Persut mukana uudessa hallituksessa – Muuttaako kovempaa äänestäminen lopulta mitään?

Euroopan Unionin periferian pieni vasallivaltio nimeltä Suomi sai tiistaina 20. kesäkuuta 2023 sitten uuden uuden valtioneuvoston. Hallituksen muodostavat huhtikuun alussa pidettyjen eduskuntavaalien voittajapuolueet Kokoomus, Perussuomalaiset, Suomen ruotsalainen Kansanpuolue ja Kristillisdemokraatit. Jo tässä vaiheessa on pilattava hyvä tarina ja kerrottava, että manageriaalisen luokan eliitin sisäinen vallansiirto ei juuri vaikuta maamme politiikan suureen kuvaan, jossa tekemällä tehty etninen väestönmuutos, matelu Euroopan Unionille ja hirttäytyminen ”arvopohjaiseen”  länteen, etenkin amerikkalaisvetoiseen Natoon, tulee jatkumaan. 

Suomalaisten etujen ajamisessa hallituksen vaikutusvaltaa on vähennetty jokaisen vaalikauden jälkeen, tosiasia, josta ei julkisuudessa juuri puhuta. Ehkäpä siksi, että monoliittinen media on sen verran EU:n, YK:n, Naton ja ”kansainvälisten sopimusten” pauloissa, ettei sitä ole pitkiin aikoihin kiinnostanut suomalaiskansallisest edut, varsinkin jos ne ovat hallitsevan luokan intressejä vastaan. Mediaa vuosia seuranneet eivät ole voineetkaan olla huomaamatta, kuinka se tukee hallitusta sitä innokkaammin mitä epäkansallisempaa agendaa se ajaa. 

Jokainen vuoden 1991 jälkeinen Suomen hallitus on harjoittanut systemaattisesti kansallisen itsemääräämisoikeuden kaventamista, joten Sanna Marinin johtama suomalaisvihamielinen punavihreä viisikko oli vain johdonmukainen seuraus eliitin pitkään jatkuneesta korruptoituneisuudesta. Kun narusta vedetyt suomilampaat sitten lopulta huomasivat feministipoliitikkojen toteuttavan tosissaan globaaleja taivaanrannan unelmiaan, yrittivät he uusissa vaaleissa estää talouden ja kultuurin syöksykierteen äänestämällä kovempaa oppositiopuolueita. 

Järjestelmää pyörittävä nomenklatuura suorastaan tyrkyttää kansalaisille mahdollisuutta vaikuttaa eliitin sisäiseen kiertoon, koska sen kannalta on järkevää, että vaalikarja käyttää mahdollisimman paljon äänivaltaansa etukäteen rajattuihin politiikkavaihtoehtoihin kuin että se omavaltaisesti ottaisi kadut ja vallan salit haltuun vaatien todellista muutosta nykypolitiikan taustalla oleviin ehtoihin. Kun hallitusta on vaihdettu, hallitseva luokka tietää vihaisten kansalaisten enemmistön rauhoittuneen ainakin seuraavaksi pariksi vuodeksi, koska tuulipukukansa uskoo huolensa tulleen kuuluksi. Näin manageriaalinen luokka on jälleen kerran säilyttänyt valta-asemansa ohjaamalla kansalaiset sille viritetyn näennäisdemokratian huomaan.

Jotta politiikan muutos näyttäisi kansalaisten silmissä uskottavalta, uuden oikeistohallituksen on pitänyt tehdä tiettyjä päätöksiä, jotka poikkeavat selvästi entisen vasemmistohallituksen linjauksista. Tämä on tehty pääasiassa talouspolitiikassa, jossa kiristyksiä voidaan pitää merkittävinä, vaikkei mistään suuresta oikeistolaisen talousparadigman vaihdoksesta olekaan kyse. Talouspolitiikassa välttämättömyydestä on tehty vain hyve samalla kun uusi hallitus sitoutuu edelleen demarien vuosikymmeniä määrittämän holhoavan ”hyvinvointivaltion” projektiin. Erona entiseen on ainoastaan se, että kansalaisille myönnettyjä lahjuksia ja muita tulonsiirtoja vähennetään. Keskeisen talouspolitiikan osalta muutos olisi todennäköisesti ollut sama hallituksesta riippumatta, koska kansainvälisten velkarahoittajien ja IMF:n ruoskan vuoksi uudet päättäjät joutuisivat tekemään väistämättömiä ratkaisuja korjatakseen höllan rahanjaon aiheuttaman taloudellisen epätasapainon.

Mitä taas tulee eräiden merkittävien tiedotusvälineiden puheisiin hallituksen äärioikeistolaisuudesta, ne voi jättää omaan arvoonsa, sillä mitään aidosti radikaalia muutosta politiikassa ei ole näkyvissä. Tarkoitetaanpa äärioikeistolla sitten liberaalia talouspolitiikkaa tai kansalliskonservatiivista arvomaailmaa, uusi hallitus ei tämän nimikkeen alle mahdu. Tosin sentimentaalisessa nykymaailmassa kaikki demareista oikealle leimataan mediassa äärioikeistolaisuudeksi, mutta jos termiä käsitellään edes joten kuten tolkullisesti, Petteri Orpon Kokoomus ja Riikka Purran Perussuomalaiset eivät käsitteen kriteerejä täytä. Valtion yritystukia, EU:n säännöstelyä ja suuryhtiöiden monopolikapitalismia edistävää Kokoomusta on vaikea pitää äärioikeistolaisena markkinaliberalismin airueena samoin kuin Perussuomalaisia etnisen nationalismin äänitorvena. 

Olemukseltaan kaikkien kaverilta vaikuttava Petteri Orpo on se Kokoomuksen mukava mutta hieman yksinkertainen eteenpäin pyrkivä naapurin poika, jonka isot kummisedät ovat panneet ajamaan asioitaan. Tämä näkyi jo vuoden 2015 Eurooppaan kohdistuneen muukalaisinvaasion aikana, jolloin sisäministerinä vaikuttanut Orpo ei toiminut kuten tilanne olisi vaatinut, vaan sai Suomelle tuhoisan ohjeistuksensa EU:n asiamiehinä toimineilta kokoomusvaikuttajilta. Tässä mielessä on erikoista, että Perussuomalaiset ovat valmiita menemään kyseisen maanpetturin johtamaan hallitukseen. Normaalissa maailmassa perussuomalaiset olisivat vaatineet Orpolle tuomiota maanpetoksesta, mutta nyt he ovat valmiita tekemään moisen luopion kanssa politiikkaa ”yhteisen Suomen hyväksi”!

Perussuomalaisten johtaja on vielä arvoitus, mutta on todennäköistä, että hänestäkin tulee manageriaalisen järjestelmän uskollinen urapolitiikko ellei ole sitä jo nyt. Ansioistaan huolimatta Riikka Purra valittiin PS:n puheenjohtajaksi pitkälti Ylen ja Helsingin Sanomien ilmaisten kampanjoiden vuoksi, koska ne ymmärsivät pehmeämmän naisen edistävän vähemmän puhtaan nationalistista politiikkaa kuin kovapintaisempi miespoliitikko. 

Punavihreiden aktivistien hallitsema toimittajakenttä seuraa erityisen tarkasti perussuomalaisten ministerien edesottamuksia, jotta nämä eivät eivät lipeäisi hegemonisen eliitin määrittämistä vallitsevista yhteiskunnallista arvoista ja totuuskäsityksistä. Näihin kuuluvat aikamme sokeasti palvotut puujumalatoteemit ”tasa-arvo”, ”kansainväliset sopimukset”  ja ”ihmisoikeudet”, joiden totuusarvoista ja vallasta kansalaisia ei päästetä koskaan äänestämään. Ylen toimituksessa myhäiltiin varmaan tyytyväisinä kun äänestäjämäärältään kääpiösarjaan kuuluvaan RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson vaati hallitusneuvotteluissa, että ”Suomen on noudatettava ja kunnioitettava kansainvälisiä sopimuksia, perus ‑ja ihmisoikeuksia sekä ihmisarvoa sekä jatkettava pitkän linjan EU-politiikkaansa”. 

Perussuomalaisista ensimmäisenä median tuta sai kokea elinkeinoministeriksi nimitetty Vilhelm Junnila. Näyttää siltiä, että toimittajilla oli jo etukäteiskampanja valmiina mikäli Junnila valittaisiin ministeriksi. Tästä kertovat ryöppyinä ilmestyneet uutiset Junnilan kytköksistä äärioikeistoon takavuosina. Viime päivinä kohu on yltynyt jo ajojahdiksi, vaikka Junnilla ei ole tehnyt mitään laitonta tai edes oikeasti tuomittavaa. Silti Perussuomalaisten puoluejohdolla ei näytä edelleenkään olevan poliittista pelisilmää, vaan se suostuu nöyränä pelaamaan punaliberaalien toimittajien ja päivystävien dosenttien määrittämin säännöin peliä, jossa ei voi kuin hävitä. 

Tuttuun tapaansa Yle on ottanut itselleen  moraalituomarin rooliin ja vaatii uutisjutussaan Äärioikeistoon yhdistetty elinkeinoministeri Vilhelm Junnila kiistää uusnatsisympatiat Ylelle: ”En kyllä koe flirttailevani”  syntien tunnustamista, jotta omavaltaisesti syytetty voisi jatkaa ministerinä. Uutisessa Junnilan matelu ja anelu on tuskallista luettavaa, mutta toisaalta hänellä ei ole muita kuin huonoja vaihtoehtoja: joko sitoutua pellemaailman arvoihin pyytelemällä anteeksi tai olla välittämättä, jolloin media kampanjoi viikkoja, jotta ministerin tuoli kaatuu. Iät ja ajat on ollut selvää, että punavihreillä  toimittajilla ei ole mitään moraalista ongelmaa toimia halpamaisesti, sillä hyvässä muistissa on tapaus Ilkka Kanerva, joka hiillostettiin ulkoministerin pestistään harmittoman tekstiviestin vuoksi viikkoja kestäneen ajojahdin jälkeen. Sen sijaan medialemmikki Sanna Marin sai jatkaa pääministerinä sikailuistaan ja valtion turvallisuutta vaarantaneista mokistaan huolimatta, koska tämä edusti toimittajille sitä samaa vetistelevää tasa-arvokulttia mitä he itsekin kannattavat.

Manageriaalisen luokan äänitorvena toimiva valtamedia on kuitenkin valmis sietämään kontrolloituna oppositiona tunnetuja perussuomalaisia, kunhan he vain ymmärtävät pysyä ruodussaan eiväkä haasta nykypolitiikan taustalla olevia hallitsevia pyhiä arvoja ja ”totuuksia”. Lisäksi toimittajat pyrkivät kaitsemaan perussuomalaisten ministereitä niin, etteivät nämä anna kansalaisille vääriä signaaleja, jotka voisivat kyseenalaistaa järjestelmän vallitsevan ideologian ja ”demokratian puolustamisen”.

Erityisesti Ylessä on pidetty viime vuosikymmenet tärkeänä sitä, että se kuuluu eturintamaan, joka on valmis puolustamaan ehdoitta hallitsevan luokan globaalisti hajauttamaa päätöksentekojärjestelmää. Samalla se kuitenkin viestii massoille mielikuvaa, jossa Suomen hallitus tekee itse kaikki merkittävimmät maatamme koskevat ratkaisut, vaikka erinäisin kansainvälisin sitoumuksin todelliset päätökset lyödään lukkoon rajojemme ulkopuolella. Hyväuskoisille tolkun kansalaisillle esitetään silti häpeilemätöntä narraatiota demokraattisen kansanvallan voimasta ja siitä kuinka mandaatin kansalaisiltaan saanut uusi hallitus kykenee tekemään perinpohjaisia muutoksia yhteiskunnassamme. 

Tätä mielikuvaa vahvistaa Ylen uutinen  Maahanmuuttoon ja oleskelupiin lukuisia tiukennuksia – kokosimme uuden hallitusohjelman seitsemän keskeistä muutosta, jossa annetaan ymmärtääkyseessä olevan ”valtavista muutoksista”. Jutussa esitellään uuden hallituksen seitsemän kohtaa, jotka ovat sinällään tervetulleita, mutta joiden kohdalla pitää esittää lisäkysymys, muuttuuko vallitseva kehityssuunta sittenkään merkittävästi. Tässä muutamia poimintoja. Kohdassa 3 sanotaan:

Maahanmuuttajien ja Suomessa pysyvästi oleskelevien sosiaaliturva ja etuudet aiotaan eriyttää. Tarkoituksena on, että Suomeen pysyvästi asettuvilla henkilöillä on oikeus täyteen sosiaaliturvaan, kun taas maahanmuuttajilla on rajoitettu sosiaaliturva.

Tässä sosiaaliturvan varassa olevilla maahanmuuttajilla tarkoitetaan tietenkin Euroopan ulkopuolisten kehitysmaiden laittomia maahantulijoita. Ilmaisen tulotason lasku ei mitenkään vähennä halukkaiden tulijoiden määrää, sillä maahanpääsy Suomeen ja Eurooppaan on esim. afrikkalaiselle vapaamatkustajalle jo sinänsä lottovoitto kun sitä vertaa oman maansa elintasoon. 

4. Pakolaiskiintiö aiotaan puolittaa. Hallitus suunnittelee laskevansa pakolaiskiintiön 500 henkilöön vuodessa, kun se tänä vuonna on ollut 1050. Lupa- ja palautusprosessia on tarkoitus sujuvoittaa ja mahdollisuutta palauttaa hakija kolmansiin maihin selvit

Kognitiivisesti haasteellisten rotumuukalaisten invaasiossa kiintiöpakoilaisilla ei ole ollut vuosikymmeniin suurtakaan merkitystä tulijoiden kokonaismäärään. Ilmeisesti Perussuomalaiset haluvat tällä kirjauksella näyttää silti kannattajilleen, että äänestäminen ei ole ollut turhaa. Ikävä tosiasia kuitenkin on, että tulivatpa muukalaiset millä statuksella tahansa, heidän kokonaismääränsä on noussut viime vuosina dramaattisesti, joten voidaan jo puhua kiihtyvästä kansanvaihtokehityksestä. Tätä ”kehitystä” hallitusohjelma ei ole kykenevä saati halukas muuttamaan. ”Kansainvälisten sopimusten” vuoksi Suomi on jo amputoinut itsensä, eikä sillä ole siksi käytännössä edes liikkumavaraa toimia ”pakolaisuuden” statuksella vyöryviä miljoonalaumoja vastaan.

5. Turvapaikka puolestaan myönnettäisiin enintään kolmeksi vuodeksi, minkä jälkeen kansainvälisen suojelun tarve pitäisi arvioida uudelleen.

Kuten edellä, tälläkään muutoksella ei ole ratkaisevaa vaikutusta väestölliseen kehityssuuntaan l. maamme muukalaistumiseen. Ainoa todellinen muutos olisi rotumuukalaisten maahanmuuttokielto olipa syy mikä tahansa (esim. avioliitto) ja jo täällä olevien etnisesti ei-eurooppalaisten karkottaminen lähtömaihinsa. Tätä ohjelmaa on kannattanut maamme puolurekisterin kuuluvista puolueista edes jossain määrin vain Sinimusta liike.

6. Pysyvän oleskeluluvan saaminen edellyttää jatkossa kuuden vuoden asumisaikaa. Ehtoihin kuuluu kielitaitotesti, kahden vuoden työhistoria ilman pitkäaikaista työttömyyttä tai toimeentulotukea, sekä nuhteettomuusvaatimus. Neljän vuoden asumisajan jälkeen pysyvä oleskelulupa voidaan myöntää myös korkeiden, yli 40 000 euroa vuodessa, vuositulojen tai suoritetun korkeakoulututkinnon sekä työhistorian perusteella.

Tämä klausuuli koskee käytännössä vain vähäistä määrää valkoisia, itäaasialaisia ja intialaisia aitoja huippuosaajia. Suurimpaan tulijamassaan eli turvapaikkastatuksella maahan tuleviin Afrikan, arabimaiden ja Vähä-Aasian onnen onkijoille tällä kiristyksellä ei ole vaikutusta niin kauan kuin ”pakolaisilla” on loputon oikeus tehdä vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen uusia valituksia kielteisin turvapaikkapäätöksen jälkeen. 

7. Myös Suomen kansalaisuuden saannin edellytyksiä aiotaan myös tiukentaa. Asumisaika pidennetään jatkossa kahdeksaan vuoteen, ja kansalaisuus- ja kielikoe tulevat pakollisiksi. Lisäksi hallitus aikoo palauttaa vaatimuksen ”varsinaisesta toimeentuloedellytyksestä” kansalaisuutta hakiessa.

Tällä on varmasti hyvä tarkoitus, mutta se on silti auttamattoman puolinainen. Suomen kansalaisuuden saamisen ehtona pitäisi tietenkin olla suomalaisuus tai ainakin kuuluminen johonkin eurooppalaiseen valtaväestöön. Kaikki muu on sulaa hulluutta.

Ylen jutusta jää mainitisematta hallitusneuvotteluiden aikana eniten keskustelua nostattanut uutinen eli Euroopan Unionin ulkopuolelta tulevien työntekijöiden tulorajan nostaminen. Perussuomalaisten alkuperäinen vaatimus oli nostaa tulorajaa 1300 eurosta 2500 euroon kuukaudessa, mutta lopulta summa vesittyi RKP:n vaatimuksesta 1600 euroon, jota se kehtasi kroktiiliin kyynelin pitää vielä ”karvaana myönnytyksenä”! Tietenkin media kampanjoi Ylen johdolla koko hallitusneuvotteluiden ajan halpatyövoimaa edistävän työnantajaliiton STK:n puolesta ja itki sen perään, kuinka Suomi ei pärjää ilman vuosittain maahamme vyöryviä kymmeniä tuhansia kolmannen maailman palkanpolkijoita. Ilmeisesti 1970, ‑80 ja ‑90-luvulla maamme ei pyörinyt lainkaan, koska meiltä puuttuivat elintärkeät talouden- ja kulttuurinrikastajat!

Tyypillinen esimerkki Ylen käymistä omista hallitusneuvotteluista oli 24. toukokuuta TV1:stä tullut A‑studio. Ohjelmasta tuli väistämättä mieleen Pekka ja Pätkä elokuva ”Pekka ja Pätkä neekereinä”, jossa viidakkokuumeinen tirehtööri kaipaa itsetarkoituksellisesti mustaa väriä ja kysyy huudahtaen ”mistä me saadaan niitä neekereitä!”. Sattumoisin Kansallinen audiovisuaalinen instituutti on vaatinut pikkusieluisesti ahdistuneena poistamaan YouTubesta kyseisen videon tekijänoikeuksiin vedoten, vaikka kaikki muut Pekka ja Pätkä pätkät näkyvät videopalvelussa edelleen. 

Selvää on, että  A‑studiossa esiintyneet EK:n pomo Ilkka Oksala ja STTK:n prostituutti Taina Vallander toistivat lähes eksplisiittisesti Pekka ja Pätkä elokuvan neekerikiima-kohtausta. Jos vanhoja kaivellaan ja miksi ei kaiveltaisi, niin eikö Euroopan Unioniin liittymistä perusteltu juuri sillä, että se paikkaa Suomen HUUTAVAA työvoimapulaa? Missä vaiheessa työmarkkinoiden päätettiinkin olevan globaaleja eli EU:n 400 miljoonan sisämarkkinat eivät riitäkään Suomelle, vaan tarvitaan 8 miljardin globaalit halpatyömarkkinat? Suomessa oli 1970-ja 80-luvulla lähes täystyöllisyys ja ulkomaalaisten määrä reilusti alle kaksikymmentätuhatta. Tulee mieleen, ettei muukalaisinvaasion taustalla ole ollut tarve talouskasvuun, vaan silmäätekevien kyynisestä operaatiosta luoda länsimaista juureton atomisoitunut kuluttajamassa. Tällainen leivanpaloista tappeleva eripurainen ja perimältään tyhmennetty massa on kykenemätön luomaan yhteistä rintamaa globaalille manageriaaliluokalle ja sen eliitille.

Kuten edeltä voidaan päätellä pohjimmiltaan Perussuomalaisen puolueen hallituspolitiikka vain ylläpitää vihamieliselle eliitille edullista status quota samalla kun se haluaa viestiä äänestäjilleen, että ratkaisevia muutoksia on tulossa. Alunperin järjestelmän sisäringin ulkopuolisena protestipuolueena liikkeelle lähteneistä Persuista on jytkyjen seurauksena tullut järjestelmälle hyödyllinen varoventtiili, jonka maalaisjärki toimii hidastavana jarruna ennen täyttä törmäystä. Puolueessa toimii varmasti hyviä ja vilpittömiä ihmisiä, mutta nykyisiin arvoihin alistuneena PS ei ole kuitenkaan se voima joka tekisi välttämättömän u‑käännöksen. 

Niin kauan kuin kansalaiset uskovat, että kovempaa äänestämällä voi aidosti muuttaa asioita, mitään todellista muutosta Suomen ja ylipäätään valkoisten kansakuntien pelastamiseksi ei ole odotettavissa. Kansalaisten tuella hallitsevaa eliittiä vastaan on nostettava uusi eliitti, joka haastaa perustuksiaan myöten vallitsevan ideologian, kulttuurin, politiikan ja talouden. Tämä ei tietenkään tapahdu itsestään, vaan sen synnyttää Siperian opetukset kun myrskyisä maailmantilanne toisiaan lähestyvine romahduksineen pakottaa äänestäjät luopumaan nykyisen manipuloidun demokratian raameista.

Lähde: Yle Watch