Unelma vapaasta tilasta, osa 5: Jos se on mahdollista siellä, se on mahdollista täällä

Katso Afrikkaan ja Amerikkaan nähdäksesi, miten suomalaiset voivat inspiroitua luomaan väestökehitykseltään positiivisia alueita.

Aktivismi

Asatru Folk Assembly.

Ei liene uutinen lukijoillemme, kun totean: Ongelmamme täällä Suomessa toistuvat kaikkialla eurooppalaisessa maailmassa. Ei pitäisi myöskään olla uutinen, että aloitteita kuten suomalainen Operaatio Kotkanpesä löytyy ympäri läntistä maailmaa.

Saksa on mainio esimerkki esimerkki. Siellä toimii kansallismielisiä kyliä ja kortteleita, vaikka nationalismi on äärimmäisen tukahdutettua valtion aloitteesta. Jos en erehdy, juuri tämä moderni saksalainen yhteisöllinen nationalismi on innoittanut myös monia suomalaiskansallismielisiä vuosien varrella.

Mutta laajennetaanpa hieman näkökulmaamme Euroopan ulkopuolelle.

Eurooppalaisten tilanteesta Etelä-Afrikassa tulisi kaikkien olla tietoisia, ei vain siksi, että se on inhimillinen tragedia – vaan myös siksi, että Etelä-Afrikka toimii kuin kanarialintu hiilikaivoksessa, varoittavana esimerkkinä siitä, mitä voi tapahtua myös täällä Pohjolassa. Etelä-Afrikka on maa, johon matkustetaan, kun tekee mieli tulla murhatuksi. Maassa on kuitenkin myös positiivisia valonpilkahduksia.

Yksi näistä projekteista keskittyy artikkelisarjan keskiössä olevaan Oraniaan, yhteisöön, jonka eurooppalaiset buurit loivat ollessaan kyllästyneitä vain valittamaan. Valittamisen sijaan nämä aloitteentekijät käärivät hihansa 1980- ja 1990-luvuilla sekä perustivat Oranian – yhteisön buureille, turvapaikan valkoisiin kohdistuvaa vihaa täynnä olevasta Etelä-Afrikasta.

Pessimismiä vai realismia?

Lainatakseni Joost Strydomia, Orania Bewegingin toimitusjohtajaa: ”[s]e tunne, ettemme voi luovuttaa maata, emme voi menettää kaikkea. Itse asiassa – - emme voi pelastaa kaikkea. On aika tehdä priorisointi ja päättää, mitä aiomme pelastaa!”

Jotkut saattavat kutsua Strydomin lainausta tarpeettoman synkeäksi tulevaisuudenkuvaksi. Mutta ehkä kyse on vain realismista? Hän jatkaa ja huomauttaa, että suurin ongelma (Etelä-Afrikassa ja yhä enemmän Euroopassa) on demografia eli väestökehitys. Miten ongelma voidaan ratkaista? Luomalla väestökehitykseltään positiivisia alueita.

Buurit Oraniassa ovat onnistuneet juuri tässä. Oranian kaupunki on eräänlainen ”Jerusalem” buureille, jotka haluavat elää eurooppalaista elämää, kuten heidän uudisraivaajaesi-isänsä Etelä-Afrikassa aikoinaan tekivät. Vaikka he ovat ehdottomassa vähemmistössä miljoonien vihollisten ympäröiminä, he ovat onnistuneet rakentamaan oman yhteisönsä kouluineen, kauppoineen, puistoineen, kirjastoineen, yrityksineen ja niin edelleen.

Huolimatta valkoisten maanviljelijöiden joukkomurhista ja Etelä-Afrikan valtion rasistisesta politiikasta valkoisia kohtaan, valkoiset ovat onnistuneet Oraniassa!

Optimismia Yhdysvalloissa

Nyt vien teidät Atlantin yli. Yhdysvalloissa toimii muinaisiin eurooppalaisiin traditioihin tukeutuva liike, joka on tarkoitettu vain valkoisille, nimeltään Asatru Folk Assembly. Sen perusti kirjailija ja pitkäaikainen aktivisti Stephen McNallen.

Kuten Orania, myös monet AFA:n (tässä kohtaa yhteisön lyhennystä ei tule sekoittaa äärivasemmistolaiseen terrorijärjestöön) piirteet muistuttavat yhteisöllisyyttä rakentavaa liikettä, joka keskittyy luomaan fyysisiä kohtaamispaikkoja ja paikallisia sosiaalisia verkostoja samanmielisten kesken. Ero kahden liikkeen välillä on se, että nationalismin sijaan AFA:n yhteisössä harjoitetaan pohjoismaista asatru-perinnettä.

AFA-yhteisö on aikansa kuluessa onnistunut ostamaan temppeleikseen neljä tilaa Amerikan maaseudulta (useimmiten vanhoja puukirkkoja tyypillisessä amerikkalaisessa uudisasukastyylissä), joissa pidetään tapahtumia ja joiden ympärillä yhteisö kasvaa orgaanisesti.

Yhteisöt jakavat myös ilmaista ruokaa köyhille perheille temppeleissä. Nämä ja muut vastaavat aloitteet ovat vahvistaneet pohjoismaisten perinteiden ylpeiden jatkajien asemaa paikallisyhteisössä niin, että (((ikiaikaisten vihollisten))) yritykset sulkea tai karkottaa AFA ovat epäonnistuneet.

Suomalaisten on aika järjestäytyä!

Ja nyt palaamme takaisin pohjoiseen, Suomeen.

Jos vainottu vähemmistö Afrikassa ja asatru-aktiivit Yhdysvalloissa voivat onnistua yhteisön rakentamisessa, niin mikseivät suomalaiset nationalistitkin? Operaatio Kotkanpesä on yksi käynnissä olevista projekteista, joilla tällaista toimintaa käynnistellään. Tukemalla tätä, tuet kansamme selviytymistaistelua, jota kansallismieliset aktivistit käyvät väsymättä.

Tukemalla Operaatio Kotkanpesää tuet laajemman kansallismielisen infrastruktuuripohjan rakentamista pitkällä tähtäimellä. Kotkanpesä on vain alkuaskel jollekin paljon suuremmalle – muista siis tukea tätä projektia lahjoitusten, somenäkyvyyden ja tukitapahtumiin osallistumisen avulla.

Maksutiedot Kotkanpesän keräykseen osallistumiseksi:

Tilinumero: FI13 4500 0010 1552 70
Saaja: Kansallismielisten liittouma ry
Mobilepay lyhytnumerolla: 18898
Lupanumero: RA/2021/1043

Lue myös artikkelisarjan osat 1, 2, 3, 4.

Aktivismi Asatru Folk Assembly Etelä-Afrikka Kansallismielinen infrastruktuuri Kansallismielinen kulttuuri Operaatio Kotkanpesä Orania Politiikka Rotu Väestönvaihto Valkoinen rotu Valkoisten kansanmurha Yhdysvallat Yhteiskunta

Keskustelu

12 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Rautaturisti

    Vastaa

    Maaseutu autioituu sellaista vauhtia, että kohta saisi ostettua pilkkahinnalla kokonaisen idyllisen pienen kylän maaseudulta. Sinne vain joitain satoja ahkeria suomalaisia kylää pyörittämään. Tiettyyn pisteeseen omavaraisuutta ja vilpitöntä toistensa auttamista ja tukemista niin hyvä tulisi. Sehän olisi paratiisi maan päällä. Harmi ettei ketään oikeasti kiinnosta lähteä mitään vastaavaa edes yrittämään.

    • Niinhän se on

      Vastaa

      Niitä on ollut myynnissä. Juuri myytiin kokonainen terveyskeskuskompleksi 2000e:lla. Ja näitä suljettavia terveyskeskuksia myydään hyvinvointilueiden toimesta kohta lisää. Ja ne juuri ovat pienissä kylissä jossa vähällä vaivalla muuttaa ensin sen terveyskeskuksen asunnoiksi. Ja sen jälkeen ostaa talo kerrallaan lisää.

      Nämä pienet paikkakunnat ovat kuitenkin poikkeuksetta liitetty isompiin naapurikuntiin joten poliittisesta vallasta on turha haaveilla. Ja toisaalta, niistä on pitkät työmatkat sinne missä ihmiset tekevät työnsä. Kuka sitten mitä tekeekin elääkseen. Harva on yrittäjä ja yhtä harva voi tehdä etätyötä.

      Tosin, tällaisten pienten kylien elämä kyllä vilkastuu jos yhden terveyskeskuksen huoneet muutetaan esim. 20 lapsiperheen asunnoiksi.

      • Nimetön

        Vastaa

        Tulee mieleen joku kommunistinen asumismuoto. Kolho huone per perhe. Omalla kylällä on purkukuntoinen tk, aivan homeessa. Kuka helvetti semmoiseen haluaisi muuttaa. Suomalainen haluaa olla rauhassa.

  • Luciferian Enlightenment

    Vastaa

    Asatru on vähän harhaanjohtava nimi pohjoismaiselle perinteelle, koska tällöin tulisi olettaa, että ainoastaan aasat käsittävät pohjoismaisen perinteen, kun jumalperheitä on kuitenkin kaksi: aasat (hallitsijat, soturit, aristokratia) ja vaanit (työläiset, maanviljelijät). Niinpä nimitys tulisikin olla jotain tyyliin Asavanirtru, jos haluttaisiin pysytellä uskollisena pohjoismaiselle perinteelle. Lisäksi pidän itse henkilökohtaisesti pohjoismaisen perinteen elvyttämistä tai re-konstruktiota lähtökohtaisesti epäonnistuneena yrityksenä, pääasiassa sen vuoksi, että pyrkimys elävöittää jotain sellaista, mikä kuoli ja hajosi lopullisesti yli tuhat vuotta sitten, ja jumalat, joita jo tuhat vuotta sitten epäiltiin laajalti, kuulostaa melkoiselta hullutukselta; pohjoisessa se oli nimenomaan Aasa-eliitti, joka kääntyi kristinuskoon ja pakotti kristinuskon myös koko muulle kansalle.

    Toki on kannatettava yritystä luoda valkoisten eurooppalaisten yhteisö vihamielisen maailman keskelle.

    Olin joskus jopa aikeissa liittyää AFA:aan, mutta n. puolen minuutin harkinnan jälkeen totesin kuinka naurettavaa ja absurdia olisi liittyä eristäytyneenä suomalaisena amerikkalaiseen yhteisöön.

    Suomalaisen nyky-mentaliteetin tuntien pidän vastaavia yrityksiä suuressa mittakaavassa täysin tuhoon tuomittuina. Pienyhteisöjä voi ehkä muodostua, mutta ei niillä isossa mittakaavassa ole käytännössä mitään merkitystä muina kuin jonkinlaisina mahdollisina siemeninä tulevaisuutta ajatellen; se ei tietysti ole yhtään vähemmän kannatettavaa. Jos jotain niin jokaisen kansallismielisen tulisi pyrkiä muuttamaan maalle ja kehittää omavaraisuutta.

  • Leif

    Vastaa

    On väistämätöntä, että suomalaisetkin joutuvat liikkumaan kohti pohjoista syrjäseuduille kulttuurisen rikastuksen tehdessä tulosta. Onhan tämä maa täynnä ikävä kyllä autioituvia kuntia, jotka ovat jopa kauniita, verrattuna betonilähiöihin, joihin ihmiset helpon elämän perässä muuttavat ja hankkivat samalla matkalipun masennukseen. Niin kauan kun valkoiset suomalaiset pitävät isoissa kaupungeissa rattaat pyörimässä, on neekereilläkin helppoa lämmitetyissä yksiöissään. Eteläafrikat täällä tuskin tapahtuu ja vaikka tapahtuisi, ei täällä neekerit ja heitä hyysäävät suvakit selviä ensimmäisestä talvesta, varsinkin kun neekereiden ratkaisu ongelmiin on ryöstely, muiden syyttely ja kaiken polttaminen maantasalle. Voihan siinä vaiheessa olla kovat ajat suomalaisillakin, kun infra katkeaa, savu nousee Helsingissä horisonttiin ja ollaan niinsanotusti omillamme. Mutta olen toiveikas sen suhteen, että luonto ja perimätieto pelastaa suomalaiset viimekädessä.

  • Eugen

    Vastaa

    Kainuu olisi loistava paikka, paljon tilaa sekä maatila halvempi mitä muualla Suomessa.

  • Pekka Helenius

    Vastaa

    Kiinnostaa, mutta miksi ei ulkomaille? Olen kielitaitoinen, eläkkeellä oleva sähköinsinööri.
    Olen valmis auttamaan muita

    • Observer

      Vastaa

      Itä-Eurooppa on aikas pitkälti rikastusvapaata aluetta. Kun eivät saa ilmaista ylöspitoa ja vähintään keskipalkkaa vastaavaa taskurahaa, niin jatkavat lihapatojen ääreen aikasen äkkiä saavuttuaan. Kun ajaa Suomesta itäkautta Kreikkaan, niin eipä näy missään moisia komistuksia.

  • Kake

    Vastaa

    Muistan nähneeni jossain ”virallisissa papereissa”, että kun toden teolla NWO alkaa, niin Suomeen mahtuu 60 miljoonaa asukasta (pinta-alan mukaan kai). Ja lisäksi ihmisten loma-asuntoja tai tyhjinä olevia asuntoja voidaan ottaa valtion haltuun tarvittaessa, ja asuttaa niihin ulkomaalaisia.

    Onko jollakin parempaa tietoa näistä?

    • Tunkua tulee olemaan

      Vastaa

      Näinhän se on. Pakkolunastus antaa viranomaisille oikeuden sijoittaa asuntoosi irtolaisia jos asunnossa on enemmän vapaita huoneita kuin yksi per asukas. Eli jos olet rakentanut omalla selkänahalla asunnon jossa oli jokaiselle lapselle oma huone ja he ovat kasvaneet kodista ulos, niin jo pukkaa tarpeen tullen värivirheellistä ovesta sisään.

      Ja todellakin, kun laskettiin Suomen pinta-ala, niin viisaat miehet EU:ssa laski että Suomeen mahtuu tuo mainittu määrä ihmisiä asumaan. Mutta kun ne raukat ei ymmärrä että osa maa-alasta on soita tai pohjoisnapalinja pohjoispuolella olevaa aluetta. Ja onko ne osanneet edes vähentää järviä? 

      Toisaalta, viimeisten 10 vuoden aikana maahamme on myönnetty 1,057 miljoonaa oleskelulupaa. ikä siis tarkoittaa että meitä suomalaisia on noin 4,3 miljoonaa. Loput ovat jonkin muun rodun edustajia.

    • Koidula

      Vastaa

      Uusi maailmanjärjestys Dystopia.
      Aloin haistaa palaneenkäryä kun hallitus toimillaan autioittaa maaseudun.
      Tutkin ja pengoin taustoja mml:n tietoja käytin yms.
      Tulin siihen tulokseen että silmäätekevät rikkaat kynnelle kykeneväiset pikkuhiljaa alkaneet ostaa metsää, maatiloja ja peltoa maaseudulta. Siitä ei vaan puhuta ei hiiskuta.
      Tavis myy maansa halvalla ja muuttaa kaupunkiin muunmaalaisten sekaan kärsimään.
      Ne selviää joilla on pala maata. Kaupungista loppuu äkkiä taffelsipsit ja energiajuomat.

    • Koskee myös ajoneuvoja

      Vastaa

      Ihan sama juttu kuin autojenkin kanssa. Kaikki Mersut ja ”maasturit” (molemmista ensisijaisesti nelivedot) takavarikoidaan NATO-armeijan ( + Suomen) käyttöön jos poikkeustila iskee. Syynä on se että ”Ne ovat saaneet autoveroissa huojennuksia”. 

      Itse en ole nähnyt huojennuksia kuin itse euroopasta haetuista ajoneuvoista. Ensin ostettiin ajoneuvo Saksasta, sitten rekisteröitiin se Suomeen. Ja sitten Suomen tullin paperilla mentiin takaisin Saksaan ja haettiin Saksan ALV pois. Koska se oli aina pienempi kuin Suomen määrittelemä. Mutta tämäkin ”verohuojennus” aiheutti itselle aktiviteettia.

      Niin että ei muuta kuin ajelemaan 20 vuotta vanhoilla autoilla. Niihin ne ei koske ennenkuin uudemmat on käytetty. Huostaanotot alkavat uudemmista sillä niissä on usein voimassaolevia takuita tehtaankin puolelta. Ja nimeomaan dieselit, koska maastoajossa dieseliä kuluu vähemmän kuin bensaa.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi