Suomi Herää ‑kulkue jakaa viime hetken muistutukset osallisille omilla kanavillaan:
”Kulkueeseen on alle kaksi vuorokautta aikaa. Viime hetken vinkit paikan päälle saapuville!
Kulkue lähtee liikkeelle kello 16:00 Helsingin rautatientorilta. Tule ajoissa paikalle, jotta ehdit mukaan järjestäytymään.
Jaamme ennen liikkeelle lähtöä Suomen lippuja kannettavaksi jokaiselle joka sellaista haluaa kantaa. Liput ovat edellisvuosien tapaan marssin etuosassa. Jos et halua kantaa lippua, siirry taaemmas.
Kuunnelkaa järjestäjien ohjeita ennen kulkuetta, sen aikana ja puheidenpitopaikalla.
Älkää provosoiko tai provosoituko turhasta.
Edessä on monta tuntia ulkona oloa. Laittakaa lämmintä päälle.”
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
pää määrää
Tähän Suomi-heräämiseen kuuluu päätyminen terveeseen ajatteluun: Suomen maantieteellinen sijainti, geopolitiikka, helpot kauppayhteydet sekä läntiset että itäiset kulttuurimuutokset. Enää ei ole yhtä ainoaa sotilasmahtia kuten oli toisen maalimansodan jälkeen muutamia kymmeniä vuosia. Riittävä näkemys Ukrainan sotimisen lähtökohdista ja tämän hetkisestä tilanteesta.
TT
Suomi on herännyt siihen, että siitä on tullut uskollinen proxy-sotilas USA:n vetämässä Venäjän tai Kiinan vastaisessa sodassa. Eli kättä lippaan USA:lle ja sen juutalaisille ja tietenkin Israelille. Geopolitiikkaa harrastaneen korviin Venäjän vastainen uho, jota saadaan tänäkin itsenäisyyspäivänä kuulla riittämiin, kuulostaa tosi hölmöltä, mutta kadun mies sitä vain haluaa kuulla ja siitä innostuu. Venäjän vastaisuus on tehokas populistinen teema Suomen politiikassa.
Sakke
Palestiinalaisliput sekä sirpit ja vasarat näkyivät heiluvan ahkerasti ja näyttävästi tämänpäiväisellä elämäntapakiukuttelijoiden remuryhmällä – kuinka yllättävää. Liekö ”optiikan” valinta kotikutoista vai onko siihen saatu ylemmältä taholta ohjeistusta?
Myös valtamedian linja on ollut kummallisen neutraali ja jopa pitkin hampain myötämielinen kansallismielisiä kohtaan – varsinkin kun ottaa huomioon sen heille tärkeän sinivalkoisuuden.
Nimetön
moi leo, mitä vittua sinä selität?