Rokotepassi – orjan merkki

Hallitus ajaa yhä innokkaammin myös Suomeen laajempaa rokotepassia, jolla eristettäisiin rokottamattomat ihmiset pois työelämästä. Passin innokkaimmat lobbarit ovat rokotekauppiaat ja näiden korruptoimat virkamiehet.

Kolumnit

covid-19, coronavirus, vaccine

Vaikka rokotteista ei ole edes THL:n mukaan hyötyä ja vaikka sairastettu korona antaa varmimman vastustuskyvyn taudille, painostaa viranomaiset yhä kiristyvään tahtiin ottamaan rokote ”ihan vain suojellaksemme itseämme ja toisiamme vaaralliselta taudilta.”

Siis se sama yhteiskunta, joka antaa päihteitä romantisoivan kulttuurin olla voimissaan ja hyväksyy esimerkiksi syöpää aiheuttavien tuotteiden myynnin, on nyt huolissaan terveydestämme.

Vaikka otsikoiden ja hysterian määrästä voisi päätellä Suomessakin olevan valtavia ruumiskasoja joka kadun kulmassa, on maassamme kuollut hyvin liberaalien laskutapojenkin mukaan vain noin tuhat ihmistä tautiin – keski-ikä on ollut yli 80 vuotta. Taudin kuvaaminen vaaralliseksi etenkään terveellisiä elämäntapoja eläville on vähintäänkin tahallista hysterian aiheuttamista.

Rokotepassi ei pelkästään edistä poliisivaltiolle ihanteellista massavalvontaa ihmisten liikkeistä ja arkirutiineista, se myös tekee valheiden läpi näkevistä ihmisistä toisen luokan kansalaisia. Mutta rokotepassi on myös orjan merkki. Antakaa kun perustelen.

Saat rokotepassin, kun otat rokotteen ja kaikki sen jatko-osat. Kauppiaat eivät vaikuta enää edes peittelevän sitä, että rahakkaita rokotteita on luvassa loputtomasti tasaisin väliajoin.

Mikäli otat rokotteen, saat oikeuden käydä töissä, oikeuden olla baarissa myöhempään, oikeuden käydä sellaisissa sosiaalisissa tapahtumissa, joita monesti kutsutaan ”vääräksi jumalaksi” tai ”leiväksi ja sirkushuveiksi” kansalle, jonka huomiota halutaan ohjata pois oikeasti tärkeistä asioista.

Mikäli et ota rokotetta, ei sinulla ole oikeutta käydä töissä, baareissa, tapahtumissa, saleilla ja kaupassa käyntiäkin pyritään ulkomailta tulevan esimerkin perusteella hankaloittamaan.

Kun et ota päivitystä, menetät oikeutesi. Kun otat sen, ansaitset oikeutesi takaisin tietyksi ajaksi. Käytännössä se meinaa sitä, että rokotetta tarvitsevat muista riippuvaiset ihmiset, siis orjat. Itsenäinen ihminen ei tarvitse rokotetta – tosin rehellisyyden nimissä sellaiset ihmiset ovat varmasti hyvin vähissä.

Mikäli ihmiseltä viedään oikeus työntekoon, on hänen tehtävä ratkaisu: joko hän ryhtyy rakentamaan elämää niin, että selviää ilman valtion lupia käydä töissä, tai sitten hän alistuu ja ottaa rokotteen vaikka vasten tahtoaan. Jälkimmäinen ei ole itsenäisen ihmisen merkki.

Rokotekauppiaat eivät ole valtiollisia firmoja, vaan yksityisiä. Tämä tekee asetelmasta mielenvikaisen. Sinun pitää siis ostaa tasaisin väliajoin lupa yksityiseltä firmalta käydä töissä firmassa, jolla ei ole mitään tekemistä itse lupien myöntäjän kanssa. Vaikka rokotetta mainostetaan ilmaisena, on sen kustantajana jokainen veronmaksaja.

On muuten yleistietoa, että kansoja orjuutetaan päihdyttämällä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa, missä valkoisia piiskataan historiallisella syyllisyydellä, osataan kertoa, kuinka Intiaanit orjuutettiin päihteillä, jotta he olisivat helpommin hallittavissa. Etenkin liberaalit pyrkivät tällä argumentilla piiskaamaan valkoisia näiden ”pahuudesta.” Samat liberaalit toisaalta ovat huumeiden vapauttamisen kannalla. Kummallista?

Nyt rokotetta markkinoidaan teemalla ”pääset vetämään pään täyteen, mikäli otat piikin!” Vakuuttakaa minut siitä, ettei kyse ole orjien pilkkaamisesta.

Modernin orjan ympärillä on kahleet, joita hän ei itse näe. Orjat ovat niin lannistettuja, että he eivät näe tyranniaa, vaikka tyranni sulkisi nämä koteihinsa, siirtäisi ennennäkemättömän suuret määrät omaisuutta eliitin taskuihin, kieltäisi käymästä töissä sekä pyörittämästä yritystä, sensuroisi informaatiota täysin häpeilemättä, pakottaisi nämä näyttämään todistukset oikeudesta liikkua arkisissa asioissa ja pakkolääkitsisi nämä. Moderni orja kiittää tyranniaan, mikäli saa edes välillä hieman viihdettä arkeensa.

Hyvinvointi Kansanterveys Kapitalismi Kolumnit Koronarajoitukset Koronavirus Kotimaa Päihteet Poliisivaltio Poliittinen vaino Poliittiset viholliset Politiikka Rappiokulttuuri Rokotepassi Rokotteet Sionismi Talous Teknologia THL Tiede & luonto Ulkomaat Valvontakapitalismi Yhdysvallat Yhteiskunta

Keskustelu

21 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Korona on bisnes ja sillä ei ole mitään tekemistä terveyden kanssa. Joku tällä tienaa. Follow the money.

  • Foliohatut päähän, ufot tulee

    Vastaa

    Olipa hyvä kirjoitus, joka mielestäni osoittaa, että ihmiskunnalla on vielä toivoa jäljellä. Harmi että moni on niin aivopesty, ettei huomaa nykymaailmassa olevan mitään kummallista. Eilen Helsingin mielenosoituksessa joku vanhempi maskinkäyttäjä kysyi, että minkä vuoksi tämä on järjestetty. Kerroin että ainakin itse olen vastustamassa passijärjestelmää, ja hän lähti oikein vauhdilla kipittämään karkuun. Hän ei perustellut käytöstään sen kummemmin, mutta ilmeisesti hänen mielestään passien käyttö on täysin oikea ratkaisu. Tuollaiseksi tulee, kun seuraa koko ikänsä valtamediaa ilman mitään kriittisyyttä.

  • Vasemmisto eliitin asialla

    Vastaa

    Erittäin terävä kirjoitus.

    Olen myös kiinnittänyt huomiota äärivasemmiston niin fanaattiseen rokotepakotukseen. Jos et ota piikkiä, olet heti niiden silmissä ”kulkutautimyönteinen.”

    Ne samat äärivasemmistolaiset jotka ajavat kaikkien huumeiden vapauttamista jotta mahdollisimman moni kansalainen olisi heikkokuntoinen rappioalkoholisti/narkomaani.

    Heikkokuntoisista sekakäyttäjistä ei ole mellakkapoliiseille mitään vastusta.

    • rellinen

      Vastaa

      Vasemmisto on eliitti.
      Vasemmisto on soluttanut länsimaalaiset instituutiot.
      Pääomat on pelattu vasemmiston taskuun.
      Yhteiskunnallisen ja poliittisen vallan luisuttua vasemmiston haltuun yrityksille, kapitalisteille ja suurpääomalle on edullista ryhtyä vasemmiston huoraksi. Tämä näkyy esim. Yritysten harjoittamassa mainonnassa.
      Verotuksen kiristäminen tappiinsa esim. Ilmastoverojen kautta tekee yritysmaailmasta entistäkin riippuvaisemman marxilaisten salaliittolaisten peukalon alla olevista tukiaisista.
      Elämme marxilais-kgb:läisen vallankaappauksen loppuvaiheen aikaa. Kulissien takana hiljalleen, pala kerrallaan suoritetusta 100 vuotisesta sosialistisen tyrannian rakennustyöstä. Avoimella vallankumous mekkaloinnilla se ei olisi onnistunut mutta Hiljalleen ”sammakkoa keitellen” kyllä.
      Koronan varjolla tyrkytetty koronapassi on neuvostopassi, jonka tarkoitus on vakiinnuttaa tämä marxilaisen mafian saavutus.

    • Pertsa

      Vastaa

      Äärivasemmistolaisuushan pohjautuu totalitarismiin.Jos et ole puolellamme olet meitä vastaan.Vasemmistohan on innoisaan kun he ovat saaneet aiheen,jolle he pystyvät hallitsemaan kansaa pelolla.Jos ei koronapelko mene läpi-tämähän on vasta tottelevaisuusharjoitus-niin sitten seulotaan tulokset läpi ja katsotaan kuinka hyvin seuraava pelkoharjoitus heille vaikkapa niin rakkaan ilmastoahdistuksen myötä menee läpi.Joku kommarihan lupasi jo tappaa ilmastonmuutokseen epäilevästi suhtautuvat ihmiset,yllytys murhaan on muistaakseni lain mukaan rikos ‚mutta kun sitä tulkitsi valtakunnansyyttäjä Toiviainen niin ei se ollutkaan rikos.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Muistelkaa ihmiset mitä teille on aiemmin puhuttu ja verratkaa niitä lauseita nykypäivän toimiin.
    ”Jo ensimmäinen piikki tuo huomattavia vapauksia”
    Ensin sanottiin muutaman kymmenen prosentin rokotuskattavuuden riittävän, kunnes sitten…
    ”70% rokotuskattavuus on riittävä”
    ”80% rokotuskattavuuden tultua täyteen, rajoitukset poistuvat”
    ”Koronapassi on vain matkustusta helpottava asiakirja, kansallinen koronapassi on pelkkä salaliittoteoria”
    ”Kolmas piikki on salaliittoteoriaa, älkää uskoko netissä leviäviä juttuja”
    Kuinkas onkaan käynyt?
    Koronapassi tuli kansalliseen käyttöön ja nyt halutaan estää jopa töihin pääsy täysin terveiltä ihmisiltä, syynä passin käyttöönottoon rokottamattomille ei ole terveys, vaan auktoriteettiuskovaisuuden puute ja itsenäinen ajattelukyky, tämä väestönosa ei ole suostunut alistumaan!
    Mites sitten se ”kolmas rokote on salaliittoteoria”?
    Nyt puhutaan jo neljännestä ja viidennestä piikistä!
    Sitten vielä se järjettömin: miksi se rokote pitäisi ottaa ”suojellakseen muita”?
    Eikö rokotteen perusperiaate ole se, että se otetaan siksi, koska se SUOJELEE SINUA ITSEÄ?

    Sikainfluenssakin hävisi aika nopeasti, kun valtamedia lopetti asiasta kirjoittamisen ja rokottaminenkin keskeytettiin, koska tuli haittavaikutuksia ja niitä tuli huomattavasti paljon vähemmän, mitä on tullut k‑piikistä.

    Tällä hetkellä me eletään täysin pellemaailmassa, jossa iso osa ihmisistä on menettänyt järkensä, he idiootteina toistavat sitä samaa mantraa, jota he kuulevat päivittäin lääkeyhtiöiden korruptoimien asiantuntijoiden suusta.
    Tämä touhu jatkuu niin pitkään, kun kansa sen sallii, joten nyt herätys!

  • pää määrää

    Vastaa

    Mikä on tulevaisuus sen nähdään myöhemmin. Toivottavasti artikkelin lukee moni.

    Suomessa Covid 19-viruksesta parantuneita 46000 ja kuolleita 1249 (3%)
    Ruotsissa parantuneita 1,15 miljoonaa ja kuolleita 15000 (1,3%).
    Luvut tilastosta https://www.worldometers.info/coronavirus/

    Rokotteista ei näytä olevan selvää hyötyä, koska tauti on levinnyt Suomessa uudelleen päivien pimennyttyä. Tällöin D‑vitamiini vähenee elimistössä ellei syö runsaasti kalaa tai ota pillereitä 5 kertaisen määrän suositukseen nähden (100µg/päivä). Immuniteetti heikkenee, jolloin virus pääsee leviämään voimakkaammin. Kesällä epidemia heikkeni vaikka rajoituksia purettiin, koska D‑vitamiinia muodostui kansalaisten iholla auringon UVB-säteilyn vaikutuksesta.

  • Minä

    Vastaa

    Toimimaton ja haitallinen rokote on reitti vapauteen?

    USA:ssa vähiten rokotetuissa osavaltioissa on vähiten koronaa.

    Intiassa rokotteisiin luottavilla osavaltioilla on eniten ongelmia koronan kanssa. Osavaltiot, jotka panostavat Ivermektiini-hoitoon, ei ole ongelmia koronan kanssa nimeksikään.

  • GG

    Vastaa

    Orjat eivät kiitä tyrannia siksi että eivät näe sitä. He näkevät saman kuin kaikki muutkin. He kyllä näkevät vääryyden ja sorron. Mutta orja on niin peloissaan siitä mitä hänelle saattaa tapahtua jos väittäisi vastaan tai kävisi vastaan tyrannialle/tyrannille että hän jopa hyökkää niitä vastaan jotka väittävät vastaan tai käyvät tyrannia/tyranniaa vastaan jotta tyranni ei vaan suuttuisi. Ja että orja voisi samalla mahdollisesti saada tyrannilta hyvepisteitä. Orjan mentaliteetti tiivistyy pelkuruuteen ja keinotekoisen auktoriteetin palvontaan/pelkäämiseen. Itse arvioisin orjamentaliteetin omaavien osuuden olevan nykyisestä populaatiosta n. 70%. Esim. jos kansa saisi äänestää koronapassista, se luultavimmin menisi läpi. Ja vielä varmemmin menisi läpi RNA injektoimattomien perusoikeuksien ja vapauksien rajoitukset.

  • Ana

    Vastaa

    On taas foliohattu päässä

    • Nationalisti

      Vastaa

      No ota se pois ja katsele maailmaa järki edellä.

    • Nimetön

      Vastaa

      Haluatko kuvailla, mikä kirjoituksessa oli foliohattuilua?

    • Konda

      Vastaa

      No istuuko se hattu sulle hyvin?

  • suomalaisasiamies

    Vastaa

    Ihmisiä helppo huijata mutta vaikea saada uskomaan että heitä huijattu. Tämä psykologinen este aiheuttaa sen että rokotetut ei mitenkään voi uskoa että rokote huijaus. Koska ovat menneet huijaukseen. Huijaustarinoissa muut tunnistaa huijauksen. Huijattu ei.

    • Hh

      Vastaa

      Se on juurikin näin

  • Ymmärrä paikkasi ja tekosi

    Vastaa

    Hyvä kirjoitus ja hyviä kommentteja. 

    Kun nyt pysähtyy ja katsoo ympärilleen ja edes hitusen miettii tätä maailman menoa, niin huomaa miten raadollinen se on. Sinun pitää alistua jotta saat tehdä töitä ja maksaa veroja.

    Se erotus joka palkastasi jää asumiskulujen, ruokakulujen ja verojen jälkeen, pitäisi käyttää päihteisiin. Voi sentään millainen on maailman kuva. Valtaapitävät varmaan nauraa norsunluutorneissaan kun kansalla on muutama päivä vuodessa jolloin saa luvalla ryypätä. On juhannus, joulu, uusivuosi, pääsiäinen ja varsinkin vappu. Sen jälkeen pitää aina siivota ja mikäs sen parempaa valtaapitävillle: Taas tulee rahaa. 

    Onneksi sentään moni ihminen on lopettanut alkoholin ja tupakan käytön. Ja siksi suomalaisilla on tulevaisuutta. Miksi sumentaa ajatusmaailmaansa kun sitä voi kirkastaa?

    Näin herää ja pääsee pois Matrixista

  • Nimetön

    Vastaa

    Pienillä paloilla muutetaan maailma kohti dystopiaa josta esimakua voi saada katsomalla elokuvana tai lukemalla kirja, Orwell 1984.

    Tätä on tehty marionettien roolissa olevien päättäjien toimesta jo 90-luvulta alkaen.

  • Itsenäinen suomalainen

    Vastaa

    En ole kansallissosialisti, mutta olen sitä mieltä, että rokotepassi on saatanasta.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Vastustajia löytyy kansallissosialisteista, liberaaleista kuin myös oikeistolaisistakin (toki jälkimmäisistä hyvin pieni vähemmistö, koska heitä pystyy huijaamaan monessa asiassa mennen tullen), joten ei tämä nyt ole pelkästään minkään yhden aatteen vastustuksen kohde.

  • Hh

    Vastaa

    Miten se liittyy kansallisosialismiin tai miksi juuri haluat tehdä sen selväksi. Eihän kukaan ole kysynytkään sitä.

  • Pertsa

    Vastaa

    Luin kirjan ”1984” noin vuonna 1984,tämä ei ole vitsi.Mutta en kuitenkaan voinut kuvitellakaan että kirjan kertoma tarina voisi olla totta,ainakaan minun elinaikanani,mutta tässä sitä vaan ollaan.Kiitos George Orwellille,näit aika pitkälle.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    covid-19, coronavirus, vaccine