Yle Watch: Median uusi strategia on kutsua tosiasioita salaliittoteoriaksi

Vielä takavuosina vallitsevaa totuusnarraatiota ylläpitävän valtamedian keino kiistää poliittisesti ikävät tosiasiat oli vaieta niistä kokonaan. Nykyään tämä ei ole enää toimiva strategia, koska Internetin aikakaudella kuka tahansa kansalainen voi tarkistaa median yksipuoliset lähteet ja olla tietoinen asioista, joista vaietaan tarkoituksellisesti. Koska suuret mediatalot ovat joutuneet luopumaan tiedonvälityksen portinvartijan asemastaan, ne ovat kehittäneet strategian, jossa median ja sen taustaryhmien intresseille ikävät tosiasiat pyritään leimaamaan salaliittoteorioiksi.

Esimerkiksi Eurooppaan suuntautunut massiivinen kolmannen maailman maahanmuutto on seurausta tietoisesti harjoitetusta politiikasta, mutta valtamedia ei halua tunnustaa tätä, koska tällöin se joutuisi tunnustamaan osavastuunsa tapahtuneeseen. Siksi se on luonut mediakertomuksen, jossa maahanmuutto on lähes olematonta ja se on tapahtunut luonnollisesti, ikään kuin itsestään kenenkään siihen vaikuttamatta. Perinteisen median kannalta on kuitenkin harmillista, että Internetin toistaiseksi melko vapaan tiedonvälityksen ansiosta osa kansalaisista on tullut tietoiseksi peruuttamattomasta demografisesta muutoksesta, jonka taustalla on poliittiset päätökset ja agendat. Taistellakseen tätä tietovuotoa vastaan valtamedia leimaa näiden tosiasioiden levittämisen salaliittoteoriaksi nimeltä väestönvaihtoteoria.

Vastaavia esimerkkejä on muitakin, tuoreimpana väite, jonka mukaan Suomen toimittajakunnan pitäminen punavihervoittoisena olisi salaliittoteorioihin rinnastettava uskomus. Muun muassa verkkojulkaisu Tivin uutisjutussa Tässä ovat Suomen suosituimmat salaliittoteoriat – ”kaikilla ihmisillä on taipumus ajatusvinoumiin” kerrotaan:

Kaikki salaliittoteoriat eivät kuitenkaan liity maailman tapahtumiin ja ilmiöihin. Pelkästään kotimaisia toimijoita koskevista uskomuksista suosituin oli se, että suomalaista mediaa hallitsee punavihreä toimittajablokki. Valtaa pitävän ideologisen toimittajaryhmän olemassaoloon uskoi joka viides vastaaja.

Toisin kuin Tivin jutussa väitetään, tässäkään ei ole kyse salaliittoteoriasta, vaan tosiasiasta, jonka media vain haluaa esittää salaliittoteoriana. Toimittajien punavihreydestä on myös tieteellistä näyttöä, josta kertoo valtiotieteiden tohtori Jussi Westisen yhdessä Tampereen yliopiston tutkijoiden ja opiskelijoiden kanssa tekemä tutkimusartikkeli ”Koulutusalan yhteys yliopisto-opiskelijoiden poliittiseen orientaatioon” (Politiikka 1/2016). Tutkimuksen tuloksista on kertonut tiedetoimittaja Marko Hamilo Suomen Uutisiin kirjoittamassaan jutussa Nyt se on tutkittu: journalismiyliopistot läpikotaisin punavihreitä. Hamilo itse puolestaan kommentoi Facebookissa Tivin väitettä näin:

Siinä tosin ei ole mitään erityisen salaista, koska toimittajat eivät salaile sympatioitaan ja antipatioitaan; ei mitään liittoa, koska mitään koordinaatiota ei tarvita siihen, että punavihreät asenteet näkyvät jutuissa läpi; eikä mitään teoriaa, koska kyse on pelkästä havainnosta ilman sen suurempia teoreettisia selityksiä.

Jutussa ei olla unohdettu myöskään aikamme muotisalaliittoteoriaa koronan alkuperästä. Verkkojulkaisun mukaan ”Koronaan liittyvistä salaliittoteorioista eniten uskojia keräsi väite siitä, että virus olisi alun perin kehitelty laboratoriossa.” Väite ei ole sinänsä outo, sillä täysin aukottomasti sitä ei ole voitu todistaa vääräksikään. Aivan tuulesta temmatusta väitteestä ei ole kyse, koska presidentti Joe Biden aloitti heti virkakautensa alussa tutkimuksen asiasta. Tällä hetkellä puolestaan YK-johtoinen tutkimus on kohdistunut Yhdysvaltain laboratorioihin Ukrainassa. Olivatpa väitteet totta vai ei, niiden leimaaminen etukäteen salaliittoteoriaksi ei palvele ainakaan totuuden selville saamista.

Tivin uutisjuttu perustuu toimittaja Pasi Kiviojan hiljattain julkaisemaan tendessitutkimukseen Salaliittoteorioiden ihmemaassa – Tositarinoita ihmisistä kaninkolossa (Docendo, 2022). Kirjan väitteet perustuvat tutkimukseen, jota hän teki erikoistutkijina Turun yliopiston johtamassa FINSCI-hankkeessa. Kirja on saanut ymmärretävästi laajaa julkisuutta juuri valtamediassa, josta kertoo Iltalehden raflaava juttu Salaliittoteoriat, joihin moni suomalainenkin on haksahtanut – joukossa tuttu julkkis vuosien takaa. Viimeksi tänään Kiviojaa haastateltiin Yle TV1:n Arto Nyberg ‑ohjelmaan.

Heti haastattelun alussa Kivioja ottaa esille amerikkalaisen Qanon-salaliittoteorialiikkeen, jolla hän väittää olleen suuren vaikutuksen Yhdysvaltain kongressitalon valtaukseen 6. tammikuuta. Tätä kantaa edustaa myös surullisen kuuluisa informaatiovaikuttaja Janne ”Rysky” Riiheläinen, jonka Trump-kaunaisia näkemyksiä esitellään Ylen verkkosivujen jutussa Qanon sulautui muihin salaliittoteorioihin, mutta sen ajatusmallit elävät ja voivat hyvin. Koska maamme valtamedia seuraa uutisoinnissaan pitkälti Yhdysvaltain demokraattipuoluetta suosivia sanomalehtiä ja mediataloja kuten The Washington Postia, New York Timesia ja CNN:ää, se jättää tarkoituksella huomioimatta konservatiivien mediakritiikin.

Meille myytiin Qanon vaarallisena ja nopeasti leviävänä salaliittoteoriana, vaikka tosiasiassa sen rakettimaisen nousun taustalla olivat Amerikan liberaalit valtamediat, jotka halusivat tehdä sillä naurunalaiseksi kaikki Trumpin tukijat. Alkujaan täysin marginaalinen Qanon ei olisi koskaan saanut mitään huomiota republikaanien keskuudessa, ellei New York Timesin kaltaiset vaikutusvaltaiset lehdet olisi nostaneet sitä tapetille ja väittäneet, että Trumpin kannattajat suosivat sen hullunkurisia teorioita. Tämä on varmasti myös Pasi Kiviojan tiedossa, mutta ei tarvitse arvailla, miksi hän ei halunnut valottaa Arto Nybergille tätä puolta.

Qanon kuuluu uskottavuudeltaan samaan sarjaan kuin teoriat liskoihmisistä. Virallista totuutta edustaville tiedotusvälineille ne ovat käyttökelpoisia silloin kuin niiden avulla voidaan tahrata uskottava valtakritiikki. Kutsumalla tosiasioita salaliittoteorioiksi ne kyetään rinnastamaan mielettömiin uskomuksiin, helposti kumottavissa oleviin olkiukkoihin, joihin kukaan normaalijärkinen ei voisi uskoa. Toisin sanoen samaistamalla ikävät tosiasiat hölmöihin salaliittoteorioihin voidaan kompromettoida ne asiat, joista media ei pidä ja kokee ne etujensa vastaisena. Strategia näyttää toimivan Arto Nybergiä seuraavissa demarieläkeläisissä, koska he eivät auktoriteettiuskovina kykene erottamaan toimittajan nostamia olkiukkoteorioita valtakriittisistä tosiasioista.

Arto Nybergin haastattelussa käy nopeasti selväksi mikä salaliittoteorioissa hiertää Kiviojaa eniten: suurin osa haastattelusta käsittelee juutalaisia ja Siionin viisaiden pöytäkirjat ‑nimistä spekulatiiivista manuaalia. On vaikea välttyä ajatukselta, että Kiviojan kirjan ja tutkimuksen päämotiivina on kiistää juutalaisten suhteeton valta ja väittää, että kaikki vastatoimet historiassa perustuisivat perusteettomiin vainoharhaisiin salaliittoteorioihin. Ylenkatsovat puheet ”kaivojen myrkyttämisestä” toimivat myös Kiviojalla oivallisena olkiukkona, jolla uskotellaan juutalaisten vastustamisen perustuvan pelkästään ennakkoluuloihin ja vääriin uskomuksiin. Juutalaiset tunnustavat itsekin, että heidät on karkotettu historian saatossa tuhatkunta kertaa, mikä panee pohtimaan, ovatko karkottajat olleet aina väärässä ja karkotetut oikeassa.

Kiviojan filosemitistisen tulkinnan mukaan ”Hitler käytti juutalaisten massamurhan perusteena Siionin viisaiden pöytäkirjoja”. Siitäkin huolimatta, että hyväksymme juutalaisten kansanmurhanyrityksen siinä laajuudessa mitä Ylen historiadokumentit sen meille kertovat, Saksan sen enempää kuin Hitlerinkään juutalaisvastaisuus ei perustunut Siionin viisaiden pöytäkirjoihin, vaan empiriisiin tosiasioihin juutalaisten suhteettomasta valta-asemasta Euroopassa, Yhdysvalloissa ja bolshevistisessa Neuvostoliitossa. Itse asiassa verkostoituneiden juutalaisten faktinen ylivalta on nykyään vielä suurempaa kuin 1900-luvulla, mistä kertoo ansiokkaasti professori Kevin MacDonaldin tutkimus The Culture of Critique. MacDonaldin teesi on, ettei ole mitään ”juutalaisten salaliittoa”, vaan että heidän valtansa esimerkiksi mediassa ja Internetissä on näkyvää ja hyvin dokumentoitua.

Salaliittoteoriosta puhuessaan Kivioja liittää ne toistuvasti ”äärioikeistoon”, mikä kertoo enemmän haastatellun omista poliittisista mieltymyksistä kuin todellisuudesta. Siksi vasemmiston suosimat paranoidit teoriat ”patriarkaatista” ja ”valkoisesta ylivallasta” loistivat poissaolollaan. Kiviojan tutkimuksen lausumattomana lähtökohtana näyttää olevan vallitsevaan liberaaliin järjestykseen kohdistetun kritiikin puolueellinen puolustaminen. Esimerkisi Turun Sanomissa 17. maaliskuuta julkaistussa isossa tiedeartikkelissa (sic) Hyökkäys Ukrainaan ja juutalaisvainot ovat ”kauheinta, mitä salaliittoteorioista voi seurata” Kivioja kutsuu The Great Reset ‑agendaa yksiselitteisesti salaliittoteoriaksi. TS:n jutussa hän ei kuitenkaan kerro, että kyse ei ole ”äärioikeiston salaliittoteoriasta”, vaan Maailman talousfoorumin (WEF) perustajan Klaus Schwabin visioimasta agendasta, josta hän on kirjoittanut myös kirjan COVID-19: The Great Reset. Jos otamme Kiviojan väitteen kirjaimellisesti, hän tulee väittäneeksi, että globaalin eliitin arvostama Klaus Schwab on salaliittoteoreetikko!

Globaalin liberaalin maailmanjärjestyksen kriitiikittömät jees-miehet ovat ennustettavuudessaan haukotuttavia tuulenhaistelijoita. Nyt kun lännen media on yksipuolisella sotapropagandallaan juntannut Venäjän maan rakoon, kaikki maailman pahuus voidaan sälyttää sille. Voittajavankkureihin hypännyt Kivioja selittää Arto Nyberg ‑ohjelman lopussa Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan perustuvan salaliitteorioihin. Invaasio Ukrainaan on kiistatta tuomittavaa, mutta on jokseenkin harhaista selittää sota uskomuksilla salaliittoteorioihin ikään kuin Venäjällä ei olisi aitoja intressejä ja huolia omasta geopoliittisesta asemastaan.

On varmasti totta, että on olemassa salaliittoteorioita, jotka pyrkivät rationalisoimaan ilmiöitä joille ei ehkä löydykään mitään ”rationaalista” selitystä. Tämä ei silti poista sitä tosiasiaa, etteikö maailmassa olisi korkean tason salaliittoja. Itse asiassa salaliittoja on kaikkialla, sillä jo se, että kaksi ystävää eivät kerro kolmannelle osapuolelle tätä koskevaa suunnitelmaa on jokapäiväinen salaliitto. Suuremmassa, maailmanhistoriallisessa mittakaavassa, salaliitot ovat varsinkin sotien kohdalla yleisiä.

Monet salaliittoteorioita ihmettelevät tutkijat jättävät huomioimatta niiden suosion syy. Silloinkin kuin syitä etsitään, pyritään löytämään joku psykologinen tyyppi tai sosioekonominen tausta mikä selittäisi ilmiön. Sen sijaan harvemmin etsitään syitä modernista läntisestä yhteiskunnasta, joka sirpaloiduttuaan (mm. ”diversiteetti”, monikulttuuri) on menettämässä ihmisten keskinäisen luottamuksen. Varsinkin luottamus poliitikkoihin, mediaan, talouselämän päättäjiin ja kulttuuriväkeen on vähentynyt huomattavasti viime vuosikymmeninä. Eikä ilman syytä, sillä yhteiskunnan ylin kerros on alkanut irrota kokemusmaailmaltaan jyrkästi massasta, jonka kanssa se ei tunne enää suurtakaan yhteyttä. Tämä näkyy myös poliittisissa päätöksissä ja tiedotusvälineissä, koska ne eivät palvele enää juurikaan tavallisen kansan etua.

Salaliittoteorioiden taustalla olevasta yhteiskunnallisesta luottamuspulasta ja epäoikeudenmukaisuuden kokemuksesta kertoo filosofi Juha Räikkä teoksessaan Salaliittoteorioiden filosofia (Gaudemaus, 2021). Toisin kuin selvää tendenssitutkimusta tekevä Kivioja, Räikkä pyrkii valottamaan ilmiötä huomattavasti tasapainoisemmin ja vähemmän moralisoiden.

Lähde