Isojen globalistipoikien suljettujen ovien takana vietettiin tänään taas heprealaista riemujuhlaa kun hölmöläiskansa Suomen petokselliset johtajat allekirjoittivat amerikkalaisten sotilasmiehityksen takaavan DCA-sopimuksen. Ylen verkkosivujen uutisessa Suomi ja Yhdysvallat allekirjoittivat DCA-sopimuksen – Blinken: Historiallinen vuosi maiden yhteistyölle Washingtonin allekirjoitustilaisuudesta kerrotaan kuin kyse olisi läpihuutojutusta, vaikka tähän pisteeseen pääseminen on vaatinut vuosikausien kärsivällisen juonittelun ja oikean hetken odottamisen.
Ukrainan sota avasi suomalaisille lännen agenteille aikaikkunan romuttaa lopullisesti maamme riiippumattomuus ja itsenäisyys. Samaan aikaan ajoitetun mediakampanjan kanssa luotiin sotapsykoosi, jolloin voitiin sivuuttaa kansalaisille luvattu Nato-kansanäänestys. Kaikkea tätä oli juonimassa presidentti Sauli Niinistö, joka on jo 1990-luvulta lähtien ollut mukana kaikissa projekteissa, joissa Suomen itsemääräämisoikeutta on ulosmitattu: EU-jäsenyys, Euro-valuuttaa, Nato-jäsenyys ja viimeisimpänä DCA-sopimus.
Sotilasliittointegraatiossa Niinistö on toiminut kansan selän takana jo pitkään, ensimmäisenä merkittävimpänä juonitteluna 4. syyskuuta 2014 allekirjoittettu Suomen ja Naton yhteisymmärryspöytäkirja, joka tunnetaan paremmin nimellä isäntämaasopimus. Tästä sopimuksesta tehtiin lukuisia tuloksettomia kanteluita oikeuskanslerille, koska sopimus allekirjoitettiin ilman eduskunnan käsittelyä ja hyväksyntää. Kesällä 2017 Niinistö oli puolestaan tausta-arkkitehtinä kun Suomi liittyi Ruotsin kanssa Iso-Britannian vetämään nopean toiminnan joukkoon, joka tunnetaan lyhenteellä JEF (Joint expenditionary force). Tätä kansalle jälleen kerran yllätyksenä tullutta sopimusta Niinistö kommentoi Ylelle sanomalla, että ”tärkeintä yhteistyössä on henkinen yhteys”, vaikka tosiasiassa sopimus pitää sisällään konkreettisia vastavuoroisia velvoitteita. Joka tapauksessa sekä isäntämaasopimus että JEF-liitto olivat takaoven avaamista jo kauan valmistellulle Nato-jäsenyydelle. Kansalle pitkään populistista Nato-nuivuutta teeskennellyt Niinistö paljasti lopulta Ukrainan sodan alettua korttinsa ja sivuutti jäsenyysprosessissa aikaisemmin itse vaatimansa Nato-kansanäänestyksen.
Nato-jäsenyys on tosiasia ja tämän hyväksyvät myös maamme sotilasliiton vastustajat. Sen sijaan DCA-sopimus tuli kansan enemmistölle täysin puskista, koska Nato-jäsenyyden allekirjoittamisen aikoihiin sellaisesta ei puhuttu julkisuudessa vielä mitään. Ilmeisesti Niinistön johdolla lännelle rähmällään oleva oikeistohallitus päätti viedä kaikessa hiljaisuudessa maamme lopullisesti atlanttiseen ”kovaan ytimeen”, uppoavan laivan ankkuriksi. Kun Natoon oli liitytty, miksi ei saman tien tehtäisi vielä erityissopimus, jolla amerikkalaiset sotilasjoukot voivat miehittää maamme viittätoista aluetta. Näin Suomi-huora pääsee antamaan lännelle sekä edestä että takaa.
Kriittinen kansalaisen kysyy oikeutetusti, että eikö Natoon liittymisen pitänyt jo turvata Suomi mahdolliselta Venäjän aggressiolta. Mihin vielä tarvittiin DCA-sopimusta? Tiedotusvälineiltä on turha odottaa rehellistä analyysiä, sillä se antamat vastaukset näihin kysymyksiin ovat samat kuin sopimuksen allekirjoittaneella puolustusministeri Antti Häkkäsellä ja ulkoministeri Elina Valtosella. Vallan vahtikoirana media ei enää arvostele valtaa, vaan se ainoastaan vahtii, ettei poliittisia päätöksiä arvostella.
On hämmästyttävää, kuinka helposti Suomi on saatu mukaan ylläpitämään Amerikan imperiumin silmissä rapistuvaa hegemoniaa. Yhdysvaltojen johtamaan pakoterintamaan liittymisellä taloussuhteet ja hyvät välit Venäjään katkaistiin lopullisesti asiaa sen suuremmin pohtimatta. Naton antamilla lihaksilla sitten räksytetään itänaapurille suorastaan odottaen, että Venäjä reagoisi aggressiivisesti. Tässä Amerikalle mielistelevässä hyvesignaloinnissa pahimpia Venäjä-hysteerikkoja ovat nopeasti globalistiprostituutiksi vajonnut Elina Valtonen ja Jussi Halla-aho. Kaikein huippuna Ulkopoliittisen instituutin propagandisti Charly Salonius-Pasternakin puheet itseään toteuttuvasta ennusteesta, jossa kaikkien suomalaisten pitäisi mitä pikimmiten varustautua sotaan Venäjän varalta. Tuoreen haastattelun mukaan Putinilla ei tiettävästi ole tällaisia aikeita, mutta ehkäpä Yhdysvalloilla on…
Yhdysvaltain ulkopolitiikka ohjaaville sionisteille, neokonservatiiveille ja muille sotahaukoille Suomen asettuminen eturintamaan Venäjää vastaan sopii tietenkin hyvin. DCA-sopimuksen Yhdysvaltain puolesta allekirjoittanut juutalaistaustainen (muitahan Bidenin kabinetista ei juuri löydy) Antony Blinken myhäili sopimuksen tehtyään tyytyväisenä, koska Amerikka oli löytänyt jälleen maan, joka on valmis käymään puoli-ilmaiseksi sijaissotaa heidän maailmanvaltansa puolesta. Blinken ymmärsi myös kehua yksinkertaisia tshunia, sillä nämä arvostusta kerjäävät heikkoitsetuntoiset sven dufvat ovat valmiita tekemään mitä tahansa, kunhan vain joku amerikkalainen taputtelee niitä lempeästi poskelle.
Huom! Mikäli luet tämän artikkelin Partisaani-sivustolta, muistathan ettet voi jakaa sitä sosiaalisessa mediassa, koska teknotyrannit rankaisevat linkin levittäjää bannilla ja estävät jutun julkaisemisen. Jakaminen onnistuu vain käyttämällä alkuperäisen Yle Watchin linkkiä.
Lähde: Yle Watch
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
TT
Aito itsenäisyys laitettiin sitten varasto-aittaan odottelemaan, jos sille olisi joskus käyttöä. Valtiollinen itsenäisyys on kuin kaunis vanhanaikainen käyttöesine, aikoinaan tehokaskin ja uudenaikainen, mutta nykymaailmassa auttamattoman vanhanaikainen. Kerran vuodessa kokoonnumme muistelemaan valtiollista itsenäisyyttä, otamme aitasta tuon vanhan pölyttyneen esineen, muistelemme kuinka esi-isät sitä taitavasti käyttelivät, sitä huolsivat ja sitä taistellen varjelivat. Valtiollisen itsenäisyyden käyttäjillä piti olla vankka valtiomiehen ammattitaito eikä sellaista nykypäivänä enää tapaa. Olisi sulaa hulluutta antaa valtiollinen itsenäisyys nykypäivän poliitikkojen käsiin.
Itsenäisyyden muistoa yritämme varjella pilkkaajilta, jotka kutsuvat sitä suomettumisen ajaksi. Jos esittää, että valtiollinen itsenäisyys olisi yhä tänä päivänä käyttökelpoinen, saa armotta putinistin ja hörhön maineen. On vähän outoa, että teknokraattista NWO-valtiomuotoa ylistävät jaksavat aina pilkata Suomen valtiollista itsenäisyyttä. Ikään kuin heitä kiusaisi sellainen ajatus, ettei NWO:hon vaihtaminen olisikaan niin autuas asia. Siksipä vanhan Suomen mainetta on alati mustattava. On erikoista sekin, että USA:n miehittämä Saksa oli aikoinaan Suomen “suomettumisen” kova arvostelija. Tuolla juutalaisten orjavaltiolla oli jostain syytä suuri tarve arvostella itseään paljon vapaampaa Suomea.
Neula ja laakeri
Valtapolitiikka on nykymaailmassa raakaa. Suomella ei voi olla poliittista potentiaalia,
Koska Suomella ei ole omaa ydinasetta,
Koska Suomella ei ole öljyvarantoja,
Koska Suomella ei ole korkeatasoista teollisuutta, jonka tuotteita MUIDEN OLISI PAKKO OSTAA,
Niin Suomella ei ole MITÄÄN!
Näinollen Suomella ei voi EDES TEORIASSA olla omaa suunnitelmaa.
Näinollen Suomella ei ole muuta mahdollisuutta kuin olla osa muiden suunnitelmaa!
[Sic erat scriptum]
Kissanhännän nostaa kissa itse
Onpas jotain mitä muilla ei ole. Pinta-alaa, vettä, puhdasta ilmaa, metsää, luontoa, jokamiehenoikeus, ei ruuhkia, ei levottomuuksia jne.
Bibi
Pinta-ala, vesi, metsä ja luonto ovat kaikki tarvittaessa Suomessa kaupan. Myydään tuhkatkin pesästä!
Neula ja laakeri
.….…..Ja valtionvelkaa 153 miljardia euroa
Nationalisti
Suomi ei ole itsenäinen ollut vuosikymmeniin, tämä on vain viimeisiä silauksia sille, kun Suomi ulkoistetaan täysin ylikansallisille instituutioille.
Niinistö tarkoituksella petti kansaa ja juoni tätä kehitystä vuosia ja vuosia, kaikki puheet kansanäänestyksistä ja demokratioista oli pelkkää valehtelua ja sen hän tiesi itsekin kokoajan, naamasta näki.
Artikkelin kuvaa kun katsoo, niin pelkästään siitä jo näkee, miten typeriä ja vastenmielisiä hahmoja Häkkänen ja Valtonen ovat, varsinkin jälkimmäinen on globalisti sanan kaikissa merkityksissä.
seant
Se on kaikkein pahinta, ettei Suomi ei voi neuvotella esim. Venäjän kanssa raja kysymyksestä ensin pitää kysyä Usalta, Natolta ja Eu:lta, myös kaikki presidentiksi pyrkivät ovat sanoneet samaa. Venäjän mukaan Suomen neuvottelu haluttomuuden mukaan he joutuivat sanomaan 20.10.23 rajasopimuksen irti, Orpo väittää lähettäneessä jonkun diplomaattipostin, nyt puhutaan kaikesta muusta mitä rajalla pitäisi tehdä, mutta kukaan ei sano sanallakaan , että lähtisi neuvottelemaan Venäjän rajaviranomaisten kanssa asian laittamisesta kuntoon, eli venäläiset tarkastaisi Suomen puolesta onko näillä passin omaavilla myös viisumi Suomeen.
Nimetön
Suomi on Yhdysvaltojen lisäksi rähmällää myös Israeliin. Ostettiin juuri aseita sieltä yli 300 miljoonalla, mikä mahdollistaa palestiinalaisten kansanmurhan jatkamisen. Israelin puolustusministeri Yoav Gallant sanoi jonkin aikaa sitten näin: “We are fighting human animals and we are acting accordingly.” Suomella ei siis valitettavasti ole minkäänlaista moraalista selkärankaa.
rautaturisti
Ihan uteliaisuudesta; hyvin moni täällä pitää arabeja paskiaisina, joille kaikki kurjuus on ihan oikein ja ansaittua (olen itsekin sitä mieltä). Mutta mikä tekee palestiinalaisista niin hemmetin ihania? Siis ihanko vain se että juutalaiset antaa niille kunnolla pataan, siksi pakko rakastaa niitä pirun vatipäitä? Varsinkin kun ne kyseiset vatipäät täällä Suomessakin liittoutuvat vasemmiston kelkkaan, ja taatusti irrottaisivat mielellään jokaisen tätä sivustoa lukevan pään jos mahdollista.
Nimetön
”hyvin moni täällä pitää arabeja paskiaisina, joille kaikki kurjuus on ihan oikein ja ansaittua (olen itsekin sitä mieltä).”
Ihan uteliaisuudesta; miksi?
”Varsinkin kun ne kyseiset vatipäät täällä Suomessakin liittoutuvat vasemmiston kelkkaan, ja taatusti irrottaisivat mielellään jokaisen tätä sivustoa lukevan pään jos mahdollista.”
Miten tämä ilmenee käytännössä?
Jutikat on myrkkyä
”Mutta mikä tekee palestiinalaisista niin hemmetin ihania?” Kukas tässä niiden ihanuudesta on puhunut? Siitä sen sijaan puhutaan että sionistit tekevät niiden kansanmurhaa ja kuten meidän maanpetturien siirroista voi nähdä me olemme seuraavina murhattavien jonossa. Jutikat ovat kaiken takana tässäkin. Jutikat ovat todellisia vihollisia niin meille kuin palestiinalaisillekin.
TT
Kun ei ole itse juutalainen, niin on vaikea olla tuntematta myötätuntoa sorrettua ihmisryhmää kohtaan, varsinkin jos ja kun ne ovat asuneet omalla alueellaan jo kauan ennen Euroopasta tulleita väkivaltaisia maahantunkeutujia. Mutta on totta, että palestiinalaisten puolustamiseen on nyt sotkeutunut vahvasti vasemmisto ja se on tuonut kuvioon mukaan omia typeriä narratiivejaan esimerkiksi rinnastaen palestiinalaiset ja Etelä-Afrikan ”sorretut” neekerit toisiinsa.
Suomen soturi
No palestiinalaisten joukossahan on paljon kristittyjäkin ollut, jotka kanssa samanlailla on saanut osansa. Sen lisäksi ihan yleisesti muutenkin se oli vielä ihan rauhanomainen kunnon sivistysvaltio, muiden länsi euroopan maiden lailla, kunnes alkoi suuri muutto aalto sinne eri Euroopan maista.
Linapuppu
Järki ei pysty käsittämään tätä kansallista tragediaa. Yleensä alhaisimmillakin olioilla on elossasäilymisvietti, mutta kansakunta kulkee hyppien keikkuen kohti tulevaisuutta kasana radioaktiivista tuhkaa. Ihan oikeasti mietin Merja Nurmelan, Ulla Kormaksen ja Helmi Voutilaisen psyykeen tilaa. Miten ne ovat selvinneet tähän asti, vai onko asumisyksikön aita osoittautunut liian korkeaksi ylittää.
Näin on närhen munasarjat asemoitu
Mikäs julkkiksia nuo muka ovat? Miksi kenenkään olisi tarve kiinnostua joidenkin tuntemattomuuksien ajatuksista
gg
Itsenäisestä ja ylpeästä suomi neidosta tuli muutamassa vuosikymmennessä ympärileikattujen globalistien halpa ja haiseva loisiva dumppi reikä. Muutamassa vuosikymmennessä suomihuorat(mieskin voi olla huora) olivat valmiita unohtamaan historian, identiteetin ja ne massiiviset uhraukset joita aiemmat sukupolvet ovat tehneet jotta saisimme itse päättää ja itse määrätä. Siihen riitti vain uhkakuvilla pelottelu, juutalainen aivopesu ja ostoskeskusten rakentelu(materialismi).
Huora ei halua eikä arvosta itsenäistä päätöksentekoa eikä omaa määrämisvaltaa vaan haluaa muiden sanelevan ja päättävän ja tekevän koska ei huoralla riitä kykyä päättää, tehdä, saati ajatella itsenäisesti ja järkevästi. Huora osaa vain huorata ja sitä nykysuomalaiset osaavat ehkä parhaiten koko maailmassa.
Luciferian Enlightenment
Se on sitten sekin kivi ”muurattu” Baabelin Torniin l. länsimaiden auringonlaskun temppeliin.
Hyvästi Suomi, oli mukava tutustua.
Lord Mystery
Joskus synkimpinä hetkinä mietin, että ehkä ruotsalaiset ovat oikeassa, ja suomalaiset ovat kyvyttömiä hallitsemaan itseään.
Historiaa kun katsoo, trendi on selvä: Suomi tarvitsee aina isännän ja on aina luokan kiltti poika, jolle kaikki käy, kunhan ”saa olla porukoissa”.
Toivottavasti kyse on vain Suomen herroista, jotka nöyristelemällä pyrkivät edistämään omaa, ja vain omaa etuaan.
Ruotsi on hyvä ystävämme
Samaa ajattelen. Ruotsin ei olisi pitänyt luovuttaa Suomea Venäjälle v. 1809. Ei noista torppareita ole isännäksi, kun kaiken antavat pyytäjille. Itsenäisyys on hävitty jo. Pyytäkää herrat nyt pääsyä takaisin Ruotsin maakunnaksi. Viktoria on ihana!
DCA sopimuksesta
- Suomi avaa sopimuksella 15 sotilasaluettaan Yhdysvaltain joukkojen käyttöön. Sotilasalueille tulee myös tiloja, joihin on pääsy vain Yhdysvalloilla.
- Mikäli yhdysvaltalainen sotilas syyllistyy Suomessa rikokseen, hänet tuomitaan Yhdysvaltain tuomioistuimessa.
Henrik
Suomi oli puolisalaa sionistisen sotateollisuuskompleksin ohjauksessa laittomasta ”Isäntämaasopimuksesta” alkaen mutta nyt Suomi on täysin avoimesti sen alaisuudessa ja tulee kärsimään seuraukset kuin minkä tahansa rikollisjärjestön jalkamiehet. Suomi on kuin gangstereiden typerin nyrkkimies joka vastaanottaa kaikki luodit. ”Kummisedät” vetelee narusta kaukaa ja jopa ”salkuttomat” kansanedustajat sätkivät tahdissa mukana. Tämä on kuin painajaisunta, paitsi että olen täysin hereillä ja se on normisuomalaiset ketkä kävelevät ja toimivat unessa tai hypnoosissa.
John Wick 2.0
Häkkäsen pulkkanenällä kuvassa ainakin hauskaa. Mites ihmeessä täällä noin vähä-älyisiä johtajia.Näätä-Niinistö ym. ei ymmärrä.Tosin lahjonta ym korruptio mittavaa joten rahaa se huorakin tottelee. Bideeletkun armeija kylläkin suht pieni joten ei jenkeistä nyt ukkoja heltiä. Lentävää romurautaa ehkä . No”,ollaan niissä pöydissä oltu missä päätetään .…” heh…hölmöt
Antti Aasilla on häkää päässä
Ne on ne USA:n tiedustelupalvelut valinneet tyhmimmät Suomessa avainhenkilöiksi ratkaiseviin asemiin. Muuta selitystä ei tarvitse hakea. Antti joutuu vielä häkkiin.
Juha
Nyt kun Suomi on antanut turvapaikan ukrainalaisille miehille jotka pakenivat sotaa ja USAn asettamaa nukkehallintoa niin saavatkohan ne uuden turvapaikan jostain kun USA järjestää sodan itärajalle. Nyt kun sota pian loppuu Ukrainassa ja valta vaihtuu niin ehkä he saavat turvapaikan sieltä. Sillä eihän maahanmuuttajilta voi vaatia että he puolustaisivat uutta kotimaataan asein, jos ei halua. Eihän?
Elinan kauniit silmäpussit ovat jo venyneet
Antin silmät eivät näe mitään. Naama on niin syvällä jenkkikoirien perseessä.
pää määrää
Hyvä kirjoitus, mutta muutamassa kohdassa olen eri mieltä. Tukea siihen antavat viime vuosien tutkimukset. Meidän vallanpitäjät eivät ole petollisia juonittelijoita tai hysteerisiä typeryksiä. Eivät kuitenkaan tajua nykyistä tilannetta, koska elävät hypnoosissa, jossa havaintokyky on liian rajoittunutta, ja hypnotisoivat suurimman osan kansalaisista samaan massahypnoosiin. Tässä tilassa näkee tilanteen omalla tavallaan ja pitää sitä ainoana oikeana tavoitteena. Näkeehän sen terveesti ajatteleva artikkelin kuvasta, allekirjoittaneet ovat onnesta huumaantuneet. Heidän kyky on ajatella ja havaita asioita vain yhdestä näkökulmasta ja terveet ajatukset ovat hypnoosin pimentämiä. He eivät ole perillä ollenkaan tekojensa vaarallisuudesta eivätkä huomaa olevansa Yhdysvaltojen luomassa henkisesti vajaassa tilassa. Heidät ja mukaan hypnotisoituneet kansalaiset olisi saatava hereille. Massahypnoosi vain syvenee, ellei asiaan puututa realistisesti ja kritisoida tapahtuneita psykologisena vakavana häiriönä eikä ilkeänä juonitteluna, mikä vain lisää hypnoosin syvenemistä.
Toinen asia on DCA sopimus. Miksi sellainen syntyi nopeasti?
”Elokuussa 2022 Suomi päätti aloittaa neuvottelut Yhdysvaltojen kanssa uudesta kahdenvälisestä puolustusyhteistyösopimuksesta (Defence Cooperation Agreement, DCA). DCA tulee olemaan Suomea sitova kansainvälinen sopimus ja sillä luodaan ajantasaiset puitteet yhteistyölle.” Epäilen, että media tieto on valhetta. Eiköhän kehotus tullut Yhdysvalloista ja siihen on selvä syy. Suomen Nato sopimukseen Venäjältä tuli viestiä, ettei siitä ole haittaa Venäjälle, jos Suomi pysyy puolueettomana. Tämä ei tietenkään sopinut Yhdysvaltojen suunnitelmiin, joten suomalaisiin otettiin yhteyttä DCA sopimuksen aikaansaamiseksi. Viesti meni massahypnoosissa olijoille suomalaisille perille ajattelematta ollenkaan sopimuksen todellista tavoitetta. Tavoite on aivan ilmeinen, Venäjän etujen vähentämistä on jatkettava ja Suomen taholta, koska Ukrainan tilanne epäonnistuu.
Tästä ei hyvää seuraa Suomelle. Venäjällä tajutaan, että tilanne muistuttaa Ukrainan tilannetta ja siihen on varauduttava kuin Ukrainan tilanteeseen helmikuussa 2022. Suomen rajoille on uhkan takia luotava 100–200 tuhannen armeija, joka rasittaa Venäjän taloutta. Syyllinen armeijan tarpeeseen on Suomen toiminta ja sen kulut on perittävä suomalaisilta tulevaisuudessa. Halpaa teollisuusmateriaa on turha odottaa suomalaisille, vaikka kriittisen tilanne päättyisi yhteistyöhön tulevaisuudessa.
Paul Dittel
Joidenkin venäjämielisten kritiikki tätä sopimusta kohtaan, että Suomi ja Nato on hyökkäämässä Venäjälle näiden sitoumusten takia, on mielestäni rotanpaskaa. Sodan olosuhteissa Suomea käytetään tietenkin kilpenä ja hyökkäyksen hidastajana.
Sitten on toinen aspekti. Kun USA:n dollari romahtaa ‑kuten itse oletan- miten käy DCA-sopimuksen turvatakuiden? Dollarin kaatuminen merkitsee USA:n kansainvälisten sitoumusten peruuttamista joka puolella maapalloa. Mitä sitten tekee ”Suomi-huora” (lainaus otettu ylhäältä)?
No jo perkele
”Suomi on hyökkäyksen kilpi ja hidastaja”. Sinulle se ei ole ongelma. Suomalaiset pitääkin tapattaa Venäjän ja USA:n sodassa. Voi saatana, että sinulla on pehmeät aivot! Ihan tosissaan tuohon ei ole apua saatavissa. Toivottavasti itse kuolet jenkkivaunun telaketjujen alle, saatanan aivoton pässi!
Paul Dittel
Omituinen kommentti. Kerroin vain sen, mikä on realismia. Jos ei Nato-sota maistu, niin mene valittamaan Stubbille, Niinistölle, YLE-HS:lle, Sodomiitille, Iltapäivälehdille, UPI:lle ja lukuisille vapaamuurarilooseille. Se on hyvä ymmärtää näissä kinkereissä, ettei ketään kiinnosta vittuakaan suomalaisten henki. Ihan kuin shakkipelissä solttu olisi pelin tärkein nappula (pelin lopussa voi toki ollakin). Jos taas puolestaan nuoleskeltaisiin liikaa paskaa jauhavaa rosvoryssää tai peräti liittouduttaisiin sen kanssa, niin oltaisiin automaattisesti lännen vihollisia. Todellinen geopoliittinen liikkumavara on hyvin pieni ellei olematon, mutta useimmat ovat valinneet puolensa rehennellen.
Jutikat on myrkkyä
”Suomi ja Nato on hyökkäämässä Venäjälle näiden sitoumusten takia, on mielestäni rotanpaskaa.” Tuskinpa on, sillä USAn sionistit haluavat ryöstää Venäjän maailman suurimmat luonnonvarat ja saada Venäjän nurin jotta este niiden maailmanvallalle poistuu. Ukrainan ne kaappasivat saadakseen kasaarivaltakuntansa takaisin sehän sijaitsi siellä. Ei Suomi hyökkää täältä Venäjälle vaan amerikkalaiset sionistien etuja ajamaan. Yhtälö ei ole kauhean vaikea käsittää kun katsoo miten amerikkalaiset ovat toimineet ympäri maailmaa.
Että näin
Kyllä kansanvalta toimii saumattomasti tässä ”demokratiassa”, eu äänestys oli neuvoa antava ja se muuttuikin hovissa sitovaksi eikä näin ollen tullut uutta kierrosta, valuutta vaihdettiin ilman kyselyitä (tietty tarjous pakettiin liittyen), maassa ravannut Niinistön kutsumana Nato = amerikkalaisia= vieraan vallan joukkoja ”harjoituksissa” (alaskassahan ei ole enää lunta ks. ilmastonmuutos) joka poiki isäntämaasopimuksen ja lopulta hivuttaen (tämä uskottavasti kiellettiin mediassa ja samalla yhdenmukaistettiin kalustoa yms.) Natoon ja nyt luovutetaan, DCA sopparilla, rikollisille (joiden sotilaita ei kv-sopparit koske, yllättäen) turvapaikoiksi kun perseilevät (Okinawa hyvä esimerkki tästä) maan lakeja vastaan.
Puhumattakaan että aiemmin amerikkalaisille luovutettiin ilmaiseksi ilmavoimien ja suomessa kehitetyn salausmekanismin, jota eivät kyenneet murtamaan.
FBI käy opettelemassa/opettamassa joukkojenhallintaa vai mitä se oli, hovissa näköjään muuttunut että liittovaltion poliisi toimii maan rajojen ulkopuolella; Microsoft/google/ NSA:lla isot vakoilukeskukset firman piikkiin.
Miten tuo kansanvalta ja ääni oikein kuuluikaan noin niin kuin omasta mielestä?
Nimetön
Kiva lukea kun PartiZaaniin kirjoittelevat putinaZit kipuilevat, mokomat arabeja rakastavat väZZykät.
Amalek
Zionin kanneltako siellä soitellaan .….vai Belsenin surullista mustalaisviulua Hollywoodin tyyliin?