Yle Watch: Ovatko Amerikan johtamat Venäjän pakotteet laajennettu versio cancel-kulttuurista ja BLM:stä?

Autoritäärisen Venäjän valtiosensuuri ei ole mikään uutinen, mutta länsimaissa siitä jaksetaan pöyristyä kerta toisensa jälkeen. Varsinkin Ukrainan sodan aikana Venäjä on rajoittanut kansalaistensa tiedonsaantia, mikä on täysin normaalia missä tahansa sotaa käyvässä maassa. Lännen mediapapiston mielestä tässä ei ole kuitenkaan kyse välttämättömästä pahasta, vaan pikemminkin Putinin hallinnon yksinvaltaisesta halusta rajoittaa kansalaistensa tiedonsaantia. Tämä päättely taas perustuu liberalistis-totalitaristiseen ajatteluun, jossa vapaus tarkoittaa länsimaisen elämäntavan ja arvojen esteetöntä leviämistä kaikkialla maailmassa. Ylen kolumnisti, vapaa toimittaja Jani Halme, edustaa puhtaimmillaan tätä näkemystä kirjoituksessaan Putin käy nyt internetin kimppuun:

Vapaata verkkoa vastaan on käynnissä nyt laaja-alainen hyökkäys Venäjän kotirintamalla. Venäjän valtio on lisännyt viime päivänä merkittävästi verkkosensuuria muun muassa sulkemalla lukuisia nettipalveluita ja uhkaillut totta puhuvia, eli “valetietoja levittäviä” kansalaisiaan kovilla vankeusrangaistuksilla. Kybersodan ammattilaiset puhuvat informaatiosodankäynnin painopisteen keskittämisestä omien kansalaisten informaatiotilan hallintaan. Spekulaatiot Venäjän internetin irroittamisesta omaksi, helpommin valvottavaksi kokonaisuudeksi kiihtyvät.

Venäjä on lopulta aina vieras ja arvoituksellinen, joten miksi meidän pitäisi polkea maata ja itkeä sen vuoksi, etteivät venäläiset tee asioita samalla tavalla kuin länsimaalaiset. Ilmeisesti harmituksen taustalla on globalistinen halu nähdä maailma yhtenä suurena amerikkalaisena ”vapauden valtakuntana”. Mene ja tiedä, mutta eniten Halmeen kolumnissa ottaa silmään se, mikä jätetään kertomatta. Se kun paljastaisi, ettei länsi sittenkään eroa Venäjästä kovin suuresti mitä tulee tiedonsaannin rajoittamiseen. Jos nimittäin lännen asukki haluaisi kuulla mitä Venäjällä sanotaan sodasta, se on tehty mahdottomaksi, koska pääsy mm. RT:n ja Sputnikin kanaville on Internetissä estetty.

Maan taustat tuntien Venäjän tympeässä sensuurissa ja karkeassa propagandassa ei pitäisi olla mitään ihmeteltävää. Valtamediassa sen kauhistelun päätarkoitus näyttää olevan huomion poisvieminen amerikkalaisten toimista, jotka eivät kestä päivänvaloa eivätkä aja eurooppalaisten etua. Ukrainan sodan ei pitäisi hämärtää sitä, että impulsiivisen ja väkivaltaisen Venäjän lisäksi Eurooppaa miehittää myös toinen maa.

Koska Yhdysvallat on lännen johtava maa Venäjän vastaisissa sensuuritoimissa ja pakotteissa, niistä on tullut väistämättä myös osa Euroopan politiikkaa. On selvää, että Venäjän ällistyttävään aggressioon piti vastata jollakin tavalla, mutta se tapa millä reagoitiin, kertoo enemmän amerikkavetoisen lännen nykymentaliteetista kuin tarpeesta painostaa Venäjää lopettamaan sotatoimet. Vetistelevät puheet ”demokratiasta” ja ”vapaudesta” voi unohtaa heti alkuunsa, sillä Amerikan demokraattihallinnon Itä-Euroopan ristiretken taustalla ovat utooppiset houreet, jotka ovat olleet läsnä maan sisäpolitiikassa jo jonkin aikaa. Amerikkalaista politiikkaa tehdään nyt globalisoimalla cancel-kulttuuri ja Black Lives Matter ‑liikkeen taktiikat. Kyse on toisen kertaluvun George Floydismista, jossa sisäpoliittinen keppi on muutettu ulkopoliittiseksi opiksi. Tästä skaalautumisesta kirjoittaa verkkolehti Revolver jutussaan Globalists Are Using the “George Floyd” Playbook to Cancel Russia and You’re Next.

Siinä missä ennen poistettiin yksittäisiltä ihmisiltä ja yhteisöiltä alustat, näemme saman tapahtuvan nyt kokonaisten valtioiden kohdalla. Tällä hetkellä Venäjä on virallisesti ulkona kansainvälisestä pankkitoiminnasta. Ensimmäisenä sotaviikonloppuna venäläiset pankit potkaistiin ulos SWIFT-maksujärjestelmästä. Toiseen sotaviikonloppuun mennessä Visa, MasterCard ja PayPal sulkivat palvelunsa Venäjällä, mikä iski kymmeniin miljooniin tavallisiin ihmisiin, jotka näitä palveluja käyttivät. Jopa kryptovaluutat joutuivat mustalle listalle.

On kummallista, että Yleen kirjoittava Jani Halme on huolissaan vain Venäjän rajoituksista ja sensuurista, vaikka ne vaikuttavat suomalaisiin huomattavasti vähemmän kuin Yhdysvaltain liittovaltion poliittisena bulvaanina toimivien teknojättien toimet. Internetin korporaatiosensuuria on ollut jo pitään, mutta toden teolla se astui voimaan vuoden 2017 alussa, jolloin Demokraattipuoluetta yksimielisesti tukeneet teknotyrannit yrittivät reagoida presidentti Donald Trumpin valintaan vaikuttaneen maan hiljaisten äänen nousemisen valtavirtaan. Tästä sensuurista ja cancelloinnista ei Suomessa juuri puhuta, koska esimerkiksi Facebookissa se on haitannut vain konservatiiveja eikä esimerkiksi vallitsevaa hegemoniaa tukevia liberaaleja toimittajia. Se, mikä ei koske vasemmistoliberaaleja, sitä ei ole julkisessa keskustelussa olemassa.

Revolverin artikkelin mukaan vuoden 2020 tammikuusta lähtien amerikkalainen cancel-kulttuuri nousi Internetissä aivan uudelle tasolle. Tuolloin konservatiivinen podcastaaja Nick Fuentes poistettiin kerralla kaikista palveluista mukaan lukien Facebook, Instagram, Apple’s podcast app, TikTok, Discord, Clubhouse, Spotify, DLive, PayPal, Venmo, Patreon, Shopify, Amazon Web Services, Stripe, Streamlabs ja Coinbase. Jo vuonna 2019 Facebook esti kaiken linkkaamiseen (jopa yksityisviestit) Unz.comiin ja juuri ennen 2020 vaaleja, Twitter sulki kaikki linkit Hunter Bidenin tarinaan. Nykyään Yhdysvaltain hallinto ja sen palveluksessa olevat mediat ottavat kohteikseen minkä tahansa itselleen uhaksi kokemansa tiedonvälittäjän riippumatta siitä kuinka marginaalinen se on. Tammikuussa DirectTV katkaisi Trumpia kannattava OAN-kanavan palveluistaan, koska se epäili vaalitulosta ja kritisoi vallitsevia koronarajoituksia. Sananvapauden luvatussa maassa Alex Jonesin InfoWars-sivusto on joutunut rakentamaan toimintansa aina vain uudelleen jatkuvien bännien vuoksi.

Ukrainan sodan sytyttyä ei ollut yllättävää, että Amerikan syvän valtion tukema cancel-kulttuuri sai vihdoin kohdistaa avoimen vihansa Venäjään sulkemalla kaikki Internet- ja sateliittiyhteydet venäläisiin tv-kanaviin. EU oli jo hieman aiemmin ehtinyt estää RT:n ja Sputnikin näkymisen katsojilleen. Cancel-kulttuuri ei näy ainoastaan taloudessa ja mediassa, vaan myös kulttuurintamalla. Länsimaiden filmifestivaalit ovat estäneet venäläisten filmien esittämisen siitäkin huolimatta, että monet niiden ohjaajista ovat tunnettuja Putinin kriitikkoja. Vastaavasti YouTube on poistanut maailmankuulun ohjaaja Oliver Stonen elokuvan Ukraine of Fire (2016) alustaltaan, mikä viestii siitä, että tällä hetkellä länsimaisen propagandan kyseenalaistaminen tulkitaan valtaapitävien keskuudessa Venäjän ulkopolitiikan tukemiseksi.

Mitä isot edellä sitä pienet perässä. Suomessakin osataan pikkusieluinen hyvesignalointi, josta kertoo Tampereen elokuvajuhlien päätös vetää ohjelmistostaan pois kolme Venäjän valtion rahoittamaa lyhytfilmiä. Ylipäätään Eurooppassa näytetään olevan paavillisempia kuin Washingtonin paavi itse. Tästä ylireagoinnista antaa kuvaavan esimerkin Milanon yliopiston kirjallisuuden professori Paolo Norin päätös kieltää oppilaitaan Fedor Dostojevskin lukeminen kursseillaan. Kovan hälyn jälkeen päätös peruttiin sillä lisäyksellä, että venäläinen kirjallisuus pyrittäisiin korvaamaan ukrainalaisella kirjallisuudella. Kulttuurisen kieltämisen kierteestä on tullut lännen sivistyneelle julkisivulle lähinnä haitta, sillä siitä muistetaan parhaiten tekniset estot, jotta venäläiset eivät näkisi Pornhubia ja Disney-filmejä samalla kun länsimaissa pyritään aktiivisesti unohtamaan Dostojekski ja Tsaikovski.

Venäjää suljetaan ulos samalla tavalla kuin ”rasisteja” ja ”liittovaltion vastustajia” on jahdattu Yhdysvalloissa viimeisen viiden vuoden aikana. Tämä kertoo Yhdysvaltain räjähdysherkän hallinnon pitävän sekä ulkomaista että kotimaista oppositiota moraalisen ”pahuuden” edustajina. Kaikki esteet, olivatpa ne kilpailevia sotilaallisia voimia tai Internetin poliittisia toisinajattelijoita, kuuluvat samaan luokkaan, ”viholliseen”, ja niitä vastaan voidaan oikeutetusti käyttää mitä ankarimpia karkottamisen tai suoran väkivallan keinoja.

Joka tapauksessa tämä hysteerinen, suorastaan feminiininen selkäydinreaktio Venäjää kohtaan ei eroa Amerikan cancel-kulttuurista ja George Floydismista, mikä tekee siitä poikkeuksellisen verrattuna aikaisempiin kansainvälisiin kriiseihin. Omassa analyysissään Revolver katsoo, että tämä äkkinäinen purkaus ilmenee kiihkeänä moraalipaniikkina, puhtauskierteenä ja hyvesignalointina, eikä se sen vuoksi seuraa minkäänlaista rationaalista suunnitelmaa. Muistin virkistykseksi on syytä pitää mielessä, että ennen Venäjän varsinaista hyökkäystä, kun pakoteuhkauksilla saattoi olla pelotevaikutus, Amerikka sen sijaan ilmoitti, ettei se vastaisi pahimmilla mahdollisilla pakotteilla. Presidentti Biden sanoi hyökkäyksen ensimmäisenä päivänä 24. helmikuuta pitämässään puheessaan, että Venäjän öljyn ja kaasun tuontia ei tulla sanktioimaan eikä Venäjää erotettaisi SWIFT:stä. Kolmen päivän kuluttua hän kuitenkin käänsi kelkkansa SWIFTin suhteen ja ilmoitti 8. maaliskuuta Venäjän energiantuontikiellosta. Näille sanktioille ei löydy strategista näkemystä ja ulospääsyä, eikä myöskään erityisiä tavoitteita saavutettaviksi. Jäljelle jää vain jatkuva eskalaatio, joka osoittaa ainoastaan lännen jäsentymättömän raivon. Vastaavasti tärkeitä, pitkäaikaisia normeja ja instituutioita puretaan kovalla vauhdilla ja yhdellä kertaa, jotta voitaisiin ruokkia lyhytaikaista paniikkia samaan tapaan kuin on tehty Amerikan sisäpolitiikassa viime vuosien aikana. Nyt tämä tuhoisa keskittyminen emotionaalisiin lyhyen aikavälin tavoitteisiin on päässyt niskan päälle lännen koko diplomatiassa.

Lynkkaysmielialan eskaloituminen tai pikemminkin skaalautuminen isompaan mittakaavaan näkyy esimerkillisesti Georg Floydin tapauksessa, joka muuttui nopeasti vihasta Derek Chauvinia tai väkivaltaisia poliiseja kohtaan yleiseksi hyökkäykseksi poliisia, Amerikan historiaa ja ylipäätään valkoisia vastaan. Venäjää kohtaan suunnattu reaktio on nopeasti muuttunut hyökkäyksestä Putinia ja hänen lähipiiriään vastaan kiihotettujen väkijoukkojen maailmanlaajuiseksi kostoksi venäläisiä vastaan. Presidentti Barack Obaman entinen Venäjän-suurlähettiläs Michael McFaul kannatti viikko sitten twiitissään kollektiivista sotaa venäläisiä vastaan käyttämällä samaa perustetta, jota Timothy McVeigh käytti oikeuttaessaan Oklahoma Cityn pommi-iskun ja jolla Al-Qaida oikeutti syyskuun 11. päivän.

Vihanlietsonta ei ole jäänyt ainoastaan puheiden asteelle, vaan esimerkiksi poliittisesti korrekti Facebook sallii kunnon orwellilaiseen tyyliin asiakkailleen kahden minuutin vihan kunhan se kohdistuu vain venäläisiin. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat uutisessaan Facebook höllensi väki­valtaista kirjoittelua koskevia sääntöjään Venäjän Ukrainaan hyökkäämisen vuoksi. On selvää, että lännen eliitin erityisessä suojeluksessa olevia afrikkalaisia kultamunia ei edellenkäään saa arvostella sosiaalisessa mediassa ilman seuraamuksia.

Virallisissa yhteyksissä venäläisvihan lietsominen tietenkin kiistetään ja sanotaan, että oikeutettua on vihata vain Putinin hallintoa. Pakotteidenkaan tarkoitus ei ole kuulemma kollektiivisesti rangaista tavallisia venäläisiä, vaan ainoastaan innostaa venäläisiä nousemaan sotahallintoaan vastaan. Kansannousua tuskin tulee tapahtumaan, koska sen taustalla nähdään niin selvä lännen kädenjälki. Joka tapauksessa länsi on hylännyt diplomaattisen ja strategisen ajattelun korvaamalla ne cancel-kulttuurin logiikalla. Sen vaatimukset perustuvat liioteltuihin kollektiivisiin rangaistuksiin, joiden tarkoituksena ei ole rangaista pahantekijää, vaan terrorisoida sivullisia.

Moraalipaniikissa ja nopeassa vihan puuskassa asetettujen pakotteiden haitat länsimaille alkavat käydä ainakin kaikille rivikansalaisille selväksi. Sotaa käymättömien länsimaiden sotahurmos yskii jo nyt, kun tankkaamassa käyvät huomaavat Euroopan talouden kärsivän raskaasti Amerikan johtaman pakoteristiretken vuoksi. Yhdysvaltojen hallintoa tämä ei liikuta, sillä se luottaa edelleen dollariin asemaan globaalina varantovaluuttana. Potkaistessaan Venäjän ulos SWIFT-järjestelmästä ja jäädyttämällä sen valuuttavarannot, Amerikka on kuitenkin tietämättään painanut nappia, jota se voi painaa vain kerran. Kiinalla, Venäjällä ja kaikilla valtioilla, jotka haluavat riippumattomuutta Yhdysvaltain ylivallasta, on nyt valtava kannustin kehittää vaihtoehtoisia järjestelmiä, jotka ylläpitävät taloudellista ja strategista autonomiaa. Moraalisessa närkästyksessään Amerikka on mennyt tuhoamaan yhden tärkeimmistä taloudellisista eduistaan ikuisiksi ajoiksi.

Mikäli on uskominen Revolverin artikkeliin, SWIFT ei ole ainoa taloudellisen edun väline, jonka länsi on ikään kuin vahingossa heittänyt roskakoriin. Amerikan valta-asema luottokorteissa ja tekniikassa on samalla tavalla uhattuna. Miksi yksikään maa antaisi Visan ja ApplePayn hallita kotimaassaan, jos Yhdysvallat voisi katkaista ne pois päältä milloin tahansa? Miksi itsenäinen maa antaisi Googlen ja Facebookin pitää Internettiä panttivankinaan? Tällä hetkellä Kiinan lisäksi vain Venäjä pyrkii luomaan vaihtoehtoja. Mutta kaikki muut maat, jopa ne, jotka tällä hetkellä seisovat Yhdysvaltojen rinnalla, tekevät varmasti punakynällä merkintöjä muistikirjoihinsa.

Amerikkalaisten kannalta on hälyttävää kuulla viestejä valuuttajärjestelmän mullistuksesta, josta on kertonut mm. Nasdaq-pörssi omilla verkkosivullaan. Artikkelissa Credit Suisse: Ensuing New Financial Order Will Benefit Bitcoin lainataan sveitsiläispankin analyytikko Zoltan Pozsaria, joka arvioi lännessä vuodesta 1971 vallinneen rahajärjestelmä Bretton Woods II:n perustan alkaneen murtua. Pozsarin mukaan uusi rahajärjestelmä todennäköisesti heikentää eurodollarijärjestelmää ja edistää myös inflaatiovoimia lännessä: ”Kun tämä kriisi (ja sota) on ohi, Yhdysvaltain dollarin pitäisi olla paljon heikompi ja toisaalta juanin pitäisi olla paljon vahvempi hyödyketuotannon antaman tuen vuoksi”. Dollarin aseman heikentyminen saattaa olla samalla myös merkki Yhdysvaltain johtavan suurvalta-aseman sulamisesta ja kyvyttömyydestä ylläpitää sotilaallista läsnäoloa maailmalla.

Yhdysvaltain taloudellinen uhkapeli on jo nyt tuottanut odottamattomia seurauksia maailmantalouden rakenteisiin. Aivan hiljattain Kiinan tukema Venäjä kertoi maailmalle, että se ei enää aio myydä öljyään, kaasuaan ja vehnäänsä länsimaisilla valuutoilla, koska ”ne on ohjelmoitu alenemaan.” Tästä uutisoi paljon seurattu libertaarinen talousblogi ja uutissivisto Zero Hedge pari päivää sitten ilmestyneessä kirjoituksessaan, jossa kerrotaan Venäjän synnyttäneen rahataloudellisen maanjäristyksen. Koska Putin on poistanut Venäjällä arvonlisäveron kullan kaupasta, sitä voi käyttää vapaasti vaihdon välineenä. Tämä saattaa olla ensiaskel vallitsevan Fiat-rahajärjestelmän sortumiselle. Luottamus sopimusvaraiseen Fiat-rahaan katoaa kun valtion tai talousyhteisön määräyksestä varat voidaan mitätöidä sekä ”väärää politiikkaa” tekevältä valtiolta että ”väärää mielipidettä” kannattavalta kansalaiselta.

Ei riitä, että vain ulkovallat haastavat Yhdysvaltojen pakottamaa ”sopimuspohjaista järjestelmää”, johon euro-atlattinen presidenttimmekin niin useasti vetoaa. On tunnettua, että Amerikan syvä valtio ja teknojätit ovat yhdessä edistäneet sensuuria ja alustojen poistamista, mikä on puolestaan johtanut toisinajattelijoiden yrityksiin luoda omia sosiaalisen median sivustoja, maksujärestelmiä, verkkopalvelimia ja paljon muuta. Tämä ei luonnollisesti ole saavuttanut vielä suurta yleisöä. Näyttää siltä, että läpimurron todellisena pullonkaulana ei olekaan MasterCard, PayPal tai Facebook vaan Yhdysvaltain hallinto.

Kun globalistinen Amerikka päättää rinnakkaisen instituution olevan liian voimakas tai liian kumouksellinen, hallinto on viime kädessä valmis murskaamaan kaikki uhat mitä lainsäädännön luovalla soveltamisella on vain mahdollista. Kun uhka on leimattu kansalliseksi turvallisuuskysymykseksi, kaikki pakottamistoimet muuttuvat laillisiksi. Näin kävi tammikuun 6. päivän jälkeen sosiaalisena mediana tunnetulle Parlerille. Samanlainen kohtalo on odottamassa YouTuben kilpailijaa Rumblea.

Sen sijaan geopoliittisessa mittakaavassa valta murskata rinnakkaisia rakenteita ei ole taattu. Yhdysvalloissa toisinajattelijoille ”mikset rakenna omaa Internettiä” on meemi, jonka juuret löytyvät epätoivosta. Mutta Kiina, Venäjä ja muut voivat todella rakentaa oman Internetin, omat pankkijärjestelmänsä, omat luottokorttinsa ja paljon muuta. Kun nyt on nähty mihin Yhdysvallat kykenee joutuessaan paniikkiin, jokainen vähäiseenkin itsenäisyyteen pyrkivä kansa haluaa varmistaa, ettei näitä samoja taktiikoita voida koskaan käyttää niitä vastaan.

Voi olla, että Revolver on arvioissaan liian toiveikas mitä tulee globalistien johtaman Yhdysvaltojen perääntymiseen lyhyen ajan sisällä. Selvää on silti se, että maailmalla riippumattomat vaihtoehtoiset instituutiot tulevat lisääntymään. Tämä yhdessä lännen moraalisen auktoriteetin romahtaminen kanssa ovat hallitsevia suuntauksia tulevina vuosina ja vuosikymmeninä.

Lähde