Kokoomus käytti termiä kantasuomalainen – poisti somekohun jälkeen

Kokoomus teki järisyttävän virheen viine viikolla ja käytti virallisessa linjauksessaan termiä kantasuomalainen. Termin käyttö aiheutti somekohun, minkä vuoksi termi poistettiin ja korvattiin "Suomessa pysyvästi asuvalla suomen kansalaisella".

Rotu

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen.

Useampi kokoomuspoliitikko pahoitteli termin käyttöä. Esimerkiksi puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen pahoitteli sitä.

Kokoomuksen pakittaminen sai monet irvileuat liikenteeseen. Normaalien ihmisten mukaan kyse on saivartelusta ja kulttuurimarxistien mielistelystä.

”Ymmärränkö oikein että jostain kaukaisesta maasta Suomeen pysyvästi muuttanut, ja Suomen kansalaisuuden saanut, muuttuu kantasuomalaiseksi?

Kun taas Espanjaan eläköitynyt menettää kantasuomalaisuutensa?”

”Pysyvästi ulkomailla asuva kantasuomalainen ei siis ole kantasuomalainen, mutta Suomessa pysyvästi asuva kansalaisuuden saanut somali on. Asia harvinaisen selvä!”

Lähde: Kansalainen

Kokoomus Kotimaa Poliittiset viholliset Politiikka Rappiokulttuuri Rotu Uutiset Väestönvaihto Valeoppositio

Keskustelu

11 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Markku Heksamakkara

    Vastaa

    Kai Mykkänen – myi kakkanen

    • Sokolow

      Vastaa

      Ei kun (((Sokolow))).

  • p.grandell

    Vastaa

    kun mykkänen oli sisäministeri, juoksi vain pride marsseilla ja piti afgaaneja ym. karkulaisista parempaa huolta kuin kantasuomalaisita. ihan tekemätön tyhjä äijä. mitään tekemistä suomen hyväksi. voisi hyvin muuttaa somaliin ikuisiksi ajoiksi monikansallisuuteen.….

  • Tupauuno

    Vastaa

    Eikös nämä feministit ja suvakot aina puolustele silloin, kun turvapaikkaturisti on raiskannut Suomalaisen alaikäisen henkilön, että raiskaahan ne kantasuomalaisetkin. Ikään kuin se antaisi näille kunniakansalaisille luvan raiskata.

  • matti mainio

    Vastaa

    Kokoomuksessa ei kantasuomalainen-sanaa saa käyttää. Sana kantasuomalainen on kokoomuksella kiellettyjen listalla samalla tavalla kuin neekeri-sana.

  • Suomenkielen määreet

    Vastaa

    Niin, tätä termistöähän voidaan venytellä suuntaan tai toiseen ja koittaa keksiä uusia termejä kuten ”kantasuomalainen” joka itse asiassa ei oikein tarkoita mitään. Sillä kantasuomalainen voisi tarkoittaa rotua/ryhmää joka on asunut samassa paikassa aikojen alusta asti. Ja kuten tiedämme historiasta, ovat kaikki rodut vaellelleen paikasta toiseen. Kuten nyt ”sotapakoloiset” afrikkan- ja lähi-idän alueilta aina ‑90 luvulta asti.

    Termi ”suomalainen” määrittelee rodun/geeniperimän ja on sinällään tarkka määre. Ja ”Suomen kansalainen” määrittää sen mihin maahan ko. henkilö maksaa veronsa. Mutta se ei esim. määritä sitä missä maassa ko. henkilö asuu.

    Siksi on harhaanjohtavaa puhua sekarotuisista että he ovat ”suomalaisia”. Ja tästä he poikkeuksetta pahoittavat mielensä. Koska he voivat olla Suomen kansalaisia mutta suomlaisia he eivät ole. Vaikka koululaitoksemme ja viranhaltijamme virheellisesti heille sitä toistavat.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Suomalaisuuden määrittelee rotu, ei passimerkintä.
    Kokoomus on nykyään niin kulttuurimarxistinen LGBT-puolue, että sillä ei ole mitään yhteistä sen 1930-luvulla toimineen Kokoomuksen kanssa.
    Kokoomuksen äänestäminen on monelle niin sanottuun omistavaan luokkaan kuuluvalle statuskysymys, mutta eiköhän sekin pian muutu näiden nykykokkareiden ulostulojen ja linjausten myötä.

  • Schlageter

    Vastaa

    Kai Mykkäsen itsensä suomalaisuus on vähintäänkin kyseenalainen asia. Sukujuuret ovat Venäjällä ja saamelaisalueella. Jälkimmäiseen viittaa ulkonäkökin.

  • pää määrää

    Vastaa

    Politiikka toimii todella typerästi. Keksii innoissaan uusia sanoja ja tutuille sanoille uusia merkityksiä.
    Sanoilla voi olla useita merkityksiä yhteydestä riippuen. Henkilöstä puhuttaessa suomalainen on Suomen kansaa kuuluva perinteinen henkilö, mutta voi olla juridisesti myös juuri Suomen passin saanut maahan muuttanut.

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    ///
    Termin käyttö aiheutti somekohun, minkä vuoksi termi poistettiin ja korvattiin ”Suomessa pysyvästi asuvalla suomen kansalaisella”.
    ///

    Jos siis suomalainen muuttaa pysyvästi ulkomaille asumaan, niin hän kokoomuksen mukaan lakkaa olemasta kantasuomalainen eli etninesti suomalainen vaikka hän säilyttäisi kansalaisuutensa.

    Kai Mykkänen ei ole etnisesti suomalainen vaan puoleksi venäläinen äitinsä taustan takia. Tuskinpa äidinpuoleinen suku ilahtuu siitä, että Kai kokoomuksen määritelmän mukaan on kokonaan suomalainen.

    Tosin venäläisyys on melko löyhä käsite. Venäjällä on paljon suomalaista perimää. Katsokaapa 1600-luvun lopun inkerimaan karttoja. Siellä oli suomalaisia paikannimiä. Pietarin Vasilinsaarinkin on silloiselta nimeltään Hirvisaari.

  • Petturi ja mädättäjä puolue

    Vastaa

    Kun vihervasemmisto suvakit sekä pride friikit käskevät kokoomuksen hypätä, niin kokoomus hyppää.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi