Partisaani 2024: Syvällisiä kirjoituksia kansallisradikaalista toiminnasta ja ideologiasta

Partisaani on vastaisuudessa tyypillisen vaihtoehtoisen uutismedian sijaan ideologinen ja strateginen kouluttaja.

Pääkirjoitukset

Partisaani – Sähkeitä miehitetystä Pohjolasta!

Kuten ilmoitimme eilisessä uutisessamme, kansallisradikaali Partisaani-media uudistaa sisältöään merkittävästi vuonna 2024. Muutokset ovat vastaus suomalaisen aktivistikentän kehittyneissä ideologiseen ja strategiseen koulutukseen liittyvissä tarpeissa.

Suomessa toimii tällä hetkellä useampia päivänpolitiikkaan ja ajankohtaisaiheisiin keskittyviä kansallismielisiä uutissivuja, joiden sisällöstä merkittävä osa koskee esimerkiksi maahanmuuttajarikollisuutta ja kulttuurimarxistien väärinkäytöksiä valkoista rotua kohtaan. Partisaanin toimituksessa on kuitenkin havaittu, että uusi kansallisradikaali sukupolvi tarvitsee erityisen paljon vallankumoukselliseen strategiaan, aktivismiin ja ideologiaan liittyviä syväluotaavampia artikkeleita.

Partisaani kannattaa niin sanottua nationalismi 3.0 ‑ajattelua, jossa kansallisradikalismi nähdään kokonaisvaltaisena elämäntapana sekä rakenteeltaan erittäin joustavana järjestäytymismallina käsittäen aktivismin, yritystoiminnan, puoluepoliittisen vaikuttamisen, filosofian, vastakulttuurin, urheilun ja erilaiset vallankumousta edistävät toimet.

Nationalismi 3.0 ‑ajattelussa kansallismielinen liike ei laita kaikkia munia samaan koriin, vaan toiminta on hajautettua. Kun laajan ja monipuolisen kansallisradikaalin liikkeen yhtä osaa vastaan isketään, ei isku voi hajautetussa mallissa vahingoittaa merkittävästi koko liikettä. Tällaista järjestäytymismallia kutsutaan antihauraaksi organisaatioksi, sillä joustavan rakenteen, virheistä oppimisen ja jatkuvan muuntumisen ansiosta se voimistuu jokaisen šokin myötä heikkenemisen sijaan.

Uutismediasta aktivistien kouluttajaksi

Partisaani on suhtautunut alusta lähtien verkostoajattelunsa vuoksi muihin kansallisradikaaleihin suomalaismedioihin kumppaneina, ei kilpailijoina. Pidämme tehottomana mallia, jossa suuri joukko kansallismielisiä uutissivuja tuottaa päivittäin toisistaan hädin tuskin eroavaa sisältöä. Koska kansallisradikaalista mediakentästä on puuttunut erityisesti aktivismiin, strategiaan, laajoihin ideologisiin kysymyksiin ja tutkivaan journalismiin erikoistunut julkaisu, alkaa Partisaani vastaisuudessa keskittyä edellä mainittuihin teemoihin ja vähentää merkittävästi päivänpolitiikkaa sekä maahanmuuttoa koskevaa uutisvirtaa.

Uudistunut Partisaani tuottaa kappalemääräisesti aiempaa vähemmän mutta sisällöltään huomattavasti syväluotaavampia tekstejä. Artikkelit on suunnattu erityisesti kansallisradikaaleille aktivisteille, joiden toiminnan pitkän aikavälin tavoite on rinnakkaisyhteiskunnan rakentaminen ja poliittinen vallankumous Suomessa. Partisaani on vastaisuudessa tyypillisen vaihtoehtoisen uutismedian sijaan ideologinen ja strateginen kouluttaja sekä inspiraatio niille, jotka tahtovat toimia konkreettisesti kansamme puolesta sen sijaan, että he keskittyisivät kiroamaan maahanmuuttajien rikoksia Internetin kommenttipalstoilla.

Ideologiselle ja strategiselle koulutukselle on juuri nyt suuri tilaus. Tuoreet uutiset ”äärioikeistolaisista vallankumouksellisista”, jotka on yhdistetty esimerkiksi huumausainerikoksiin, ”Siege-kulttuuriin” ja pahimmillaan jopa kouluampumisten ihannointiin, osoittavat, että ryhtiliikkeen on tapahduttava välittömästi. Me emme tuomitse rajujakaan tekoja kansanvihollisia vastaan, mutta edellytämme jokaiselta kansallisradikaalilta aktivistilta kunniallista, vakavaa, pitkäjänteistä sekä jatkuvasti ammattimaisempaa ja luovempaa toimintaa.

Viisi kantavaa teemaa

Vastaisuudessa Partisaanin kantavia teemoja ovat erityisesti seuraavat viisi:

1. Rinnakkaisyhteiskunta, selviytyminen, tietoturva ja vallankumous

Kaiken kansallisradikaalin toiminnan lopullinen päämäärä on vallankumous, jonka myötä Suomen valtion ohjat siirtyvät takaisin suomalaisten käsiin kansainväliseltä sionistiselta finanssieliitiltä. Vallankumouksellista toimintaa on esiintynyt läpi ihmiskunnan historian, ja voimme oppia (poliittiseen kantaan katsomatta) valtavasti erilaisten kumouksellisten liikkeiden tapaustutkimuksista. 

Menestyneet kumoukselliset liikkeet eivät ole perustaneet strategiaansa pelkälle fyysiselle voimankäytölle vaan ennen kaikkea korruptoituneet järjestelmät korvaavien rinnakkaisyhteiskuntien rakentamiselle. Menestyvä vallankumouksellinen osaa myös suojautua riskeiltä selviytymis- ja tietoturvataitojensa ansiosta, minkä vuoksi Partisaani tulee kirjoittamaan niistäkin laajasti.

2. Valtio, sota ja talous

Demografia, raha ja väkivallan monopoli ovat poliittisen voiman ikiaikaiset kivijalat. Suunnitelmallisesti toimivat kansallisradikaalit aktivistit ymmärtävät maailmanpolitiikan mekanismit ja osaavat tarjota nykyjärjestelmälle uskottavia vaihtoehtoja. On myös elintärkeää tuntea vihollinen (nykyinen poliittinen järjestelmä) sekä sen vahvuudet ja heikkoudet mahdollisimman kattavasti. 

Sodankäynnin strategiaan ja taktiikoihin liittyvä seikkaperäinen julkaisutoiminta oli ydinteemoja suomalaisen kansallisradikalismin edellisellä nousukaudella 1920- ja 1930-luvuilla esimerkiksi Suojeluskuntien sekä erilaisten fasisti- ja kansallissosialistijärjestöjen silloisissa medioissa. On korkea aika nostaa teema jälleen vahvasti esille.

3. Kansallisradikaali ideologia

Vahva ja hyvin perusteltu maailmankuva on välttämätön edellytys pitkäkestoiselle toiminnalle. Aktivistit, jotka eivät tarkalleen tiedä minkä vuoksi he taistelevat ja uhraavat helpon elämän mahdollisuuden, tulevat aina lopulta lannistumaan ja luovuttamaan. Ideologiset artikkelit toimivat jokaiselle muistutuksena siitä, miksi kansallisradikaalin toiminnan on jatkuttava hankalinakin aikoina.

4. Nationalismi 3.0: Aktivismi, urheilu, kulttuuri ja yritystoiminta

Partisaani tulee aina tarjoamaan alustan kansallisradikaaleille toimintaryhmille, artisteille, taiteilijoille, ajattelijoille ja kauppiaille. Voit lähettää paikallisryhmäsi aktivismitiedotteen tai esimerkiksi kauppasi mainoksen meille ja saada näin näkyvyyttä toiminnallesi. Jokaisen kasvavan liikkeen on markkinoitava itseään jatkuvasti, sillä huomiotalouden lainalaisuudet koskevat myös poliittista toimintaa.

5. Poliittiset viholliset sionisteista äärivasemmistoon ja Suomen nykyeliittiin

Vuosien varrella olemme saaneet suurta kiitosta poliittisiin vihollisiin kohdistuvista paljastusartikkeleistamme. Partisaanin ensimmäinen hittiuutinen oli paljastuksemme pohjoissuomalaisesta papista, joka järjesti äärivasemmiston salaisia asekoulutuksia. Sittemmin olemme saaneet valtakunnallistakin mainetta muun muassa äärivasemmistoaiheisilla joulukalentereillamme sekä valtapuolueiden ja suuryritysten taloudellista korruptiota koskevalla tutkivalla journalismillamme. Nämä ovat Partisaanin vahvuuksia, joihin panostamme myös tulevaisuudessa.

Toivotamme lukijoille toiminnantäyteistä vuotta 2024! Kannustamme kaikkia liittymään välittömästi paikallisiin kansallisradikaaleihin aktivisti- ja kamppailuryhmiin sekä kulttuurikollektiiveihin! 

Otamme tuttuun tapaan vastaan laadukkaita vieraskynäkirjoituksia (partisaani_toimitus@protonmail.com) ja jatkamme lisäksi 2023 käynnistämämme Radikaali arkisto ‑artikkelisarjan julkaisua.

Kansallismielisyys Kansallisradikalismi Pääkirjoitukset Partisaani

Keskustelu

7 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Neula ja laakeri

    Vastaa

    Kuulostaa mielenkiintoiselta, jäädään odottelemaan tulevia syväluotaavia artikkeleita. Toivottavasti ei tarvitse kovin kauan sitä ensimmäistä artikkelia odotella!

  • Nationalisti

    Vastaa

    ” Partisaani on suhtautunut alusta lähtien verkostoajattelunsa vuoksi muihin kansallisradikaaleihin suomalaismedioihin kumppaneina, ei kilpailijoina. Pidämme tehottomana mallia, jossa suuri joukko kansallismielisiä uutissivuja tuottaa päivittäin toisistaan hädin tuskin eroavaa sisältöä. ”

    Tästä sellainen huomautus, että näistä kaikista vaihtoehtomedioista Partisaani on ollut ylivoimaisesti laadukkain ja kaikin puolin paras.
    Uutissisältöä on ollut hieno lukea.

  • TT

    Vastaa

    Parhaimmillaan kansallisradikalismi voi olla kokonaisvaltainen sivistys- ja ryhtiliike, joka hylkää ja torjuu sekä idän että lännen barbarian. Lännen barbariaa edustaa sionismi ja sen uuskolonisaatiota harjoittava imperialismi sekä kulttuurimädätys. Idän barbariaa edustaa radikaali islamismi tai Venäjä silloin, jos se uhkaa Suomea. Suomen pienenä valtiona tulisi vastustaa kaikenlaisia suurvaltojen valloituspyrkimyksiä tai niiden harjoittamaa uuskolonisaatiota. Kannattaisi tukea ”globaalia etelää” sen itsenäisyystaisteluissa, esimerkiksi sen pyrkiessä poistamaan USA:n miehitysjoukot pois alueeltaan, kuten Irak yrittää tehdä. On ollut suuri virhe antaa USA:n tai Brysselin alistaa Suomi omaan määräysvaltaansa. Näin Suomesta on tehty pohjoinen siirtomaa, jossa läntinen sionistinen finanssitalous saa mellastaa vapaasti.

  • uutisvihje

    Vastaa
    • Otto Korsteeni

      Vastaa

      Tämä gab-kanava https://gab.com/INCOGMAN listaa vastaavia tapauksia. Näistähän ei Suomen valtamedia puhu mitään. Mutta sitten jos joku taparikollinen huumeneekeri kuolee pidätystilanteessa on ylellä ja hesarissa täysi rumba päällä. Ja Helsinki luovuttaa Senaatintorin roskaväelle mielenosoitusta varten.

  • White Pride!

    Vastaa

    Kuulostaa oikein hyvältä uudistukselta.

  • turisti

    Vastaa

    ”Demografia, raha ja väkivallan monopoli ovat poliittisen voiman ikiaikaiset kivijalat.” Seksismi, rasismi ja uskonto sopivissa suhteissa ja sopivissa maarin lienevat puolestaan kunkin etnisen ryhman selviytymisen taustalla ryhman politiikasta riippumatta.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi