Kaarnan kynästä: Pohjolan pidot

Kohta saa Suomen kaunis suvi taas esittää sulonsa koko kansalle. Lämpö hellii, vedet lämpenee. Lomien ja juhlien kausi on käsillä. Kansallismielisiä ja aatetta sivuavia kulttuuritapahtumia on luvassa useampi. Nii-in, juuri niitä, mistä iltalehdet tekevät silloin tällöin parit kohuotsikot, vasemmistopoliitikot puhuvat silmäpussit täristen vakavina ja ah, aina niin huolestuneina, ja masentuneet punkkarit ja muut sosialistisurkimukset vinkuvat kasvottomina ja nimettöminä someissa ja foorumeillaan. Mutta mitä jos ei olekaan oikein matkaseuraa tai juhlat on etäällä, jopa toisessa maakunnassa asti?

Ihminen on laumaeläin, ihminen on heimoihminen. Tarve kuulua johonkin heimoon, perheeseen, yhdistyksen, sukuun, maaplänttiin tai mihin tahansa ”meidän porukkaan” on virkattu geeniemme sykkyröihin jo muinaisajoista alkaen. Tarvitsemme toinen toistamme. Toiset enemmän, toiset vähemmän, kaikki jonkin verran. Kansallismielisen asema on nyky-yhteiskunnassa samanlainen kuin se on ollut aina; vastavirtaan pystypäin uiva kaikesta painostuksesta ja halveksunnasta huolimatta. Yleisen mielipiteen kansallismielisyydestä, puhumattakaan karkeammista sen johdannaisista ideologioista, on tuntenut nahoissaan varmasti kaikki vähänkin asiaan kallellaan olevat, ainakin ajatustasolla. Joitain meistä on muistuteltu pahuudestamme joko suvun, työkaverien, opiskelukaverien tai virkamiesten toimesta. Jos kaikki edellä mainitut on onnistunut välttämään, hoitaa syyllistämisen alati ympärillämme globalistisen sosialismin kunniavirttä veisaava tietoyhteiskuntamme.

Syyttely, demonisointi, liioittelu, mustamaalaaminen, vääristely ja kaikki mahdolliset kepulikonstit mitä modernin maailman some-jonglöörit, vaaleanpuna-kaihiset feministijournalistit ja muut kuohitut sanomalehtimiehet ja mediameduusat ovat koskaan keksineet, on valjastettu taukoamattomaan sarjatuleen kohti kansallismielisyyden sydäntä, eli kansallismielisen sydäntä. Osalla kansallismielisistä on muassaan pieni mutta vahva joukko, jonka kesken henkeä lietsotaan, tavalla tai toisella. Osa kuuluu suuren jäsenmäärän yhdistykseen tai liikkeeseen. Osa on lähes tai täysin yksin, ja mahdollisesti myös näin, vaikka edellämainitutkin jäsenyydetkin pitäisivät paikkansa. Ja väitän, että niin syvää yksinäisyyttä ei Suomessa ole, ettei sitä voisi kansallismielisen aatteen omaksumalla vielä himppusen syventää.

Syitä on tavallisempien yksinäisyyden syiden lisäksi kansallismielisen kohdalla lukuisia muita. Perheen tai suvun, tai opiskelupaikan tai työpaikan paine saattaa estää oikeiden kasvojen näyttämisen ja aiheuttaa vieraantumisen tunteen omasta verilinjasta tai arkiyhteisöstä. Pienten kuntien syrjämökkien naapurustossa saattaa olla tiekunnan kokouksen ryhmädynamiikassa haasteita ilman rempseitä fasistisia ulostulojakin. Suurkaupunkien pöhinätoimistot ja akateemiset opinahjot ovat äänekkään sateenkaariväen ja muun esi-paskanruskean eli punavihreän aatteen yliedustamia. Nämä omahyväiset uskolliset keisarinnojaan palvovat narrit tekevät kaikkensa kaataakseen kansallismielisen ojaan, jos joku rohkenee edes sivulauseessa epäillä keisarinnojen uusien vaatteiden olemusta.

Näyttäisi kuitenkin siltä, että erilaiset kansallismieliset ideologiat loivanuivasta piikkilangankarkeaan ovat jonkinmoisessa nousujohteisessa liidossa. Aatteen haaleampaa kulmaa joten kuten edustava Perussuomalaiset kääri hihansa puoluepolitiikan, katolilaisuuden ja makkaroiden liittoon elämänsä pyhittäneen Timo Soinin keskustalaistyylisen selkäänpuukotuksen jälkeen, ja onnistui kahden keskimääräistä puolueperunaa karismaattisemman johtajan avulla luotsata puolueensa eduskuntavaaleissa Suomen toiseksi suurimmaksi. Vaikka Tuukka Kurun kipparoima Sinimustat jäi kauas toivomastaan tuloksesta, on eri medioissa huomattu hänen valtava tietopohjainen perehtyneisyys. Myös hänen kokeneen kirurgin varmuudella, rauhallisuudella ja tarkkuudella viiltävä argumentointinsa on herättänyt myönteisiä huudahduksia yli puoluerajojen.

Toukokuista black metal festivaalia Steelfestiä vastaan on yritetty toistuvia hyökkäyksiä, milloin milläkin verukkeella, yleensä pohjaten ääriajatteluun ja sen vaaroihin. Eli siis puuttumalla ilmaisunvapauteen tai tapaan tienata elantoa, kuten kommunistit tapaavat tehdä argumenttien vähetessä mutta stalinistisen innon kasvaessa. On syytä huomata, että oli marxistien räksytys sitten netissä, lehdissä tai eduskunnassa asti, kansallismielisiä bändejä esiintyy pienimuotoisissa tilaisuuksissa harva se viikko ja ”tapahtumaksi” tituleerattavia isompia meininkejäkin on maassamme useita.

Tämän lisäksi mainittakoon vielä ne pidot, jotka eivät ole varsinaisesti kansallismielisiä, mutta – mikä tärkeintä – niissä ei sivuuteta kansallismieliseksi tahrausleiman toivossa leimattua esiintyjää, vaan toivotetaan tervetulleiksi muiden mukaan. Aika suvaitsevaista? Elämme vielä toistaiseksi yhteiskunnassa, jossa ei ole marxilaista kollektiivista vastuuta, joten kaveripiirin tai jonkun tuhman väärinajattelijan kanssa samoissa juhlissa soittamisen perusteella syyttelyn ei siis pitäisi minkään arvoista. Toivottavasti tästä pidetään kiinni. Vaikka kollektiivisen yhteishäpeän valttikorttia heilutellaan vasemmiston toimesta aina kun mahdollista, se on mahdollista ja suositeltavaa sivuuttaa turhana.

Mutta palatakseni Pohjolan pitoihin, yksinäinen matka tuntemattomaan kohteeseen olisi edessä, epämääräinen hotellihuone, puolitutun sohva tai vanha teltta varattu lepohetkelle, käteistä kurkunkostukkeisiin ja oheistuotteisiin hamstrattu vähistä rahoista pieni pinkka… vai kannattaako sittenkään lähteä, jos pysyisi kotona? Täytyy vain näillä kilometreillä ja kohtuullisen laajan kokemuksen baritonilla todeta että: lähes aina kannattaa. Varsinkin ne ensimmäiset kerrat ovat mieleen jäävimpiä tässäkin touhussa. Luvassahan on musiikkia, keskustelua ja hauskanpitoa!

* * *

Musiikki

Mikäli kansallismielinen suomalainen kansallismielii kuulla aatteensa mukaista tai sitä sivuavaa musiikkia, ei valtamedioiden radio- ja televisiokanavat riitä edes murto-osaksi alkeiskurssia. On jalkauduttava pikkutapahtumiin tai pieniin keikkapaikkoihin, joista tietää vaan tietäjät. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettet olisi tervetullut, päinvastoin. Kysy kaverilta ja ala myös tietäjäksi, joka tietää. Uusia naamoja näkee mielellään niin tapahtumien järjestäjät kuin esiintyjätkin.

Tavallinen tarina on, että yksi tai muutama tuttu esiintyjä kiinnostaa, mutta päällimmäisenä saattaa mieleen jäädä ennestään tuntematon kyky. Jotkut jopa löytävät uuden suosikkigenrensä, eli musiikkia, jonka kaltaista he eivät voineet kuvitella olevan olemassakaan.

Keskustelut

Vallitseva yhteiskuntamme pyrkii tukahduttamaan kansallismielistä keskustelua vuosi vuodelta tiukemmin ottein. Jopa niinkin löysää, arkista ja demokraattista politiikkaa ajava puolue kuin PerSut yritetään leimata äärioikeistolaiseksi, äärikansallismieliseksi, rasistiseksi ja tietenkin natseiksi. Punaisten yliopistojen punakoneet hehkuvat punaisina valmistaessaan vuosittain tuhansia uusia sosialismin valheilla myrkytettyjä mieliä heiluttelemaan natsileimasimiaan mediaan, ideologisiin järjestöihin ja julkisen sektorin virkoihin halki valtakunnan.

Tässä joka puolelta korvaan huudetussa marxistisessa sanomassa kansallismielinen sielu voi hyvinkin tuntea olevansa kamalan pienessä ja heikossa vähemmistössä, tai jopa ajatuksineen ja ideologioineen täysin yksin. Siitä syystä on hyvä välillä jalkautua omanhenkisen lauman vaikutuspiiriin. Tai jos ei laumaa aivan omaksi tunne, se ei niin haittaa. Vaikka ulospäin näyttäisi flyereiden ja julisteiden perusteella, että meininki olisi takakireää ja ankeaa, tosiasiassa useimmissa juhlissa löytyy väkeä kansallismielisyysnelikentän kaikilta kulmilta. Toki on mukana todella karun ideologian heppuja, miksipä ei, mutta toisaalta taas osa väestä on mukana musiikin vuoksi, eikä välttämättä edes pidä diggailemansa yhtyeen sanomasta, asenteesta tai poliittisista ilmauksista.

Mukana pyörii niin luontoa ja hulluutta palvovia pakanoita kuin puhdaskauluksisia kirkossa kävijöitä, tylyn linjan uuninlämmittäjiä ja kädenlämpöistä persutusta mieliviä tahoja… ja kaikkea näiden väliltä. Toki painotukset vaihtelevat juhlista riippuen, mutta tärkeintä on se, että hyvin todennäköisesti löydät niin samanmielistä kuin erimielistäkin juttuseuraa, kun lähdet juhlaan mukaan. Jos olet perustamassa bändiä tai järjestöä ja tarvitset mukaan tietynlaisia henkilöitä, saattaa lapsuuskaverien seulominen sopivien toivossa osoittautua ylivoimaiseksi haasteeksi. Jos taas näet lavalla aloittelevan bändin lahjakkaanoloisen kitaristin, joka kuulemma asuukin naapuripitäjässäsi, mikä estää kysymästä olisiko hepulla aikaa kokeilla nähdyn bändin lisäksi muutamaa muutakin ideaa?

Keskustelut ovat ihmiselle luontainen tapa jäsentää ajatuksiaan ja siten myös filosofiaansa ja ideologiaansa. Voi olla hyvä välillä kuulla vaikka eri uskontoa edustavien tai samansuuntaisen ideologian eri ääripäiden ääniä. Keskusteluihinhan ei välttämättä edes tarvitse osallistua puhumalla, sen kun kuuntelee ja pähkäilee mielessään vastaukset tai myöntelyt – nauttii muiden ajosta, niin sanotusti. Kotiin palatessa voi huomata tuntevansa muutaman uuden tuttavuuden lisäksi myös itsensä hieman paremmin. Useimmilla on jonkinlainen tarve tulla huomatuksi ja tuntea itsensä tarvituksi. Mikäli näitä tuntemuksia nousee, niillä voi tehdä jotain aatteensa eteen. Mutta toki huomattava on, että asialliset keskustelut itse juhlinnan tuoksinnassa ovat kuitenkin usein lyhyitä ja ohimeneviä; tupakan mittaisia, kännissä kaatuvia tai parhaan argumentin kohdalla alkavaan musiikin pauhuun hukkuvia. Mutta, ei se mitään koska,

Hauskanpito

Harmaassa ja ankeassa koronahulluudessa kahlattiin kaksi vuotta vain päätyäksemme päivittäisen sotauutisoinnin ja valtiomme monenkirjavan alennustilan ääreen. Velkaa on näin ja näin paljon, tämän verran Suomella, tämän verran minulla, tämän verran firmalla, lisää otetaan vai saadaanko, onko korot nousussa (no on), pitäiskö myydä vene, kun ei ole enää polttoaineeseen rahaa. Kansa köyhtyy rahallisesti, sielullisesti ja ideologisesti. Välillä tuntuu, että ongelmat ovat luhistavan suuria, kun taas välillä näyttää siltä, että ongelmia suurennellaan tahallaan, että saadaan pidettyä kansa kurissa ja rouvien nuhteessa.

On tietenkin asiasta ja omasta näkökulmasta kiinni, mikä kuvailu pätee mihinkin ongelmaan. Mutta se on varmaa, että kaikesta tästä tiskirätin makuisesta murhemielisestä höpötyksestä on hyvä välillä irtautua aivan muihin meininkeihin. Nimittäin pitämään hauskaa. Etköhän ole sen muutamaan kertaan vuodessa ansainnut? Ja missäpä saisi kansallismielinen oltua oma itsensä täysimittaisemmin kuin kansallismielisissä juhlissa?

Yleisö on yleisesti ottaen leimahtelevasta ilonriehakkuudesta huolimatta hyvin käyttäytyvää ja suorastaan kunnollista. Tottakai, kun kansallismielisistä puhutaan. Ei tarvitse allekirjoittaa bipoc-henkilöiden todistaessa irtisanoutumista siitä ja tästä, eikä tarvitse kuunnella luentoa safe-space:sta yms asioista mitkä ovat arkijärjellä varustettujen keskuudessa jo itsestäänselvyyksiä. Lyhyehköt ohjeistukset, kuten erään suosikkipaikkani sisäänkäynnin ”Jos perseilet, niin saat turpaan” ovat kansallismielisissä tapahtumissa aivan riittäviä. Järjestyshäiriöitä on tavallisen kansan kaljapahvihattukekkeruusifestarien ja kaikista normaaleimpaan mahdolliseen baariin verrattuna suorastaan olematon määrä. Toisin sanoen, henkilökohtaisen turvallisuuden puolesta on turha pelätä, vaikka joillain paikoilla ja juhlilla hiukan Silakkamarkkinoita riehakkaampi maine olisikin.

Yleinen mielipide

Suomessa saa sentään vielä puhua ja riehua. Suomalaisten tapahtumien koko ajan kasvavan saksalaisedustuksen kanssa keskustellessa tulee väistämättä mieleen Saksan surkea nykyinen tila. Kuinka ahtaalle siellä onkaan ajettu kaikki muut ideologiat paitsi se useaan kertaan mainittu paskanruskean aihio, eli punavihreä. Ja on kylmäävää huomata, kuinka sama leviää halki Länsimaiden, lähes kaikkialla. Aidosti suomalaisilla festareilla saat kulkea käsi missä kulmassa ja asennossa tahansa vaikka koko valveillaoloaikasi. Paidassasi voi lukea vaikka mitä älyttömyyksiä tai historiallisia poliittisia ulostuloja ja ainoatakaan lakia ei ole rikottu. Ja kyllä, leirintäalueelle saat tuoda liehumaan vaikka Kohutun Lipun™, jos huvittaa, tämä ollaan todettu ja varmistettu erään juhlan järjestäjien, poliisin, kansanedustajan ja sisäministerin keskeisessä vastahakoisessa yhteisymmärryksessä (kirjallinen kysymys ⁶²⁶⁄₂₀₂₀).

Ideologisesti tarkasteltuna, myös kaikista pahimmalla/parhaimmalla aatteellisella perseilyllä on ehdottoman tärkeä paikkansa. Koko ideologisen skaalan näyttäytyessä sellaisena mitä se oikeasti on, ääri-sitä, ääri-tätä ‑nimittely ajautuu oikealle paikalleen huoneen nurkkaan aasinhattu päässä, kun voidaan aivan selkeästi todeta, että ”mainitsemasi ei ole ääriajattelua nähnytkään, kas tässä näetkö, tämä on ääriajattelua”.

Muutaman karkeamman aihepiirin ja ulosannin keikan nähneenä voi kahvihuoneessa lehteä plärätessä sitten aiheellisesti ääneen ihmetellä valmisteilla olevia vihapuhelakeja, jotka olisivat porras kohti kommunistista yhteiskuntaa, jossa valtion väkivaltakoneisto on myös ajatuspoliisi. Ja marxistien mieleisessä maailmassa he päättäisivät, onko historiallisten tapahtumien penkominen taiteessa taiteellista vapautta tai historiallisia tapahtumia sellaisenaan ylistäviä, vai selittäviä, vai siitä inspiroitunutta taidetta vai mitä. Että viedäänkö muusikko kahdesta kainalosta pitäen suoraan kuulusteluun, jos toteaa esiintymislavalta, että ”Ei maata ilman kansaa, ei kansaa ilman verilinjaa, joka valtion hengen mahdollistaa” tai haikailee että ”Whatever happened to Vlad the Impaler? Where’s Genghis Khan when you need him? Or Roi d’Ys? Ayatollah Khomeini? Adolf Hitler? Benito Mussolini? Nero? Diocletian? Kitchener? Come back!”.

Ja ehkä olo ei ole äänekkäiden toimistokalkkunoiden tyhjänpäiväisen viihdeohjelma-analyysin tai puusilmäisen moralistikaakatuksen keskellä kovinkaan yksinäinen, koska juuri sai hyvää muistutusta kansallismieliselle hengelleen siitä, että kirjavasti samanhenkistä väkeä, sitähän on.

-K.

P.S. White Boy Summer ennen juhannusta ja Apocalyptic Rites elokuun lopussa. Kysy kaverilta, tietäjät tietää.

Lue myös kirjoittajan aiemmat tekstit Partisaanista:

Kaarnan kynästä: Himmeneekö Runo-Suomen kimallus?

Kaarnan kynästä: Mestari Linkolan erehdykset (2 kappaletta)

Sananen kansallismielisyydestä ja kristinuskosta

Toinen sananen kansallismielisyydestä ja kristinuskosta

Haastattelussa Ukraina-tukilevyn julkaissut Juha Kaarna Kettunen

Kaarnan kynästä: Muutamia työkaluja aavikkouskonnosta irtautumiseen