Koronahysterian varjolla Euroopan unioni huijasi jäsenvaltioidensa veronmaksajilta 750 miljardia euroa unionin talouden ”elvyttämiseen”. Kauppalehden mukaan kyseessä on kuitenkin vain vähäpätöinen ”starttiraha” siihen verrattuna, kuinka unioni tulee imemään jäsenvaltioiden verta tulevina vuosina.
Kuten Partisaanin lukijat tietävät, EU käyttää luomiaan kriisitilanteita hyväkseen tuhotakseen jäsenvaltioiden taloudellista omavaraisuutta ja poliittista itsemääräämisoikeutta.
Koronaa tekosyynä käyttäen EU lisäsi jäsenvaltioidensa velkataakkaa ja joudutti täysiveristä liittovaltiota supistamalla jäsenvaltioiden kykyä päättää omasta taloudenpidostaan. Koronaakin voimakkaampi poliittinen ase on kuitenkin ilmastonmuutos, johon vedoten EU tahtoo nyt murskata kansallisvaltiot velan ja Brysselissä laadittujen pakkolakien ikeeseen.
Kauppalehti uutisoi Brysselistä vuodetuista tiedoista, joiden mukaan koko EU-alueen ”talousjärjestelmä halutaan uudelle pohjalle”. Koronaa on käytetty kansalaisten harhauttamiseen, jotta todellisia päätöksiä on voitu tehdä demokraattiselta prosessilta piilossa kulissien takana: ”Euroopassa on valmisteltu perustavanlaatuista mullistusta sillä välin, kun koronan hoito on varastanut huomion.”
Motiivi ei ole luonnon suojeleminen vaan kansallisvaltioiden tuhoaminen
Ursula von der Leyenin komissio valmistautuu tappamaan jäsenvaltioiden taloudet velkapaketilla, jonka hintalappu on yli 7 000 miljardia euroa, Kauppalehti paljastaa:
”EU:n elvytyspaketin 750 miljardia euroa on starttiraha verrattuna siihen, millaiset investoinnit energiamurros vaatii. Arvioiden mukaan investointitarve vuoteen 2050 mennessä olisi yli 7 000 miljardia euroa tai lähes 250 miljardia euroa joka vuosi.”
EU:n ylläpitämä materialistinen länsimainen elämäntapa, kerskakulutus ja kehitysavun edistämä liikakansoitus eivät tule päättymään 7 000 miljardin euron ”ilmastohankkeen” myötä. Luonnon riistäminen tulee jatkumaan. Hankkeen ainut tavoite on tuhota kansallisvaltioita, rikastuttaa koronkiskojia ja edistää liittovaltiokehitystä.
Lähde: Kauppalehti
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Tolkku Takaisin
Rahan menettäminen kirpaisee, mutta pahinta on tulossa oleva ankara poliisivaltiomalli, jota on kaiken aikaa rakennettu plandemian verukkeella. Jo nyt uusien lakien ja säännöstöjen perustuslaillisuuden tarkastelu on retuperällä ja tarvittaessa EU jyrää kaiken yli. Tulossa oleva dystopia on ihmisluonnon ja moraalilain vastainen, mutta tämäkin on otettu huomioon ja ihmisten käyttäytymiseen ja aivotoimintaan tullaan puuttumaan teknologian ja lääketieteen keinoin.
Jari M
Kun lopulta nämäkään rahat eivät riitä, tulee eteen EU:n väkivaltaisen laajenemisen kausi.
– Kaikki lähialueiden valtiot liitetään unioniin sotaa käymällä; Valkovenäjä ensimmäisenä.
Myös «yhteistyö» Afrikan kanssa tulee lisääntymään:
– vanhat hyvät siirtomaa-ajat palaavat takaisin
– ja alkaa Afrikan ennennäkemätön riisto,
– «ilmastosopeuttaminen».
Tyrsky
Hyvä artikkeli! Tällaista lisää!
Nyt on fokus osunut kohdalleen, pisteet siitä. Silloin kansa voi paitsi kiinnostua asiasta, myös antaa sille tukensa. Toisin on silloin, kun keskitytte jahtaamaan ja nolaamaan nulikoita, olivatpa nämä sitten lapsia, lapsellisia, tai vaikkapa vain höyrähtäneitä. He tarvitsevat apuamme, eivät vihaa. He ovat kuitenkin läheisiämme, mutta mitä tulee epäterveisiin järjestelmiin ja rikollisiin organisaatioihin, ne tulee paljastaa ja kaataa.
pöh
Ei koske vain EU:ta, se maailman rikkain herrakerho Soroksen ja Gatesin johdolla haluaa koko maailman hallitsijaksi.
Koronahuijaus on heille hyvä työkalu, mutta entistä enemmän siirtyvät ”ilmastonmuutos” hysterialla pelaamaan.
Ja kaikki on helppoa kun mediakin on täysin heidän hallussa.
Hip Hei 1984
Helsingin koulut ilmoittivat juuri eilen, keskellä kesää, jalkapallo-otteluiden väliajalla että 12–15 vuotiaita aletaan rokottamaan koronapiikillä. Vanhempien suostumusta ei ”vapaaehtoiseen” geenipiikkiin tarvita, vaan terveydenhuollon ammattilainen päättää hänen puolestaan. Siis kouluterkkari Irma, tai hänen sijaisensa, siivooja Elsa, joka varmaan saa lisäpalkkaa kyseisestä toimenpiteestä. Saattaa olla, että tarjoavat tikkarin kivalle piikin ottajalle, ja ehkä moittivat muita ”kulkutautimyönteisiksi” kuten varusmiehille tehtiin. Piikin ottaneet saivat kolmen vrkn loman. Hätäkeskus ei ota rikosilmoitusta vastaan, tietenkään, vaikka koronaa ei ole eristetty ja 93 ihmistä on kuollut Fimean tilastojen mukaan ihmisillä testaamattomaan geenipiikkiin, olematonta virusta vastaan. Yksi prosentti piikkivahingoista ilmoitetaan kuulopuheitten mukaan. Odotellaan ensi syksyä ja lisäkuolemia.
Lord Mystery
Liittovaltioiden luomiseen usein liittyy sisällissota. En pidä mahdottomana, että myös Euroopassa liittovaltion kannattajat ja vastustajat ratkaisevat välinsä sodalla.
Elämme mielenkiintoisia aikoja. Olemme murroskohdassa, jossa ratkaistaan maailman ja Euroopan historian suunta.
Jones
Kaikki alkoi siitä kun alettiin antamaan etelämaalaisille tukirahoja. Summat vain kasvavat kokoajan. Samaanaikaan etelämaalaiset auttavat rotuveljiään pohjoiseen meren toiseltapuolelta. Näin pohjoinen valloitetaan siirtolaisuudella.
tulitikkutyttö
Tätä edelsi 2000-luvun alkupuolelta lähtien Kreikan ja muutaman muun maan ennennäkemätön velkaantuminen. Silloinkin julkisuudessa kyllä sanottiin että olisi aihetta käyttää maakohtaisia markkinakorkoja mutta lähinnä Ranskan ja Saksan pankit halusivat kasvattaa antolainaustaan ehkä joka vastuuttomammin kuin SKOP 80-luvun loppupuolella. Tätä edelsi ENRONin konkurssi joka ”hoidettiin” niin että USA lainasi lisää rahaa. Tältä ajalta on jäänyt mieleen ikävien dokumenttien käsittelyyn liittyvä kysymys ”Can’t we just enron them?”. Finanssikriisin ensimmäinen askel oli Lehman Brothersin konkurssi, ja ongelmamaiden velat ovat edelleen maksamatta ja nyt euromaiden veronmaksajien niskoilla.
Höpö Höpö
Höpö höpö.