Awakening III: Haastattelussa Toni Jalonen

Toni Jalonen on suomalainen kansallismielinen aktivisti, eurovaaliehdokas ja Suunta-kollektiivin johtaja. Hän on kovissa kohuissa keitetty tekijämies, jota eivät leimat ja nimitykset pelota. Toni on huhtikuussa järjestettävän Awakening-konferenssin kolmas puhuja. Ilmoittaudu konferenssiin osoitteessa awakeningfinland@protonmail.com

Terve Toni! Miten esittelisit itsesi tulevalle yleisölle ja kertoisitko samalla mikä sai sinut alun perin kiinnostumaan kansallismielisestä aktivismista? Oletko aina ollut kansallismielinen?

Minulle on annettu erilaisia määritelmiä itseni ja muiden toimesta, mutta tänään olen etnofuturisti, kristitty ja aviomies. Politiikan saralla olen toiminut aiemmin perussuomalaisissa ja nykyään Sinimustassa Liikkeessä. Toimin myös Suunta-kulttuurikollektiivin johdossa ja pyöritän vaimoni kanssa Matkalla Impivaaraan ‑kanavaa YouTubessa. Kansallismielistä aktivismia teen sillä tahdilla, jonka työ ja opiskelu mahdollistaa.

Yritän tässä kertoa poliittisesta heräämisestäni lyhyesti. Pidemmin kerroin siitä puheessani Etnofutur IV ‑konferenssissa keväällä 2020 ja kyseinen puhe löytyy Suunta-kollektiivin sivuilta osoitteesta www.suunta.info, jos jotakuta kiinnostaa lisäluettava.

Ajoitan heräämiseni vuosiin 2015 ja 2016, jolloin Suomessa ja maailmalla koettiin paljon mullistuksia, joista merkittävimmät olivat tietenkin siirtolaiskriisi, Brexit ja Trump. Siihen asti olin ikään kuin kellunut liberaalin valtavirran mukana sen suuremmin politiikkaan huomiota kiinnittämättä, mutta silmäni alkoivat kyllä avautua hyvin nopealla tahdilla. Trumpin voiton jälkeen päätin liittyä perussuomalaisiin ja puolueen nuorisojärjestöön. Neljä vuotta etnonationalistisessa PS-Nuorissa kehityttyäni ja rivijäsenestä varapuheenjohtajaksi edettyäni maailmankuvani terävöityi. Nyt ollaan tässä, kansallisradikaalin puolueen eurovaaliehdokkaana.

Mitkä ovat tämänhetkisen maailmankatsomuksesi tärkeimmät periaatteet ja miten maailmankatsomuksesi näkyy jokapäiväisessä elämässäsi?

Maailmankatsomukseni rakennuspalikat ovat kansallismielisyys ja kristinusko. Kansallismielisyydellä tarkoitan sitä, että jokaisella kansalla on oikeus omaan valtioon tai itsemääräämisoikeuteen, sekä omaan kieleen ja kulttuuriin. Oikein ja luonnollista on, että jokainen ihminen välittää ensisijaisesti omasta heimostaan tai kansastaan, eli siis laajennetusta perheestään. Esimerkiksi Suomen tulee välittää ensisijaisesti suomalaisista. Suomalaisuus on etnisyys siinä missä muutkin ja se tulee verenperintönä, eikä hyvälle tyypille myönnettävällä passilla. Sanoisin näiden määritelmien olevan niin itsestään selviä, että jotenkin toisin ajatteleva ei voi kutsua itseään kansallismieliseksi.

Kristinuskolla en tarkoita valtionkirkkona olevaa sateenkaarikirkkoa, vaan perinteistä, konservatiivista ja Raamattuun perustuvaa luterilaisuutta. Vaikka jotkut ovat toisin väittäneet, niin en näe kristinuskoa ja kansallismielisyyttä keskenään ristiriitaisina, eihän Baabelin tornikaan ollut oikein onnistunut projekti. Ja vaikka ristiriitoja olisikin, niin mitä sitten; löytyyhän kaikista parhaista taiteilijoista ristiriitaisuutta.

Jokapäiväisessä elämässäni periaatteeni näkyvät luonnollisesti kansallismielisen aktivismin ja uskonnollisten harjoitteiden muodossa. Pyrimme vaimoni kanssa suosimaan suomalaista esimerkiksi ostosten ja kielenkäytön suhteen, sekä tämän vastapainona hylkimään kaikkea suomalaisvastaista. 

Konferenssin teemana on tällä kertaa Uusi Eurooppa – Eurooppa liberalismin jälkeen. Mitkä asiat ovat mielestäsi ongelmallisia nykyisissä liberaalidemokraattisissa arvoissa, ja minkälaista vaihtoehtoa niille tulisi tarjota? Mikä on muuten oman esitelmäsi aihe?

Mitkä asiat eivät olisi ongelmallisia liberaalidemokraattisissa arvoissa? Mainittakoon nyt erityisesti vaikkapa yksilökeskeisyys ja siitä seuraava nautinnonhakuisuus, vääristynyt sukupuolten tasa-arvo ja loputon vapaus kaiken suhteen. Liberalismi on saattanut Euroopan tähän suohon, josta nyt yritämme kammeta itsemme pois. Vaihtoehtona on yksinkertaisesti luonnollisuus. Luonnolliset hierarkiat, sukupuoli- ja muut roolit sekä kansallinen itsesuojeluvaisto, joita kaikkia on länsimaissa jo vuosikymmeniä määrätietoisesti romutettu. Olisiko jo aika herätä huomaamaan, että toimivia asioita ei kannata hylätä?

Konferenssissa on varmasti monta minua lukeneempaa ja taitavampaa puhujaa, joten en lähde kilpailemaan heidän kanssaan aivan samoista aiheista. Aiheeni tulee olemaan sellainen, josta muut eivät taatusti puhu, eli suomalainen näkökulma Euroopan muutoksiin. Eräs poliittinen vastustaja ehti jo ennakkoon pöyristellä puheeni mahdollista sisältöä ja yksi aatetoveri puolestaan kehotti minua pitämään väkevä puhe. Eipä minulla sitten ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin yrittää täyttää nämä odotukset.

Toimit tällä hetkellä Suunta-kollektiivin vetäjänä. Minkälaisen yhteiskunnallisen lokeron Suunta pyrkii olemassaolollaan täyttämään, ja mitä tavoitteita sillä on tulevaisuudessa?

Suunta-kulttuurikollektiivin johtotähtinä ovat etnofuturismi, heimoaate, kansallisromantiikka ja isänmaa. Suunnan tavoitteena on sytyttää suomalaisiin uusi kansallinen herätys, joka turvaa kansallisvaltion, säilyttää esi-isiemme perinnön tuleville sukupolville ja vahvistaa suomalaisten itsetuntoa. Suunta ei tähtää päivänpoliittiseen tai parlamentaariseen vaikuttamiseen. Joukossamme on niin aktivisteja kuin taiteen, filosofian ja kirjallisuuden harrastajia. Jokainen meistä raivaa tietä uudelle kansalliselle herätykselle sillä alalla, jolla hän on paras.

Etnofuturismille ominaisesti ammennamme menneisyydestä ja luomme sen pohjalta uutta. Juuret antavat meille siivet. Koemme olevamme heimoaatteen osalta Akateemisen Karjala-Seuran henkisiä perillisiä, vaikka emme erityisesti olekaan panostaneet akateemiseen toimintaan ainakaan vielä – vaikka ydinaktiivimme ovatkin joko yliopisto-opiskelijoita tai sieltä valmistuneita. Heimoaatteen osalta varmasti täytämme Uudenmaan Akselin ohella yhden lokeron, mutta erityisesti taiteen ja kulttuurin saralla koemme olevamme tärkein yksittäinen kansallisradikaalin siiven kollektiivi, vaikkakin vielä pieni sellainen. 

Tähän mennessä toimintamme ytimenä ovat olleet erilaiset kirjakatsaukset ja Tunne juuresi ‑seminaarien järjestäminen, mutta olemme silloin tällöin ottaneet kantaa esimerkiksi kulttuurialaan ja arkkitehtuuriin liittyen. Tänä keväänä toimintamme laajenee ainakin Taistelumme-seminaarin ja uuden puheohjelman muodossa ja saa nähdä, mitä loppuvuosi tuo tullessaan. Pidämme myös koko ajan silmämme auki uusien kansallismielisten taiteilijoiden suhteen aloittaaksemme molempia osapuolia hyödyttävän yhteistyön – meihin voi ottaa rohkeasti yhteyttä. 

Olet ollut viimeisten vuosien aikana aktiivisesti yhteyksissä virolaisten kansallismielisten kanssa. Mitä asioita suomalaisten tulisi mielestäsi omaksua virolaisilta aktivisteilta?

Virolaisissa on virkistävää heidän vahva kansallistunteensa. Viro oli vuosikymmeniä Neuvostoliiton miehittämä ja nyt uudelleen itsenäistyneinä he osaavat arvostaa itseään ja itsemääräämisoikeuttaan ehkä eri tavalla, kuin me suomalaiset. Heidän itsenäisyyspäivän soihtukulkueensa on varsinainen kansanjuhla, johon osallistuu valtavasti ihmisiä ja jonka vastamielenosoittajat voi laskea yhden käden sormilla. Sekään ei ole kummoinen uutinen, jos joku kutsuu itseään fasistiksi, sillä heille se tarkoittaa neuvostovastaisuutta. Tämä terveempi yleinen ilmapiiri näkyy myös sikäläisessä kansallismielisessä aktivismissa, sillä politiikka toimii kulttuurin alajuoksulla. Sanoisinkin, että suomalaisilla olisi yleisesti opittavaa virolaisten asenteesta omaa kansaansa ja sen itsenäisyyttä kohtaan. 

Sinut tunnetaan mm. Tunne juuresi-seminaarien järjestäjänä. Miksi suomalaisten tulisi tuntea omat juurensa nykyistä paremmin?

Nykypäivänä näkee aivan liikaa sitä, että suomalaisilla ei ole mitään käsitystä siitä, keitä he ovat. Länsimainen liberaali pullamössödemokratia ja kaikkialta esiin pursuilevat globalismin lonkerot ovat vääristäneet tehokkaasti näkemystämme itsestämme. Jopa maamme suurin näennäisesti kansallismielinen puolue uskoo kaikkivoivan passin mahtiin suomalaisuuden määrittelyssä, kunhan vain talous toimii.

Kansalaisuus ei kuitenkaan määritä suomalaisuutta, sillä me emme ilmaantuneet maailmaan vuonna 1917. Juureton kansa on tuuliajolla ja sitä riepottelevat maailman myrskyt. Tässä nykyisessä taistossamme ei ole enää kyse pelkästä valtiollisesta itsenäisyydestämme, vaan suomalaisten olemassaolosta. Kansa, joka tuntee juurensa, ymmärtää arvonsa ja pystyy puolustamaan sitä, mikä on tärkeintä. 

Lähde: Kansalainen