Sinimusta Liike järjestää lauantaina Puolan suurlähetystöllä tukimielenosoituksen Puolalle. Puola on pitänyt tiukasti kiinni rajastaan ja Sinimusta Liike tukee rautaisia rajoja.
Mielenosoitus järjestetään kello 15.00 eteenpäin osoitteessa Armas Lindgrenin tie 21, Helsinki.
Liike kirjoittaa sivuillaan seuraavaa:
”Sinimusta Liike tukee Puolan hallituksen toimia siirtolaisvyöryä vastaan
Kuluneen syksyn aikana tuhannet turvapaikanhakijat ovat löytäneet tiensä Valko-Venäjälle, josta he ovat pyrkineet ylittämään rajan EU:n alueelle. Turvapaikanhakijat ovat mitä todennäköisimmin Valko-Venäjän hallinnon tietoisesti maahan kutsumia ja heidän houkuttelemiseksi maa on myöntänyt liukuhihnalta viisumeita tuhansille arabeille, afgaaneille ja afrikkalaisille, sekä painostanut näitä yrittämään rajanylitystä Puolan, Latvian tai Liettuan puolelle.
Puolalaiset sotilaat ja viranomaiset ovat pyrkineet estämään muukalaisten maahantuloa, mutta samaan aikaan Venäjän ja Valko-Venäjän hallinnot syyttäneet puolalaisia viranomaisia liiallisesta voimankäytöstä ja ”humanitäärisestä kriisistä”, jota ei todellisuudessa olisi syntynyt ilman Valko-Venäjän omia aktiivisia toimenpiteitä. Samalla kun Venäjä ja Valko-Venäjä pyrkivät siirtolaisaalloillaan testaamaan itäisten jäsenmaiden puolustuskykyä on EU itsessään vaikean tilanteen edessä. Aiemman pakolaiskriisin jälkeen EU jakoi lukuisia sanktioita niille jäsenmaille, jotka olivat kehittäneet kansallisia ratkaisuja pakolaisvyöryn tyrehdyttämiseksi. EU ja sen alaisuudessa toimiva Frontex yrittivät myös aiemmin aktiivisesti estää kansallisten hallintojen suunnittelemia pakkokäännytystoimenpiteitä, sillä niiden nähtiin olevan ristiriidassa loukkaamattoman turvapaikanhakuoikeuden kanssa. Monilta osin EU on siten omilla toimillaan tasoittanut tietä kehitysmaiden ylijäämäväestön joukkovaelluksille ja siten mahdollistanut siihen liittyvän ihmiskaupan jatkumisen.
Aiemman pakolaiskriisin seurauksena EU joutui lopulta tekemään sopimuksen Turkin AKP-hallinnon kanssa, jonka perusteella Turkille maksettaisiin 6 miljardia euroa taloudellista tukea sillä ehdolla, että Turkin viranomaiset estäisivät uusien siirtolaisten vaellukset Eurooppaan. Samaa menettelyä väläytteli myös Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov vihjatessaan, että myös Valko-Venäjän kanssa kannattaisi pyrkiä samanlaiseen sopimukseen. Tämä ei olisi ensimmäinen kerta, kun Venäjä pyrkisi suorasti tai epäsuorasti käyttämään siirtolaisvirtoja oman ulkopolitiikkansa työkaluna, sillä aiemmin vuonna 2016 Venäjän vastaisen rajan ylitti Lapissa yli 1700 turvapaikanhakijaa. Vastaavia siirtolaisvirtoja ohjattiin tuolloin myös Norjaan, ja niiden saapuminen lakkasi heti, kun maat kävivät asiasta virallisia neuvotteluja.
Niin kauan kun Eurooppa on sitoutunut liberaalihumanistiseen ja monikulttuuriseen ihmiskäsitykseen, se tulee olemaan ulkopuolisten hallintojen panttivanki. Toisen maailmansodan traumasta kumpuava etninen masokismi saa monet eurooppalaiset hyväksymään turmiollisimmatkin poliittiset toimenpiteet, kunhan ne vain markkinoidaan hyvityksinä vääryyksistä, joihin nykyiset eurooppalaiset eivät todellisuudessa ole syyllistyneet.
Siirtolaispaine rikkoo myös Euroopan sisäistä eheyttä tuomalla eurooppalaisiin maihin niitä kansallisuuksia, joilta puuttuvat henkiset resurssit menestyä heille täysin vieraassa järjestelmässä ja kulttuurissa. Ruskeaksi ja kielitaidottomaksi alaluokaksi ajautuminen synnyttää väistämättä katkeruutta vierasta valtajärjestelmää vastaan, joka näkyy lopulta laajamittaisena syrjäytymisenä, jengiytymisenä sekä uskonnollisena radikalismina. Hinnan tästä epäonnistuneesta yhteiskuntakokeilusta maksavat tälläkin kertaa valkoiset eurooppalaiset, jotka omalla tuottavuudellaan ylläpitävät järjestelmää, joka ajaa heidän oman kansansa tuhoutumista.
Jotta Eurooppa voisi selviytyä ulkopuolisista painostusyrityksistä, sen kansojen on kyettävä osoittamaan fyysistä voimaa näitä tahoja vastaan. Laajamittaiselle ihmiskaupalle ei olisi enää kysyntää, mikäli onnenonkijoina saapuneet siirtolaiset tietäisivät joutuvansa hengenvaaraan vieraan maan rajalla. Euroopan ei tarvitsisi tällöin myöskään maksaa suojelurahaa niille vihamielisille hallinnoille, jotka käyttävät pakolaiskriisejä omien lompakkojensa täyttämiseen.
Sinimusta Liike haluaa osoittaa tukensa puolalaisille viranomaisille, joihin kohdistuu tällä hetkellä paine niin EU:n kuin myös itäblokin suunnasta. Puolalaiset eivät toiminnallaan suojele ainoastaan omaa maatansa vaan toimivat muurina suuremmalle ihmisaallolle, jonka todellinen päämäärä on Saksa, Suomi tai Ruotsi. Tukemalla Puolan kamppailua Valko-Venäjän ja Venäjän operaatiota vastaan, suojelemme myös Suomen väestöllistä ja valtiollista koskemattomuutta.
Sinimusta Liike tulee järjestämään lyhyen tukimielenosoituksen Puolan suurlähetystön edustalla lauantaina kello 15.00.”
Voit allekirjoittaa kannattajakortin osoitteessa https://puoluerekisteri.fi/#/puolue/26.
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Kim Laitinen
Hengessä mukana!
Jaakko
Hienoa! Itse en töiden puolesta pääse paikalle, mutta suuri arvostus paikalle menijöille.
Otetaan kadut taas haltuun
Hieno juttu.
Toivoisinkin kovasti että Sinimustaliike erottuisi jatkossakin muista puolueista juuri tällaisella aktiivisella mielenosoitusten järjestämisellä.
Tekijämies
Tsemppiä ja olkaa varovaisia. Suvakit on raivoissaan, kun heidän lempimatuja, eli poloisia kurdeja sorretaan Puolan toimesta.
Silakkaliike ja paleface voi yrittää agressiivisia provokaatioita!
Pekka
Eikös Puola syytä nyt Putinia tästä paskavyörystä?
Plääh
Putin ja oligarkit ovat juutalaisia ja pelaavat yhteen Läntisen juutakaiseliitin kanssa
rellinen
Ryssä painostaa puolaa niin idästä kuin lännen kommareidenkin kautta.
Hh1488
Kaikki tälläset asiat on loppujenlopuksi hyviä, sillä ne kaataa Euroopan unionia. Jos eu:ssa menis helvetin hyvin, ei eu:n tie päättyisi ennen kun on liian myöhäistä. Puolaa pitää tukea ennen kaikkea Euroopan unionin tyrannilta
TT
Hyvä analyysi tilanteesta ja siihen johtaneista tekijöistä. Pakolaispainetta luovat suurvaltojen geopoliittiset seikkailut. Pakolaisvirtojen taustalla on USA:n, Israelin ja Naton orkestroimat sotaretket ja epävakauttamiset Lähi-Idässä, erityisesti retket Afganistaniin, Irakiin ja Libyaan sekä Syyrian epävakautus. Myös harvemmin mainittu Jemenin näännytyssota on taustalla.
Valko-Venäjä on joutunut värivallankumousyritysten ja myöhemmin rajun sanktiopolitiikan kohteeksi. Asialla ovat olleet värivallankumoustehtailijat CIA ja Soroksen järjestöt sekä myös rajua koronapolitiikkaa vaatineet kansainväliset pankit. Huhutaan myös, että Lukashenko on yritetty murhata. Siksi ei ole ihme, että Lukashenko on turvautunut gansterimaisiin otteisiin länttä vastaan.
Slaavien ja muun Euroopan yllyttäminen tosiaan vastaan tuntuisi olevan tyypillinen juutalaisten tai kommunistien juoni, jolla valkoiset kansat saadaan nopeammin tuhoamaan itsensä. Erityinen paine kohdistuu itsenäisiin valtioihin kuten Puolaan tai Valko-Venäjään, jotka joutuvat suurvaltablokkien puristukseen.
eläköön voitto!
Latuskajalkojen kummelikokoontuminen.