Radikaali arkisto: CSI

Amerikan suosituinta tv-draamasarjaa, CBS:n CSI: Crime Scene Investigationia, pitäisi kutsua nimellä SCI: Semitically Correct Investigation. Pelkkä korjattu lyhenne – SCI – olisi sopiva, koska sarjan tapa luovasti uudelleentulkita todellisia rikostapauksia, jotta ne saadaan sopimaan anti-valkoiseen monikulttuuriseen ideologiaan tekee siitä vieläkin vähemmän tieteeseen perustuvan draaman kuin liberaalit moraalitarinat 1950-luvun jälkeiseltä ajalta television science-fictionissa (Star Trek, Twilight Zone). Kun useimmat todellisiin tapahtumiin perustuvat draamat muuttavat joitakin osia ”suojellakseen syyttömiä”, CSI:n semiittinen korrektius toimii juuri päinvastoin: se ei pelkästään suojele syyllisiä, vaan projisoi heidän syyllisyytensä syyttömiin. Vuonna 2002 pelkästään vähintään kolme CSI:n kaikkein järkyttävimmistä ja shokeeraavimmista jaksoista – jotka perustuivat Amerikan kaikkein järkyttävimpiin ja shokeeraavimpiin rikoksiin – ovat syyllistyneet törkeään rotujen toisinpäin kääntämiseen, missä todellisen elämän musta hyper-väkivalta käännetään valkoisten ja valkoisten yhteisöjen patologiseksi käytökseksi.

”Valheen anatomiassa” (2.3.2002, episodi 44.), auton yliajama mies lentää eteenpäin ja työntyy puoliksi tuulilasin läpi. Hän on elossa ja tajuissaan, mutta molemmat jalat poikki ja auttamattomasti juuttuneena, rikkoutuneen lasin lävistämänä. Sen sijaan, että soittaisi hätänumeroon tai veisi miehen sairaalaan, kuljettaja jatkaa matkaansa kotiin ja pysäköi auton, juuttunut mies edelleen tuulilasista sojoittaen, talonsa autotalliin. Kuljettaja jättää kuolevan miehen sinne kahdeksi päiväksi, vähät välittäen hänen tuskanhuudoistaan ja avunpyynnöistään, kunnes viimein tulee hiljaista – uhri vuotaa kuiviin.

CSI:n fiktiivinen tappaja on ”menestyvä valkoinen mies”, lipevä yritysasianajaja, joka ei anna ”tuntemattoman” kuoleman häiritä kiireistä aikatauluaan tai tärkeää uraansa. On paljon käytetty olettamus semiittisesti korrektissa viihteessä, että jokaisen valkoisen miehen sisällä piilee armoton tappaja vain odottamassa ulospääsyään.

Ongelma on siinä, että oikea tappaja ei ollut valkoinen mies vaan resuinen ja typerä musta nainen: 25-vuotias Chante Mallard, sairaanhoitajan apulainen(!) joka oli humalassa ja ekstaasin vaikutuksen alaisena kun hän osui autollaan Gregory Glenn Biggsiin, 37-vuotiaaseen valkoiseen mieheen. Todellinen tarina on vielä kauheampi kuin CSI:n vesitetty versio. Mallard ei pelkästään jättänyt huomiotta Biggsin avunpyyntöjä ajettuaan kotiin ja piilotettuaan hänet autotalliin. Hän meni sisään taloon, söi doritoseja ja harrasti seksiä mustan poikaystävänsä kanssa, kaikki Biggsin epätoivoisen valituksen tahtiin. Kun Biggs vuoti kuiviin – pari päivää myöhemmin – Mallardin poikaystävä hankkiutui veljensä kanssa eroon ruumiista. Chante Mallard otettiin kiinni naureskeltuaan tappamiselle kolme kuukautta myöhemmin juhlissa. Hänen ystävänsä Maranda Daniel muisteli ”Shantae (sic) kikatti sanoessaan, ’osuin tähän valkoiseen mieheen’.”

Kuinka tällainen hirveä rikos voidaan sälyttää valkoisten harteille, ja miksi? On helppoa ymmärtää todellisuuden muuttaminen median versioksi, kun tietää ketkä sen takana ovat, kuten lopputeksteistä käy ilmi: ”Käsikirjoitus Josh Berman ja Andrew Lipsitz; ohjaus Kenneth Fink; tuottanut Jerry Bruckheimer Productions”.

Jaksossa ”Ostaja varokoon” (10.10.2002, episodi 49.), CSI käsittelee valkoisen esikaupunkilaisen lukion cheerleaderin kuolemaa, joka löytyy silvottuna ja ihmissyönnin jäljiltä jalkapallokentältä. Kun juoni etenee, paljastuu, että yllättäen tappaja olikin toinen nuori valkoinen cheerleader, joka oli mustasukkainen uhrilleen. Tappaja oli ihastunut uhrin poikaystävään. Hän tapasi tämän salaa jalkapallokentällä ja yhdessä he polttivat jotain mitä luulivat marijuanaksi. Marijuana oli kuitenkin vahvaa hallusinogeenia PCP:tä. Kun pojan tyttöystävä odottamatta ilmestyy paikalle, pilvessä ja sekavana mustasukkainen tyttö muuttuukin äkkiä alkukantaiseksi raivopääksi murhaajaksi. Hän hyökkää kilpailijattarensa kimppuun, tappaa hänet ja kuten eläin, syö tämän lihaa revitystä ruumiista.

Niin uskomattomalta kuin se vaikuttaakin, tämä kauhistuttava tarina tulee suoraan todellisesta maailmasta. Ainoastaan, jälleen kerran, CSI muuttaa rodut. Kyseessä ei ollut valkoinen esikaupunkilainen teinityttö hyökkäämässä toisen samanlaisen kimppuun huumeilla terästetyn mustasukkaisen raivon vallassa. Paljon todenmukaisemmin kyseessä oli taas kerran nuori musta mies joka syyllistyi näihin raakalaismaisiin, epäinhimillisiin tekoihin. Räppäri Antron Singleton, tunnettu ”Big Lurchina”, poltti PCP:tä, murhasi 21-vuotiaan mustan naisen, Tynisha Ysaisin, pureskeli hänen kasvojaan, repi hänen rintansa auki käsillään ja kolmen tuuman veitsellä, söi osan hänen keuhkoistaan ja myöhemmin löydettiin kadulta veren peitossa. Jälleen kerran tavalliset epäillyt ovat nuo kätyrit muuttamassa mustaa kauhua valkoiseksi patologiaksi: ”Käsikirjoitus Andrew Lipsitz ja Anthony E. Zuiker; ohjaus Richard J. Lewis; tuottanut Jerry Bruckheimer Productions”.

Kaiken huippu on CSI:n ”Veren himo” (5.12.2002, episodi 55.), joka ei kuvaa pelkkää tiettyä mustien rikosta valkoisia vastaan, vaan kokonaista rikollisuuden alalajia: jengimurhaa. Episodi alkaa kun aasialais-intialainen taksikuski kiinnittää huomionsa viehättävään matkustajaan. Tirkistellessään matkustajaa taustapeilistä, hän tuntee taksin osuvan johonkin esikaupunkialueen risteyksessä. Kun hän nousee ulos tarkastaakseen tilanteen, hän löytää valkoisen teini-ikäisen pojan takarenkaansa alta, joka on ilmeisesti kuollut. Taksikuski hyppää takaisin taksiin soittaakseen apua, mutta joukko vihaisia silminnäkijöitä – kaikki valkoisia – repii hänet ulos ja hakkaa hänet koska luulee hänen yrittäneen paeta paikalta. Intialainen taksikuski hakataan koomaan ja hän kuolee myöhemmin sairalassa. Yhdessä vaiheessa Warrick, vihreäsilmäinen mulatti-tutkija (näyttelee Gary Dourdan) kysyy Saralta (näyttelee Jorja Fox), pitääkö hän tapausta ”rodullisesti motivoituna”. Sara ei laula nuotin vierestä: ”Kyllä. Valkoinen jengi. Valkoinen uhri. Tummaihoinen taksikuski. En pidä tästä yhtälöstä”.

Huono yhtälö, todellakin. Ei tarvita mitään matikkaneroa tajuamaan mikä todennäköisyys on, että jotakin tällaista tapahtuu – valkoinen jengi hyökkää ja tappaa spontaanisti ei-valkoisen jostain syystä – todennäköisyys enintään yksi miljoonasta. Mustat sen sijaan syyllistyvät tämäntapaiseen jengimurhaan useita kertoja vuodessa. Viimeisen puolen vuoden aikana on tapahtunut kaksi erityisen hirvittävää murhaa, johon ovat syyllistyneet mustat jengit.

Chicagossa, 30.7.2002, vihainen joukko mustia repi kaksi mustaa miestä ulos pakettiautosta ja hakkasi heidät kuoliaaksi heidän autonsa törmättyä South Siden kaupunginosassa olevan rakennuksen portaisiin haavoittaen kolmea naista. Murhaajat, jotka vain hetkeä ennen olivat olleet satunnaisia mustia kansalaisia huolehtimassa vain omista asioistaan yleisellä kadulla, muuttuivat raivon vallassa olevaksi väkijoukoksi ja hakkasivat porukalla kaksi miestä ”tiiliskivillä, kivillä, kepeillä ja käsillään sekä jaloillaan, poliisi kertoi”. (”Hillard vannoo ottavansa jengihakkaamiseen osallistuneet tappajat kiinni”, Chicago Tribune 31.7.2002).

Milwaukeessa 2.10.2002 Charlie Young Jr., 36-vuotias musta mies, joutui kuudentoista 10–18-vuotiaan mustan nuoren takaa-ajamaksi korttelien pituisella matkalla, kiskotuksi ulos talosta ja hakatuksi hengiltä kuistilla. Hyökkäys tapahtui kirkkaassa päivänvalossa naapurien katsellessa. Joukko nuoria mustia miehiä mukiloi uhria mailoilla, lapioilla, haravilla ja kepeillä. Todistaja kertoi kuulleensa heidän väitelleen erilaisten aseiden käytöstä ”sanoen, ’annas kun kokeilen tuota’, se oli heille kuin leikkiä.” (Mies kuolee lapsijengin pahoinpitelyyn Milwaukeessa” Jeffrey Phelps, AP, Milwaukeen Journal Sentinel, 2.10.2002).

Nämä viimeaikaiset osoitukset heimoraakalaisuudesta löytävät vertaisensa valkoisen Kris Kimen murhasta, johon syyllistyi joukko mustia Seattlen Pioneer Square Mardis Gras ‑festivaalilla, sekä valkoisen Reginald Dennyn murhayrityksestä, jonka joukko mustia mellakoijia repi ulos kuorma-autostaan, hakkasi ja potki ja mikä tallentui videolle, missä heidän voi nähdä tanssivan Dennyn ympärillä samalla kun vuorotellen hakkaavat hänen päätään tiiliskivillä, nyrkeillä ja jaloilla.

Jälleen kerran, CSI:n ”Veren himo” maksaa Jumalan itse valitsemille kätyreille monia shekeleitä tämän todellisuuden kääntämisestä pikku paloiksi helposti nieltävää semiittistä korrektiutta: ”Käsikirjoitus Josh Berman ja Carol Mendelsohn; ohjaus Charlie Correl; tuottanut Jerry Bruckheimer Productions”.