monialaisemmin kuin silloin teininä. Aika ei myöskään pysähtynyt, joka ajoi minut henkilökohtaisten kokemusteni lisäksi arvioimaan uudelleen muutamiakin asioita. Nykyiset mielipiteeni eivät siten ole identtisiä niiden kanssa, joita kannatin 18- tai 20-vuotiaana, mutta jatkumo ydinkysymysten suhteen ei ole koskaan katkennut: identiteetti ei koskaan esiinny pelkästään yksilössä, eikä sitä voi pelkistää kulttuurin puolelle ilman etnisyyden merkityksen huomioimista.

Mitkä periaatteet muodostavat maailmankatsomuksesi perustan ja kuinka ne näkyvät jokapäiväisessä elämässäsi?

Ensinnäkin päätöksenä, ettei itsensä toteuttaminen ole mikään egotrippi, ja laajemmin, että meillä on ylisukupolvinen velvollisuus vaalia sosiaalis-kulttuurillista elinympäristöä, jossa potentiaalimme yhteisen identiteetin omaavana yhteisönä voi parhaiten kukoistaa. Tämä vakaumus heijastuu arkielämässämme julistamalla tätä oivallustamme, hoitamalla samalla tavoin ajattelevia yhteisöjämme sekä perustamalla perheitä, joiden jälkikasvut kantavat soihtua seuraaville sukupolville. Tämä tietoisuus vaatii juuri tietynlaista sitoutumisen etiikkaa, rohkeutta, päättäväisyyttä ja joskus myös valmiutta uhrautua, sillä edellä kuvailtu asenne tulee aiheuttamaan sinulle joskus myös ongelmia, joihin ei aina voi itse vaikuttaa. Silloin henkisellä resilienssillä on suuri merkitys, etteivät ne ongelmat lannista, vaan jopa kasvattavat sinua.

Tulevan konferenssin teema on ”Nova Europa – Eurooppa liberaalin hegemonian jälkeen”. Mitkä asiat tekevät liberaaleista arvoista niin vaarallisia, ja minkälaista vaihtoehtoa niille tulisi tarjota? Mikä on oman esityksesi teema?

Kyynisesti sanottuna liberaalidemokraattiset arvot ovat vaarallisia, sillä ne eivät todellisuudessa ole kansanvaltaisia, sillä liberalismi sen ylikorostuneessa individualismissaan hylkää demosin, eli kansan käsitteen. Ne eivät myöskään ole arvoja sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä liberalismi on aina arvorelativistista, jonka vuoksi varsinaisen arvokeskustelun on aikaa sitten korvannut pelolla hallittu hyvesignalointi.

Perustavanlaatuinen kysymys jokaiselle poliittiselle järjestykselle on sen johtajien valinta, jotta saataisiin aikaiseksi todellinen eliitti, eikä ainoastaan valtajärjestelmä. Aristoteles on jo aiemmin selittänyt, kuinka jokaisella järjestyksellä on potentiaali suuruuteen, mutta myös rappioon. Tämän kaltainen keskustelu tulisi jälleen käydä avoimin mielin, jotta voisimme muodostaa toimivia rakenteita yhteiskunnan eri osa-alueille, synnyttäen uusien ideoiden runsauden ja uudenlaista kyvykkyyttä. Tämän keskustelun ei tarvitse johtaa samaan lopputulokseen jokaisessa valtiossa. On kuitenkin elintärkeää, että näiden yhteisesti muodostettujen prosessien taustalla vallitsisi tietynasteinen sosiaalinen homogeenisyys.

En halua paljastaa liikaa omasta puheestani, enkä ole vielä rajannut sitä valmiiksi, mutta tulen keskittymään nykyisen ajan hengen analysointiin, arvoihin, vaatimuksiin sekä uudenlaista visiota Euroopalle ilman Euroopan unionia. Jos haluat tietää puheeni otsikon, se tulee olemaan ”Awake instead of Woke – Rethinking Politics!”.

Saksassa on Euroopan matalimpia syntyvyyslukuja, ja monissa saksalaisissa kaupungeissa enemmistö vastasyntyneistä on muita kuin saksalaisia. Kuinka saksalaisten nationalistien tulisi mielestäsi ratkaista tämä ongelma, ja voiko sitä edes ratkaista parlamentaarisin keinoin?

Vaikka lapsia tehdäänkin parlamenttia useammin makuuhuoneissa, teoreettisesti oman kansan väestöllistä kehitystä voi edistää parlamentaarisin toimin luomalla tarvittavia lakiteknisiä puitteita suurperheiden muodostumiselle. Tämä edellyttää tietenkin enemmistön hyväksyntää, jota ilman näitä toimenpiteitä ei voitaisi toteuttaa.

Emme voi kuitenkaan tuudittautua siihen, että tämä asia saataisiin ratkaistua pelkästään tulonsiirroilla. Meillä on myös suuri tehtävä asenteiden muuttamisessa, jotta ihmiset saataisiin näkemään oma jälkikasvu todellisen onnellisuuden lähteenä ja siunauksena. Valitettavasti nykyisessä poliittisessa asemassamme kykymme vaikuttaa tähän on hyvin rajallinen. Enemmän saataisiin aikaiseksi puhumalla koulujärjestelmämme ja median markkinoimista arvoista. Siinä tilanteessa ei olisi lainkaan haitaksi, jos omista piireistämme löytyisi lakiteknistä ja kasvatustieteellistä osaamista opetussuunnitelmien suunnittelemiseksi, sekä julkisten medioiden muuttamiseksi.

Samaan aikaan valkoisia perheitä tulisi kannustaa kertomaan omasta perheonnestaan lastensa kanssa, joka osaltaan varmistaisi kantaväestön edes osittaisen uusiutumisen niin pitkäksi aikaa kuin mahdollista, joka viivästyttäisi ajautumistamme vähemmistöön. Emme kuitenkaan voi uskotella, että osaisimme täysin ennustaa tulevaisuutta. Me emme tiedä vielä sitä, muuttavatko tulevaisuuden kovat ajat ihmisten ryhmäkäyttäytymistä, mikä taasen edesauttaisi suuresti päämääriämme. Matka taantumuksesta uudelleensyntymiseen on mahdollisuuksien rajoissa, jonka vuoksi meidän tuleekin tehdä oikeat valinnat niiden itsensä takia!

Saksa on surullisenkuuluisa sen sortavista toimista kansallismielisiä toimijoita vastaan. Minkälaisia strategioita puolueenne on joutunut omaksumaan vastatakseen näihin haasteisiin?

Jos ryhmä on onnistunut saavuttamaan rekisteröiden puolueen aseman Saksassa, se tarjoaa tiettyä suojaa lakkauttamistoimilta, ainakin jos puoluetta verrataan rekisteröityihin yhdistyksiin. Kyseisellä suojalla on suuri merkitys, sillä lakkautetuksi tulemisen uhka on valtava, ja siinä missä yhdistysten lakkauttaminen tapahtuu käden käänteessä, puolueiden osalta siihen tarvitaan paljon enemmän vaivannäköä. Oman puolueeni osalta keskushallinto on epäonnistunut näissä yrityksissä jo kahdesti. Lakkautuksen sijasta hallinto onkin keksinyt muita kiusanteon muotoja, kuten taloudellisesti epätasa-arvoisen kohtelun puolueiden välillä.

Ongelma on kuitenkin tätäkin perustavanlaatuisempi.  Mitä impulsiivisemmin oikeusjärjestelmä toimii, sitä vaikeampi, ellei jopa mahdotonta, on kehittää puolustusstrategioita sitä vastaan, sillä jokaista strategiaa voidaan soveltaa vain yksittäisissä tilanteissa, joiden sisäiset säännöt ja puitteet vaihtelevat. Oikeudellisen mielivallan vuoksi mitään yksittäistä taikatemppua ei ole olemassa. Meidät on pakotettu vakuuttamaan kriittinen massa asiamme taakse annetussa ajassa, jotta voimme saada kotimaamme takaisin.

Yleisesti tarkasteltuna on järkevää ajaa useilla rattailla yhtä aikaa, ja pyrkiä vaikuttamaan puoluepolitiikkaan yhteisöjen muodostamisen sekä kulttuuri- ja mediatyön kautta samanaikaisesti.

Saksalaisia on henkisesti pahoinpidelty vuosikymmenten ajan holokaustisyyllistämisen avulla. Onko mitään toivoa siitä, että tulevat sukupolvet kykenevät rikkomaan tämän epäterveellisen syklin ja tuntemaan jälleen ylpeyttä saksalaisuudestaan?

Todellakin, erityisesti Saksassa todistamme eriskummallista tilannetta, jossa historiaamme häivytetään ikonoklastisella raivolla esimerkiksi poistamalla Bismarckin patsaita, mutta suhteellisen lyhyttä aikakautta historiastamme ei anneta ikinä painua unholaan. Toisen ja jopa kolmannen sukupolven syyllistäminen holokaustista, ei ainoastaan menneisyyden tapahtumana, vaan aivan kaikissa mahdollisissa tilanteissa, on mielestäni moraalisesti hyvin kyseenalaista.

Tietenkin osa nuorista sukupolvistamme ymmärtää sen, että he ovat väärä kohde 80 vuotta vanhoille syytöksille, eikä Saksan historian kumittaminen konformismin nimissä riitä vakuuttamaan heitä niin usein ilmaistun ”vapauden” olemassaolosta.  Pitää kuitenkin huomioida, että nuoren saksalaisen on vaikea tuntea ylpeyttä maastaan, sillä heiltä on riistetty mahdollisuus oppia oman kansansa ja sen kulttuurin saavutuksista. Valitettavasti nykyinen Saksa – erityisesti sen nykyisen liikennevalohallinnon aikana- ei tarjoa heille mitään mahdollisuutta kansallisylpeyteen. Meidän tulee kuitenkin älykkäästi hyväksikäyttää sosiaalista mediaa siten, että voimme tarjota nuorille sen kaltaista historiallista ymmärrystä, mitä heidän koulunsa eivät kykene heille enää tarjoamaan.

Lähde: Kansalainen