Mitä voisin ostaa pelastaakseni maailman liikakulutukselta?

Teksti on julkaistu alunperin Tiina Wiikin blogissa: https://wiiktiina.blogspot.com/2021/06/mita-voisin-ostaa-pelastaakseni.html

Mitä voisin ostaa pelastaakseni maailman liikakulutukselta?

Fight Club ‑elokuvan tunnetussa kohtauksessa päähenkilöt puhuvat siitä, miksi heistä kumpikaan tietää, mikä on duvet, tietynlainen täkki: koska moderni ihminen on kuluttaja, eikä hänen elämäntavoillaan ole mitään tekemistä ihmisten luonnollisten elämänmuotojen kuten metsästäjä-keräilyn tai maanviljelyn kanssa.

Useimmilta katsojilta menee kuitenkin hieman ohi se, kuinka tärkeä tämä keskustelu on. Siihen tiivistyy Tyler Durdenin vallankumouksen ydin: kapina modernismia vastaan, jos sen noin Julius Evolan sanoin muotoilisi. Ja nyt aihetta sille kansannousulle on vielä enemmän kuin Fight Club ‑teoksen kirjoittamisen aikoihin.

Ihmiset koulitaan kehdosta alkaen kuluttajiksi, ja päräyttävin esimerkki tästä kulutusajattelun voimasta ovat ns. ilmastoystävälliset tuotteet. Ongelmamme ympäristön kanssa on kerskakulutus ja täysin turhan sälän ostaminen, mutta jopa tämän ongelman äärellä ihmisten ensimmäinen reaktio on: ”Mitä voisin ostaa korjatakseni tilanteen?”

Vastaus on, että et mitään. Vain vähemmän ostamalla on osa ratkaisua eikä ongelmaa. Kuitenkin ekologisiksi tekeytyvät yritykset tyrkyttävät meille esim. ”ilmastoystävällisiä” metallisia juomapillejä ja kertakäyttöisiä bambuaterimia, vaikka molempien ostaminen on äärimmäinen esimerkki täysin turhasta kulutuksesta. Pilliä ei kukaan aikuinen ihminen elämässään oikeasti tarvitse, ja metallisen pillin valmistuksen ympäristöhaitat ovat niin valtavat verrattuna muovipilleihin, että on vaikea arvioida, olisiko pilliä käyttävältä sittenkin ekologisempaa käyttää vain muovipillejä läpi elämänsä.

Pelkästään hiilipäästöissä yksi metallipilli vastaa 150 muovipilliä, ja metallipilleihin liittyy tuhoja, joita muovipilleihin ei liity, kuten metallien kaivostoiminnan ympäristöhaitat ja inhimilliset vahingot, kuten juomavesien käyttö kaivostoimintaan alueilla, joissa vedestä on huutava pula muutenkin. Kaivostoiminta ”ekologisten” tuotteiden raaka-aineiden louhintaan toteutetaan usein ihmisoikeuksia armotta polkevissa oloissa ja lapsityövoimaa käyttäen, ja Etelä-Amerikassa sähköautojen akkujen kobolttilouhinnat ovat ajaneet maillaan vuosituhansia asuneita intiaaniheimoja maanpakoon, koska kaivos on käyttänyt kaikki alueen vedet.

Bambuaterimet ovat hulluuden huipentuma. Kaikilla on keittiössään aterimia, joita voisi kantaa mukana ja pestä käytön jälkeen, ja kirpparit ovat täynnä aterimia, jos oman keittiön varustus ei riitä. On täysin älyvapaata käyttää toiselta puolen maailmaa tuotuja kertakäyttöaterimia, kun voisi käyttää aidosti kestäviä aterimia tuottamatta lainkaan ylimääräistä jätettä. Ja halvemmaksikin se tulee. Mutta juuri siksi yritykset eivät halua sinun niin tekevän. On vaikeaa myydä mitään ihmiselle, joka ottaa vakavasti kulutuksen vähentämisen ja etsii yksinkertaisia käytännön ratkaisuja tällaisiin asioihin.

Kulutus on ongelma, josta ei voi kuluttaa itseään ulos. Ja se ei ole todellakaan vain ympäristöongelma vaan myös yksi aikamme suurimmista arvo- ja kulttuurikysymyksistä. Kun yhteiskunta ajautuu elämäntapaan, jossa ihmiset vieraantuvat toisistaan ja hetkellistä iloa haetaan shoppailusta, tuloksena on onneton, yksinäinen kansa, joka istuu tavaravuoren ympäröimänä kerrostaloasunnoissaan, joiden yhdenkään naapurin nimeä he eivät tiedä.

Asia ei kuitenkaan ole niin, että ihmiset olisivat kulutuksellaan tuottaneet tämän tilanteen, vaan kerskakulutus on enemmänkin hätähuuto. Kun yhteiskunnalla ei ole tarjota sinulle mitään niistä asioista, jotka ovat läpi lajimme historian yksilön elämälle merkitystä antaneet, apua tähän tunteiden ja identiteetin tyhjiöön haetaan hetkellisiä nautintoja jahtaamalla.

Jos yhteiskunnan arvot olisivat terveet ja kestävät niin sosiaalisesti kuin ekologisestikin, yhä harvempi kokisi tarvetta täyttää elämäänsä sälällä – siinä elämässä kun olisi paljon sälää arvokkaampiakin asioita. Terve yhteiskunta tukee yksilöidensä identiteetin kehitystä, tarjoaa jokaiselle paikan tässä maailmassa sekä juuret, joiden kautta yksilö pääsee kokemaan olevansa osa jotain itseään suurempaa – sukupolvien monituhatvuotista jatkumoa.

Terve yhteiskunta tukee myös sitä vallan yksinkertaista asiaa, joka kautta aikain on saanut kurjimmissakin oloissa eläneet ihmiset jaksamaan päivästä toiseen: perhettä ja perheen perustamista. Perheen perustaminen on luonnonmukainen ja helppo tapa luoda merkitystä elämälleen ja päästä osaksi suomalaisuuden jatkumoa.

Ja sen huomaa perheellisten puheista, että heidän asenteensa kulutukseen on usein aivan erilainen kuin muiden: siinä missä muut jahtaavat uutta shoppailtavaa ja koettavaa rahaa vastaan, perheelliset kokevat kulutuskulttuurin ahdistusta tuottavana rasitteena. Syntyy painetta ostaa lapsille uusimmat merkkivaatteet ja älylaitteet, etteivät he jäisi kaveriporukan ulkopuolelle ja joutuisi kiusatuksi, ja varsinkin joulu on monissa perheissä stressaavaa aikaa. Joulusta on tehty kulutusjuhla jo aikoja sitten, joten vähävaraisissa perheissä on todellinen suru ja ahdistus siitä, saadaanko lapsille ostettua joululahjoja.

Kukaan ei pitkällä tähtäimellä onnelliseksi ostamalla tule, mutta tähän shoppailuhelvettiin on ajauduttu yhteiskunnan perusrakenteiden murruttua. Kun ei ole yhteisöllisyyttä tuomassa ihmissuhteita ja pysyvyyttä ihmisten elämään, media vyöryttää kansan nähtäville perhevastaista propagandaa, jossa perhe-elämä kuvataan ikäväksi riesaksi, joka tulee hetkellisten nautintojen tielle, ja kulttuuri on suoraan vihamielinen suomalaista identiteettiä ja suomalaisten juuriensa tuntemista ja arvostamista kohtaan, kaikki kärsivät. Ne, jotka eivät onnistu saamaan aineetonta onnea elämäänsä, saavat tyytyä kulutuskulttuuriin, ja nekin, jotka aineettoman onnen saavuttavat, kärsivät konsumerismista, koska heitä ympäröivä yhteiskunta painostaa kuluttamaan.

Medialla ja suomalaisvastaisilla päättäjillä ei ole mitään syytä tätä kulttuuria muuttaa, vaikka he pinnallisesti ilmaisevatkin huolta elämäntapamme kestämättömyydestä. Suomalaisvastaisen vihervasemmiston tavoite on juuri suomalaisen identiteetin ja suomalaisten arkea iät ja ajat kannatelleiden rakenteiden murskaaminen, ja se on heille paljon tärkeämpää kuin kulutuksen vähentäminen. Eikä päättäjillä muutoinkaan ole syytä kulutuskulttuuria vastaan sotaan ryhtyä: kulutus kun pitää kansantalouden rattaat pyörimässä ja EK:n lobbaajat tyytyväisinä.

Siksi tässä asiassa niin talousvasemmisto kuin ‑oikeistokin ovat täsmälleen samalla asialla mutta eri syistä. Vihervasemmisto haluaa hävittää suomalaisuuden juuriaan myöten, joten he kannattavat massamaahanmuuttoa Suomeen hajottaakseen maan etnisen yhtenäisyyden, ja vaikka sellainen ei talousoikeiston prioriteettilistan kärjessä ole, heillä on omat syynsä kannattaa väestönvaihtoa: lisää kuluttajia, lisää halpatyövoimaa.

Ei EK:lle tai heidän poliittiselle siivelleen, kokoomukselle, ole mitään väliä sillä, millaista tuhoa massamaahanmuutto tuottaa suomalaisille tai kansantaloudelle. Jokainen uusi tulija on kuluttaja vaikka yhteiskunnan varoilla, ja vaikka tulijoista vain murto-osasta saisi edes halpatyövoimaa, yrityslobbaajat eivät siinä häviä mitään – kustannukset niiden ei-työllistettävien elättämisestä kun eivät kaadu heidän maksettavakseen vaan veronmaksajan.

Todellinen muutos yhteiskuntamme ongelmiin syntyy vain sen arvoja ja niiden ohjaamaa politiikkaa muuttamalla. On palattava kulttuuriin, jossa yhteiskunta suosii aineettoman onnen tavoittelua ja ihmisille luontaisesti onnea tuottavaa elämäntapaa – yhteisöllisyyttä, perhe-elämää, vahvaa identiteettiä ja tunnetta siitä, että elämällä on merkitystä.

Kenenkään ei tarvitse odotella peukaloitaan pyöritellen, että joskus saisimme maahan hallituksen, joka näin toimii, koska politiikka on aina alavirtaan kulttuurista. Muutokset, jotka kulttuurissa tapahtuvat, heijastuvat ajan mittaan politiikkaan, joten jos riittävän moni kansalainen irtisanoutuu hetkellisiä iloja jahtaavasta modernismista ja kulutuskulttuurista, asettaa aineettoman onnen kulutuksen yläpuolelle ja ei epäröi markkinoida tätä pysyvää onnea tuottavaa elämäntapaa myös muille, muutos näkyy vaalien kautta politiikassakin ajallaan.

Lyhyesti sanottuna: ole se muutos, jonka haluat nähdä. Suuret virrat koostuvat pienistä puroista, ja tavallisten kansalaisten pienet teot kasautuvat lopulta suureksi kulttuurin muutokseksi. Ja kun muutos on saatu liikkeelle ja voimme näyttää sen tuloksia muulle kansalle – että meillä on tarjota elämäntapa, joka tarjoaa kestävää hyvinvointia niin yksilölle, yhteiskunnalle kuin ympäristöllekin, muut kyllä seuraavat mukana. Onnellisuuden tavoittelu kun on jokaisen ihmisen vahva tahto, ja jos jokin elämäntapa näyttää onnellisuutta tuottavan, monet ovat valmiita luopumaan aiemmista käytösmalleistaan ja kokeilemaan sitä.

Parempi yhteiskunta on mahdollinen, mutta muutos ei synny odottelemalla ja vakuuttelemalla itselleen, että ”jonain päivänä kansan mitta täyttyy”. Jokaisen yhteiskunnallisesti tiedostavan ihmisen on otettava omien mahdollisuuksiensa rajoissa vastuu Suomen palauttamisesta takaisin oikeille raiteille ja laitettava muutos liikkelle pienillä teoilla omassa elämässään.

Vastustajillamme ei ole tarjota muuta kuin kurjuutta. Sen näet jo siitä, millaisia heidän edustajansa itse ovat. Eivät vihervasemmiston äänekkäimmät yksilöt ole onnellisen ja tasapainoisen oloisia ihmisiä vaan alituiseen vihaisia, pahastuneita, ongelmaisia, terapiassa ramppaavia ja mielialalääkkeistä helpotusta ahdistukseensa hakevia reppanoita.

Mutta meidän ovemme ovat avoinna myös heille. Heidän tarvitsee vain lakata olemasta feminismin uhrilampaita, haistattaa pitkät ideologialle, joka on heille tuottanut vain kärsimystä, vaikka he ovat sille elämänsä uhranneet, ja valita uusi tie kohti parempaa elämää.