Italian vaalit lupaavat metapoliittisen vaikuttamisen helpottumista koko Euroopassa

Italiassa nousee pääministeriksi sunnuntaisten vaalien jälkeen ”äärioikeistolaisin pääministeri Mussolinin aikakauden jälkeen”, mikä on tietysti askel parempaan suuntaan. Vuosikymmenten ajan vallassa ollut liberaali hegemonia alkaa murtumaan kansalaisten silmissä ja kansallismieliset arvot saavat tukevampaa jalansijaa ympäri Eurooppaa.

Vaikka kansallisradikaalista näkökulmasta katsottuna Italian seuraava hallitus tuskin on paras mahdollinen vaihtoehto, voi asiasta löytää paljon positiivisia puolia. Kansallisradikaaleilla on usein tapana boikotoida kaikkia mahdollisia tahoja, mikäli he eivät ole 100 % oikeaoppisia. Tämä johtaa ideoiden ja kansallisradikaalien liikkeiden marginalisoitumiseen, jolloin syypää ongelmiin löytyy hyvin todennäköisesti peilistä.

Koska italiassa tulee olemaan kansalliskonservatiivinen hallitus, on sillä helpottavia vaikutuksia etenkin metapoliittiseen vaikuttamiseen ja Overtonin ikkunan siirtämiseen vielä lisää kansallismieliseen suuntaan. Italian hallitus tuskin seisoo samalla tavalla kansallismielisten virtausten tiellä kuin vasemmistohallitus seisoisi, kunhan heidän kanssaan ei erikseen haasta riitaa.

Positiivisia näkymiä

Miltä kuulostaisi vaikkapa mediatuki nationalistisille medioille, sananvapauslakien tarkistaminen, suurten lapsiperheiden tukeminen rahallisilla avustuksilla, nationalistisen kulttuurin tukeminen tai kansallismielisiä ajatuksia tukevan tieteen rahoitus? Tällaisten asioiden tiellä tuskin seisovat nationalistisella sanomalla tiensä parlamenttiin raivanneet puolueet.

Poliittiset puolueet seuraavat gallupeja, tilastoja ja ihmisten huulilla olevia keskustelunaiheita silmä kovana. Mikäli kansallisradikaalit onnistuvat hyödyntämään momentumin kunnolla metapoliittisin keinoin, siirtyy myös tuore hallituspuolue enemmän nationalistiseen suuntaan, mikä taas itsessään on positiivinen asia. Tiettyihin virtauksiin positiivisesti suhtautuvat hallitukset yleensä rahoittavat tahoja, jotka ajavat puolueen suosimaa sanomaa parlamentin ulkopuolella.

Löytämällä alkuun yhteisiä tekijöitä hallituksen kanssa ja puhumalla niistä, luodaan siltoja korkeissa viroissa olevien ja marginaalisempien tahojen välille. Tästä on lyhyt matka rahoitukseen ja uusien virtausten lobbaamiseen, mikä on omiaan kiihdyttämään kansallisradikaalia lumivyöryä, joka vain kasvaa ja kasvaa koko Euroopassa.

Mallia Unkarista

Esimerkkinä voimme ottaa Unkarin. Maan hallitus tunnetaan kansalliskonservatiivisesta arvopohjasta. Se ei ole mikään unelmavaltio monille tätä tekstiä lukeville, mutta Fidesz-puoluetta kirittää kansallisradikaali Mi Hazank ‑puolue, joka sai viime vaaleissa noin 6 prosenttia äänistä nousten maan kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi.

The Times of Israel kutsuu Mi Hazankia ”Unkarin radikaaleimmaksi nationalistipuolueeksi toisen maailmansodan jälkeen”. Vertaus tuo sionistien mieliin välittömästi Unkarin Nuoliristi-puolueen, joka teki tiivistä yhteistyötä Saksan kansallissosialistien kanssa. Olisiko sillä kasvualustaa kulttuurimarxilaisessa valtiossa, jossa ajatusrikokset vievät nationalisteja vuosiksi vankilaan ja jossa pelkkä tilojen varaaminen on hankalaa?

Unkarissa nationalistisen puolueen on helpompaa kasvaa ja luoda metapoliittista vaikutusvaltaa, sillä hallitus ei ole joka asiassa poikkiteloin sellaisen tahon kanssa. Toivottavasti näemme tämän nyt tapahtuvan myös Italiassa, jossa kansallismielinen aktivismi ja erilaiset alakulttuurivirtaukset ovat antaneet mallia Suomeenkin vuosien varrella.

On helppoa nähdä Unkarin mallin toteutuvan lopulta myös Italiassa, kunhan paikalliset eivät itse tyri asiaa. Muutos voi olla hiljaista ja näkymätöntä, paikallista ja sosiaalista, mutta pitkällä tähtäimellä merkittävää koko Euroopan tulevaisuuden kannalta.