Meiltä kysytään usein, kuinka voisimme konkreettisesti auttaa suomalaisia jo tänään. Pelkkä kansalaisvalistus ei riitä, mikäli tavoitteenamme on laaja kansanliike.
Siksi kaikille elämän osa-alueille ulottuvan kokonaisvaltaisuuden on oltava poliittisen liikkeen tavoite. Tämän päivän kansallisista liikkeistä eniten konkreettista vaikutusta yhteiskuntaan ovat saavuttaneet ne liikkeet, joiden toiminta ei keskity pelkästään puoluepolitiikkaan. Italialainen CasaPound ja kreikkalainen Kultainen aamunkoitto ovat hyviä esimerkkejä. Eteläeurooppalaiset ovat rakentaneet omat pienoisyhteiskuntansa, valtion valtion sisälle. Sisäinen infrastruktuuri ei ole pelkästään poliittista aktivismia vaan käytännöllinen keino turvata aktiivien ja liikkeen toimintakyky esimerkiksi luonnonmullistuksista aiheutuvissa kriiseissä.
Ruoka-avustukseen turvautuminen taloudellisen tilanteen huonontuessa voi olla välttämätöntä myös tavallisille suomalaisille. Ruoka-apua antavien yhdistysten mukaan leipäjonot ovat kasvaneet viime vuosina. Jaettavan ruoan määrä henkilöä kohden on pienentynyt ja paketit loppuvat usein kesken. Suomalaisten hätää eivät myöskään auta venäläiset turistit ja maahanmuuttajat, joiden määrä jonoissa on myös lisääntynyt. Kultainen aamunkoitto järjestää säännöllisesti vain kreikkalaisille tarkoitettua ruoka-apua.
Tavarakeräyksissä ihmiset voivat lahjoittaa tarpeettomat vaatteet, huonekalut ja esineet niitä tarvitseville. Keräyksiä voitaisiin järjestää muun muassa rajan takana asuville heimokansoillemme, jotka kärsivät Venäjän federaation kuristusotteesta. Keräykset toimisivat nopeana apuna onnettomuuden, kuten tulipalon, tuhotessa kodin irtaimiston.
Rahakeräykset ovat yleinen hyväntekeväisyyden muoto. Kansallisessa liikkeessä rahaa kerätään muun muassa oikeudenkäyntikuluihin poliittisissa rikostapauksissa.
Katupartioinnilla turvataan tarvittaessa levottomia alueita. Kreikassa turvallisuustilanne pääkaupungeissa on heikentynyt merkittävästi poliisien resurssien niukentumisen ja maahanmuuttajarikollisuuden yhteisvaikutuksesta. Kultainen aamunkoitto onkin organisoinut omat turvajoukkonsa kaupunkien kaduille. Järjestö tarjoaa turvallisuuspalveluita vanhuksille ja rikosten uhreille. Suomen kadut ovat toistaiseksi rauhallisia, mutta katupartiointia voitaisiin järjestää esimerkiksi viikonloppuiltaisin tai alueella, jolla on liikkeellä pedofiili tai raiskaaja.
Kansalaistaitokursseja (esimerkiksi ensiapu, itsepuolustus, lakitieto ja erätaidot) voidaan harjoittaa voittoa tavoittelemattomasti, ohjaten kurssimaksut kansallisesti mielekkääseen toimintaan.
Luomuruokapiiri on ruohonjuuritason marketti luonnonmukaisesti kasvatetulle ruoalle. Suoraan alkutuottajalta ostettu ruoka on usein kilohinnaltaan halvempaa kuin kaupasta ostettu. Välistä vetäjiä on vähemmän, mikä tarkoittaa pienempää ruokaketjukartellien tukemista. Suoraan tuottajalta voi ostaa kerralla paljon vähentäen ostosreissujen määrää.
Kapitalismi ja urbanisoitunut elämäntapa tukevat palveluiden ulkoistamista tuntemattomille ihmisille. Esi-isiemme elämäntapa on ollut sosiaalisempi ja ihmisläheisempi. Siksi tärkeintä on arkipäiväinen vastavuoroinen apu, vaikka liike järjestäisikin yleishyödyllistä avustustoimintaa. Arkiaskareissa auttaminen (lasten vahtiminen, kimppakyydit, majoittuminen vieraillessa toisessa kaupungissa, tavaroiden lainaaminen jne.) on aina parempi järjestää verkostoituen tovereiden kesken kuin ostaa palvelut ulkopuolelta.
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
pekka
Ajatus on todella hieno, mutta sionistien johtama hallintomme estää katupartioinnin ja ei hyväksy suoraa taloudellista tukea. Kannattaa muistaa Kultaisen Aamunkoiton kohtalo pankkiirien hallitsemassa Euroopassa!
Ei estä
Sinunkin tapauksessa huomaa, kuinka nössöys + vilkas mielikuvitus tappaa tehokkaasti kaiken tekemisen.
Ei zog ole estänyt yhtäkään katupartiota missä itse olen ollut mukana. Ja mitä sitten, vaikka joku sikapartio sitoo resurssejaan sen katupartion kyttäämiseen? Silloinhan polpo on vihdoin saatu valvomaan katuja, eikä kaikki työaika mene donitsien syömiseen.
Selkä suorana
Äläs nyt…
Ei tässä suoraan lähdetäkkään taloudellisen tuen antamisen linjalle. Mutta esim. ruokaa jakavia erilaisia järjestöjä on jo niin paljon että esim. EU-kasseja ei kaikkia oteta vastaan.
Ja mitä tulee kierrätystavaroihin sekä toisten auttamiseen itselle tarpeettomiksi jääneille tavaroille, on Suomalaisapu koko toimintansa ajan kärsinyt tekijäpulasta.
Poikkeuksetta hyvätkin ideat jäävät muutamien harteille kun alkuhuuman jälkeen tulee arki vastaan.
Jokainen voi puutarhassaan/parvekkeella viljellä kasviksia ja sitäkautta vahvistaa oman yhteisön ruuantuotantoa sekä sen laatua. Se myös opettaa pitkäjänteisyyttä koska kasvun eri vaiheissa tulee toimia eri tavoin.
Väitän että kaikki lähtee ruuasta. Maslowin tarvehierarkia on sen verran vahva. Ja jo se että me tuotamme itsellemme laadukasta ruokaa, se on yksi päämäärä. Sillä Glyfosaatti sai JÄLLEEN lisää aikaa 10 vuotta EU:n alueella. Syöpää aiheuttava myrkky jonka täyskieltoa EU:n alueella koitettiin saada aikaan jo vuona 1998.
Talkoot… Talkoot on toinen asia jolla saadaan vahvistettua yhteisöä. Sillä saadaan myös autettua ihmisiä.
Ja sitten kolmas asia on se että jokainen auttaa toisiaan siinä missä on hyvä. Kuka remppaa autoja, taloja, tekee LVI-hommia, maahantuo artikkeleita, tietää mistä mitäkin saa edullisesti jne…
Se että myymme jotain toinen toisillemme, se ei vahvista meitä. Se että teemme sen vastikkeetta ja saamme tulevaisuudessa apua, se vahvistaa meitä. Ja sitten kun kaikilla on hyvin, voidaan ruveta tekemään palveluksia yhteiskuntamme muille kohderyhmille. Ja sen jälkeen meillä menee paremmin kuin yhteiskunnalla.
Ihan ensimmäinen askel on se tupakanpolton lopettaminen sekä viikonloppukaljojen juonti. Sitä säästää heti 4000€/a johonkin parempaan käyttökohteeseen.
Salomon
Miksi olla huolissaan hallituksemme kielloista tai säännöistä, kun eivät itsekkään noudata lakia – pekka?
X
Kysymys kuuluu kuinka voi auttaa kantasuomalaisia nuoria toivottomuudessa, paremman tulevaisuuden näköalan puuttuessa. Häiritsevän paljon uutisia häiriöistä junaliikenteessä este radalla tyyliin tai nokkakolari rekan kanssa. Vähäisen syntyvyyden lisäksi ns. väestönvaihtoa kiihdyttää kantaväestön itsemurhat, tilalle tuodaan ulkomaalaisia. Suomalaisten hajallaan kyräilyyn perustuva yhteiskunta ei toimi. Nuorissa täytyy pitää ns. tabs on vielä sen jälkeenkin kun siirtyvät itsenäiseen elämään.
GLGL
Joskus tulee heikkona hetkenä euforinen fiilis, että kanssasuomalaista pitää auttaa. Sitten puheyhteydessä sieltä alkaa tulemaan jotakin yle:n aivopesemää sössötystä ”Kaikki Putinin syytä, kaikki Trumpin syytä, ilmastonmuutos tappaa meidät, jos emme kumarra transuille, olemme mennyttä, BLM, lasikatto, pitää ottaa viides tehoste, mee too, tanssii tähtien kanssa, me tienataan tällä, 2015 oli eri asia, jne.”
Siinä vaiheessa annan hemmon pitää tunkkinsa.…
Sensuroimaton Totuus
Tuo on niin totta. Lisään listaan vielä slava-hörhöt jotka ovat vaihtaneet isänmaakseen ukrainan. Todellisuudentajunsa menettäneitä on vaan yksinkertaisesti liikaa.
Menkää pyöräilemään itärajan taakse
Sensuroimaton totuus kirjoittaa:
”Lisään listaan vielä slava-hörhöt jotka ovat vaihtaneet isänmaakseen ukrainan. ”
Varsin mielenkiintoinen kommentti hörhöltä jonka oma isänmaa vaikuttaa olevan selkeästi Venäjällä.
GLGL:
”Joskus tulee heikkona hetkenä euforinen fiilis, että kanssasuomalaista pitää auttaa. Sitten puheyhteydessä sieltä alkaa tulemaan jotakin yle:n aivopesemää sössötystä ”Kaikki Putinin syytä…
Siinä vaiheessa annan hemmon pitää tunkkinsa.…”
”Suomalainen” joka ei ole kiinnostunut auttamaan oman maansa kansalaisia heidän Putin-vastaisuutensa vuoksi ei ole mikään aito suomalainen, vaan ryssien kätyri jonka todellinen kotimaa on tuolla itärajan takana.
Ehdottomasti ehkä
Pari edellistä kommenttia ovat asian ytimessä, kun niistä poimii oleellisen.
Raha on väline jolla voi tehdä hyvin vähän hyvää. Poikkeuksetta raha johtaa kurjistuimiseen ja kurjuuteen. Ja ihmisten ostopäätökset lisäävät pahan voimaa.
Mutta jos ihmiselle näyttää ”polun” jota kulkemalla elämä paranee, ystäväpiiri muuttuu positiivisesti ajattelevammaksi sekä perhekeskeisemmäksi, niin ihminen hyvin nopeasti seuraa sitä. Ja kertoo siitä omalle kaveripiirillee, joka sitten saa päättää seuraavatko ko. ”polkua” vaiko eivät.
Ihminen joka uskoo valehtelua ei seuraa polkua, mutta ihminen joka on jo ajatellut asioita muttei ole uskaltanut tehdä muutosta, seuraa.
Olkaamme siis luottavaisia kanssaihmisten suhteen. Sieltä täältä löytyy aina ”timantteja”.