Kuinka suhtautua kadunmieheen, joka huutelee päivät pitkät loukkauksia vastaantulijoille? Entäpä, jos hän vielä tarttuisi telaan ja maalaisi rakennusten seinille kissankokoisin kirjaimin kiusallisia puolitotuuksia ja roiseja valheita vakoilemiensa ihmisten yksityiselämästä? Tuskinpa moinen toiminta kovin kauan jatkuisi. Muut kadunmiehet eivät välttämättä olisi kovinkaan kiinnostuneita hänen oikeuksistaan koskemattomuuteen ja itsensä ilmaisuun.
Jos sama raivostuttava tyyppi kuitenkin hakisi journalistikouluun ja jatkaisi toimintaansa suurten päivälehtien sivuilla, olisi vastaanotto kovin erilainen. Toimittajien vapautta ja turvaa pidetään lännessä kyseenalaistamattomana arvona. Tiedotusvälineiden suoltama virallinen totuus kuuluu niellä mukisematta, eikä yksittäisiä toimittajia saisi vaatia tilille puheistaan. Vaikka Internet, riippumattomat uutisväylät ja sosiaalinen media ovatkin ravisuttaneet valtamedian asemaa, pidetään perinteisten toimittajien tehtävää edelleen pyhänä. Ainakin he itse tahtovat ylläpitää illuusiota siitä.
Viimeksi kansainvälinen toimittajayhteisö loukkaantui tällä viikolla, kun Kreikan kansallissosialistinen Kultainen Aamunkoitto ‑puolue (Chrysi Avgi, CA) piti itsensä näköisen tiedotustilaisuuden. Tottuneesti journalistien penkeille lysähtäneet, ylimielisesti kansallissosialistipuolueen tunnuksia pälyilleet lehtimiehet närkästyivät, kun eräs tapahtuman järjestysmiehistä määräsi kaikki salissa olleet tervehtimään puolueen johtaja Nikolaos Michaloliakosia. Hetken epäröinnin jälkeen suurin osa toimittajista nousikin seisomaan. Joillekin tämä osoittautui kuitenkin ylivoimaiseksi tehtäväksi, joten heidät heitettiin ulos tapahtumasta. Jopa Aamulehti oli tapauksesta pöyristynyt. Kuinka joku kehtaa vaatia medialta kunnioitusta?
Jo tätä ennen polemiikkia oli aiheuttanut kreikkalaisen monikulturistitoimittaja Xenia Kounalakin tapaus. Kounalaki oli kirjoittanut Kultaista Aamunkoittoa parjanneen artikkelin kreikkalaiseen Kathimerini-lehteen ja vaatinut julkisesti koko puolueen täyskieltoa demokratian nimissä. Niinpä CA julkaisi sivuillaan vastineen, jossa se valotti kreikkalaisille lukijoille poliittisen toimittaja Kounalakin taustoja. Toimittajien yhteisö tulistui CA:n tekstistä, sillä siinä mainittiin yksityiskohtia Kounalakin urasta, syntyperästä ja perheestä. Toimittajayhteisön reaktio tuntuu vähintäänkin naurettavalta, kun mietitään, kuinka neljäs valtiomahti kohtelee kansallismielisiä; on suorastaan normi, että lehdistö julkaisee merkityksettömimmätkin yksityiskohdat ”uusnatseista” aina, kun se on havaitsevinaan skandaalinjuurta. Ilmeisesti valtamedia kuitenkin ajattelee, että intimiteetin loukkaamisoikeus pätee vain yhteen suuntaan. Mielestäni on vain kiitettävää kehitystä, että kansallismieliset tutkivat vastustajiensa taustoja – he eivät ole meille tippaakaan armollisempia.
Kun poliittisesta mediasta on puhe, ei Aatos Erkon viimelauantaista kuolemaa voi toki sivuuttaa. Harva jäi Suomessa suremaan kookkaan mediatyrannin poismenoa, vaikka se tuskin tulee muuttamaankaan maamme viestintäkenttää juuri avoimemmaksi. Eljas Erkon ja juutalaistaustaisen Violet Sutcliffen poika Aatos oli suomalaisen pysähtyneisyyden ja konsensuskulttuurin painavimpia kulmakiviä Sanoma-yhtiönsä kanssa. Erkon johtama Helsingin Sanomat tunnetaan laajalti sen linjasta myötäillä vallitsevaa hallitusta vailla kritiikin häivää. Erkkojen suku on ollut Suomessa vuosikymmenten ajan rahavirtojen, politiikan ja median hämärän symbioosin ruma monumentti. Suvun toiminnassa voidaan mikrotasolla havaita se, kuinka informaatio, lainsäädäntö ja suurpääoma kiertävät samojen likaisten käsien kautta yhteiskunnassamme. Erkkoja seuraamalla ei voi olla päätymättä johtopäätökseen, ettei kansalle suodatettu julkinen uutistieto ole luonteeltaan koskaan sellaista, että se voisi vakavasti haastaa valtaeliitin aseman. Erkot ovat usein valjastaneet mediaimperiuminsa itselleen epämieluisien ihmisten ajojahtiin ja he pitävät mustia listoja toimittajista, jotka ajattelevat turhan itsenäisesti. Näiden urakehitys tyssää Suomessa heti alkuunsa.
Eljas Erkko perusti suomalaisen roskalehdistön kiistattoman kuninkaan Ilta-Sanomat 1932 ainoastaan siksi, että hän saisi manipuloitua hallituksen koviin otteisiin kansallismielistä Lapuan liikettä vastaan. Valtamedia ei olekaan puolueeton sivustaseuraaja tai objektiivinen tiedon lähde, vaan poliittisten pelureiden käsikassara. Eikä suvun taustaa vasten olekaan yllättävää, että elämänkertansa mukaan Eljas Erkko matkusti toisen maailmansodan aikana Ruotsiin hieromaan yhteistyötä paikallisten juutalaisten kulttuurivaikuttajien kanssa. Samalla muu Eurooppa oli jo lähes kypsä itsenäistymään juutalaistaustaisten liikemiesten sanelemasta mediakontrollista. Ikävä kyllä, sodan myötä Erkon linja voitti. Nykyään Suomessa Sanoman suurin haastaja onkin ruotsinjuutalaisten omistama Bonnier. Myöskään Bonnierin perheen agenda ei jää epäselväksi.
William Pierce pohti eräässä artikkelissaan, millainen ihmisluonne yleensä ajautuu toimittajaksi. Hänestä valtaosa toimittajista tuskin vääristelee totuutta tarkoituksella, vaan siksi, että he todella uskovat yhteiskunnalliseen propagandaan, jota työnantajat ja koulutus heille syöttävät. Toimittaja ei yleensä ole elokuvien romantisoitu itsenäinen sielu, vaan lauman seuraaja ja käskytettävä. Mikäli toimittajat tahtovat kunnioitusta, olisi heidän aluksi lopetettava suuren pääoman ja eliitin hännystely. Nykyisellään ihmisoikeusjärjestöjen ja lehtien itkunsekainen puhe toimittajien ajojahdista ja vainoista lännessä ja maailmalla lähinnä ärsyttää. He ovat itse kaivaneet kuoppansa.
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
pekka
Suomen ja myös koko Euroopan lehdistö on juutalaisten käsissä ja siksi on turha odottaa linjan muuttuvan. Eljas Erkko oli toimittajien rekrytoinnissa täysin angli-amerikkalaisen linjan kannattaja ja hänen poikansa Aatos Erkko kieroili kaikki mediat uuteen uskoon koko Suomessa vuosien 1989–1992 välisenä aikana.
Itsenäisiä lehtitaloja ei ole enää Suomessa ja sen todella huomaa sillä toimittajia kierrätetään Sanoma Oyj:n, Alma Median, Otava-Median, Keskisuomalaisen ja jopa Demokraatin välillä. Valhe on tätä päivää, joten mihinkään uutiseen et voi luottaa! Suomi on myyty sionisteille!
Otto
Toimittajilla ei ole enää juurikaan merkitystä, sillä he eivät saa tehdä työtään vapaasti. Ulkomaanpolitiikassa käytännössä kaikki uutiset ja niihin vaaditut asenteet tulevat pakkosyötteenä toimituksiin. Uudehko ongelma on se, että uutiset ovat epäuskottavan kehnosti laadittuja, ja valheellisuudessaan jopa keskenään ristiriitaisia. Mediailmasto pitää myös eristää umpioon faktantarkistus, ajatusrikos, sensuuri, ja muilla toimilla, koska se ei kestä päivänvaloa. Tämä toiminta ei ole pelkästään epäeettistä. Se on myös rikollista. Esimerkiksi sotiin voi ottaa vahvankin asenteellisen näkökulman, mutta suora valehtelu on melko rankka ihmisoikeusrikos. Se on sitä myös kotimaassa sotaan yllyttämisen muodossa. Tämän vuoksi mm. Hesarin toimitus vaati itselleen julkisesti puolisotilaallisia oikeuksia infosota pyrkimysten tiivistyttyä. Rikosvastuu ratkaistiin kuitenkin asettamalla tarkoitusta varten perustettu hybridikeskus lain yläpuolelle. Tämä kaikki ei kuitenkaan poista sitä, etteikö suurin osa toimittajista olisi kaikkine vapauksineenkin rahamiesten puoskareita. (Joitain lähteitä: Udo Ulfkotte, CIA Mockingbird, Mediapooli)
mörkö
Ongelma on ettei kukaan vahdi mediaa. JSN on vitsi kun mediat ovat itse perustaneet sen. JSN pitäisikin uusia ja jäsenet valittaisiin kulloisenkin hallituspuolueet riveistä. Tulisikin hauska heiluriefekti lausuntoihin. Tuomio vääristelevistä uutisista olisi tietty aina korjaus etusivulla jonka pitäisi pysyä siinä viikon verran näkyvimmällä paikalla.
Nykyään mediat saa tuomion vain räikeimmissä tapauksissa kuten taannoin viestikoekeskuksen vuoto uutisesta. Siitäkin vain toimittajalle ja päällikölle läpsyt ranteisiin ja itse mediatalolle ei mitään.
pää määrää
Aloituskappale oli hyvin kuvaava vertaus nykyajan mediasta, vertaus jota ei monikaan varmaan ymmärrä. Toimittaja voi tuottaa rikollisia kansan tulevaisuutta vahingoittavia mielipiteitään vapaasti ja rehellinen tapahtumien kuvaaminen tuottaa ainakin sakkoja.
Jokaisen suomalaisen tulisi muistaa ”Erkon sota” (Paasikiven sanat), joka tiedotusvälineiden avulla määriteltiin Neuvostoliiton aikomukseksi miehittää Suomen alue. Todellisuutta ei ole vieläkään pystytty selvittämään rehellisesti, vaikka sen voi jokainen vähänkin tapahtumista tietoja saanut älykkö huomata.
Nyt kiihotetaan kansalaisia toiseen vihollisuuteen, johon pyrkii myös median luomassa massahypnoosissa oleva vallanpitäjistö, jolle saatu median toimesta hyvin kapea havaintokyky tapahtumista ja heikko kyky arvioida tulevaisuuden mahdollisia seurauksia.
TT
Heikkona hetkinä sitä haaveilee, että Suomen valtamedioiden toimittelijat joutuisivat joskus vastuuseen aiheuttamistaan vahingoista Suomen kansalle ja valtiolle:
-Suomen liittäminen osaksi maapallon epädemokraattisinta valtiojärjestelmää eli EU:ta, jossa valtava lauma vaaleilla valitsemattomia byrokraatteja työskentelee vailla mitään poliittista valvontaa ja vastuuta ja pystyy olennaisella tavalla vaikuttamaan jäsenvaltioiden lainsäädäntöön ja niiden ulko- ja kauppapolitiikkaan. Jokainen joka tutustuu EU-järjestelmään havaitsee heti, että se on kaiken demokraattisen päätöksenteon ulottumattomissa oleva EU-virkailijoiden pakkovaltaan tähtäävä tyranniajärjestelmä, jonka tehtävä on USA:n miellyttäminen, sodanlietsonta kohti itää ja valkoisten kansojen elintilan kaventaminen kaikin mahdollisin keinoin.
- Koronahysterian nostatus ja koronatyrannian ajaminen. Valtamedia pyrkii yhä levittämään koronahysteriaa Suomen kansan keskuuteen ja saamaan poikkeustiloja aikaan, vaikka koko taudista on jo puhti pois eikä se alun perinkään ollut juuri kenellekään vaarallinen.
- Suomen suhteiden tärvely itäiseen suurvaltaan Venäjään tai koko Eura-aasian blokkiin. Suomen ja Venäjän kahdenväliset suhteet olivat olleet moitteettomat ennen natotus-kampanjaa. Tarvittiin valtamedian koko voima, jotta kansa saatiin pelkäämään Venäjää ja tuntemaan heikentyvän ja tarpeettoman Nato-järjestön jäsenyys tarpeelliseksi. Natosta ei ole muuta kuin haittaa ja sillä saatiin Venäjä Suomen ikuiseksi viholliseksi ja pysyvä sotilaallinen poikkeustila koko Pohjolaan, joka vain muutama vuosi sitten oli rauhan tyyssija.