Sinimusta Liike oli järjestämässä Helsingin piirin voimin lukupiiriä Helsingin keskustakirjasto Oodista varatussa suljetussa tilassa, kunnes kirjastonjohtaja päätti yhdenvertaisuusvaltuutetun kehotuksesta perua varauksen.
Sinimustan Liikkeen Helsingin piiri eli Sinimusta Helsinki varasi helmikuussa Oodista tilan POC-lukupiirin innoittamana, joka oli nimensä mukaisesti (People of Color) suunnattu vain mustille ja ruskeille henkilöille. Maaliskuussa tapahtuman järjestäjää lähestyttiin sähköpostilla, jossa kehotettiin jättämään tilaisuudesta kannattajakorttien keräys pois, koska poliittiset tilaisuudet eivät ole sallittuja kirjastossa. Kirjasto kertoi tarjoavansa lukupiirille saman tilan ja ehdot, joita POC-lukupiiri käytti. Sinimusta Helsinki hyväksyi kirjaston vaatimukset.
Perjantaina 18.3. alkoi Twitterissä äärivasemmistolaisen Varisverkoston taholta kampanja, jossa vaadittiin kirjastoa perumaan tapahtuma. Oodi osallistui keskusteluun kertomalla, että he ovat yrittäneet perua tapahtuman, mutta heidän lakimiehen mukaan mitään laillista perustetta perumiselle ei ole. Lisäksi kirjaston johtaja viestitti tapahtuman järjestäjille, että tapahtuma voidaan yhä edelleen järjestää, mutta tapahtuman kuvauksesta tulisi poistaa ilmaus ’’vain suomalaisille’’.
Järjestäjät ottivat esille POC-lukupiirin oikeuden rajata tapahtuma vain värillisille ja poistavansa ilmaisun, jos järjestäjät perustelevat toisen tapahtuman oikeuden rajata kohdeyleisöä. Hieman ennen klo 18 keskuskirjasto Oodi ilmoitti peruvansa tilavarauksen yhdenvertaisuusvaltuutetun lausunnon perusteella, jonka mukaan tapahtuman järjestäminen vain värillisille ei ole syrjintää, mutta vastaavasti tapahtuma vain suomalaisille täyttää syrjinnän tunnusmerkit.
”Kummastuttaa kuinka lain tulkinta voi muuttua näinkin räikeästi vain reilun kolmen tunnin aikana. On kuitenkin hyvä, että yhdenvertaisuusvaltuutettu myönsi rehellisesti suomalaisten olevan toisen luokan kansalaisia omassa maassaan. Juuri tähän epäkohtaan Sinimusta Liike vaatii muutosta”, kommentoi Sinimustan Liikkeen puheenjohtaja Tuukka Kuru.
Äärivasemmiston luomasta paineesta huolimatta Sinimusta Helsinki ei aio muuttaa suunnitelmiaan vaan lukupiiri järjestetään suunnitellusti keskuskirjasto Oodissa 19.3.2022 klo 18. Toivotamme kaikki tervetulleiksi lukupiiriin tutustumaan Esa Paloniemen kirjaan Neljätoista sanaa. Lukupiiristä on luvassa livelähetys Sinimustan Liikkeen sosiaalisen median kanavilla.
Lisätietoja:
Tuukka Kuru
tuukka.kuru@sinimustaliike.fi
Toni Jalonen
toni.j.jalonen@gmail.com
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Tekijämies
Toivottavasti paikan päällä nähdään myös ”white lives matter”-materiaalia.
Kunnon paine suvakeille, koska he ovat nyt hälytystilassa. Mitä he voivat tehdä? Protestin tai vaikkapa rikosilmoituksen! Ehkä soitto Taposelle auttaa ja lohduttaa?
Tomppa
Oikeastaan All Lives Matter ‑aineisto olisi vielä parempi vaihtoehto, koska silloin vastamielenosoittajat näyttäisivät idiooteilta ja heidän toimintansa ristiriitaisuus tulisi räikeällä tavalla jälleen kerran julki. Etenkin, jos jotkut heistä kävisivät tuhoamaan aineistoa, kuten vaikkapa All Lives Matter ‑kylttejä. Siitä saisi tehtyä melkoisia meemejä someen ja vihervasemmisto kiehuisi raivoista valtamedian uutisoidessa aiheesta.
Muistelen, että BLM:n riehunnan ollessa kuumimmillaan Yhdysvalloissa BLM:n aktiivit hyökkäsivät useasti ihmisten kimppuun, jotka kantoivat All Lives Matter ‑kylttejä ja pahoinpitelivät heitä. Luulen, että Suomessa kävisi ihan samalla tavalla. Sillä mitä neekerit edellä, sitä vihervasemmistolaiset (nuo valkoihoiset neekerit) perässä.
Kasaarit kaiken takana
Uskokaapa pois, että sielllä on lauma SIKOJA paikalla estämässä suomalaisia pitämästä lukupiiriä!
Hh1488
Tässä sen just näkee onko järkeä puolustaa suomea, jos nää apinat saa sodan venäjän kanssa aikaiseksi. Vastaus on EI. Varmaan poc puolustaa
NS
Jep, tämä maa on vedetty vuosia sitten viemäristä alas.
Hyvänä esimerkkinä ihmisten aivovammaisuudesta kertoo se, että kun valtamedia lobbaa tarpeeksi voimakkaasti jotain asiaa, automaattisesti suurin osa väestöstä alkaa kannattamaan sitä.
Ihmiset ovat laumassa määkiviä idiootteja ja pahemmaksi vain menee.
Ei todellakaan tee mieli olla missään tekemisissä ihmisten kanssa, ei jaksa katsella vahingollisia mänttejä.
GLGL
Oodin rakentamis- ja avaamisaikaisen uutisoinnin perusteella jo pystyi arvaamaan, että rakennus ei tule olemaan sivistyksen kehto ja valistuneisuuden edistämiseen luotu, vaan toimimaan vihervasemmistolaisen mädätyksen bunkkerina. Julkisista varoista, kuten sosialismin tyyliin kuuluu, on rakennettu löyhkäävä pökäle, jossa huumediilerit, mölyävät teinit ja batiikkiin käärityt noidat löytävät toisensa. On irvokasta, että sitä kutsutaan kirjastoksi.
Kaksinaismoraalia vastaan pitää taistella logiikalla.
Oloneuvos
Saisiko jotain linkkiä livelähetykseen?
Epäkohta korjattava
Löytyykö yv-valtuutetun vastaus jostain? Ei yv-lakia tuollaiseen ole tarkoitettu, tulkinta on mielivaltaista.
Din-Fin Poh
Seuraavalla kerralla kannattaa ehkä kokeilla rajausta: Keltaisille, punaisille, sinisille ja värittömille.…?
Jos kerran mustille ja ruskeille rajoittaminen on sallittua.
Ilman asetta ei voi puolustautua.
Menee vähän otsikon aiheesta ohi mutta suursota Ukrainassa ja nähty Venäjän armeijan toiminta vaatii nyt radikaaleja muutoksia Suomen sotilaalliseen valmiuteen.
On hylättävä ajatus että rynnäkökivääreitä säilytetään asevarikoilla ja varuskunta alueilla keskitetysti. Nyt on nähty miten Venäjä toimii sodassa. Se käyttää nopeita maahanlaskujoukkoja jotka ottavat haltuun kohteen. Jos tämä ei onnistu he käyttävät risteilyohjuksia tai ballistisia ohjuksia tuhotakseen kohteen.
Kun rynnäkkökivääreitä säilytetään keskitetysti kuten Suomessa tehdään on todellinen vaara että ne joutuvat vihollisen käsiin tai tuhoutuvat ohjusiskussa.
Rynnäkkökiväärit on annettava halukkaille reserviläisille säilytettäväksi kotona ja mukaan rautaisannos luoteja. Ainakin 5 lippaallista per rynnäkkökivääri.
Näin suurin osa aseista pysyy varmasti suomalaisten hallussa vaikka venäläiset onnistuisivat tekemään yllätys iskuja.
NS
Turhan syvällistä pohdintaa, ei tuollaiselle kannata uhrata ajatusta. Valtio jakaa ne aseet kuitenkin poc-ihmisille, ne on etusijalla kaikessa.
EV
Kerran olen käynyt tässä ”kirjastossa”. Paskin valikoima ikinä. Tilaa on, mutta kirjoja ei juuri lainkaan. Historia-osastolla vain käytännössä yksi hylly ja sisällön voitte kaikki arvata… toki en yllättynyt lainkaan, tätä on rappiollinen nykypäivä.
Suojeluskunta ylös
Valkoiset suomalaiset on hälyyttävän pieni vähemmistö moneen muuhu asiaan verrattaessa.
TT
Lukupiiri uhkasi Suomen turvallisuutta. Liityttävä Natoon heti!
TT
Suomi antaa rynkyt neekereille.
ValhallaX
Katsoin lukupiirin videon eilisillalta ja hyvinhän se sujui.
Tuukka Kuru ja toinen heppu (missasin nimen, pahoittelen) hoitivat homman hienosti.
Tämän sanon nyt kaikille (ja itselleni): Tuukka oli oikeassa siinä, että muutos lähtee meistä kaikista itsestämme. Nyt tilaisuus oli pienimuotoinen ja rauhallinen, mutta se voisi olla monta pykälää suurempi – ja silti rauhallinen. Me kaikki olisimme voineet tehdä siitä esim. 200 ihmisen lukupiirin ja hopsassaa, näkyvyys olisi ollut loistava. Ja mikä parasta, se olisi silloinkin voinut olla rauhallinen, vaikkakin siis hyvin, hyvin näkyvä.
Mielenosoitus voi olla lukupiiri ja lukupiiri voi olla mielenosoitus. Pelkästään runsas läsnäolo muuttaa tilaisuuden kuin tilaisuuden mielenosoitukseksi. Ja vaikka, valitettavasti, suurin osa ihmisistä on puhdasta manipulaatiokarjaa (kuten nyt taas nähdään tässä sota- ja NATO-hysteriassa) niin muutama sata päättäväisen oloista (ja silti rauhallista) kansallismielistä luo kuvan paremmasta.
Kyllä Tuukka oli oikeassa, meidän kaikkien pitäisi ryhdistäytyä ja näyttää kansallismielistä väriä. Olen itse ollut mukana kansallismielisissä mielenosoituksissa niin Ruotsissa kuin kotimaassa ja ne tuntuvat vieläkin, niistä löytyi ihan uudenlaista uskoa paremmasta.
Ja tuo kirjahan kuvaa yhtä skenaariota. Juuri tällä hetkellä tuokin skenaario on todella lähellä, jos toki monet muutkin. Jopa ydinsota on nyt kalenterissa, jos nämä sionistien huorat saavat tahtonsa läpi. Meidän kaikkien on aika lähteä mukaan ja alkaa verkostoitumaan, löytää ne ihmiset, joihin voi luottaa ja joiden kanssa voi ryhtyä toimiin, kun aika koittaa. Ja sillävälin voi olla mukana kaikessa, vaikkapa lukupiirissäkin. Lukupiiri kuulostaa päiväkodilta, mutta mikäs siinä, me kansallismieliset haluammekin oikean, aidon päiväkodin kaikille suomalaisille, aidoille suomalaisille. Suuren, turvallisen, rajat kiinni-päiväkodin, jossa meillä kaikilla on hyvä olla.
Otetaan siis tilat haltuun, kuten Tuukka sanoi.