Partisaani julkaisi mainosvideon – katso ja jaa!

Live-raporteistamme on kehkeytynyt Partisaanin tunnistettavin tavaramerkki.

Pääkirjoitukset

Keväällä 2020 perustettu Partisaani-verkkojulkaisu on puolentoista vuoden mittaisella taipaleellaan ehtinyt kartuttaa uskollisen kansallismielisen lukijakunnan. Kiitämme erityisen lämpimästi Partisaani-linkkejä verkossa aktiivisesti jakavia seuraajiamme, sillä teidän ansiosta julkaisumme kattavuus kasvaa koko ajan.

Partisaanin mediatyö kattaa tutkivan journalismin ja ajankohtaisen uutisraportoinnin ohella myös suorat lähetykset Suomen tärkeimmistä mielenosoituksista. Live-raporteistamme onkin kehkeytynyt Partisaanin tunnistettavin tavaramerkki.

Julkaisimme tällä viikolla koostevideon mielenosoitusraporteistamme. Kannustamme lukijoita jakamaan myös tätä videota tehokkaasti verkossa, sillä mikään ei motivoi toimitusta yhtä tehokkaasti kuin kasvava seuraajamäärä!

Muistutamme myös lukijoita mahdollisuudesta antaa uutisvinkkejä. Jos olet kohdannut viranomaisten piilottamaa maahanmuuttajarikollisuutta, henkilöllisyyttään peitteleviä äärivasemmistolaisia, korruptiota, lobbaamista tai muita suomalaisvastaisia ilmiöitä, kerro niistä meille jo tänään: contact@partisaani.com

Kansallismieliset Kansallismielisyys Kansallisradikalismi Kotimaa Pääkirjoitukset Partisaani Yhteiskunta

Keskustelu

12 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Hyvä hyvä

    Vastaa

    Pitää sanoa että ko. haastattelijalla on sopivan pitkä pinna eikä hän provosoidu varmaan ikinä. Oman itseni tietäen provosoituisin paljon vähemmästä.

    Videossa oli hyvä taustamusiikki, antoi ”sähköisen tunnelman” joka usein onkin sielä missä tapahtuu.

  • TT

    Vastaa

    Pravda-lehdistön maailmassa tarvitaan partisaaneja ja kipeästi. Valtamedia on ajanut itsensä totaaliseen älylliseen ja moraaliseen konkurssiin toimien vallananastajien, kuten syvävaltion äänitorvena ja aivopesuvälineenä. Valtiaat syöttävät agendansa kansalle median kautta ja kuvittelevat, että heidän toimilleen on oikeutus, koska iso osa kansasta yhä uskoo valtamedian juttuihin. Median kautta valtiaat manipuloivat kansaa ja sanelevat, mitä näiden tulee uskoa ja tekevät ihmisistä niitä kuuliaisia idiootteja, joita maailmanlaajuinen kommunismi ja juutalaisuus kulloinkin tarvitsevat.

  • NS

    Vastaa

    Kiitos, Partisaani on tervetullut piikki EUostoliiton perseessä. Löytyykö toimitukselta anonyymia lahjoituskanavaa minkä kautta mediatoimintaa voi tukea?

    • lukija

      Vastaa

      Jos ei ole rahankeräyslupaa, niin toimitus ei voi varmaankaan vastata julkisella foorumilla kysymykseesi. Kannattaa laittaa mailia ja kysyä yksityisesti.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Partisaanin toimittajalla on sama letkeä meno, kuin aikoinaan Napakympin Kari Salmeilaisella oli!

  • Nationalisti

    Vastaa

    Partisaani tekee todella upeaa ja tärkeää työtä, aktiivisena lukijana olen myös huomannut, että toimituksellinen sisältö sen kuin paranee ajan myötä.
    Tämä uutissivusto on ehdottomasti vaihtoehtomedioiden ykkönen, olen parhaani mukaan pyrkinyt lisäämään ihmisten tietoutta Partisaani-sivuston olemassaolosta!

  • nimi sensuroitu

    Vastaa

    Hieno video. Harmi vaan, että Youtubessa on vahva sensuuri. Kannattaisiko perustaa varmuuden vuoksi varakanava esimerkiksi Tokentubeen tai Bitchuteen?

  • Anonyymi

    Vastaa

    Erittäin arvokasta työtä teette! Kiitos Partisaanin toimitukselle laadukkaasta uutisoinnista. Jatkakaa samaan malliin! 👌🏻

  • pzkw

    Vastaa

    Kohdassa 1:10 legendaarinen kommentti haastattelijalta, ”let´s dance 💪🏼👍🏼

  • Marcus Aurelius

    Vastaa

    Jatkakaa samaan malliin! Ja säilyttäkää hermonne yhtä ryhdikkäästi! Kiitos!

  • Nationalisti

    Vastaa

    Täällä nimimerkki ”NS” jo kyselikin, että onko mitään kanavaa mitä kautta toimitustyötä voisi tukea.
    Kysymys toimitukselle: Onko suunnitteilla minkäänlaisia kannatustuotteita myytäväksi?
    Paitaa, mukia tai jotain pientä sälää?

  • Neurologi Nykänen

    Vastaa

    Hyvää työtä, Partisaani.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi