Radikaali arkisto: Kansa voimakkaaksi

Harvoja kansallissosialismin päämääriä ja vaatimuksia on maailmassa niin väärin käsitetty kuin Saksan vuodesta 1933 lähtien harjoittamaa väestö- ja rotupolitiikkaa.

Tämä ei ole ollut mikään sattuma.

Niin kauan kuin ns. ”suuret kansat” ovat Saksan valtioon suhtautuneet kateudella, jopa suorastaan vihamielisesti, ovat ne taistelleet kaikkea sitä vastaan, mikä olisi voinut lujittaa Saksan valtakuntaa ja sen kansallista yhtenäisyyttä. Kun esim. sellaisten kansojen kuin Englannin ja Ranskan on vähitellen yhä suuremmassa määrin täytynyt tunnustaa, että heidän omat väestöpoliittiset ponnistelunsa ovat jääneet tuloksettomiksi ja todennäköisesti eivät tule koskaan tuottamaan hedelmää, ei mikään ole ollut sen luonnollisempaa, kuin että on julkisesti alettu moittia Saksan väestöpoliittisia päämääriä ja toimenpiteitä, varsinkin kun ne ovat johtaneet jo alusta pitäen toivottuihin tuloksiin.

Tämä on palautettava mieliin, jotta voisi ymmärtää sitä kevyttä tapaa, millä monet tuhannet Saksasta paenneet emigrantit ovat yrittäneet johtaa harhaan muita kansoja. Vähitellen ovat kaikki kansat kuitenkin tulleet huomaamaan, että Saksan käytännössä toimeenpanema väestö- ja rotupolitiikka on pohjimmiltaan ainoa mahdollinen säilyttämään kansaa laadultaan hyvänä ja lisäämään sitä lukumäärältään. Kansat tulevat tulevaisuudessa hylkäämään, kukin oman luonnollisen vaistonsa mukaan, kaikki ne tiet, jotka vievät tähän päämäärään keinotekoisten ratkaisujen kautta. Saksan väestöpolitiikka on aina nojautunut vain luonnolliseen inhimilliseen järjestykseen ja elämän lainalaisuuteen.

On tapana sanoa, että nuoriso on aina oikeassa. Mutta tällöin ei ainoastaan tarkoiteta ikänsä puolesta nuoria, vaan kaikkia niitä, jotka sisäiseltä olemukseltaan ja luonteeltaan, ajatus- ja toimintatavoiltaan ovat nuoria, vaikka vuosissa olisivatkin jo pitkälle ehtineitä.

Vain nuorilla kansoilla on oikeus tulevaisuuteen, vain ne kykenevät muovaamaan omin voimin tämän tulevaisuuden. Mutta kansa ei ole nuori vain silloin, kun nuoret ihmiset biologisesti vanhempiin ja huomattavasti iäkkäämpiin ihmisiin verrattuna ovat enemmistönä ja kun se kasvaa, vaan se on nuori ennen kaikkea silloin, kun se tuntee tulevien tehtäviensä ja välttämättömien toimenpiteittensä tärkeyden ja kun se urhoollisena vaikeuksista huolimatta työskentelee kansallisen tulevaisuutensa hyväksi. 

Taaksepäin tuijottavat ihmiset nauttivat yksinomaan menneisyydestään ja ihannoivat muistelmissaan vain sitä, mikä on ollut. Eteenpäin suuntautuneet ihmiset ovat hekin menneisyyden tukevalla pohjalla, mutta heille kangastelevat alati uudet päämäärät.

Sama koskee myös kansoja. Niin pian kuin ne alkavat elää vain menneisyydessään eivätkä enää ole sisäisesti valmiita ratkaisemaan nykyisyyden ja tulevaisuuden asettamia tehtäviä, ne jäykistyvät ja joutuvat pakosta elinvoimaisten naapurikansojen syrjäyttämiksi. Tämä kehityskulku on vääjäämätön. Se tapahtuu samalla johdonmukaisuudella, mikä kaikkialla luonnossakin vallitsee.

Vain ihminen on koettanut päästä vapaaksi tästä johdonmukaisuudesta ja yrittänyt sopeutua asuttavanaan olevaan elintilaan keinotekoisesti rajoittamalla kansan syntyväisyyttä. Mutta luonto on tämän yrityksen rangaissut siten, että sitä vastaan rikkoneet kansat ovat laadultaan huonontuneet, jopa kokonaan kuolleet sukupuuttoon. Siten ovat tuhoutuneet antiikin luonnonkansat, joiden nimiä tuskin enää tiedämme. Mutta koskaan eivät sellaiset kansat, joilla on ollut paljon nuoria ihmisiä, ole kuolleet sukupuuttoon. Juuri silloin niillä on ollut voimaa joko yksin tai liittolaistensa kanssa säilyttää elintilansa. 

Tässäkin vallitsee ikuinen luonnonlaki. Kansa, jolla ei ole elintilaa auringon alla, valtaa sen itse itselleen. Elintilan, josta puuttuu väestö, valtaavat muut kansat. Kansa, jolla ei ole nuorisoa, kuolee, koska kukaan ei ole halukas eikä kykene suojaamaan ja puolustamaan valtakunnan rajoja. Kansakuntaa vastaan on olemassa vain yksi suuri synti: syntyväisyyden rajoittaminen.

Saksakin on kerran rajoittanut syntyväisyyttään. Vielä vuonna 1913 syntyi valtakunnassa 27,5 henkeä jokaista 1000 asukasta kohden. Mutta maailmansodan jälkeen laski tämä lukumäärä ja oli vuonna 1932 niin alhainen, vain 14,8 henkeä 1000 asukasta kohden, että koko kansan asukasluku alkoi arveluttavasti vähetä. Elettiin aikaa, jolloin etenkin suurkaupungeissa ihmisiä kuoli enemmän kuin syntyi.

Vuodesta 1933 alkaen Saksa on oikeilla väestöpoliittisilla toimenpiteillä saanut syntyväisyyden suuresti kohoamaan. Mutta sosiaaliset syyt eivät kuitenkaan yksinomaan ole tähän vaikuttaneet: vuoden 1933 vallankumous on puhaltanut Saksan kansaan uuden hengen, jonka vaikutuksesta se on kokonaan uudistunut ja tullut voimakkaaksi. Vain henki voi kaiken elävöittää.

Kirjoittanut Erich Berger, julkaisussa Suomi – Saksa 1 / 1941