Britannia: Uusi seksirikosohjeistus kriminalisoi naisten katselemisen

Kyseessä on säälittävä yritys vähentää maata vaivaavaa seksirikosten epidemiaa.

Rikos

Seksirikos meneillään?

Britannian poliisille on annettu uusi ohjeistus maata vaivaavan naisvihan ja seksuaalisen ahdistelun epidemiaa vastaan taistelulle. Uuden ohjeistuksen mukaan naisille viheltely ja heidän tuijottelu ovat nykyään syytteeseen johtavia rikkomuksia.

Poliisipäällikkö Andy Marsh kertoi maata vaivaavan ”teollisen tason epidemia” naisiin kohdistuvan väkivallan ja seksuaalisen ahdistelun suhteen, noin 1,6 miljoonan naisiin kohdistuvan rikoksen tullessa kirjatuksi joka vuosi.

Se, että naisia katselevat miehet aletaan luokittelemaan seksirikollisiksi ei varmasti auta vähentämään naisiin kohdistuvia rikoksia. Lakimuutoksella todennäköisesti lähinnä saadaan enemmän valkoisia miehiä seksirikostilastoihin, mikä on mahdollisesti sen tarkoituskin.

Vaikka Britannian kadut ovat täynnä afrikkalais- ja arabitaustaisia miehiä, joiden tiedetään tekevän seksirikoksia jopa 16 kertaa todennäköisemmin kuin valkoisten miesten, vieritti Lontoon muslimipormestari aiemmin tänä vuonna syyllisyyden naisten turvattomuudesta valkoisille brittimiehille, väittäen heidän kulttuurissaan olevan tapana osoittaa maskuliinisuuttaan pelottelemalla ja ahdistelemalla naisia kadulla.

Lähde

Afrikkalaiset Arabit Britannia Britannian muslimiyhteisö Maahanmuutto Pakolaiset Raiskaus Rappiokulttuuri Rikos Rotu Seksuaalinen ahdistelu Ulkomaat Uutiset Väestönvaihto Yhteiskunta

Keskustelu

15 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • pertti grandell

    Vastaa

    laimjuisarit(britit) ovat omalla politikoinnillaan pilanneet vanhan leppoisan britti kulttuurinsa, kun ovat niin säälittäviä entisen siirtomaavallan kuningaskuntana periaatteessa pyörittänyt kokomaailmaa imperiuminsa kulta-aikoina, nyt hölmöläiset saaneet muslimi pormestarin pääkaupuunkiinsa ja syyllistää teetä litkiviä laimjuisareita. Sääliksi käy vaan niitä hienoja brittejä jotka yrittävät pitää kuningaskuntaansa pystyssä. Samahan se on tom of filandian stadin pormestarin kanssa, ihan täys älykääpiö,kuten vapaavuori sitä ennen,miksi ei edes pääkaupungissa voisi olla jokin järkevä kaveri,ei vaan kaikennäköistä rupusakkia äänestetään. tom of finland on ihan samalla tiellä jonkun vuoden päästä. ateisti olen ‚mutta sanotaan nyt kuitenkin amen.

    • Hh1488

      Vastaa

      Mitä toho sanoi, eka mukamans taistellaan vapaudesta(toinen maailmansota) ja nyt ei saa enää katsoa edes oman maan naisia. Tais vaan käydä niin että taisteliin juuri sitä tahoa vastaan joka ties mitä tulevaisuus tuo tullessaan, eli taisteltiin vapautta vastaan. Sitä saa mitä tilaa, britit tilaus ja halus tätä, sitä ne sai. Voikohan siitä olla pahoillaan, mä en oo.

  • Eikka

    Vastaa

    Erään uskonnon mukaan naiset ja tytöt luokitellaan koiran arvoiseksi, tosin yleensä koira on asteikossa ylempänä.
    Eritoten lasten raiskaaminen on yleistä tämän uskonnon edesmenneen pedofiilia harrastaneen johtajan esimerkkiä noudattaen, ottihan hän vaimokseen 6‑vuotiaan tytön jota käytti seksuaalisesti hyväkseen ja raiskasi lasta vuosia hänen täytettyä yhdeksän vuotta.

    Kyseisen uskonnon harjoittajien määrän lisääntyminen Euroopassa on saanut seksuaalirikokset räjähdysmäiseen kasvuun, ovathan näitä osoittavat käyrät tilastoissa täysin yhtenevät. Tämä näkyy myös Suomessa ja kiitos siitä kuuluu naiiveille poliitikoille joiden rinnalla hölmöläisetkin vaikuttavat viisailta.

  • Take it baCk

    Vastaa

    Brexit:in jälkeistä aikaa seuraa varmasti jonkinnäiköinen joukko ulos heitto, eiköhän englantilaiset halua maansa takaisin. Nyt jo on uutisissa ollut kansalaisuuden peruuttamis asioita.

  • pää määrää

    Vastaa

    Nykymaailman muuttumiselle on selitys

    Ihmisen perintöaines vaikuttaa siihen millainen ihmisestä tulee. Perintötekijöistä 85% vaikuttaa aivojen rakenteeseen ja loppu vartalon muodostumiseen. Jos ihmisen vartaloon syntyy mutaatioiden johdosta epäsymmetrisyyttä ja muita vikoja, niitä aivoihin syntyy 5 kertainen määrä.
    Osa näistä mutaatioista heikentää henkistä terveyttä. Aivoissa syntyy virheellisiä reaktioita sukupuolesta, suvaitsevaisuudesta, ahneudesta, vallanhimosta ja monesta muusta haitallisesta ominaisuudesta.
    Ennen lapsista kuoli 40% ennen suvun jatkamista ja moni mutaatio jäi periytymättä. Nyt vain 1% kuolee lapsena ja loput jäävät eloon ja huonot mutaatiot tai pahanilkisiksi sanotut mutaatiot periytyvät. Elämme tätä maailmaa, jossa luonnonvastaisuudet ovat vahvistuneet ja ovat ottamassa vallan. Esimerkiksi lapsiaan ja perhettään huolehtivaa äitiä voidaan nimittää häviäjäksi, vaikka äiti vastaa elämän jatkumisesta ja kehittymisestä. Pahanilkiset mutaatiot saavat jotkut haluamaan olla lisääntymättä, olemaan epävarmoja sukupuolestaa vaikka siihen on olemassa biologiset vihjeet. Pahimmat haluavat tuhota koko tyhmänsä olemassaolon.

    • Simo Koini

      Vastaa

      Jotkut mutaatiot antavat myös evolutiivista kilpailuetua, siinä se evoluution määritelmä lähes onkin. Kuvaamasi sosiaaliset ongelmat ovat yleistyneet vasta parin viime sukupolven aikana, joten kyse on indoktrinaatiosta jolla konformistit (näitä aina suuri enemmistö populaatiossa) on saatu noin käyttäytymään.

  • Mitäs läksit

    Vastaa

    Tämä ja monen monta muuta vitsausta siitä seuraa kun maahan päästetään leviämään pahanlaatuinen syöpä nimeltä islam.

  • TT

    Vastaa

    Entiset valkoiset ja vapaat länsimaat alkaa olla menetetty. Globalismi voitti. Pakotettu kollektivismi voitti. Tyhmyys voitti. Kauan eläköön marxismi-leninismi ja maolaisuus!

    • Sitä saa mitä tilaa

      Vastaa

      Ja feministit 😄

  • Rannantomppa

    Vastaa

    Ohhoh. Nyt on jollakin vihervassarilla taas menny tunteisiin. Oisko loppuillasta peräti pakit vielä saanu eikä melaa mekkoon. Oisivat nyt ihan direktiivin että ” valkoisen miehen tarkoitukseton katselu kiellettyä jos ei meinaa vähintään kihloihin mennä” . Mikähän kuu-ukko taas on pyörittäny bingo palloa kun on tuota lakia mietitty.

  • GG

    Vastaa

    Niin no, mikä nyt ei olisi valkoisen heteromiehen vika.

  • Ei haittaa

    Vastaa

    Kukaan täysjärkinen ei katsele vasemmistolaisia metoo-ämmiä muutenkaan.

  • Simo Koini

    Vastaa

    Matujen tekemiä seksuaalirikoksia on todellisuudessa enemmän kuin 16-kertaisesti. Vihervasemmistolaiset naiset jättävät smugujen tekemät raiskaukset ilmoittamatta, tavalliset naiset pelkäävät mokumedian indoktrinoimina että ovat toimineet kultturisesti epäsensitiivisesti, ja että teko heidän omaa syytään.
    Osa pelkää raiskaajamatujen klaanilaisten kostoa (on tapahtunut UK:ssa, Ruotsissa, Saksassa jne.), osa pelkää että leimataan rasistiksi, ja osa tietää että heidän statuksensa valkoisten miesten silmissä laskee kun on joutunut ottamaan kymmenen neekerin/ählämin smegmat sisäänsä. Täytyy vain ihmetellä miksi juuri naiset haluavat keharimaalaista monikulttuuri paljon useammin kuin miehet.
    Naiset ovat helpommin aivopestävissä, alistuvat helpommin muukalaisille ja ovat vähemmän reviiririetoisia.
    Mädätyspropaganda kannattaa siis suunnata naisille. Ja niin mädättäjät tekevätkin.

  • Simo Koini

    Vastaa

    ^^edelliseen liittyen, tässä yksi klassikko.
    https://www.tiede.fi/keskustelu/39679/ketju/naisia_tummissa_rytmeissa

  • N.N.

    Vastaa

    Ilmeisesti miesten silmät puhkotaan jos kävisi niin onnettomasti, että hän vilkuilee vastaantulijaa joka sattuu olemaan nainen tai naismainen transsi.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi