Takavuosina itsensä anarkistiksi brändännyt ja sittemmin samppanjasosialistiksi ryhtynyt helsinkiläinen Suvi Auvinen uhriutuu saamastaan uhkauksesta. Auvinen kertoo joutuneensa hiljattain suoranaisen ”terrorismin” uhriksi. Hän kirjoittaa Twitterissä:
”Minut kutsuttiin esiintymään Tikkurilan kirjastoon huomenna keskiviikkona 20.10. olen paikalla puhumassa kirjoistani Kaltainen valmiste ja Lihan loppu, ja yleisö on saanut lähettää etukäteen tilaisuuteen kysymyksiä. kysymysten lisäksi kirjasto on kuitenkin saanut myös uhkauksen. uhkaus kohdistuu minuun ja siinä uhataan myös kirjaston henkilökuntaa, jos minä tulen paikalle.”
Tiukan linjan anarkistina Auvinen kertoo jo tukeutuneensa virkavallan apuun. ”Myös poliisille on ilmoitettu tapauksesta, mutta anonyymiä uhkausta ei ilmeisesti aiota tutkia,” hän kirjoittaa. Auvinen toteaa, että kyseessä on terrorismi:
”Pidän raukkamaisena sitä, että nimettömillä uhkauksilla yritetään rajoittaa sitä, millaisista asioista ja kuka yhteiskunnassa saa puhua. toiminta, jonka tavoitteena on väkivallan uhalla herättää pelkoa, on terrorismilla uhkaamista.”
Väkivaltakiihotusta
Anarkistin hysteerinen ulostulo on herättänyt suurta hilpeyttä. Auvinen nimittäin nousi julkisuuteen nimenomaan kiihotettuaan muita äärivasemmistolaisia poliittiseen väkivaltaan ja vandalismiin poliittisia vihollisia vastaan.
Joulukuussa 2017 Auvinen iloitsi, kun äärivasemmistolaiset tekivät tuhopolttoiskun suomalaisen lapsiperheen autoon. Auvisen mukaan isku oli oikeutettu, sillä perheen isän omistamassa ravintolassa oli esiintynyt kansallismielisiä musiikkiyhtyeitä.
Aiemmin Auvinen oli vaatinut esimerkiksi kokoomuspoliitikko Alexander Stubbin pään irti leikkaamista. Hän on todennut myös Yleisradiolle kannattavansa anarkistista väkivaltaa. Samassa haastattelussa ”vallankumoukselliseksi” itseään luonnehtinut Auvinen sanoi, että ”historiassa ei tosin taida olla yhtään vallankumousta, jossa ketään ei ole kuollut”.
Suomalaiset antifasistit tunnetaan siitä, että nämä aloittavat välittömän uhriutumisen sekä turvan hakemisen valtamedialta ja poliisilta, kun näiden väkivaltakiihotus osuukin omaan nilkkaan. Auvinen jatkaakin uskollisesti aatetovereidensa viitoittamalla tiellä.
Lähteet: Ilta-Sanomat, Suomen Uutiset, Suvi Auvinen
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Nationalisti
Vasemmiston harrastama uhkailu on sitä ”parempaa uhkailua”, joten sitä ei Suvin mielestä voi laskea.
” Pidän raukkamaisena sitä, että nimettömillä uhkauksilla yritetään rajoittaa sitä, millaisista asioista ja kuka yhteiskunnassa saa puhua.”
Sellaiset kaksinaismoralismit sieltä, Suvin kannattaisi hetki miettiä puhuuko hän sittenkin omasta kaveriporukastaan, sillä juuri tuolla tavalla he ovat jo vuosia toimineet.
Eikö niin sanottu takaisinmaksu olekaan kivaa, mitä?
Lord Mystery
Kaksinaismoraali kukkii. Säännöt muuttuvat henkilön mukana.
Heikkolahjainen
Eikös tää ollut se muikkeli joka ensin ärsytti poliiseja ja kun sitä sitten pistettiin rautoihin niin se huuri kurkku suorana varmaan kaksi minuuttia että ”Mä en saa happee”. Meni pikkuisen pieleen. Ei se huutaminenkaan aina todista ettei saa happee.
Jäin tässä miettimään että tuollaiseksiko tulee jos syö ihan kaltaista valmistetta?
Nimetön
Ei. Tämä oli se joka kuvasi huutajaa joka huusi ’ei pysty hengittää, ei pysty hengittää…’ joka huutaminen tietenkin todistaa että pystyy hengittämään. USA:n mustilta ja antifoilta kopioitu tapa.
Tekijämies
Sisimmissään Auvinen tietää sen päivän lähestyvän, kun hän joutuu tilille synneistänsä ja väkivaltakiihoituksista. Suomessa on pienet piirit ja ne pienenee suvakeille koko ajan.
Eikö juuri tätä Auvinen halunnut? Ja turha vedota mihinkään naiskorttiin, koska kaikki iskut ovat feministisessä universumissa tasa-arvoisia riippumatta lyöjän sukupuolesta ja on mahdollista, että Auvista läpsäisee muunsukupuolinen!
”Equal Rights means equal hits and next punch goes to the antifa-bitch!”
Riku
”Equal Rights means equal hits and next punch goes to the antifa-bitch!”
Aivan mahtava slogan! Haluan puseron missä lukee tämä 🙂
pää määrää
Partisaanin kertomalla tavalla toimii yhteiskunta, jossa merkittäviin julkisiin asemiin on pässyt ilkeän aivomutaation omaavia henkilöitä, joita nykymaailmassa on liian paljon ja syrjäyttävät reaalisesti ajattelevat.
Näillä henkilöillä on älykkyyttä, mutta heiltä puuttuu realismin hallinta.
Sen seurauksena on syntynyt esimerkiksi rikoslain 2. luvun 10 pykälä viharikoksista. Ei saa julkaista tietoja (tosiasioista), jotka solvaavat (loukkaavat jonkun kunniaa), panettelevat (kertovat asianomaisesta hänen vahingollisia tekojaan) tai muutoin uhkaavat (paljastaa rikollista toimintaa) jotakin kansanryhmää (tai henkilöä). Suluissa on oikeidenkäynneissä käytettyä tulkintaa lakiin kirjoitetuista sanoista.
Aivomutaatioista kärsivät eivät näe eroja omassa käyttäytymisessä ja muiden käyttäytymisessä, kun heidän aivonsa eivät hallitse, mikä on kuvitteltua ja mikä on realistista maailmaa. Siinä on syy siihenkin, miksi eduskunta laatii lakeja, jotka eivät ole tosiasioihin ja vallitseviin oloihin perustuvia ja rikkoo vanhan realistisen perustuslain tavoitteita.
Auvisen Suovi
Auvinen varmasti odottaa aikaisin pimeneviä syys- ja talvi-iltoja, kun liikkuminen yksikseen kadulla on jännittävimmillään. Tiedä millainen neekerisuojatti varjosta ilmestyy hänen elämänsä pelastamaan…
TT
Kommunistien väkivaltafantasiat eivät kestä todellisuutta. Kommunistit käyttävät mielellään virkavaltaa kätyrinään, kun pitää terrorisoida kansaa. Terveysviranomaiset ovat osoittautuneet tässä ylivertaisen hyödyllisiksi, joskin näitä masinoimaan on tarvittu globaalin tason verkosto ja sitä tukeva miljardööri-oligarkkien porukka. Jos muuta väkeä ei ole saatavilla, kommunistit pyrkivät saamaan rikollisia tai maahanmuuttajia toteuttamaan anarko-tyranniaa, joka horjuttaa yhteiskunnan kohti kaaosta. Ratkaisuksi esitetään kaiken poliittisen vallan keskittäminen kommunistien käsiin. Kansa tulee riisua pois kaikista itsepuolustuksen ja selviämisen menetelmistä. Kansan oma kulttuuri tuhotaan ja sille kerrotaan, että ”vankilassa” eläminen on kaikkein turvallisinta.
Kommunisti on yhdistelmä raukkamaisuutta ja kieroa selkäänpuukottavaa oveluutta. Kommunismiin on kerääntynyt kaikki se saasta, pahuus ja halpamaisuus, mihin ihmiskunta on aikojen saatossa vajonnut. Kommunismi tuhoaa kaiken, mihin se osuu.
N.N.
Harvoin saa lukea mitään niin hauska! Tunsin aitoa iloa, se kuuluisa vahingoniloa!
Sattuin kerran katsomaan tuon ihmisen (mies/nainen?) haastattelu. Olipa suloinen rinsessa kunnes hän alkoi puhua ja poliisit ja yrittäjät, varsinkin, sai kyytiä.
Kyllä sulous suli ja näin syvästi häiriintyneen nuoren, ja vielä pienen lapsen äidin.
Kysyttiinko koskaan kotona, kaipa sillä vanhempia on, että mitä paha teit tänään, mitä särjit tänään, rakas lapseni.
Ja nyt tuo olento mies/nainen, en tiedä, ryömii haukkuttujen poliisien luo. Harvoin olen nähnyt ja kuullut poliisistä sellaista kieltä, mutta nyt ei häntä edes hävettää vaatia apua.
Ja kun mietitään mihin hän on syyllistynyt vuosien varrella, ei voi kun ihmetellä, että tuo ei istuu kaltereiden takana samanmielisten kanssa.
Sellaista kieltä, sellaisia tekoja, niin joku kansallismielinen olisi helisemässä, ja moni on saanut tuomion olemattomasta asiasta.
Toivottavasti hän saa nyt hengitä, ja vedettyä sitä henkeä, oikein syvään, kaikki mitä on kylvännyt.
Stubido1
Seksi harrastamiselle tuskin kukaan heteromies uhkaileee tuota naisoletettu, ellei kyseessä ole joku punkkari.
Julli
😂
Hyvin sanottu!
Plääh
Tällaiset porukat kyllä usein lähettävät itselleen uhkauksia, jotta voisivat mustata vastapuolta ja vaatia pykälien kiristämisiä.
Mahtoikohan poliisi muuten tilastoida tuon autoiskun ”ääärioikeistoterrorismiksi” äärivasemmistoterrorin sijaan?
Muska Nuuikkunen
Eikö edes Taposen Jartsa enää välitä Suvin turvallisuudesta?
Onko ne ny riidoissa?
On ne
Suvi on mollannut munattoman nillittäjän mieskuntoa
jani
toiminta, jonka tavoitteena on väkivallan uhalla herättää pelkoa, on ANARKISMIA eli sitä mitä suvakko itse edustaa.
Metsäkulman Murre
Tuli mieleen vassarien false flag operaatio. Välttämättä uhkauksen kohde ei sitä tiedä.
N.N.
”Pidän raukkamaisena sitä, että nimettömillä uhkauksilla yritetään rajoittaa sitä, millaisista asioista ja kuka yhteiskunnassa saa puhua. toiminta, jonka tavoitteena on väkivallan uhalla herättää pelkoa, on terrorismilla uhkaamista.”
Omista puheistasi ja kirjoituksista olet antanut sellainen kuva, että olet osallistunut vaikka mihin ilkivaltaan, mutta enhän minä tiedä, vaan poliisit saattaa.
Mutta jos, muistitko signeerata ne tai jäikö ne mahdollisesti signeeramatta, olisi ollut niin mukava kaikille osapuolille jos siinä lukisi aina Suvi kävi täällä ja I´ll be back.
Pertti Finnholma
En saa henkee ‑tyttö on ararkistien parhaimmistoa, joten hän kyllä pystyy vaikka nenällään pamputtamaan pahat nazzzzit ja muut hitleriläismieliset vihulaiset tajuttomiksi. Tai sitten ottaa suoralla linjallaan yhteyden Jari ”Hamekangas” Taposeen, joka hoitaa erityissuojelun anarkaistalle.
Omatunto
Väkivalta on aina kiellettyä kaikkialla. Sitä vaan ei aina noudateta. Yhtenä väkivallan merkkinä pidetään myös tartuntatautien välittämistä toisiin ihmisiin. Tämä tapahtuu vain tietoisesti kuten takavuosina HIV jota tartutettiin sukupuoliyhteydessä vaikka henkilö oli tietoinen tartunnastaan. Nyt on Koronassa sama tilanne. Ne jotka kieltäytyvät yhteiskunnan maksuttomista rokotuksista syyllistyvät samaan.
Noh eipähän tällä partisaaniporukalla ole oikeastaan mitään merkitystä suomen koronaongelmaan. Jos jokunen sata ihmistä ei halua ottaa rokotusta se on yksi ja sama laumasuojan kannalta , mutta ihmettelen sitä , että otatte tietoisen riskin Koronan vakavista vaikutuksista. Jos te olisitte fiksuja ottaisitte rokotukset ja jatkaisitte täällä pullikointia. Näin on toimineet KGB , mafiat ym järjestöt suojellakseen terveyttään. Voittehan te siitä huolimatta jatkaa tätä pienen piirin puuhastelua. Eikö tärkeintä ole teidän oma terveys ?? Ainahan on ollut kaksilla rattailla ajavia, antiikin Roomasta alkaen. Miten ajattelette Islamin itsemurhapommittajien kouluttajia kun he kouluttavat pommittajia. Eikö missään vaiheessa oppilaalla käy mielessä, että miksi ope ei räjäytä itseään ja pääsee 77 neitsyen luo Allahin taivaaseen??
PekkaP
Kyllähän Taposen pelle varmaan tuota alkaa tutkia niin työ- kuin vapaa-ajallaan.
Das Erbe von Heydrich
Kyllähän näiden punikkien ja anarkojen pitäisi saada sitä väkivaltaa päin typeriä naamojaan, kun niin paljon sitä näyttävät käyttäneen normaaleja isänmaallisia ihmisiä kohtaan, esim. tuo murhapoltto lapsiperheen kotia vastaan jonkun anarkojen mielestä ”väärää” musiikkia tekevän bändin takia. Todella vastenmielinen tapaus tämä Auvinen.