Tervehdys suomalaiset!
Ajattelin kirjoittaa muutamia huomioita ja näkemyksiä korona-ajasta, sekä poliitikoiden ja viranomaisten puheista.
Kansa on elänyt erilaisten suositusten, rajoitusten ja sulkutilojen keskellä jo lähemmäs kaksi vuotta. Jokainen varmasti muistaa, kuinka viime vuoden keväällä meille sanottiin, että ”voimaan astuu 3 viikon rajoitukset” ja hoettiin, että ”yhdessä me selviämme tästä”, moni kuvitteli tilanteen helpottavan sillä ja paluun normaaliin koittavan pian.
Itse tiedostin jo silloin tämän kaiken olevan vasta alkua ja naurahdinkin muutamille ihmisille, jotka kuvittelivat normaalielämän palaavan viikoissa.
Seuraavaksi saimme kuulla useiden tunnettujen terveysviranomaisten suusta, kuinka vielä pitäisi ”tsempata pari viikkoa”, ”kesän jälkeen voisimme palata normaaliin”, rajoituksia toki höllennettiin hetkeksi antaen kansalle pienen vapauden tunteen.
Vuoden 2020 kesään mennessä juuri kukaan ei käyttänyt julkisella paikalla kasvomaskeja, mutta kun asiasta tehtiin pelkästään poliittinen päätös suosittaa kasvomaskien käyttöä, suurin osa väestöstä laittoi maskin naamalleen, mitään tieteellistä näyttöä kansalle ei tietenkään esitetty tämän suosituksen tueksi, silti auktoriteetteihin vahvasti uskova kansa totteli kiltisti. Suositus toimi, pitäähän tämän ”pandemian” näkyä myös katukuvassa lietsomassa pelkoa, valtamedia hoiti kyllä tunnollisesti sitä maskilobbausta.
Sitten saimmekin taas kuulla lisää suosituksia kiristyvässä tilanteessa, jälleen tuli samantyylisiä tsemppiohjeita ”jos nyt maltetaan noudattaa rajoituksia, ne voidaan purkaa nopeammin ja ensi joulua voidaan jo todennäköisesti viettää taas normaaliin tapaan.”
Vuoden 2021 alussa sanottiin, että ”nyt on huono vaihe ajautua koronaväsymykseen ja heittää hanskoja tiskiin, normaaliin arkeen päästään juhannuksena”. Kuntavaalitkin siirrettiin kesäkuulle THL:n humorististen ”huhtikuussa 11 000 tartuntaa päivässä” niin sanottujen laskelmien perusteella.
Koronatilanteen piti helpottaa rokotuskattavuuden lisäännyttyä väestössä, saimme aluksi toistuvasti kuulla, kuinka ”jo ensimmäinen koronarokote helpottaa elämää” ja 70% rokotekattavuus oli tavoitteena, kunnes lukemaa nostettiin tuosta noin vaan. 80% rokotekattavuuden jälkeen kaikkien rajoitusten piti poistua.
* * *
Kolmas rokotuskierroskin oli aiemmin vain pelkkä ”salaliittoteoria”, vaan miten kävikään?
Meille on myös kerrottu, että hyötyjen pitää rokottamisessa ylittää haitat. Nyt ollaan aloittamassa jopa 5–11-vuotiaiden lasten rokotuksia. Kuinka paljon niitä vakavia koronatapauksia on ollut tuossa ikäryhmässä, jotta rokotuksia voidaan edes yrittää perustella jotenkin järkevästi?
Alunperinhän rokotetta markkinoitiin meille puheilla ”se antaa noin 90% suojan”, vasta myöhemmin alettiin aktiivisesti puhumaan ”suojasta vakavaa tautimuotoa vastaan”. Sittemmin sen suojatehosta on herännyt epäilyksiä, etteivät esitetyt lukemat välttämättä olekaan sitä mitä on väitetty.
Kuinka monella perusterveellä työikäisellä se vakava tautimuoto sitten oikein on ollut ennen rokotteiden markkinoille tuloakaan? Minimaalisen pienellä osalla ja tätä taustaa vasten tällainen rokotelobbaus on vähintäänkin kummallista, koska haittojakin ilmaantuu piikeistä niille aiemmin perusterveille ihmisille.
Sikainfluenssan aikaan Pandemrix-rokotteella rokottaminen keskeytettiin huomattavasti pienempien haittavaikutusmäärien jälkeen, koska haluttiin tehdä tarkempia tutkimuksia, nyt haittavaikutuksista käytävä julkinen keskustelukin yritetään vaientaa kaikin keinoin ja se herättää monissa epäilyksiä, sekä suurta ihmetystä!
Esimerkiksi Pfizer on aiemmin tuomittu terveysalan päättäjien lahjomisesta jättisakkoihin. Luotatko sinä tällaiseen yhtiöön?
Muun muassa Tanskassa tuhannet lääkärit ovat lääkeyhtiöiden palkkalistoilla, mitäs luulette lääkäreiden tuloille tapahtuvan, jos he eivät suosittele niiden lääkeyhtiöiden tuotteita, joilta he itse saavat ansioita? Minä kutsuisin tätä korruptioksi.
Lääkeyhtiöillä on myöskin vastuuvapaus, eli he eivät ota minkäänlaista vastuuta tuotteidensa aiheuttamista haitoista, sekään ei mielestäni lisää luottamusta ollenkaan.
Lasten koronarokotetutkimukseen etsittiin kesällä osallistujia, arvaatko jo tutkimuksen rahoittajan?
Se on Pfizer. Yllätyitkö edes?
Luuletteko todella, että monikansalliset lääkeyhtiöt tahtovat vain ihmisten parasta, eivätkä ensisijaisesti toimi voitontavoittelun näkökulmasta? Pfizer on tehnyt kymmeniä miljardeja voittoa tämän ”pandemian” aikana. Miksi he keskeyttäisivät helpon bisneksen, kun aina voi kehitellä uuden rokotteen tai pillerin seuraavaan varianttiin?
Valtamedia toimii markkinointipäällikkönä uutisoimalla joka päivä kauhukuvia siitä, mitä tapahtuu, jos emme ota rokotetta. Samalla he syyttävät rokottamattomia aivan kaikesta, tartuntamäärien noususta aina lisävelanoton tarpeeseen, koska ”pandemia” pitkittyy.
* * *
Oma tilastonsa on koronakuolemat.
Koronan kanssa on pääsääntöisesti kuolleet iäkkäät, yli 80-vuotiaat, jotka ovat kärsineet vähintään yhdestä pitkäaikaisesta perussairaudesta, työikäisten kuolemat ovat harvinaisia ja nuorten sekä lasten kuolemia ei ole ollut ollenkaan.
Median kauhistelemat kuolemantapauksetkaan eivät suoranaisesti kerro kaikkea, viime kesänä paljastui, että koronakuolemiksi oli luettu myös kymmeniä liikenneonnettomuuksissa kuolleita, koska väestötietojärjestelmästä oli katsottu vain sitä, että onko positiivisen testituloksen saanut henkilö elossa 30 päivän sisällä testistä!
Sitä paitsi, Suomessa kuoli vuonna 2020 enemmän ihmisiä itsemurhiin kuin koronaan ja nämä itsemurhan tehneet olivat vielä kaiken lisäksi keski-iältään huomattavasti nuorempia kuin koronaan kuolleet!
Koronapassi, vain ”matkustusta avaava asiakirja”?
Moni valveutunut kansalainen, varsinkin kansallismielisissä piireissä, varoitti koronapassin tulevan myöhemmin myös kansalliseen käyttöön, sitä pidettiin valehtelevan valtamedian toimesta ”salaliittoteoriana ja foliohattuiluna”.
Miten kävi?
Koronapassi astui voimaan, jota ei siis pitänyt tulla kansalliseen käyttöön, sehän oli vain ”matkustusta avaava asiakirja”
Passi sulkee tällä hetkellä rokottamattomat käytännössä kokonaan vapaa-ajan viettomahdollisuuksien ulkopuolelle, tämä on eräs niistä lukuisista painostuskeinoista saada ihmiset ottamaan rokote, onhan moni poliitikko sanonut, että nimenomaan ”rokottamattomien elämää täytyy saada rajoitettua”.
Heiltä, jotka eivät ole alistuneet monikansallisten lääkeyhtiöiden pikavauhtia markkinoille tuomia ja poliitikoiden, sekä viranomaisten ahkerasti lobbaamia koronapiikkejä ottamaan, evättiin pääsy ravintoloihin, tapahtumiin ja urheiluharrastuksiin.
Ravintoloissa käymisen piti muuttua ”turvalliseksi” passin käyttöönoton jälkeen, monet kärkipoliitikotkin ylpeilivät sillä, kuinka turvallisia ravintoloista tulee, kun otetaan passi käyttöön ja rokottamattomat jätetään ulkopuolelle.
Miten kävi?
Kuitenkin viime aikoina on saanut lukea lukuisista ravintoloista, joissa on tapahtunut ”altistumisia”, esimerkiksi PK-seudulla tällaisia ravintoloissa on kymmeniä tapauksia listattuina tiedotteisiin! Kun tiedossa on, että rokote ei estä tartuntaa tai levittämästä tautia, niin millä tavalla se passi sitä sitten estää?
17.12.2021 saimme kuulla, että hallitus haluaa koronapassin olevan käytössä myös sellaisessa tilanteessa, jossa ei ole minkäänlaisia rajoituksia voimassa, vaikka aiemmin kansalle seliteltiin, että rajoitustoimien pitää olla välttämättömiä. Tulevaisuudessa rokottamattomat voitaisiin siis sulkea pois kaikkialta, vaikka yhden yhtä rajoitustoimea ei olisi voimassa.
Lakiluonnos tästä asiasta on lähtenyt lausunnoille 17.12.2021.
* * *
Koronapassin taakse halutaan kytkeä myös ihmisten oikeus tehdä työtä, viime viikolla kerrottiin, kuinka hallitus haluaa pikavauhtia läpi lain, joka mahdollistaisi koronapassin vaatimisen sosiaali- ja terveysalan työntekijöiltä. Vaikka väitetään, että tämä ei tarkoittaisi pakkorokotusta, niin sitä se kuitenkin on käytännössä, jos haluaa jatkaa työntekoaan.
Ihmisiä kiristetään heidän toimeentulollaan, jos he eivät suostu ottamaan riskiä heidän oman terveytensä kanssa ja menemään piikitettäväksi. Kuten on nähty valtavista haittavaikutusilmoitusmääristä ja kuunneltu ihmisten omakohtaisia kokemuksia, niin kyseisen piikin ottaminen ei ole todellakaan täysin riskitöntä.
Eikö rokotteen perusperiaate ole muutenkin se, että sen pitäisi suojata ottajaansa?
Niin kuin on jo todettu, kyseinen ”rokote” ei estä saamasta tartuntaa tai levittämästä tautia. Miten tällaisen tiedon jälkeen voi edelleen vaatia työntekijöitä ottamaan piikki, jonka pitkäaikaisvaikutuksista ei ole minkäänlaista tietoa, eikä se anna edes sellaista suojaa, mitä meille alunperin uskoteltiin?
Viime vuonna kaikkia hoitajia arvostettiin suuresti heidän tekemästään työstä ja antamastaan työpanoksesta, sekä heitä tsempattiin kovasti. Nytkö ne rokottamattomat hoitajat eivät olekaan enää mitään ja heidän tekemä raskas työ ihmisten hyvinvoinnin eteen muuttuu täysin merkityksettömäksi? Missä pandemiassa hoitajapulasta kärsivä maa alkaa jakamaan lomautuksia hoitohenkilöstölle, eikö olekin ristiriitaista?
Viestini hoitajille onkin seuraava: Pysykää vahvoina, älkää missään nimessä alistuko, vaikka painostus on valtavaa. Suomella ei ole varaa siihen, että lukuisat hoitajat lähtevät hoitoalalta, sen tiedostavat myös he, jotka näitä päätöksiä tekevät.
Julkiseen terveydenhuoltoon on syntynyt tänä aikana valtava määrä hoitovelkaa ja se jo yksistään ajaa terveydenhuollon resurssit niukille, kun typerältä vaikuttavaa tartunnanjäljitystä jatketaan edelleen. Se kaikki aika on pois normaalista potilastyöstä, kun hoitoalan henkilöstö laitetaan käymään läpi listaa, kuka on ollut kenenkin kanssa tekemisissä, sitten sitä soitellaan pääasiassa terveille ihmisille ja heitä asetellaan karanteeniin.
Seuraavaksi tämä passijärjestelmä yritetään ulottaa muillekin aloille, Elinkeinoelämän Keskusliitto on kovaan ääneen lobannut koronapassia muillekin työpaikoille.
Suuri osa ammattiliitoista tukee koronapassiesitystä, tämä kertoo kaiken siitä, ettei heillä ole aikomustakaan puolustaa suomalaisten työntekijöiden perusoikeuksia, jäsenien maksamat jäsenmaksut heille toki kelpaavat.
Tässä kohtaa ainakin itse viimeistään pohtisin mielekkyyttä maksaa liiton maksuja, kun arvomaailma heillä on tuollainen. On täysin käsittämätöntä, jos tuollaiset esitykset tulevat menemään läpi.
Rokotus on mielestäni ihmisen yksityinen terveystieto, se ei kuulu työnantajalle, eikä kenellekään muulle, jos et sitä itse halua kertoa! Kaikki eivät sitä piikkiä todellakaan itseensä ota kiristyvistä säännöistä huolimatta, jolloin edessä on tilanne, jossa normaalisti korona-aikana ilman sen suurempia ongelmia töissä käyneet täysin terveet työntekijät jäävät kotiin, koska heiltä on mielivaltaisesti riistetty oikeus työntekoon, eivätkä he saisi edes lomautuskorvausta ammattiliitoilta!
* * *
Jos tällaisesta olisi puhuttu muutama vuosi sitten, kuinka moni olisi uskonut näin mielivaltaisiin ja perusteettomiin toimiin?
Kansalaiset, näettekö nyt, mistä kaikesta teille on valehdeltu ja mihin tämä on johtamassa?
Teiltä ollaan pala kerrallaan poistamassa perusoikeuksia, yksilönvapauksia ja kohta monikansalliset lääkeyhtiöt määrittelevät yhdessä poliitikoiden kanssa käytännössä jopa oikeutesi työntekoon ja kaikkiin sosiaalisiin kontakteihin, kiihtyvään tahtiin on tehty uusia lakeja ja ”väliaikaisia” lakimuutoksia, niitä tullaan tekemään myös jatkossa.
Ranskassa kaksi rokotetta ottaneet menettävät oikeuden koronapassiin tammikuussa, jos he eivät ota kolmatta piikkiä. Suomessa THL on ohimennen puhunut jo neljännestä ja viidennestä piikistä. Kuinka monta piikkiä sinä olet halukas ottamaan, jotta työnteko-oikeutesi ja laajat vapaa-ajanvieton mahdollisuutesi pysyvät voimassa? Oletko sitä mieltä, että tässä kaikessa on kyse pelkästään ihmisten terveydestä?
Monet ovatkin jo todenneet, että mitä eroa on salaliittoteorialla ja totuudella? Vastaus on noin 6 kuukautta.
Nyt olisi jokaisen, niin rokottamattoman kuin rokotetunkin pysähdyttävä ja mietittävä hetki itsekseen, miltä se tulevaisuus näyttää ja mihin tämä kehityskulku tulee johtamaan! Sallitko sinä tällaisen massavalvontaan perustuvan yhteiskunnan luomisen?
Valtio ottaa jatkuvasti lisää velkaa tämän ”pandemian” varjolla, laskun maksavat tulevaisuudessa sinun lapsesi ja lasten lapsesi. Edessä on kovat ajat, paljon kovemmat kuin moni teistä edes kuvittelee.
Jos teiltä on näin helppo poistaa perusoikeuksia jo nyt tällaisilla niin sanotuilla perusteilla, niin miettikää mitä teiltä tullaan tulevaisuudessa vaatimaan ja mihin olette valmiita suostumaan?
Kehotan jokaista välttämään ainakin hetken valtamedian jatkuvaa propagandaa tästä aiheesta siksi, koska sen propagandan tarkoitus on lietsoa pelkoa väestön keskuuteen ja millä muullakaan globalistinen eliitti hallitsisi kansakuntia niin helposti kuin pelolla?
Keskittykää nyt edes välillä tämän vastakkainasettelun sijasta vähentämään stressiä, viettämään aikaa lähimmäistenne kanssa ja nauttimaan niistä elämän pienistäkin hyvistä hetkistä.
Hyvää joulua!
Lähteet: Mediuutiset, Helsingin Sanomat, MTV Uutiset (1, 2), Yle (1, 2), Iltalehti, HUS, THL, The World News, Ilta-Sanomat (1, 2, 3), Helsingin Uutiset
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Lord Mystery
Jokainen koronarokote tietää rahaa lääkefirmojen osakkaitten taskuun. Jos kukaan ei koronalla tienaisi, koronamaniaa ei olisi.
N
Todella hyvä kirjoitus ja muistutus siitä, mitä kaikkea kansalle on luvattu ja mistä heille on valehdeltu.
Ihmisten pitäisi nyt objektiivisesti miettiä tätä hommaa, eikä panikoida menemään valtamedian kauhuotsikoiden tahtiin.
Lääkeyhtiöt kyllä haluavat tätä hommaa jatkaa, se tietää sievoisia summia heille ja osakesalkkuihin sijoittaneille.
Tekijämies
Niin, minkälainen maailma on koronatyrannian jälkeen? Se on varmaa, että liberaaliin demokratiaan ei palata.
Sote-alalla työskentelevillä on avaimet käsissä tyrannian nujertamisessa. Jos he nyt taipuvat niin muut vedetään perässä.
itse sain juuri kuulla, että ystäväni sote-alalla työskentelävällä vaimolla on ”long covid”. Hän on ollut jo kuukauden päivät kuumeessa ja kivuissa. keuhkot on pysyvästi vaurioituneet jne…
Tällä naisella on kaksi rokotusta ja kuitenkin kävi näin. Toki on syytä muistaa, että naisella oli entuudestaan astma, joka on autoimmuunisairaus. Onneksi perheen lapset ovat terveitä.
Onko mahdollista, että rokotteet ovat kiihdyttäneet tätä autoimmuunisairautta?
Nimetön
Niin, jotain mätäähän niissä piikeissä on, kun niitä todella aggressiivisesti kansalle lobataan.
Aina tulee se ”uusi variantti”, johon kiireesti tarvitaan taas uuden rokotekierroksen aloittamista.
Suurimmalla osalla tauti on joko oireeton tai lievään flunssaan ja pieneen lämmönnousuun verrattava nuha.
Mitäs luulette ihmisten luontaiselle immuunipuolustukselle tapahtuvan, kun lyhyen ajan sisään kehoon laitetaan monta kertaa ties minkälaisia myrkkyjä?
Timo
Olen muutamaan kertaan yrittänyt Keski-uudellamaalla saada lehteen tekstiviestipalstalle
Korona-ja maskikielteisiä viestejä.Paikallinen päätoimittaja ei päästä niitä läpi.
Lehdessä on aina pari sivun kokoista ilmoitusta”Maailman parasta journalismia”
Tomppa
Hyvä kannanotto tervejärkiseltä ihmiseltä. Koronapassi ei ole viime kädessä koronapassi.
https://rumble.com/vqsja4-pandemia-loppuu-kun-digitaalinen-rahajarjestelma-on-kytss.html
Salomon
Ei tää peppuilu lopu ennenkuin se kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Kiitos kirjoituksesta ja hyvää joulua
pää määrää
Ihmettelen kuinka harva yksilö pohtii, mistä tämä valehtelu ( esimerkki viranomaisista: maskit eivät suojaa-maskit ovat pakollisia) ja virheelliset viranomaisten toimet johtuvat. (influenssan viikkokuolleisuuden huiput: vuosina 1916 ja 1917 1330 ja 1918 1250 – koronassa vielä 1200 ei ole ylitetty)
Johtuvatko valehtelu ja virhetulkinnat vallanhimosta, poliittisista aatteista vai mistä? Kansalaiset äänestävät ideologian perusteella puoluetta, eikä yksilöitä. Ehkä puolueen jäseniäkin äänestetään naaman ja maineen perusteella miettimättä koulutusta ja kykyjä edellytyksenä päteväksi kansanedustajaksi.
Näin valittu keskimääräisesti asemaansa ymmärtämätön edustajisto on valinnut virkamiehistön poliittisin perustein eikä ammattitaidon ja rehellisyyden perusteella.
Ei ole syytä epäillä, tapahtumien syynä on poliittisesti vielä keskimäärin typerimmiksi tulleet äänestyskelpoiset kansalaiset.
Leino Kimmo
Kyllä ! Terveyskirjasto Duodecim: ”Sikainfluenssa-pandemia 2009 – 2010 ja rokotuksia seurannut narkolepsia.”
”Narkolepsiaan syyllisenä pidetään yksilöllistä perinnöllistä alttiutta sekä rokotteen sellaista rakennetta, jota ei ole yhdessäkään aiemmassa rokottessa.”
Tutkimus julkaistu 22. 2. 2021 ; takasivulla THL:n tutkijan nimi.
The Truth is out There
The Great Reset kulkee omaa tahtia kaikesta huolimatta!
Israelissa jo 4 rokotus ja 10000 dollaria jos matkailualan työntekijä vaihtaa alaa.
Tyrsky
Hyvällä hoitajalla on asiaa:
https://www.bitchute.com/video/jF4mkHhezCFE/
Anonymous
Bonjour mon ami! We have many fun adventures lined up for you. We have death, destruction, disease, all of the fun things that the modern world will offer us. You are welcome! We have seen revolutions, slaughter, poverty, and riches. Eh, per se. But today we see something new! There is always a higher madness that can be found, if only we look. Let us look together, okay? Okay! – Pfizer
Pekkka
Näin se menee: annetaan välillä vähän löysää, mutta lieassa olemme emmekä siitä mihinkään pääse. Ihminen iloitsee ”vapauksistaan” , äänestää vaaleissa ja tekee kansalaisaloitteita. Jotkut äänestävät Perussiomalaisia, kun tahtovat nämä ihmiset pois EU:sta ja rajat kiinni elintasopakolaisilta. Toiset äänestävät Vihreitä sillä tahtovat suojella luontoa ja vastustaa ydinvoimaa. PS laittaa nuo kansanosan äänet roskakoriin. Samoin tekee Vihreät.
Nimetön
Oisko kukaan muu lähdössä rintamalle tätä EU paska valtaa vastaan?
Sensuroimaton Totuus
Minä.
Anni
Todella hyvä ja oikein osuva kirjoitus!!!
Täysin samaa mieltä. Ja vastaus nimettömälle; ”Kyllä, lähden mielelläni tätä kaikkea paskaa vastustamaan ja meitä on monta.”
JT
Kaksi ekonomistia: ”Koronapassilla menetämme vapautemme lopullisesti”
Julia Caesar 16. marraskuuta, 2021
Koronapandemia on pankeille kauan odotettu tilaisuus ottaa ihmisten elämä täysin hallintaansa. Covidpassi on vasta alkua. Jos hyväksymme sen, sanomme hyvästit vapaudellemme ikuisesti ja meillä on perinpohjaisesti säädelty yhteiskunta kuten Kiinassa, jossa valtio valvoo kaikkien matkapuhelimia, sosiaalisia luottojärjestelmiä, kasvojentunnistusta ja paljon muuta.
”Vapauta itsesi pankkien hallinnasta. Älä hyödytä globalisteja. Hoida lainasi, jos voit. Rakenna pienimuotoisia verkkoja. Olemme sodassa. Älä rahoita vihollisiasi!”
Joten jotkut taloustieteilijä Catherine Austin Fittsin viesteistä voidaan tiivistää helposti. Kuuntele häntä tässä mielenkiintoisessa haastattelussa Del Bigtreen kanssa The Highwire ‑kanavalla. Nämä kaksi videota, jotka julkaisen täällä, liittyvät kronikkaani yhä totalitaristisemmista pankeista.
https://gospelnewsnetwork.org/2021/08/17/catherine-austin-fitts-unravels-the-real-covid-agenda-with-del-bigtree-video/
Kun Catherine Austin Fitts sanoo jotain, meidän pitäisi kuunnella. Hänellä on vankka korkean tason menneisyys rahoitusalalla, hänellä on laaja kokemus työskentelystä sekä valtion että yksityisen sektorin huipputasolla ja hän on toiminut George H. W. Bushin (1924−2018) hallituksessa.
Tätä taustaa vasten hän puhuu Del Bigtreen haastattelussa The Highwire ‑ohjelmassa pankkien roolista ja siitä, kuinka ne käyttävät niin sanottua koronapandemiaa asemansa vahvistamiseen ja tuottonsa kasvattamiseen. Pienet yritykset ovat romahtamassa, kun taas suurten globalististen yritysten johtajat lisäävät pääomaomistukseensa usean miljardin ylimääräisiä voittoja.
”Lähde ulos järjestelmästä” on hänen neuvonsa. ”Tee itsestäsi niin riippumaton suurista pankeista kuin voit. Ota rahasi pois! Lunasta lainasi! Olemme sodassa – älä rahoita vihollistasi! Rakenna sen sijaan pieniä lähiverkkoja. Tue pieniä paikallisia yrityksiä ja pankkeja, jotka välittävät sinusta!
Ensimmäinen asia, joka sinun tulee tehdä, on aloittaa käteisen järjestelmällinen käyttö.”
”Meidän ei tarvitse tukea globalisteja. Lopeta oman vankilan rakentaminen!
Meidän ei tarvitse ruokkia pankkeja rahoillamme, meidän ei tarvitse työskennellä globalistien yrityksissä, meidän ei tarvitse ostaa heidän tavaroitaan tai osakkeitaan. Ilman tukeamme ja osallistumistamme ne romahtavat. Ja meidän on poistuttava järjestelmästä ennen kuin Covid-passi on otettu käyttöön täysimittaisesti. Sitten on liian myöhäistä. Silloin vapautemme on viety meiltä.
Näemme kehittyvän rahoitusjärjestelyjä ja manipulointia. Sillä ei ole mitään tekemistä terveyden kanssa. Kyse on rahasta. Kun rahat loppuvat, on kaksi tietä: nostaa eläkeikää. Tai alentaa kansalaisten elämänodotuksia. Pandemia tekee sen myöhemmin, ja poliitikot tekevät sen tietoisesti.”
Tässä on linkki toiseen Catherine Austin Fittsin lyhyeen videoon äskettäin Sveitsissä pidetystä lehdistötilaisuudesta.
https://ugetube.com/watch/catherine-austin-fitts-speaks-to-switzerland-press-conference-12–11-2021-mp4_xgWFpxYVn6iLAdM.html?__cf_chl_jschl_tk__=fogaC5YFu_CxHOXIxIkYbIkLHdUaXxgqAkAInZI27N8-1637060249–0‑gaNycGzNCX0
Ernst Wolff: Väärennetty Koronanarratiivi
https://www.bitchute.com/video/xBwVQFV6KNnt/
Ernst Wolff – Uncovering the Corona Narrative, ”Like a Carefully Prepared Apocalypse”
Ernst Wolff ei ole taloustieteilijä, vaan toimittaja ja kirjailija, joka on monien vuosien ajan erikoistunut globaaliin finanssitalouteen. Hän on kirjoittanut muun muassa kirjan ”The Financial Tsunami” (2017). Esipuheessa hän kuvaa, kuinka pankki- ja rahoitussektorista on tullut planeettamme tehokkain tekijä ilman, että yleisö on tietoinen siitä. Muutaman suuren yrityksen johtajat, joita Wolff kutsuu ”digitaali-finanssikompleksiksi”, hallitsevat maailman kohtaloa tasolla, jossa tavallisilla ihmisillä ei ole läpinäkyvyyttä ja jota on vaikea havaita läheltäkään.
Ernst Wolff puhuu saksaa, mutta video on tekstitetty englanniksi.
Video on myös tuolla:
https://juliacaesar.blog/2021/11/16/tva-ekonomer-med-covidpass-forlorar-vi-var-frihet-for-all-framtid/#more-25390
Bella
”Keskittykää nyt edes välillä tämän vastakkainasettelun sijasta vähentämään stressiä, viettämään aikaa lähimmäistenne kanssa ja nauttimaan niistä elämän pienistäkin hyvistä hetkistä.”
Itse ajattelen niin, että on tavallaan hyvä, että tämä passi tuli: nyt ainakin tiedän ennalta ‚että missä kokoontuvat pinnalliset, itsekkäät, hekumoivat, lyhytjänteiset, epä-älylliset ihmiset, ehkä jopa erilaisista persoonallisuushäiriöistä kärsivät. Kun tietyssä paikassa vaaditaan passi, mutta toisaalla ei, niin tiedän tästä, että siellä missä passia ei vaadita, on mahdollisuus aitoihin kohtaamisiin ihmisten kesken.
Oma elämänpiirini on jo ennen koronaa ollut luontokeskeinen ja luonnollisuuteen pyrkivä. Metsässä ei vielä vaadita koronapassia, eikä erämaassa. Pohjois-Venäjän Vorkuta on muuten maailman kylmin paikka, ja siellä voi mennä kauan, että sinne passi vaaditaan…
Ossi_1488
Kyse ei ole pelkästään hoitajista.
Kuuntelin viikko sitten etäpalaveria jossa HUS vaatii KAIKILTA työntekijöiltänsä rokoteen ottamista.
Kyseisen luennoitsijan äänensävy sekä luentomateriaali oli kuin lastentarhalaisille selostamista.
Luentomateriaalilla hän pyrki esittämään että rokotteet ovat erittäin turvallisia ja riskit kuolemiseen ovat vähäisiä jos otat rokotteet.
Väittäen että on 18 kertainen riski joutua tehohoitoon ja 10 kertainen riski kuolla jos et ole rokotetta. Kuin esittäen väitteitä miksi koronarokotus on välttämätön. Suojaat itseäsi ja potilaita taudilta ja kuolemalta. Estät työtovereita tartunnoilta ja sairaspoissaoloilta sekä et kuormita sairaanhoitoa, ”jotta myös muutkin kuin koronapotilaat pääsevät hoitoon”.
Kyseinen ihminen on usein esiintynyt valtamediassa.
Samalla vaatii vastauksia ihmisiltä miksi he eivät ota rokotetta. Ei sinänsä ollut ihme että hyvin harva vaivautui vastaamaan, koska vaikuttaa vähän siltä että haluavat karkoittaa jotka kyseenalaistavat sitä. Tällöin nämä ihmiset esittävät ”foliohattu” teorioita voitaisiin listata mielenterveys ongelmaisiksi tai vähintään tehdä heistä naurunalaisia. Samalla tuli ilmi että hän on ollut oikeuskansleriin yhteydessä asian laillisuuden tulleen puheeksi. Oikeuskansleri on kertonut hänelle ettei tässä ole oikeuksellisia ongelmia.
Eli siis voidaan tehdä päätöksiä pakkorokotuksista oikeusvaltion tasolta?
KL
Jep.
Se mitä Mattias Desmet puhuu ns. ”Mass formation” joukkopsykoosista (jonkun pitäisi suomentaa tästä jotain, noilla hakusanoilla – suosittelen DuckDuckGo hakukonetta Googlen sijaan – löytyy useampia juttuja ja videoita) on suositelvaa kuunneltavaa, tai luettavaa, tällä hetkellä.
Yksi linkki: https://thecovidworld.com/mattias-desmet-professor-of-clinical-psychiatry-who-studied-the-psychology-of-totalitarianism-this-is-how-we-win/